keskiviikko 1. lokakuuta 2008

MITÄ EILEN OPIN? - Syrjäytettyjen ja muutoin pienituloisten ....

ajatuksia eivät nykypäättäjät kuule eivätkä arvosta.
Siitä pettymys, josta kertoivat eilen Lausteella kampanjassamme tapaamani ihmiset.
- He, jotka istuivat ja kuluttivat päiväänsä 'pulipenkeillä', kuten ympärillä pyöräilleet pikkupojat asian ilmaisivat.
- Tai he, jotka tulivat lähikaupasta pienten ostostensa kanssa, kuten mies rollaattorilla kulkien, ja ensi töikseen suri kaupungin suunnitelmia myydä myös Lausteella olevat Lehtolaakson talot! Itse kun asui varsin tyytyväisenä tällaisessa talossa.
- Tai he, jotka olivat ikkunoistaan ja parvekkeeltaan nähneet telttamme ja tulivat vähän kierrellen mutta selvästi vartavasten juomaan kupposen kahvia ja hakemaan lehtiämme, ja joiden ihmisten kanssa kuitenkin juttu luisti.
Tiedä häntä, vaikka osalle olisimme olleet päivän ainoat juttukaverit - siltä tuntui.
- Tai he, jotka jäivät bussista pois läheisellä päätepysäkillä, kiirehtivät töistä kotiin, mutta ottivat kiireen keskellä mieluusti lehden.

*************************
Olipa eilen onnen kantamoinen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, jos kohta tuuli olikin purvean hyytävä. Olimme - tällä kertaa viisi ehdokasta ja muutama tukirinkiläinen - iltapäivän Lausteella, joka on yksi suuria turklulaisia lähiöitä.
Siellä on perinteisesti asukkaiden enemmistö työläisväestöä ja pienituloisia ihmisiä, mutta liikaa myös tämän maailman syrjäyttämiä ihmisiä.
Telttamme ja banderollimme 'ASUKKAAN ÄÄNI VALTUUSTOON, SKP- kommunisit ' - olivat Kirjurin aukiolla - ei siis Kirjurinluodolla!

Kaiken aikaa pyöri teltan ympärillä väkeä hiljakseen, välillä reilumminkin, sillä viereiset kauppa, pubi, parturi ja päätepysäkki pitivät liikennettä yllä.

Mitä taas opin?
Oli merkillistä tavata juuri eläkeikään ehtinyt ravintola-alan ammattilainen, tarjoilija, joka kertoo olleensa vain kerran elämässään äänestämässä. Silloinkin kyse oli presidentistä!
- Hän oli sitä mieltä, ettei se mitään vaikuta, jos äänestää tai ei. Eivät asiat kuulemma äänestämällä muutu.
Ja nainen kuuluu siis meidän suureen ikäluokkaamme! Toki perustellessani, etta vain siten voi väki halutessaan valita ja vaihtaa kokonaan uuden suunnan politiikalle ja päätöksille, empi hän hetken omia ajatuksiaan, mutta päätyi taas siihen, että mitä se asioita muuttaa, kuka siellä istuu?!!

Näin taas kerran törmään siihen, että tuo on liian monen ihmisen käsitys syystä, valtamedia ei halua kertoa, miten on olemassa muitakin vaoihtoehtoja, kuin ne valtapuolueet, jotka ovat pitkäään meitä hallinneet ja joiden poltiikasta nyt kärsimme.
- On todella murheellista, että aikuisten ihmisten ajatus kulkee noin. Onko sitten ihme, että nuorten äänestysaktiivisuus on huono, jos kodin esimerkki on tällainen?
Mene ja tiedä, aikooko hän tänä syksynä äänestää.
Kumminkin otti lehtemme luettavakseen, ja jossain määrin alkoivat asiat kiinnostaa.

Omaa tilannettaan pui viisikymppinen työkyvyttömyyseläkeläinen, joka kertoo tulleensa aikanaan Savosta Turkuun työn perässä.
- Nyt aika kuluu liikaakin tuossa pubissa, hän asian ilmaisi. Siitä hän nytkin tuli vartavasten luoksemme, kun näki banderollimme ja siinä alla suurin kirjaimin SKP - kommunistit.
Nainen - varsin sileäihoinen, siisti ja puhtaasti pukeutunut, jota ei heti olisi luullut alkoholiongelmaiseksi kuten hän itsensä nyt luonnehti - kertoi, miten eno oli kotipuolessa tunnettu puoluemiehenä ja kommunistina. Tämä istui valtuustossakin, mutta sai myös työelämässä kärsiä aatteestaan.
Itsestään nainen kertoi, etta aina on kuin kodin perintönä äänestänyt vasenta laitaa.
- No, tiedä sitten, mitä se käytännössä tarkoitti, mutta nyt hän kertoi olevansa oikein tyytyväien kun näki banderollin jossa kerrotaan kommunistien tulleen Kirjurin aukiolle. Vartavasten ihmisten luo.

Näin varmaan on.
Ei kaikilla Turun syrjäytetyilla ole kahvikupposen tarjoajaa, ei kuuntelijaa, ei juttuseuraa saatikka ihmistä joka oikeasti, rehellisen vilpittömästi ottaa kantaa heidän puolestaan.
Tämä on varmaan oikea tapa tehdä ihmisten keskuudessa työtä ja puhua, mutta ei toki ainoa tapa.

Mutta ehdokkaiden on ehdittävä myös paneeleihin, on vastattava vaalikoneisiin, on kirjoitettava lehtiin ja näin vielä blogiinkin.
Mutta maan vähäisimpiä ei saa syrjiä siitä, etteivät hae tuloksia vaalikoneesta tai eivät lue päivän poltiikkaa.
- Kuka siitä valittäisi, jos on jo tullut täysin päähänpotkituksi - oli yhdenkin penkillä istuneen viesti.
Toki sen pohjalta nousikin henkevä keskustelu! Ja kyseinen mies sanoo aina äänestäneensä vasemmalta - mitä se onkin?
Ja lopulta näillä penekillä istuneet tunsivat asioita tarkkaankin.
Yllättävänkin hyvin he, jotka keskustelivat pitkään, samalla kun osa haihtui hiljakseen pois.

Kristillisellä kansanopistolla oli illemmalla paikallisten asukas- ja omakotiyhdistysten järjestämä paneelitilaisuus.
Talo oli minulle varsin tuttu, sillä aikanani olen ollut opettamassa siellä viittomakielen tulkkikoulutuksen opiskelijoille mm. kehon hallintaa, seisomista, ergonomiaa, rentoutusta aivan erikoisella tavalla kuormittavaan työhön. - Tai miten saada kyynärvarren ja käden lihakset kestämään rankka työ!

Mutta eilen illalla oli auditoriossa viitisen kymmentä ihmistä paikalla.
Toki suuri joukko heistä oli myös itse paikalllisia ehdokkaita. Kaikki näiden alueiden ehdokkaat saivat tilaisuuden lyhyesti esitellä lavalla puhujakorokkeelta itsensä ja tunnuksensa, ja lisäksi oli kahdeksasta puolueesta ehdokas pöydän takana.
Lisäksi videotykillä oli heijastettu kaikki näiden alueiden ehdokkaat valkokankaalle. Kaikkiaan heitä sen jälkeen, kun listalta puuttuneet kaksi SKP:n nimeä lisättiin, oli alueella 24 ehdokasta!
Joukossa oli pari istuvaa kansanedustajaa ja useampia valtuutettuja - siis varsin hyväosaista väkeä, ei syrjäytyneitä kuten Lausteella.

Paikalliset kysymykset olivat asiallisesti esillä. Keskusteltiin tielinjauksesta, joka liittyy Maarian kirkon luona kapean sillan ja viereisen tasoylikäytävn riskeihin ja kuolonuhreihin. Uutta linjausta kaavoitetaan.
Toinen polttava kysymys oli Turun jätteenpolttolaitos, joka on alueen keskellä, ja jonka lupa-aika toiminnalle päättyy ensi vuoden lopussa. Mihin sitten jätteet? Saksaan, kertovat lehdet?!
Reilut sata metriä on nyt lähimmästä omakotitalosta polttolaitokselle.

Äänentoistoa oli salissa, mutta kaikesta en tarkkaan sanaut selvää, akustisesti ääni kiersi ainakin näin kuulolaitteiden käyttäjälle. Kun nimittäin kokoomuksen ehdokas, KTL.n tohtori Huovinen puhui asiasta, viittasi hän johonkin kaupungin lukuisista liikelaitoksista, ja suri, etteivät niiden asioista päätä enää valtuutetut!
Siinäpä se! Ja siksi ei voi kaikista enää olla vastuussa valtuutettukaan muka!
Taisi oppia (!?) kyseisen asian minulta, kun olimme samassa paneelissa Ruusukorttelissa, ja tätä sielläkin korostin.
Nyt hän selvästikin pahoitteli, ettei voida asialle todella mitään!
Mukamas?!
Siihen mennessä kun jouduin poistumaan puoli kahdeksalta, ei yleisöllä ollut kysymysten paikkaa.
Olisin asiaan ilman muuta puuttunut.
Kukapa on ollut valmis enempää liikelaitostamaan kaupungin toimia kuin juuri kokoomus.

Aiheesta olenkin panemassa nyt Turkulaiseen pienen kommentin yleisöosastolle, jos onnistuu saamaan läpi.
Sinänsä asiallisen paneelin puutteeksi jäi se, että ainakaan ensimmäisen 1,5 tunnin aikana ei tullut ilmi edes aikomusta kääntää kysymysvuoro yleisölle. Ohjakset olivat vahvasti KoroiSet -lehden päätoimittajalla, joka itse selvästi kyllä oli paneutunut aiheisiin, joista puhuttiin. Mutta kuten sanottu, alueella asuu keskim. enemmän myös päättäjiä, joten oli varmaan syytäkin tuntea kysymykset.
Selvää kuitenklin oli, ettei mitään eroa puolueiden välillä asioissa ehtinyt syntyä. Ei ihme, että siitä kuntalaiset valittavat!

Kaikki valtuustossa vallassa olevat puolueet puhuivat sulassa yhteisymmärryksessä kokoomuksesta VAS.oon.
Vaikkei yksi puolue asioita muutakaan, kuten kepun Kosonen korosti, pitäisi sentään joitain muitakin vaihtoehtoja keskusteluissa ja asioissa näkyä mielestäni!
Nyt oli alueen toinen SKP:n ehdokas taudin kaatamana vuoteessa ja toinen haki kuumeisesti uutta tietokonetta, kun yksi oli 'kaatunut' puolilta päivin, ja piirin vaalilehti on saatava huomiseksi painoon. Ilta meni lehden taitossa. Siksi ei SKP:n ääni tullut paneelissa eikä puhujapöntössä esille.
Semmosta sattuu.

Mutta yleisöstä kaikki saivat Vastavoiman, jonka kiersin salissa jakamassa ennen tilaisuuden alkua jokaiselle ihan käteen ja kerroin, että kun 'täältä koulusta pääsee, on tässä kotiläksyn ja lukemisen vuoro'!
Kiitoksin lähdin jatkamaan kotiin mm. kirjoittamisen töitä.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, että huomioit tilaisuutemme. Valitettavasti emme olleet huomioineet ehdokkaitanne, koska he eivät asu alueellamme. Tässä paneelissa oli tarkoitus keskittyä vain Koroisten alueen asioihin, sillä kaikista muista asioista puhutaan lehdissä ja vaalikoneissa.

Se, että kaupungin yhtiöittämien firmojen hallituksessa toimivat kunnan edustajat eivät enää koe edustavansa siellä kuntaa, vaan päinvastoin, ei ole mikään uusi tieto. Se tuli erittäin selvästi esiin siinä vaiheessa, kun polttolaitosasioita alettiin selvitellä noin neljä vuotta sitten. Se ei ole mikään salaisuus, mutta se on ollut monelle yllätys, että järjestelmä on kääntynyt itseään vastaan siinä, että ko. edustajat pikemminkin kokevat olevansa yhtiön edustajia kaupungissa.

Ehdokkaiden välisiä eroja tuli mielestäni oikein hyvin esiin paneelissa. Toki keskustelun seuraaminen edellytti sitä, että tuntee ne asiat, joista puhutaan, jotta ymmärtää, milloin ehdokas yrittää kohteliaasti ilmaista sen, että on eri mieltä ja vähät välittää.

Yleisöllä oli mahdollisuus kysymyksiin paneelin loppuvaiheessa ja kysymyksiä tulikin muutama. Samoin kahvilla oli vielä mahdollisuus keskustella yksittäisten ehdokkaiden kanssa.

Järjestämämme tilaisuuden tarkoituksena oli kuitenkin keskittyä juuri alueen asioihin aiemmin mainitsemistani syistä. Ja paneelikeskustelun luonteeseen kuuluu se, että yleisö kuuntelee. Keskustelutilaisuudet ovat sitten asia erikseen.

terveisin

Hanna Nurmi

kaija kirjoitti...

