torstai 13. maaliskuuta 2008

Tällaista kaupantekoa en ymmärrä...




....kun kokonaismäärää päästöissä/päästöjen tuottamisesta vain siirretään toisaalle?

Kuten ylläolevat kuvat / tutkimustulokset osoittavat, maapallon lämpeneminen alkaa olla totisinta totta.
Siltä näyttää, jos noihin on uskomista.

Nyt kuitenkin käydään sen (siis minkä, tulevaisuuden?, ajan?, elämän ?) kanssa edelleen kauppaa?

Jos päästöjen tuottamien / oikeus siihen siirtyy kaupan seurauksena vai toisaalle kuin alunperin, niin miten se korjaa menossa olevaa ongelmaa?
Eikö koko päästöjen määrä silti pysy kaiken aikaa vakiona?
Vai mihin ne päästöt häviävät kaupankaynnin aikana?
Minä ymmärrän se hölmöläisten peiton jatkamisena.

Kuka kertoo sen minulle, mitä hyötyä ko. kaupasta on, sillä tähän mennessä ei moinen kaupankäynti mahdu päähäni, ei aukea minulle.
En toki mikään bisnesalan ihminen olekaan!

Erivapauksia kannattavuuden ja voittojen vuoksi!
Onko niin, että runsaasti päästöjä aiheuttava suurteollisuus, jonka omistajien voittoja muutoinkin hemmotellaan ja käsitellään silkkihanskoin, on taas vaatimustensa mukaan oikeutettu erilliskohteluun?
Saavat jättää korjaamatta päästösysteemejään ja tuotantoprosessiaan ?
Kun maksaa niin paljon!
EU:n huiput tänään keskustelevat Brysselissä koko EU:N sisällä olevista ko. aloista, joille tuo erilliskohtelu annettaisiin!

Ymmärrän, että se on ainoastaan tapa jolla turvataan ja suojellaan voittojen ja osinkotulojen säilymistä mahdollisimman suurina, ei maapallon tulevaisuutta.
Siis pääomia suojellaan?
Nyt vain uhitellaan työpaikkojen siirtymistä sinne missä päästöistä eintarvitse välittää!
Mielestäni edesvastuutonta!
Vai mitä olen ymärtänyt väärin!
Kerro, Maija H! Valaise asiaa minulle ja muille ymmärtämättömille, bitte!

Ei kommentteja: