maanantai 29. marraskuuta 2010

VAIHTOEHTOBUDJETTI PUHUTTI OHIKULKIJOTA

Aamulla olimme 15 asteen pakkasessa esittelemässä Turulle vaihtoehtobudjettia.
Sen sisältö huomioi kuntalaiset:  turvataan työsuhteet sijaisille ja pätkätyöläisille jotta palvelut pyörii, huolehditaan vanhuksista ja lapsista toisin kuin nyt tapahtuu. Rahoituspohjaksi vaatimuksena oli, että kokoomus suurimpana ryhmänä ja hallituksessa pitkään olleena vastaa myös siitä, että ensi vuodelle on saatava kuntien valtionosuudet nostettua toiselle tasolle kuin nyt ovat. Edellytyksiä palauttaa hyvinvointivaltio ja sen palvelut on täysin olemassa.


Mitä sanoivat ohikulkeneet ihmiset, joille jaoimme laadittua vaihtoehtobudjettia.

" ...Hyvä asenne, oikeaa asiaa, ei anneta periksi..." sanoi vauhdilla ohi pyyhältänyt nuorimies. Kertoi olevansa kgin kiinteistöhuollossa ja kaiken aikaa on uhkana kilpailutukset ja ulkoistamiset...."

Seuraava mies kertoi päinvastoin, että Turulla alkaa olla hyvin pullat uunissa.
-  Oli juuri puhunut rappukäytävässä ex - kj Pukkisen kanssa, joka oli kertonut, että nyt Turulla alkaa jo olla nousua edessä...Siihen liittyy kuitenkin miehen mielestä se, että on pakko säästää, kun ei kerran ole varaa hoitaa kaikkia asioita...ei kunta voi kaikkia asioita itse hoitaa, ja silloin on ulkoistettava...
No, siitä sentään olimme samaa mieltä, että suoritustasolla tarvitaan ihmisiä töihin toisin kuin nyt on suunta, kun vähennetään.
-  Hän yhtyi siihen, että johtoportaasta ja organisaation yläpäästä on varaa kyllä vähentää. Siihen ajatukseen paiskasimme kättä jo totesimme, että siitä on hyvä aloittaa.


Lääkäriliiton Heikki Pälveen kanssa, joka istuu kokoomuksen ryhmässä, kävin aamun kiinnostavimman keskustelun, joka ei sinällään tuonut mitään uutta.
-  Olimme pystyttäneet ison vaihtoehtobudjetti-banderollin kaupungintalon eteen ja pihalla sisääntulon viereen panimme puolen tusinaa kylttejä pystyyn isojen pensaiden eteen. Kylteissä vaadittiin oikeutta ja turvaa vanhuksille ja lapsille, palvelumaksuja th:sta pois ja muita asioita, joita kaikkia vuoden kuluessa on mielenosoituksissa ja keskustelutilaisuuksissa ollut esillä.

Pitkä mies pysähtyi niitä kaikkia kylttejä rauhassa lukemaan. Meninpä jututtamaan.
Tunsin heti, että Pälvehän siinä.
-  Ojensin esittämämme budjetin, josta hän nappasi jutun aiheeksi palvelusetelit. Niitä puolusti henkeen ja vereen ja todisti, ettei kunnan tarvitse palveluja itse tuottaa.
- 'Ja ellei vanhus halua seteliä, voi hän kieltäytyä. '
Kun kysyin, miten silloin, kun vanhus ei osaa kieltäytyä, ja saa setelinipun ja kuitataan palvelujen saajaksi,  muttei osaa itse asialle sen enempää, - en saanut vastausta.
Pälven mielestä on selvää, että setelisysteemi tulee sitä paitsi kunnalle paljon halvemmaksi. Hän tietää asian! - ja samalla kysyi kuin vakuutaakseen sanomansa, että tunnenko, kuka hän on. Kerroin tuntevani, ja että siksi keskustelenkin hänen kanssaan.

Kun kerroin täälläkin taannoin kirjoittamastani hammaslääkärin  tavasta laskuttaa ostopalvelutyötään valheellisin argumentein kaupungin hammashuollolta, ei se kelvannut - se kun oli vain yksi tapaus.
Kun se ostopalvelu tulee kumminkin halvemmaksi kuin oma työ!
Puhuttiinpa koulujen supistamisesta, päivähoidosta, mistä tahansa, tuli argumenttina, että kun kumminkin  täytyy säästää...
No rahasta, valtionosuuksista, veroratkaisuista, Hirvosen harmaan työn ja verotuksen raportista kun puhuttiin, korostin, miten Pälven puolue voisi asiat hoitaa toisinkin.
-   Hallituksessa voi niihin vaikuttaa...toki sitä ei ratkaista tänään Turun budjetin yhteydessä.
Korostin, että vaihtoiehtobudjettimme haluaakin juuri oleellisiin rakenteisiin puuttua. Siihen miten rikkaudet, suuret tulot, varallisuus pitäisi verottaa.
-  No ne ovat jo asioita, joista ei Pälven kanssa pääse samalle aaltopituudelle, kuten ei käytännössä muistakaan asioista. Niin menee eri suuntiin kokoomuslaisen ja kommunistin arvot ja ajatukset.

Paikalle tuli myös perheenäiti pienen lapsen kanssa. Kertoi muuttaneensa Hgistä ja kauhistuneensa miten Turussa asioista päätetään ja miten kabinettien ovia suljetaan.
Oli kauhuissaan mm. vanhusten hoitopaikkojen purkamisesta ja lasten tilanteesta.
- Ehdottomasti on asioihin saatava muutos, oli hänen mielipiteensä. Perheenäitinä hän seuraa asioita ja juttelee myös muiden kanssa, ja oli vakuuttunut, että jos sama meno jatkuu, ei hyvä

Valtuusto aloitti kokouksen klo 10.
Osa mielenosoittajista siirtyi sisälle seuraamaan kokousta, josta kuullaan tarkemmin jossain vaiheessa myös täällä blogissa - ja varsinkin sen seurauksista.

Harmaat agentit ovat asialla!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

MIKÄ ON KATAISELLE KARUA

Ministeri Katainen  sanoo, että Suomen kannalta olisi ollut karua olla auttamatta Irlantia. 
- Mielenkiintoista, että on karua olla auttamatta Irlantia = siis saksalaisia, ranskalaisia ja brittipankkeja, joiden varat on kyseessä. Senhän suoraan sanoi jo Korkmankin illan  pääuutislähetyksessä asiaa kommentoidessan, ja totesi, että tauti on levinnut paljon pidemmälle.

Mielenkiintoista vaan on se, että koskaan ei ole kuultu Kataisen tai ministerikollegojen  sanovan, että on todella karua maamme kannalta että täällä pon lähes mijoona köyhää, n 700 000 alle köyhyysrajan elävää ihmistä.
-  Se ei ole karua. Sen sijaan on jatkotoimena tiedossa jo todennäköinen Portugalin avustuspaketti  tavalla tai toisella, kuten totesi Korkman illan ohjelmassa.
Selvä se, siitä palöjon on puhuttu.

Mutta Korkman totesi myös, että ellei tautia näihin saada pysäytettyä, on seuraavana vuorossa Espanja, ja kyse on jo niin suurista rahoista, ettei niihin ole enää varaa.

- Selvä sekin. Ei kai kapitalismia, sen finannssikriiseja keinottelupääoman venkoilujen ja kähmintöjen jälkeen kukaan edes luule voitavan pelastaa. Selvää sekin. Mutta se on ajan kysymys - ja mitä tapahtuu, koska, ja millä seurauksella.

Selvääkin selvempää on, että samaan aikaan kun talous maailmalla  (paitsi esim. Kiinan kansantalouden huikeasta nousuvauhdista samaan aikaan)  romahtaa yhä uudelleen, järkkyy itseään maailmanherrana ja poliisina pitävän maan rooli pahimman kerran, kun maailmalle paljastuu kaikki ne sadat tuhannet sivut diplomaattipostia tältä vuosituhanneklta - aina tälle vuodelle asti.
-   Siinä ei ole kyse enää yksin taloudellisen mahdin romahtamisista, vaan sen poliittisen mahdin paljastumisesta. Se peli, jota USA on pelannut globaalisti ja rakentanut sotia hyökkäyksineen milloin mihinkin, alkaa olla ihmisten luettavissa ja tiedettävissä.

Varmasti jotenkin vaaka menee uuteen asentoon.
Ovat asiantuhtijat sanoneet, ettei paljastusten jälkeen ole maailma enää entisensä.
Kuka voisi sitä luullakaan!

Paljon varmasti näillä rintammilla - talous ja Wikiliiksit - tapahtuu myös ennen meidän kevään vaalejamme. Saapa nähdä mitä koukeroita paljastuu lisää, kun tähän asti on puhuttu vain kotikutoisista lahjuksista ja kähminnöistä. Nyt rinnalle nousevat myös kansainväliset kuviot.

AIKA sen näyttää, ja asiassa voivat kansat toki jatkoa jouduttaa.
Ainakin irlantilaiset ovat sen jo osoittaneet, portugalilaiset samoin - ja aikanaan myös isalnitlaiset.
Eikä jää - veiikkkaan niin -suinkaan tähän tuo liikehdintä. Missä ja miten se jatkuu, tiedämme kun elämme.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

VALITETTAVASTI TOTTA

Olipa kerran vanha kaupunki joen kahta puolta.
Koska kaupunki oli vanha, asui siellä paljon vanhuksiakin. Kun he ovat huonossa kunnossa, tarvitsevat he myös hoivaa, jota osa onnistuu saamaan,  paitsi kaikki he sadat, jotka nytkin parhaillaan jonottavat pääsyä hoitopaikkaan.
Yli 200 odottaa kiirreellisesti ympärivuorkautioseen hoitoon. Lisäksi sadat muut luokittelemattomat. Eikä kukaan osaa vastata, moniko on kokonaan kotipalvelun hoidettavien ulkopuolella, vaikka tarvitsisi hoitoa.


Mutta tämä kaupunkipa päätti säästää.
Jo yli 15 vuotta oli tiedossa, että satavuotias talo oli sopimaton vanhustenhoitoon, ja tarvitaan uusi. Vaan eivätpä hallitsevat miehet ja naiset päättänet vuosikausiin tehdä asialle mitään.


Kunnes tuili raharikas mies yhtiöineen ja sanoi;
-  kyllä me pykätään talot ja tilat, tulkaa te taloksi ja maksatte vähän vuokraa.
No, sopivat herrat maksusta, etteikö peräti leasingsysteemillä.
Aikanaan siirtyy siis kaupungille, jos tarina oikein kulkee.

Rakentui suurella kohulla Linnaksi nimetty talo
Kasken alueelle sairaalan korttelin  yhteen osaan.
- Siis otti jalansijan näppärästi ja tuli kuin takaoven kautta terveydenhuollon osaksi - sen vanhustenhoitoon.  Ja päättäjät siunasivat kaiken.
Valmistui rakennus, ja satavuotiaan kerroksista muutettiin vanhukset ja työntekijät upouusiin, laajasti mainostettuihin tiloihin. Oli tilaa ja hienoja ratkaisuja. Näin kerrottiin.
Tuli heti alkuun ergonomiapalkintoa, kun gtyö on saatettu niin keveäksi.

Niin kuluivat kuukaudet -vaan ei vuottakaan. Mitä tapahtuukaan tässä upouudessa linnassa nyt?

Pyykkikuilu meni epäkuntoon. 
Se oli miljoonahankinta, jossa nappia painamalla robotti kuuilussa käsittelee pyykki-ja roskasäkit siten kuin sen kuuluu.
Mutta tekniikka petti.
Ties kuinka kauan oli robotti ohjannut kaikki likapyykkisäkit roskakuiluun puristaen ne polttolaitokselle meneväksi kuormaksi. Pesulan omaisuutta kun kaikki tekstiilit on, tuli pesulalle huikeat tappiot. Tavaraa hävisi säkkikaupalla.
- No, työntekijöiden syytähän kaikki tietysti, kuului kommentti - eivät osanneet käyttää hienoa laitetta. Tekniikkahan ei petä.- Ei sitten koskaan.
Nyt kuilua ei voi käyttää, vaan hoitajat kokoavat kaikki pyykkisäkit  pinoon rullakoihin, ja likapyykillä täytetyt haisevat säkit rullakossa kuljeteaan hoitajiejn lykkimnänä alakertaan.
Meni helpoksi homma - eikä kuormita ketään? Vaab vanhassa satavuotiaassa kuilu ei mennyt tukkoon!


Vessat ei toimi.
Vähä vähältä menivät pöntöt epäkuntoon, veden vetäminen ei onnistu.
Ei yksinkertasesti toimi.
Vessat ovat nyt pois käytöstä ja odotetaan, kunnes Saksasta tulee uudet pytyt tilalle.


Ovien saranat pettää.
Tässä päivänä muutamana tuli mies ruuvaamaan osastolle ovien saranoita irti.
-  Häneltä ihmeteltiin, miksi näin?
-  No kun eivät kestä näitä ovia. Ovat kiinalaisia saranoita ja nämä ovet on erikoisovina painavia. On vaihdettava uudet saranat.
-  No koska panet uudet?
-  En tiä, odotetaan uusia Kiinasta, kun Suomessa ei enää tehdä saranoita!

Seinät halkeilee.
Vuoden kuluessa on seinissä jo suuria halkeamia ja perustukset pettää. Toista se oli satavuotiaassa talossa, jossa kesti sentään paljon paremmin.

No onneksi on potilaan siirtoa helpottavia laitteita?
- No tottavie on. Vaan kun ei voida käyttää. Kun evät mahdu enää huoneisiin kaikkiin ollenkaan sisälle. Eikä ole saatu edes ns. nostoliinoja potilassirtoja helpottamaan.
- Niitä kun mitään ei saanut ottaa mukaan vanhasta, kun täällä on kaikki aivan uutta ja hienoa. Vaan nyt ei ole niitäkään.                                                                                 


No, onneksi ei tarvitse potilaita käytävillä sentään hoitaa?'
- Älä sano, Just tuli tieto, että ensi viikolla tulee ylipaikalle 10 potilasta lisää. Nyt on haalittu joka puolelta likaisia, huonoja sänkyjä näitä potilaita varten. Käytöstä poistettuja sänkyjä, joissa ei taatusti ergonomia toimi...vaikka kuinka on sairaala palkittu ergonomialla -  tämä linna!
- Ja kun aiemmin piti potilaat pestä edes kerran viikossa (!!!) ei jatkossa aika riitä siihenkään. Yhtään työntekijää ei ole luvattu lisää, vaikka ylipaikoille ahtauteen tuodaan kymmenen huonokuntoista vanhusta.

Tämän tarinan toivoisin olevan satua.
Mutta se on  totisinta totta, kun  kaupungin vanhustenhuollon ohjaimissa istuu lautakunna pj Leppä, kok., valtuuston suurin ryhmä on kok., kun kaupungin ykkösjohtaja on Randell, kok. ja kun kaupunginhallituksessa puhetta johtaa Arve, kok. 


Mitä odotamme seuraavilta yksityisiltä sponsoreilta, jotka haluavat ottaa hoitaakseen kaupungin terveyasemat, vanhainkodit, vanhusten kotipalvelun toimninnan, päivähoidon.
Lopun edestä kaupunki keskittyykin jakman vain palveluseteleitä heille, joilla on ostovoimaa.
Mutta mitä ja minkälaisia palveluja niillä saa, se on seuraavan tarinan aihe - ja valitettavsti sekin on totta. Kuinka siinä siotten käykään, selviää kun seuraat tätä tarinablogia!

tiistai 23. marraskuuta 2010

RASISMIA VASTAAN

Turussa oli viime lauantaina sitten aikoihin hieno ja äänekäs kulkue ja toritapahtuma rasismia ja suvaitsemattomuutta vastaan. Toimintaryhmä tämän asian takana oli saanut liikkeelle n 300 ihmistä.
-  Oli ilo tavata mukana myös nuoria aktiivi demareita, rkp-läisiä ja vihreitä. Mutta mikä parasta, iso joukko tavallisia ihmisiä, nuoria perheitä lapsineen, eläkeläisiä kävelykeppeineen. Oli tietysti työelämässä olevia myös.
-  Merkillepantavaa oli, miten toriasiakkaat ja muut ohikulkijat alkoivat kokoontua myös kuuntelemaan lavalta käytettyjä puheenvuroja. Ei huono!

Mutta täysin toisnelaisen, oman ilmeen ja jännitteen kaikelle antoi se parikymmenpäinen hakaristein ja huudoin itseään ilmaiseva joukko, joka yritti häiritä tapahtumaa. Ilman poliisien rakentamaa rintamaa olisivat varmaan tulleet röyhkeästi keskelle ihmisjoukkoa häiritsemään tilaisuutta ja provosoimaan väkivaltaa - nyt eivät onnistuneet.
-  Kuin yhteisestä sopimuksesta seisoivat tapahtuman osanottajat tyynenä ja seurasivat puheita. Erinomaista. Ei saa provosoitua vaikka kuinka uusnatsit yrittivät provosoida huudoin ja taistelukoirallaan. Rasismin vastustajat toimivat fiksusti ja rauha säilyi.

Mutta missä meillä mennään?
Uusia rasistisia ryhmiä ja jopa puolueita nousee yksi toisensa jälkeen, vaikka maassamme ei maahanmuuttajien joukko ole kovinkaan suuri verrattuna vastaavan kokoisiin maihin. Samaan aikaan ovat ns. viharikokset lisääntyneet ja saaneet yhä rajumpia mutoja.

Yksi viimeisistä ja vakava sellainen on Tamprereella etnisen ravintolan murhapoltto (kk), jonka poliisi siis luokittelee jo tuhopoltoksi, ja jossa kolme ihmistä menehtyi. Samassa kaupungissa uusimman uusnatsipuolueen kannattajakorttien enemmistö (95%) allekirjoitetiin ja koottiin juuri Tampereella.  Mitä siitä nousee sinulle mieleen?

Miten viharikosten tekijät tuomitaan? Harvemmin mitenkään. Korkeintaan sakkoja, kuin raiskaajilla toisinaan. Ja kun teot saavat jatkua, haetaan niille yhä uusia ja rohkeampia tekoja. Kuka panee pojista paremmaksi? Seuraavan on ylitettävä edellisen teot. Niin se menee.

Luin muutaman päivän ajan - kun olivat vielä verkossa - raisminvastaisen mielenosoituksen kutsun
'.sivulla näiden uusnatisen kirjoituksia ja uhkauksia. NE ilmoitettiin tietysti poliisille. Mutta vielä ennen tapahtumapäivää kommenitit oli poistettu, ja jonkin tiedon mukaan myös ko. ryhät omat sivut.Nyt sivulla on jälleen tosi raisistinen youtubin linkki. Kansanryhmää vastaan kiihottamista. Avoimesti!

Suvaitsemattomuuden kasvaminen koko väestön keskuudessa on pelottava suunta.
Suvaitsemattomuus monenlaisia vähemmistöjä kohtaan on syrjintää, jota osa väestöästä haluaa noudatettavan. Onko todella niin? Mutta joka tapauksessa syrjintää on työn saannissa, asunnon saannissa, jopa kaupan tiskillä ja portsareiden taholta, kuten taannoin turkulaisessa hotellissa, jossa kieltäydyttiin majoittamasta venäläisiä turisteja.

Näitä syrjinnä, rasismin ja suvaitsemattomuuden teemoja käsitellään Turun pääkirjaston auditoriossa
torstaina 2.12. klo 18-20. KAnnattaa tulla mukaan kauempaakin - ja ajoissa, tilaa n 80m ihmiselle.
Järjestää edelleen avoin rasisminvastainen toimintaryhmä Turussa.

torstai 18. marraskuuta 2010

RAHAA KÖYHYYDEN POISTAMISEEN?

Meille pienituloisille eläkeläisille vakuutetaan jatkuvasti ettei eläkkeiden korotuksiin ole varaa. Pitkään olemme jo jääneet indeksikorotuksissa jälkeen ns. taitetun indeksin vuoksi, josta eduskunnassa sanotaan, ettei sitä ole aikomustakan korjata. Vielä pahempi on toki tilanne nykyisillä nuorilla ja työikäisillä, joilla uuden eläkejärjestelmän mukaan eliniän odotuksen vuoksi eläkkeen taso putoaa n 40 %:iin ansiotasosta. Jos työ on ollut pienipalkkaista, pätkätyötä, vuosien kuluessa lisäksi työttömyyttä, ei tulevan eläkkeen tasolla todellakaan pysty elämään. Tähän suuntaan ovat nyt Katainen kumppaneineen asian vieneet. Pienet tulot tietävät yhä pienempi eläkkeitä. Näin ei voi jatkua.

Elinkustannukset nousevat.
Ruoan hinta kallistuu ja sentin venytys on yhä suurempi taitolaji. Ruoan hinnan korotutsen lisäksi tulossa on ALV-maksun korotus. Myös asumiskustannukset ovat nousseet ja jatkossa nousevat edelleen. Uutena perusteena on energiaveron korotus, joka nostaa myös asumiskustannuksia. Kotitalouksille on energiaveron korotuksen myötä tulossa 332 milj. lisälasku. Vero on suunnattu ensisijaisesti juuri lämmitys- ja voimalaitospolttoaineisiin. Näin kansalaisilla maksatetaan ne miljoonat, jotka päätettiin lahjoitta työnantajille poistamalla työnantajilta KELA-maksut. Työnantajille vuosien saatossa näin tehdyt lukuisat tulonsiirrot ovat valuneet verottomina voittoina ja osinkoina maan rajojen ulkopuolelle.

Mutta rahaa on, jos
se vain päätetään ottaa käyttöön ja säätää lait sen mukaan. Se edellyttää tietysti toisenlaista politiikkaa.
Eläkerahastoilla on ollut vuosikymmenten ajan koottua rahaa, josta nyt on sijoitettuna 133 miljardia euroa pääosin ulkomaisiin pörssiyhtiöihin ja finanssilaitoksiin. Siis rahaa, joka kuuluisi käyttää eläkkeiden maksuun ja vaiikka kotimaisene tuotantoon, mutta jota ei eläkerahoitusten suunnitelmien mukaan olla käyttämässä vielä ainakaan kymmeniin vuosiin. On siis todellinen kupla, ettei ole varaa eläkkeisiin. Tuoreet uutiset kertovat myös, että pankkien omaisuutta on sijoitettu miljardikaupalla mm. Irlannin  ja muiden romahtamassa olevin maiden talouksiin. Näin rahastoisa olevien eläkkeiden ja pankkien säästöjen pääomat rahoittavat ulkomaisia pankkeja, ei oman maan taloutta, jota puolestaan kasvatetaan velalla.  Toki esim. miljardi on siitä vuositasolla varaa siirtää maamme asevarusteluun, jolla summalla voitaisiin korjata monta homekoulua ja vanhaikotia tai parantaa köyhien asemaa.

Kuntien talousvaikeudet
, joilla perustellaan palvelujen karsimista, ovat kotikutoista mallia maan rajojen sisällä tehtyinä. Kuntavero on tasavero, joka rokottaa pienituloisia suhteessa eniten. Verotuksen rakennetta tulee muutta niin, että kunnallisvero on progressiivinen. Lisäksi kunnallisveroihin tulee liittää ansiotulojen tavoin verotettavaksi myös osinkotulot, myyntivoitot, vuokratulot, puun myyntitulot, henkivakuutuksen pääomatulot ja muut pääomatulot. Verohallinnon tilastojen mukaan nämä tulot verotettuina 18.5 % kunnallisveron (tässä laskettu tasaveromallina kuten nyt on kuntavero) mukaan toisivat kunnille 1791 miljoonaa eli 1,7 miljardia verotuloja esim. palvelujen tuottamiseen ja mm. asuntotuotantoon.

Rahaa siis köyhyyden poistamiseen on.
Sitä on turha väittää, ettei maallamme ole vaurautta parantaa köyhyysrajan alapuolella sinnittelevien elämää.
Kun maassa on lähes miljoona köyhää, ei voida puhua enää hyvinvoinnista. Asia on korjattavissa, kuten yllä muutamia esimerkkejä - jos vain päättäjät haluavat sen tehä. Köyhyyttä ei meidän pidä sallia poltiikan seurauksena!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

KOKOOMUS JOHTAA TURKUA APUPUOLUEINEEN - MILLÄ TULOKSELLA?

MITEN TURKU SUHTAUTUU VANHUSTEN HOITOON?

Aluksi haluan nostaa esille otteen Turun Vanhusneuvoston asialistalta:
' Turun vanhuspoliittinen ohjelma on ollut koko vanhusneuvoston toiminnan ajan sen aktiivisessa seurannassa. Nykyisen vanhusneuvoston toiminta alkoi syksyllä 2009. Tuolloin se kuuli vanhuspalvelujen johtavia viranhaltijoita. Kerätyn tiedon perusteella vanhusneuvosto laati oman lausuntonsa vanhuspoliittisesta ohjelmasta. Lausunnossaan se korosti mm. kotihoidon vahvistamisen tärkeyttä ja esitti huolensa siitä, että vanhusten hoitopaikkoja oltiin vähentämässä. Pelättiin, ettei hoitopaikkatarpeeseen pystytä vastaamaan.

23.9.2010 pidettyyn vanhusneuvoston kokoukseen kutsuttiin peruspalvelulautakunnan puheenjohtaja Juhani Leppä, varapuheenjohtaja Jarmo Rosenlöf, peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa, palvelujohtaja Seija Arve ja tulosaluejohtaja Sari Ahonen. Vanhusneuvosto halusi kuulla vanhuspoliittisen ohjelman toteutumisesta. Kokoukseen osallistui kutsutuista Jarmo Rosenlöf. Muut kutsutut viestittivät, että osallistuvat kokoukseen sen jälkeen, kun peruspalvelulautakunta on aihetta käsitellyt.

11.11.2010 pidettävään vanhusneuvoston kokoukseen uudistettiin aiemmat kutsut. Kokouksessa käsitellään voimassa olevan vanhuspoliittisen ohjleman sisältöä ja sen toteutumista vanhuspalveluissa.
Ehdotus : 
Vanhusneuvosto kuulee selvitykset vanhuspoliittisen ohjelman toteutumisesta ja mahdollisista muutoksista sen sisällössä.'

Näillä eväillä kokoontui Turun vanhusneuvosto 11.11. kuulemaan voimassa olevan vanhuspoliittisen ohjelman sisältöä ja sen toteutumista vanhuspalveluissa.

Oletusarvo oli siis se, että perusturvalautakunta olisi ohjelmaa ja raporttia jo käsitellyt, koska kutsutut saapuivat kokoukseen. Vieraista pääasialliset puheenvuorot ja vastaukset vanhusneuvoston jäsenten kysymyksiin kuultiin virkamiesjohdon taholta, molemmat puheenjohtajat, Juhani Leppä ja Jarmo Rosenlöf olivat melko vaiti.

Kaiken aikaa oli ainakin itselläni ja monilla muilla oli ollut käsitys, että keskustelun pohjana oli todella perusturvalautakunnan käsittelemä raportti ja käsitykset tilanteesta - kuten edellisen kutsun yhteydessä oli vastattu. Silloinhan kieltäytyminen perustui siihen, ettei lautakunta ole käsitellyt asiaa.
Vanhusneuvoston kuulemat asiat eivät siis perustuneetkaan lautakunnan raporttiin, vaan olivat lähinnä virkamiesten ja puheenjohtajien ajatuksia.

Eikö Vanhusneuvoston asemaa haluta Turussa arvostaa, kun sen kutustumaan kuulemiseen suhtaudutaan miten halutaan.

Kysymykseen miksi lautakunta ei ole lisännyt yhtään määrärahoja budjettiesitykseensä kotipalveluhenkilöstön lisäämiseksi, vaikka kaikki tietävät tilanteen ongelmat kentällä. On yhä enemmän apua tarvitsevia vanhuksia, jotka tarvitsevat myös entistä enemmän apua. Koska lautakunta on päätynyt esittämään samaa summaa ensi vuodeksi kuin tälle vuodelle - joka sekin loppui kesken -  on selvääkin selvempää, että vanhusten hoivassa ja hoidossa tulee kaikilta osin tapahtumaan niin laadun kuin määrän laskua.

Vanhusneuvoston kokouksessa kuultiin myös, että kiireellisesti ympärivuorokautisen hoidon tarpeessa olevia vanhuksia on Turussa jonossa 201 vanhusta. Mutta nyt on myös paljastunut, että vanhusneuvostolle kokouksessa kerrottu määrä 201 vanhusta oli luku, jota ei perusturvalautakunnalle ole saamani tiedon mukaan kerrottu. Lautakunnalle on puhuttu aivan toisenlaisista luvuista.

Miten Turussa voidaan vanhusten asemaa, hoitoa ja oikeaa huolenpitoa odottaa paremmaksi, kun virkamiehet ja päättäjien rooli ja toiminta ovat täynnä sekoilua. Kuka käsittelee, mitä ja koska, ja mitä lautakunnalla oikeasti kerrotaan - ja mitä ei - siinäpä se?

Turussa valtuuston ja lautakuntien enemmistöt käsittelevät lähinnä, mikä vanhainkoti lakkautetaan seuraavaksi, paljonko palvelusetelitoimintaa laajennetaan, mitä seuraavaksi yksityistetään, mitkä tahot rakentavat seuraavat yksityiset hoivakodit kaupungissa - niitä, joihin ei köyhällä ole varaa.

tiistai 16. marraskuuta 2010

VIIKONLOPPU OPETTI: ONKO TULOEROJEN KASVU HYVÄSTÄ?

Vakavasti puhuen - totta se on?
Useita kiinnostavia ja täysipainoisia alustuksia ja keskustelua oli lauantaina sosiaalifoorumissa ja sunnuntaina kansanliikkeiden tapaamisessa.
Mutta kevennyksenä alkuun muutama sitaattti, jotka asiapiotoiseen alustukseensä yliaktuaari Savela sisälsi, kun puheenaihe oli 'maksaako köyhä vähästäänkin'?

"Yleensä taloudessa ei mene hyvin, elleivät tuloerot kasva" (Björn Wahlroos Prima 8 2007)   

" Kallistun sittenkin sille puolelle, että pitää sietää se, että jotkut rikastuvat. 
  Kokonaisuuden vuoksi." (Sauli Niinistö, HeSa 06.01.2001)

" Keskustalaiset eivät ole kateellisia rikkaille - pääasia, että enemmistöllä menee hyvin." 
   (Matti Vanhanen)

" Tuloerojen kasvu ei haittaa, jos myös pienituloisten tulot kasvavat" (Jyrki Katainen)

Kun noita mielipiteitä lukee, ei ole ihmeteltävää, miksi maassa tilanne on se kun on.
Mitä se Kataisen lausahdus pienituloisten tulojen kasvusta on?

-  Tarkoittaa edelleen taitettua indeksiä, jolla eläkeläisten tulo jää yhä enemmän jälkeen.
-  Tarkoittaa edelleen tulevaisuudessa yhä pienempiä eläkkeitä, kun elinajan odotteen mukaan eläketulot laskevat yhä pienemmälle osalle ansiosta, n. 40 %:iin
-  Tarkoittaa edelleen sitä, että kun työtön saa päivärahaa 5 päivänä viikossa, samaan aikaan suurituloisilla vaan verohelpotukset lisäävät tuloja
-  Tarkoittaa edelleen sitä, että takuueläkkeellä pysyy taatusti köyhyysrajan alapuolella

Eliitti opettaa meille - Wuoria, Wahlros, Korkman ym, että maamme talous on ennenäkemättömässä velassa. Mutta miksi? Sen tekeminen on pelkkää pluffia, sillä yli 133 miljardia on sijoitettu pelkästään eläkerahastojen pääomia ulkomaisiin pörssiyhtiöihin. Tai erttä vuositasolla miljardin verran pannaan budjettirahaa maamme asevarusteluun!
Etteikö olisi rahaa, jos nuokin miljardit käyettäsiin toisin!

