maanantai 26. toukokuuta 2008

Maailma kylässä....

oli tapahtuman nimi Helsingissä viime lauantaina.
Turussa oli tapahtuman nimi Mahdollisuuksien tori. Omassa mittakaavassaan se oli varsin kiintoisa ja monipuolinen anniltaan.
'Ruokaa ei aseita' - ryhmä tarjosi ruokaa vapaaehtoisella maksulla. Toiset puolestaan tarjosivat taidetta, kätten töitä, maistajaisia, monen moista.
Paljon oli jaossa lehtiä, joiden osalta meidän teltallamme oli upea menestys. Perjantaiset Tiedonantajat menivät tuota pikaa todelliseen kiinnostukseen, lisäksi jakajilta kaduilla haettiin käsistä mm. edellistä teoria ja politiikkalehteä jonka kannessa kuva ja banderolli 'Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen' - tuntui vetoavan kaiken ikäisiin ihmisiin.

Kävipä myös parlamentin tekstiviestimies teltallamme ja ihmetteli ääneen, että vieläkö tämmönenkin lehti ilmestyy. Tutki käsissään hyvän aikaa Tiedonantajaa, ja aina valpas toimittajamme näppärästi sai tilanteesta kuvan. Taustalla komeilee suurin kirjaimin viime vaalin banderolli ' Jako uusiksi'.
Lohkaisipa joku siitä, että mahdollisuuksien torilla on kaikki mahdollista.
Meneeköhän Iiken äänet uusjakoon vai pannaanko syksyllä valtuustopaikat uusjakoon?
Mene ja tiedä.

Huonompi ei ollut eilisen päivän saldo kuin mattonpesureissukaan.
Viikonvaihteessa tuli taas kaksi uutta ehdokasta; toinen viittä vaille valmis kemisti, toinen opiskelee suomalaisugrilaisia kieliä, joten laajalti käy kohta tietotaito ehdokkailla.
Viime viikolla tuli myös tuo maahanmuuttajaperheen, kahden lapsen isä - leipuri - yrittäjä - kahvilanpitäjä sekä edelleen viime viikon saldoa on myös nuorekas isoäiti Lausteen suunnalta, aktiivinen eläkeläinen, nippa nappa 60 vuotta.

Nähtyä ja koettua!
Tapahtumapaikka lauantaina Turussa oli kävelykaduilla.
Suurella lavalla veti yleisöä puoleensa aluksi railakkaan reipas musiikillinen Sukkasakkiteatteri, vallan mainio lastenteatteriryhmä, joka esittää lapsille, mutta tekee myös musiikkia lasten kanssa yhdessä.
Kun lavaesiintyminen päättyi, meni teatteriväki lettipäineen ja kirjavine peppisukkineen ja instrumentteineen nuorisokeskus Vimmaan jatkamaan.
- ' Lopputuloksena me tehtiin ihan oikea laulu, ja sitten seuraavalla kerralla jossain se laulu esitetään meillekin' - intoili Matias, ekaluokkalainen innoissaan. Samaa mieltä oli pikkusisko Matilda.
Toisaalla esitti kapoeira-ryhmä taitojaan viime vuosisadalta peräisin olevan brasilialaisten orjien vapauteen pyrkivää tanssia. Se kaikki ei taitavimpien osalta ollut ihan vähästä. Ja mukaansa tempaava rytmitys monenlaisilla rummuilla antoi kuin vauhtia esitykseen.
Edelleen oli esillä joku itämaisista taitolajeista, taisi olla itse judokajoukkoa, joka valkoisin asuin kadulla esitti taitojaan.

Tuntikaupalla ihmiset nauttivat värikkäästä menosta, aurinko paistoi, mutta tuuli yritti tehdä lehtipinoista lentolehtisiä.
Lopputulos oli huikea päivä. Kaikin puolin.

