keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Olipa väenpaljous kirjastossa, vaan vain muutama lautakunnan jäsen!




Näin siis siinä kävi:

kulttuurilautakunnan jäsenet kutsuttiin tutustumaan lakkautusuhan alla olevaan kirjastoon, joka on yksi kaupungin suurimpia. Paikalle saapui yli 50 kirjaston käyttäjää, mutta vain kolme lautakunnann jäsentä ( 2 vas ja 1 sd) sekä yksi valtuutettu. (vas.) Lähes kaksituntisen työrupeaman seurauksena todettiin jatkotoimenpiteitä useita vielä, ja joukolla päätettiin, että loppuun asti kamppaillaan vaikka korkeinpaan hallinto-oikeuteen asti.

Parasta kaikessa aoli, että seuraavan iltapäivän normaaliin kirjastoryhmän työkokoukseentuli tuplasit väkeä viime viikkoihin verrttuna. Ja tekijöitä riittää:

Tehdään maratonluku - tempaus viimeiselle aukioloviikolle päivittäin koko aukioloajaksi ääneenlukua: Kalevalasta Seitsemään veljekseen. Kirjastokoira kiertää performanssina kaupungilla viimeisen viikon ajan. Viimeistä edellisellä viikolla julkaistaan valtakunnalisesti
merkittävä lista tieteen ja taiteen huipputaitajia, maankuuluja ja tunnettuja, jotka tukevat kirjastokampanjaa ja vaativat sulkemisen perumista.
Oheisissa kuvissa tilannetta illasta, jossa pueehnvuoroja käytti lukuisat paikalla olleet. Olipa yksi kansalinen kirjoittanut aivan upean runon Kirjaston sulkemisen tunnelmissa yön tunteina minuutti minuutilta mietittynä. SEnkin saimme kuulla. Parempaa kokemusta kansaliikkeessä toimimisesta en osaa kuvitellakaan! Ja me jatkamme!


2 kommenttia:

huolestunut kirjoitti...

hei! anteeksi asiaan hiukan liittymätön kommentti, mutta oletko kuullut, onko nummen kirjasto todella lakkautusuhan alla myöskin? olen kuullut huhuja sekä varissuon että nummen kirjastojen lakkauttamisesta. tiedätkö tästä jotain?

kaija kirjoitti...

hei,
pahoittelen viivettä vastauksessa tällä sivulla, mutta ehkä olet asiaan saanut vastauksen jo pro kirjasto -liikkeen blogoista.
(Prokirjasto.blogspot.com)
Siis Nummi ei kai ole kokonaan loppumassa, mutta sen toimintaa supistetaan ja rakennetaan osaan sen nykyisistä tiloista valmiuksia muunlaiselle toiminnalle. Siis kumminkin kyse toiminna rajoittumisesta on kyse.