Niillä saadaan aivan tosenlaiset eläkkeet köyhille, työtä työttömille, kunnon toimeentulo ihmislle!
Niillä saataisiin julkiset palvelut kuntoon kansanterveyslain hengessä eikä pieniä kouluja tarvitisisi sulkea. Nivala-Kaijan homekoulu purettaisiin ja rakennettaisiin pikapikaa uusi terve koulu lapsille ja opettajille.
-    Kyse on vain siitä, mihin ne miljardit ohjataan. Nyt suomalaiset pankit ovat sijoittaneet mm. Portugaliin yhteensä lähes miljardin verran pääomia, 966 miljoonaa!
Kuka ne pelastaa?
Wahlroos, Katainen?

Miten sinä hoitaisit homman?

torstai 11. marraskuuta 2010

TURKULAISTA ASUNTOPOLITIIKKAA JA BISNESTÄ...

Tämä artikkeli kertoo vuoden takaisesta tilanteesta, johon viittaan allaolevassa, siis tämän päivän tilannetta selvittävässä kirjoituksessa....

Turku vei vuokra-asukkailta miljoonat.

23.09.2009

Takana kaupungin kova politiikka ja voitontavoittelu. — Samaan aikaan kunnallisten toimien liikelaitostamisten, ulkoistamisten ja palvelujen supistusten kanssa on kaupunki tehnyt kaikkien aikojen miljoonakaappauksen vuokratalojen rahoilla. Kyse on varoista, joita on koottu vuokralaisilta. Tarkoitus oli käyttää ne vuokratalojen ylläpitoon, huoltoon sekä parannuksiin. Mutta kaupunki otti kootut 3,5 miljoonaa euroa oman kassavajeensa kattamiseen, kuten asiaa perusteltiin.

Näin kertoo Varissuolla asuva, kaupungin vuokralaisten asukasedustajakseen TVT - asuntojen hallitukseen valitsema Matti Toukoniemi.

Kun päätös noista miljoonien viemisestä oli tehty, ei asia jäänyt siihen. Tilalle kaupunki tarjoaa yhtiöille lainarahaa, vaikka yhtiöt olivat kumpikin – TVT-talot ja Lehtolaakso – tätä ennen todettu ulkopuolisen konsulttiselvityksen mukaan vakavaraisiksi ja omavaraisiksi yhtiöiksi. Lainarahaa ei olisi tarvittu korjauksiin. Nyt tarjotaan lainarahaa korkoineen, jotta voidaan toteuttaa lopullisesti kaupungin suunnittelema vuokratalofuusio. Lainaraha korkoineen maksatetaan jatkossa uusilla vuokrankorotuksilla.

Taustalla fuusiot ja myyntisuunnitelmat.
Vuosi sitten keväällä ja ennen syksyn budjettia käytiin Turussa lähes joka toinen viikko valtuuston edessä kovaa kamppailua kaupungin vuokratalojen kohtalosta. Mielenosoitukset olivat näkyvillä myös laajasti mediassa. Silloin osa asuinnoista oli myyntilistalla. Myyntihanke lykkääntyi asukkaiden ja kuntalaisten voimakkaan vastustuksen ansiosta.

Asia siirrettiin siihen yhteyteen, jossa käsiteltiin viime talvena kaupungin omistajapolitiikkaa. Kyseisessä asiakirjassa puhutaankin jo selvästi siitä, ettei kaupungin tehtävänä ole ylläpitää vuokrataloja, vaan niistä voidaan hyvin luopua. Ne eivät tuota kaupungille muka riittävästi tuottoa!

Perustuslaki sanoo muuta.
Suomen perustuslaki toteaa asian toisin kuin kaupungin asiakirja. Siinä kunnan velvollisuudeksi katsotaan, että on huolehdittava kaikille kuntalaisille kohtuulliset asuinmahdollisuudet. Se on siis kunnan tehtävä, siitä ei voi luistaa pois.

Samaa asiaa on käsitellyt muun muassa Asukasliitto muutaman vuoden takaisessa seminaarissaan Lappeenrannassa, jossa professori Pentti Arajärven puheenvuoro painotti tätä seikkaa.

Kokoomus johtamassa, apupuolueet mukana.
Kun fuusio on saatu aikaan – tavoitteena vuoden vaihteeseen mennessä – on sen jälkeen tarkoitus pilkkoa tämä kokonaisuus eri osiin: aravatalot, korkotuetut, vapaarahoitteiset ja niin edelleen. Sitä mukaa kun rasitteita esimerkiksi aravarahoituksesta ei ole, on tarkoitus luopua vuokrataloista. Tähän siis jo viime vuonna pyrittiin.

Kaiken takana on kaupungin täysin epäsosiaalinen, koville arvoille ja voittojen keräämiseelle perustuva politiikka.

Mielenkiintoista olisi tietää, mitä sanoo rahoittaja ARA, jonka mukaan sen rahoittamista hankkeista ei saa muodostua taloudellisen voiton keräämisen välikappaleita. Niin on nyt Turussa käymässä. Toteutusta varmistamassa on ajatus, jolla apulaiskaupunginjohtaja Virtanen luonnehtii hanketta ”paremmin tuottaviksi uudelleenjärjestelyiksi”.

Kokoomuksen miehet
Suunnitelman takuumiehinä ovat kokoomuksen miehet Juhani Leppä ja Olli A. Manni.
Ex-kaupunginjohtaja Leppä tunnetaan takavuosien viinikaupoista kaupungin laskuun, nyt hän pääsee realisoimaan fuusioituja ja uudelleen rakennettuja yhtiöitä ja tekemään kauppoja ihmisten kodeilla.
— Kun yksityistämisen myötä vuokrataso nousee entisestään, voi vain arvailla, miten se kasvattaa toimeentulotuen tarvetta. Nykyiset hakemusjonot vain kasvavat, kun vuokralaisten tulot eivät riitä vuokrien maksuun, arvelee Matti Toukoniemi.
Ihmeteltävää vain on, että valtuustossa myös demarit ja vasemmistoliitto ovat olleet vahvistamassa kaupungin omistajapolitiikkasuunnitelmaa, jossa ollaan toki myymässä paljon muutakin ”kaupungille tuottamatonta” kuin ihmisten koteja.