Myös omalla teltallamme, jonka otsaripaa komisti 'ensiesiintymisellä' myös banderolli www.komturku.fi

*********************

Pari seuraavaa päivää saattaa tämä blogin tekstitys olla pienellä katkolla.
Lähden aamutuimaan - hups, neljän ja puolen tunnin kuluttua - reissuun.
Perillä pitäisi olla verkkoyhteys käytössä, joten palailen sieltä asioihin uudelleen.
Ja parin viikon kuluttua taas tältä rakkaaksi käyneeltä kotikoneelta.

Mutta pidetään yhteyttä!
Kommentoi sinäkin kevään tuntoja!
Alkavathan ne koulutkin pian olla jo loppu?
Siis tosi kesä alkaa silloin!
*********************
Tekstin alussa oleva kuva : viime vuonna iranilaisten kurdinuorten tassiryhmä esiintyy Turussa mahdollisuuksien torilla.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Mainio mattonpesureissu



Toissa päivän tahriintui pahasti vaalea matto, ja ainoa vaihtoehto oli lähteä sen kanssa pyykkiin. Onneksi Varissuolla on kunnon mattopesukone. Samaan koneeseen sopi pari pikkumattoa mukaan ja toinenkin tasaisemmin tuhraantunut matto. Ei kun matot auton perään ja pesulaan.

Kun sai koneen käyntiin, menin naapurissa olevaan kahvilaan. Sen pitäjä on vanha tuttu, vuosia jo tunnettu, aluksi tutustuttiin vaimoon. Olimme takavuosina jakamassa lehtiä Varissuolla, ja keikan päätteeksi päätimme mennä kahville, maahanmuuttajan pikku kahvioon.

Vuodet ovat kuluneet. Kahvio on isommissa tiloissa. Ja olemme tutustuneet entistä paremmin.
Jo viime kevään naistenpäivän ilta tässä kahviossa päättyi mielenkiintoiseen keskusteluun. Pohjat tulivat silloin valmiiksi tämän päivän tapaamiselle. Kupponen kahvia, pikkupulla, ja istahdimme sillä hetkellä hiljaisen kahvion pöydän ääreen porukalla: kahvilanpitäjät ja minä.
Muutaman minuutin kuluessa oli asia jo täysin selvä. Viime keväästä asti ei ole ollut epäselvää, etteikö perheestä löydy hyvää ehdokasta syksyn kunnallisvaaleihin. Nostamaan samalla maahanmuuttajien itsetuntoa arjen elämässä. Perhe, joka hankkii asunnon, hoitaa talouden, maksaa veronsa ja on valmis auttamaan kielitaidottomia uusia maahanmuuttajia...ja monia kieliä, myös erinoamsita suomea puhua on uusin ehdokkaamme.
Ny olemme ylittämässä viime vaalien ehdokasmäärän kuntavaaleissa Turussa, ja sitä rataa olemme vahvasti jatkamassa.

On monta varteenotettavaa uutta, monen ikäistä ehdokasta: on sinkkuja, perheellisiä, nuoria, eläkeläisiä, naisia, miehiä, kaikki hyvässä innossa nyt yhteistoimin vaaliohjelman kokoamisessa.

Ensimmäiset kuntakuulemiset lähiössä ja kuntapolitiikan kurssit ovat käynnistyneet.
Vaaliohjelmaa ovat ehdokkaat joukolla työstäneet ja lopullisesti se vahvistetaan elokuun lopulla. Silloin on kuntakuuleminen kiertänyt loppuun ja rynnäkkövaihe alkaa.

Mutta monenlaiset suunnitelmat ovat nyt hioutumassa, ja jo nyt tuntuu siltä, että emme ole yllättämässä vain muita vaan myös itsemme, kuun vaalituloksia aikanaan kuullaan.

Tämän päivän saldo oli viikon ehdokas - itse asiassa samalla viikolla taas jo toinen.
Ja näiden kahden ehdokkaan ansiosta Turussa tärkeät lähiöt tulevat esille vahvemmin: Lauste ja Varissuo, runsaasti maahanmuuttajia ja paljon asukkaita molemmissa lähiöissä. Tätä rataa lisää ehdokkaita muuallekin.

Ei parempaa matonpesukeikkaa voi olla!
Kaiken tuon aikana tuli kaksi pitkää ja kaksi pikku mattoa taas raikkaan puhtaiksi.

Niistä vaalirahoista ja ETYJ:n vaaliseurannasta?


Ilmiö epämääräisistä vaalirahoituksista ei ole mikään uusi asia, kun on katsonut viimeisten vuosien vaalikamppailuja. On ilmiselvää, ettei kymmenien tuhansien eurojen hintaisia kamppailua monikaan tee omasta kukkarostaan tai lainarahalla, eikä pelkällä myyjäistoiminnalla tai säästöpossuilla keräillä tällaisia rahoja.

Kyllä niin on, että vaikka jo aikanaan laadittiin laki vaalirahoituksesta, sitä ovat sen tekijät kiertäneet ja rikkoneet aivan tietoisesti kaiken aikaa. Huomioiden lehti-ilmoitusten hinnat pelkästään voi vai kysyä, että jos niillä muutamalla kymppitonnilla järjestetään vaalikiertueita, hankitaan kaikenlaista vaalikrääsää kynistä lippiksiin ja paitoihin ihmisille jaettavaksi, on varmaa, ettei kaikki se tapahdu kirjanpidossa kulkeneilla rahoilla.

Entä kuka on minkäkin lehti-ilmoituksen maksajana, kuka tai mikä taho löytyy sieltä takaa. Niin paljon löytyy tapoja kiertää edelleen lakia, ettei rajana ole kuin ihmisen mielikuvitus, ja sitä noilla veikkosilla lienee, ja apujoukoilla lisää.
Kun silmäilee netissä edustajien tekemiä ilmoituksia, ilmenee niissä jo melkoista kirjavuutta.
Joku kuittaa seminaaritulot, mutta ei erittele esim. seminaaritulojen hintaa ja maksajia; entä onko samoja tahoja ollut seminaarituotoissa kuin lehti-ilmoitusten maksajina, tai samoja tahoja nimikkeellä ilmoitustuotot( oman lehden ilmoitustuotot) ja esim. seminaarituotoissa tai taulujen ostajina...

Nyt ollaan laatimassa uutta lakia. Kovin on ollut kaihervatmista, missä muyodossa se tehdään. Mistä katto, entä rangaistus. Entä saako viranomainen tutkia oikeellisuuden, entä millä tarkkuudella erittelyt tehtävä, samoin miten avoimesti kerrottava oikeasti tahot ( esim. 'etujärjestöt, säätiöt, valtakunn. järj.' jne.....)

Muodollista kinastelua opposition ja hallituksen välillä.¨, mutta tuntuu, että aivan sama koira haukkuu samoja kettuja.
Jospa pantais rajat näin: Viralliset vaali-ilmoitukset kunnissa ja muu mainonta per ehdokas tavasta riippumatta enintään 2000 euroa kokonaisuudessaan. Silloin ei osteta palstoja eikä aikaa, ei toritontteja eikä mainosautoja.
Olisiko silloin paremmin samat lähtökohdat? Mene ja tiedä?
Tietysti media viimekädessä ratkaisee, kenestä se haluaa tehdä juttuja, ketä' pidetään pinnalla. Ja se onkin jo eri asia!
On syytä miettiä kumminkin!
Ja miten se ETYJ:n vaalitarkkailu sitten maassamme toimiikaan?
Koska aloittaa työnsä?

torstai 22. toukokuuta 2008

Oi Tradeka!

ETTÄ MIKÄ TRADEKA?


Eilen keskiviikkona oli koolla Tradekan edustajisto. Mikäkö se on?
Se on tuon työväenliikkeen perustaman 90- vuotiaan osuustoimintaliikkeen nykymuotoisen liikeyrityksen ja osuusliikkeen valtakunnallinen, ylin päättävä elin. Se kokoontuu kerran vuodessa - nykykäytännön mukaan siunaamaan ilman keskustelua ja kysymyksiä mukisematta, mitä esitetään.
Niin ainakin nyt kävi.
Johtajan esittämän selostuksen jälkeen bloginpitäjä vastasi 100 % käytetyistä puheenvuoroista, eli olin ainoa, jolla oli jotain kysyttävää tai kommentoitavaa.