Kiitos Hanna Nurmi viestistäsi;
********
Mitä tulee 'alueeseen', johon ymmärrettävästi tilaisuus liittyi, oli vaikea ymmärtää, miksi joitain ehdokkaita oli kuitenkin merkinnällä Nummi, josta siis myös ilmoittamani kaksi SKP:n ehdokasta ovat. Näin siis ehdokaista ilmoittaessani toimin täysin vilpittömösti, sillä luettelossa ei ilmennyt tarkemmin muiden Nummen alueen ehdokkaidenkaan osoitteita.
Näin siis totta vie ihan vilpittömästi toimin.
******
Uusi tieto ei todellakaan ole, etteivät kunnat päätä enää kuntien omista asioista.
Oleellista oli sen sijaan eilen illalla se, että tri Huovinen tavallaan valitteli, ettei valtuusto voi päättää enää liikelaitoksen asiaa.
Kuitenkin on naivia surra asiaa, jos oma puolue (kooomus) on ollut valtuustossa yksi reippaimmin liikelaitostamista kaannattaneita puolueita.
Liikelaitoksen asiat, vain yhdenkin kunnan omistamana, kulkevat ohi valtuuston.
Se on asia, jonka olen tiennyt vuosien ajan, ja jota SKP on kritisoinut voimakkaasti yhtenä osana yksityistämistä mm. kolme vuotta sitten ilmestyneessä Kuntapamfletissa.
Missään muodossa en kannata kunnan toimien ja palvelujen liikelaitostamista, yhtiöittämistä tai kilpailuttamista, sillä niin usein käytäntö on osoittanut tällöin demokratian karkaavan käsistä ja verorahojen hupenevan firmojen - usein jopa pörssiyhtiöiden pohjattomiin kassoihin.
***********
Keskustelun seuraamista ei osaltani suinkaan vaikeuttanut se, etten tuntisi ko. kysymyksiä myös juuri kyseiseltä alueelta.
Seuraan kaupungin kehitystä ja kunnalllispolitiikka edelleen varsin tarkkaan paitsi kolme vuosikymmentä kaupunkia palvelleena työntekijänä, myös takavuosien valtuutettuna. Seuraamista tietysti helpottavat juuri takavuosien valtuustotyö kymmenen vuoden ajalta ja lukuisat lautakuntavuodet.
*************
Asia erikseen on, kuten blogissanikin mainitsin, että kuulolaitteiden käyttäjänä akustisesti ääni kiersi jotenkin kyseisessä auditoriossa niin, että osan panelisteista puheen erotus
(mm. sanat ymmärrettävästi) )oli hankalaa, artikulointi kuulosti puuoriselta.
Se on tietysti asia, johon me kuulokojeiden käyttäjät törmäämme usein ja yleisesti, ja siksi en suoraan esim. pystynyt toteamaan minkä liikelaitoksen tilanteesta Huovinen juuri siinä vaiheessa puhui.
********
Totean blogissani edelleen, että siihen mennessä, kun jouduin 19.30 poistumaan, ei vielä ollut kysymysten aikaa. En väittänyt etteikö illassa olisi lainkaan kenskusteltu.

Kaikkiaan pidin kyseistä tilaisuutta hyvin järjestettynä ja sikäli hyvänä, että muutkin ehdokkaat saivat alussa vuoronsa, kuin pelkästään paneelissa istuneet. Samoin aiheet olivat mielestäni keskeiset alueella olevista teemoista, ja siksi halusin siitä antaakin blogissa tunnustuksen. En tiedä, tunnistitko sitä tekstistä, mutta tilaisuutta pidin hyvin järjestettynä ja vedettynä.
- Niistä puolueiden välisistä eroista voidaan tietysti keskustella.
************
Niin tiehankkeet kuin polttolaitosasiat ovat tärkeitä hoitaa hyvin, eikä vähiten tärkeä ole suinkaan kysymys kouluista, varsinkin lähikouluista. Siitä olen vuoden kuluessa itsekin kirjoittanut useassa yhteydessä, ei suinkaan jonain pelkkänä vaaliteemana nyt.

Tärkeää olisivat myös jatkossa eri alueiden tilaisuudet asukkaille niin, että päättäjiä myös vaalien välisenä aikana tavataan ja ihmiset voivat tentata tärkeistä ja sellaisiksi kokemistaan asioista päättäjiä. Itse kun takavuosilta muistan sellaisiakin valtuutettuja, jotka eivät neljässä vuodessa käyttäneet yhtään puheenvuoroa.
- Joutuu vain ihmettelemään, mitä mieltä päättämistään asioista ja miten niihin olivat panetuneet kyseiset valtuutetut.
**************
Hyvää syksyn jatkoa!

kaija kiessling