Asukasvaalit tulossa
Kun Patentti- ja rakennushallituksesta paperit ovat tulleet takaisin, on silloin hahmoteltuna suunnitelma, jolla vuokratalojen hallitus aikoo todeta, että fuusio pannaan täytäntöön.
Marraskuussa on syysyhtiökokous, jolloin nimetään uusi hallitus. Se astuu johtoon kun fuusio on vahvistettu, ja silloin tulevat myös hallitukseen sitä ennen asukasvaaleilla valittavat asukasedustajat. Samalla fuusiossa jää jäljelle vain yksi hallitus, kun nyt kummallakin yhtiöllä on omansa.
Uuteen hallitukseen myös Matti Toukoniemi on antanut lupauksensa olla ehdokkaana ja on näin valtakirjan saadessaan valmis jatkamaan asukkaiden edustajana.

KAIJA KIESSLING
Tiedonantaja nro 34/18.9.2009

TURKU MYYMÄSSÄ IHMISTEN KOTEJA

Eilen illalla oli Turun Asukasyhdistyksen tilaisuus. Paikalla oli myös TVT-talojen (Turun vuokratalot) uusi toimitusjohtaja selittelemässä asioita. "Yhtiö on vakavarainen, kilpailukykyinen, laadukas ja asiakaslähtöinen."

Kyse on siis OY-mallista, jonka hallituksen asioita ei kaupunki käsittelekään, vaikka on kaupungin oma liikelaitos. Julkisesti siis salaista! Nykyaikaa. Valtuusto voi kuitenkin asettaa tavoitteen siitä paljonko yhtiö tuotaa kaupungille tulosta.

Kun viime vuosina ovat kokoomusjohtoisen kaupungin palveluja ja omaisuutta hallittu, on pääasiallinen linja ollut yksityistää, ulkoistaa, kilpailuttaa.
-   Ja kiinteistöt pitäisi kiinteistöpäällikön mukaan myydä kaikki pois, sitten kaupunki jäis vuokralle päiväkoteihin, terveysasemille, kouluihin, teatteriin jne. Näin esitteli viikko sitten päällikkö Virtanen (sd).

Osana kaiken myymistä on myös tuon alussa kerrotun TVT:n hajottaminen.
-  Ensin siihen liitettiin kgin toinen vuokrataloyhtiö Lehtolaakso, nyt yhtiöllä kaikkiaan n 11 000 asuntoa. Näissä asuu n  10 % turkulaisista. Kysymys ei siis ole mistään pienestä toiminnasta ja yhtiöstä.
- Jo pari vuotta sitten oli kaupungilla (lue kokoomuksella etunenässä) kova tarve myydä näistä osa, mutta asukkaat nousivat vastaan ja lopulta asia peruttiin.
- Tuohon aikaan oli yhdellä myyntilistlla muiden mukana myös Lehtolaaksoon kuulunut vanhusten palvelutalo Ruusukortteli, jossa vanhukset asuvat vuokra-asunnoissaan.
-  Osa asunnoista on edelleen arava- tai ara-rahoitteisia/korkotuettuja.
- Kuitenkin 447 yksittäistä asuntoa on vapaarahoitteisia, jolloin ne voidaan myydä! Niistä muodostettiinkin oma uusi yhtiö, joka nyt on pantu myyntiin.

MIKSI?
Asunnoista koottavalla pääomalla saadaan tuloutettua kaupungin budjetissa taseeseen TVT:lle asetettu tuottosumma!! Puhutaan miljoonista. Siis myydän ihmisten koteja, jotta tasetta saadaan korjattua! Ensin vuokralaiset osallistuvat rahoittamiseen korkeilla vuokrilla ja myymisen jälkeen uusi omistaja voi tehdä asukkaalle periaatteessa mitä vaan. Se ei ole enää kaupungin julkista ja omaa sosiaalista asuntotoimintaa.

Toimitusjohtajan mielestä ei asiassa ole mitään vialla - silloin kannattaa myydä kun markkina vetää, oli hänen viestinsä.

Kaupungin sivulla on seuraava teksti, josta kannattaa eriytisesti lukea loppuosa miten maksu suoritetaan. Jos oikein ymmärrän, ostaja voi maksaa hinnan oman yhtiönsä osakkeilla....siis kassaan ei kilahdakaan rahaa. Entä jos kyseinen yhtiö menee pyllylleen, ovat kaupungille käteen jäävät osakkeet sen jälkeen nollatavaraa...

Lukekaa ja valaiskaa onko asia todella näin?!?!
Turku myy vapaarahoitteisia asuinhuoneisto-osakkeita

Myytävä kokonaisuus sisältää 447 asuin- ja kaksi liikehuoneistoa Turun alueella.
Turun kaupunki etsii omistajaa tai osaomistajaa kokonaisuudelle, joka muodostuu Turun Osakehuoneistot Oy:n omistamista yksittäisistä vapaarahoitteisista asuinhuoneisto-osakkeista.

Myyntiprosessiin käynnistämisestä on päättänyt kaupunginhallituksen konsernijaosto 8.9.2010.
Myytävä kokonaisuus sisältää 447 asuin- ja kaksi liikehuoneistoa Turun alueella.
Kohteiden yhteen laskettu pinta-ala on 17.858 neliömetriä.

Indikatiivinen tarjous tulee jättää viimeistään perjantaina 29.10.2010 klo 15. Tarjous on jätettävä osoitteeseen Turun kaupungin keskushallinto, Kirjaamo, Puolalankatu 5, PL 355, 20101 Turku tai sähköpostilla osoitteeseen: turun.kaupunki@turku.fiKuoreen tai sähköpostiviestin aiheeksi tulee laittaa merkintä ”Turun Osakehuoneistot Oy myynti”.

Indikatiivisesta tarjouksesta tulee ilmetä tarjoaja, rahoitus ja maksutapa ja velaton kauppahinta. Jos tarjoaja ei ole markkinoilla tunnettu taho, niin tarjoajan tulee ilmoittaa myös hankkeen rahoittaja. Indikatiivisten tarjousten perusteella valitaan 1-5 tarjoajaa, joille ilmoitetaan prosessin jatkosta viimeistään 8.11.2010.

Tämän jälkeen tarjoajan tulee allekirjoittaa salassapitosopimus, jonka jälkeen hänelle luovutetaan yksityiskohtainen aineisto yhtiön omistamista huoneistoista. Tämän lisäksi jokaiselle tarjoajalle varataan yksi päivä aikaa tutustua koko materiaaliin.