Kyse on kuitenkin suurista asioista, ja jäsenten ja työntekijöiden osuutta ei voi ohittaa noin vain. Varsinkaan, jos kaikki ei ole niin kuin parhain päin olisi. Talouttakin pitäisi hoitaa läpinäkyvästi, mutta miten oli?
Hämäräksi jäi mm., paljoko IK Oy maksoi uudesta osuudestaan.
Selostuksen mukaan olivat sekä liikevaihto että henkilöstön määrä nousseet, ja Restel teki jo toisen vuoden peräkkäin kaikkien aikojen tuloksen!
Siis ravintolat, hotellit ja kapakat kannattavat taloudellisesti - sellaisen johtopäätöksen saa tehdä!
Entä kun ajat muuttuvat? Kun ihmisten rahat riittävät vain välttämättömyystarvikkeisiin ja päivittäistavarakauppaan? Jos aina niihinkään, vaan seisovat jo ruokajonoissa?!

Edustava joukko?
Kokoukseen oli vaivautunut paikalle 2/3 niistä edustajista, jotka jäsenet ovat valinneet.
Samoin edellisen illan piirivaltuustoissa oli väki varsin vajalukuisena paikalla? Välinpitämättömyyttä?
Esteen ilmoittamisella tulee aina varamies paikalle, nyt puuttuivat molemmat liian usein! Miksi?
Kokous kesti kaikkine ansiomerkki- ja määrärahajakoineen ja niihin liittyvine puheineen ja kiitospuheineen kaikkiaan vain alle kaksi tuntia. Siitä varisnaiset asiat reilu 30 minuuttia. Puheenjohtajana toimineella kansanedustaja Matti Saarisella oli niin nopea ranneliike, että siinä tuli kiire pysyä mukana.

Koko konsernin ja erikseen Tradeka-yhtymän ja Restelin taloudet ja toiminnat selostettiin varsin vauhdikkaasti.
Taloudellista tilannetta kehuttiin erinomaiseksi, hyvä niin jos niin todella on.

Mutta siitä huolimatta, että uusia toimialoja on tullut mukaan, mm. sijoitustotiminta (!!) ja hyvinvoitnipalveluihin liittyvät toiminnan ( Ikaalisten kylpylä Restel-ketjussa ), ei keskustelua syntynyt niidenkään osalta.
Korostettiin vain sitä, että sijoitustoiminta on luotettu talon ulkopuolisiin käsiin ammattilaisille, ja sijoitukset on tehty moneen koriin ettei pääse tulemaan yllätyksiä Niin voittorahat menevät!! Etteivät jatkossa menisi kuin Kansan vakuutusrahat aikanaan....

Tulee vaan mieleen myös muinaisen työväenpuoleen omaisuus, jolla sen puheenjohtaja Arvo Aalto pelasi hevosmarkkinoilla - ja sinne meni rahat! Koko puolueen omaisuus - ja ehkä niin oli jossain suunnitetukin.
Monet talot ja toimitilat siinä konkurssin ohessa:..
Rahapelit ja pörssileikit ovat vaarallisia, varsinkin kun leikkii toisten omaisuudella!