Sitovat tarjoukset tulee jättää 3.12.2010, jonka jälkeen siirrytään 1-3 tarjoajan kanssa neuvottelumenettelyyn, jotka on tarkoitus saada päätökseen 31.12.2010 mennessä. Tämän jälkeen kaupan osapuolet tekevät tarvittavat lopulliset päätökset.

MyyntitapaTurun kaupunki pitää kaikkia seuraavia myyntitapoja tasavertaisina vaihtoehtoina.
1. Myydään koko osakekanta
2. Myydään vähintään 51 % osakekannasta
3. Myydään koko osakekanta tai vähintään 51 % osakekannasta; koko tai osa kauppahinnasta maksetaan ostavan yhtiön osakkeilla.


********
Näin siis 447 ihmisten kotia lähtee keinottelumarkkinouille?!!?
Toimitusjohtaja vastasi, kun asukas kysyi koska saa tietää meneekö asunto alta, että kyllä siitä sitten kerrotaan kun omistaja vaihtuu!!!

Tämnä kaikki on asetettu toimintatavoitteeksi valtuustoryhmien välisessä sopimuksessa, jota siis nyt niin kokoomus, demarit kuin vihreät pienten avustamana toteuttavat!

torstai 4. marraskuuta 2010

KYSYIVÄT MISTÄ PUHUA...

...Kyllä, taannoin minulle esitettiin kysymys, mistä mielestäni pitää vaaleihin liittyen puhua.

Mikä olisi niin tärkeä asia, joka saisi ihmiset puolustamaan sitä ja samalla liikkeelle niiden puolesta, jotka sitouytuvat siihen.

Keskustelu oli vain muutaman minuutin mittainen, mutta jäinpä ajattelemaan asiaa uudelleen, ja ohessa joitain ajatuksia sen tuloksena.

Koska maassa ovat tuloerot kasvaneet, köyhyys syventynyt ja epäoikeudenmukaisuus lisääntynyt, löytyy mielestäni tältä saralta tärkeimmät teemat.

Jos köyhyysrajan alapuolella elää yli 700 000 ihmistä, kyllä heidän asiansa on mielestäni etusijalla,
Heihin kuuluu pienellä eläkkeellä kituuttavat, pitkäaikaistyöttömät, lukuisat lapsiperheet ja erityisesti yksinhuoltajat, pitkäaiakaissairaat ja vammaiset.
Siksi haluan nostaa tässä näihin asioihin liityvät näkemykseni.

Mistä on aloitettava, mitä on korostettava?

HUOMIO KÖYHIEN JA RIKKAIDEEN VÄLISTEN EROJEN PIENENTÄMISEEN:
1.
Tarvitaan verotuudistusta niin, että eriarvoisuutta voidaan pienentää:

-   pääomatulojen verotusta on korotettava ja ne on saatettava myös kuntaveron piiriin, jolloin kuntien verotulot nousevat
-   kuntaverosta progressiivinen, jolloin se parantaa kuntien tuloveroa
-   yhteisöveron nostamien kunnille,
-   kirkollisvero irti valtion/kunnan verotuksesta, jolloin kirkkoon kuuluvat hoitavat maksunsa itse
-   alv-prosentin laskeminen eurooppalaiselle tasolle, josta erityisesti hyöty pienituloisille
2.
Julkisia palveluja on parannettava ja niitä on myös lisättävä nykyisestä
-   koska edellä luetellut verouudistukset sallivat sen
-   alati kasvatetusta varustelubudjetista osa pois, jolloin voidaan parantaa esim. vanhustenhuoltoa jopa tuhansilla ammattilaisilla alalle, ja samalla rakentaa kunnon vanhainkoteja, joissa dementiavanhuskin on turvassa
-   ohjataan yhteiskunnan taholta riittävästi resursseja sosiaali-ja terveydenhuollon palveluihin, jotta pienituloisetkin pääsisivät niistä osallisiksi
-   lasten ja nuorten pahoinvointiin huomio paitsi korjaaviin toimiin, erityisesti myös perheiden hädässä  ehkäisevään työhön, mm. perhetyön resursseja lisäämällä
-  lapsiperheiden köyhyyden ja siihen helposti liittyvän syrjäytymisriskin varhainen arviointi ja auttaminen, sillä köyhyys usein sysää nuoren syrjäytymiseen
-   homekoulujen- ja päiväkotien korjaamiseen varattava ehdottomasti riittävät varat, hankkeilla terveyttä edistävä ja työllisyyttä parantava vaikutus
3.
Köyhyyden poistamiseksi on
-   kiireesti säädettävä perusturvaksi 900 euroa kaikille, jotka eivät iän, työttömyyden, sairauiden tai muun vastaavan vuoksi pysty ansaitsemaan kyseistä summaa. Perusturva ei saa pudottaa kuitenkaan esim. asumistukea.
-  palveluseteleillä ei pidä korvata vanhusten  ja lapsiperheiden tarvitsemia hoito- ja muita palveluja, sillä ne palvelevat vain suurituloisia
-  eläkkeistä poistettava leikattu indeksi ja palautettava täyden indeksin määrään
-  takuueläkkeen leikkaama asumistuen ja toimeentulotuen osuus palautettava pikaisesti ja jatkossa on täydennettävä takuueläke määrällä, mikä mahdollisesti vähennettiin jo asumistuesta
-  paljon sairastavia ja pitkäaiakaissairaita eristyisesti koskevana saatava yhteinen katto lääke-, kuntoutus,- matka ja muille vastaaville kuluille, joille nyt kullekin asetettu maksukatto erikseen; ne pitää yhtenäistää ja yhdistää ja kirjaaminen tehtävä helpommaksi
-  opintotki saatettava normaalien indeksikorotusten piiriin

On olemassa monia tapoja hoitaa näiden rahoitus. Yllä alussa oli jo joitain mainintoja.
Riittävän henkilokunnan hankkiminen niin vanhustenhuoltoon, sairanhoitoon kuin päivähoitoon ja opetukseen ovat asioita, jotka on hoidettavissa, kunhan asioihin  paneudutaan oikeasta näkökulmasta.
Nyt ohjataan nuoria valmistuttuaan tryhtymään yrittäjiksi ja ammatinharjoittajiksi sen sijaan, että panostetaan koulutukseen julkisen sektorin palvelualoille.
Niihin palaan tällä palstalla myöhemmin.