Omistajuudesta
Koko omistajuuspolitiikka on kokenut parissa vuodessa huomattavan muutoksen. Pääomistaja 65,5 % osuudella on nyt ruotsalainen sijoitusfirma Industri Kapital Oy, jonka tavoitteena on luonnollisesti mahdollisimmat suuret voitot sijoituksilleen.
Pari vuotta sitten vain kommunistit vastustivat yhtiön osakekannan siirtämistä IK:lle, joka silloin tapahtui pienemmällä määrällä, mutta optiolla ostaa myöhemmin lisää. Lisäostot / lunastus tapahtui viime vuonna.
Mutta omaisuuden vaihdon hintaa ei kerrottu missään!
Vaihdon seurauksena osuuskunta Tradekan osuus omistajuudesta on enää 15.6 % (ennen viime vuoden lisämyyntiä se oli vielä 50.6%)
Sen sijaan IK Oy omistaa nyt 65,5%.
Näin siis Demarit ja vasemmistoliitto ovat myyneet ruotsalaisille oman työväenaatteensa - kommunistit äänestivät toisin.
Nyt kun suuri osuus myytiin lisää, ei siis kauppasumma näy missään, eikä siitä myöskään suullisesti kerrottu kokouksessa edustajille, joten miten se menikään?

Henkilöstöpolitiikasta
Edellisissä edustajistoissa on keskusteltu vielä niin henkilöstöasioista, palkkapolitiikasta, tuoteryhmistä ja -valikoimista, mm. reilun kaupan tuotteista, mutta nyt näytti kaikki keskustelu olevan ei-suotavaa. Asiaa ei ollut 99 % kellään.
Ketään muuta kuin allekirjoittanutta ei kiinnostanut, paljonko edelleen pienipalkkaisia naisia on liikkeen palkkalistoilla osa-aikaisina. Asiakirjoissa ilmeni, että 91 % on vakituisessa työsuhteessa, mutta henkilöstöluvut on muutettu kertomuksessa kokonaistyöajoiksi, johon siis piilotetaan osa-aikaiset.
Millä osa-aikainen elää - ei kiinnostanut kuin bloginpitäjää.
Mutta kukaan ei kuitenkaan edes vastannut paljonko heitä kokomäärästä on?
Esitin puheenvuorossani, että osa-aikaisista työsuhteista tulee luopua ja antaa ihmisille mahdollisuus kokoaikaiseen työntekoon palkalla, jolla voi elää.

Jäsendemokratia
Osuustoiminnallisessa liikkeessä on jäsenillä merkittävä osuus. Tai pitäisi olla.
Ainakin jäsenmääriä lasketaan, kokonaismääriä kertyneistä osuusmaksuista seurataan jne. Mutta miten jäsen oikeasti voi vaikuttaa muuta kuin kerran kuudessa vuodessa valeissa.
Takavuosien myymäläneuvostot tulisi ehdottomasti palauttaa, jotta voidaan peräänkuuluttaa sitä ostouskollisuutta ja liikkeeseen sitoutumistakin paremmin.
Ehkä tämänkin ajan ihminen haluaisi vaikuttaa enemmän asioihin kuin äkkiä luullaankaan.
Siihen pitää antaa mahdollisuus! Vai mitä sen osalta pelätään?!
Puheenvuorossani esitinkin, että palataan myymäläneuvostojen palauttamiseen.


Kokouksen jälkeen

Kokouksessa siis ainoaksi puheenvuoroksi jäi se, jossa kritisoin niin henkilöstöpolitiikkaa
jäsendemokratiaa. Kokouksen jälkeen oli ruokailu. Siinä pottujonossa seisoessani totesi pari kolmekin ihmistä ohi mennessään, että ' hyvät asiat nostit esiin', 'oikein puhuit',
'asiaa kaikki mitä sanoit' ja jonossa takanani seisseen herran kanssa pidempäänkin jonottaessa juttelimme asioista. Oli sitä mieltä, että ohuesti käsiteltiin asioista, enempäänkin olisi varaa ja syytä!

Mutta tuntui kuin jossain olisi kiertänyt ohje siitä, ettei keskustelu arjen asioista ole niin suotavaa, että aikaa niihin kulutettaisiin
Tultiin vain satojen kilometrien takaa pitämään illalla piirikokouksia ja seuraavan päivän edustajistoa, syötiin kahdesti ja sitten kotiin. Niin - ja kokous nosti myös kokouspalkkiot kaksikertaisiksi - en edes tajunnut heti mitä tehtiin, saatikka että molemmista kokouksista tulee erillinen palkkio.

No, mene ja tiedä, olisiko tässä mahdollisuus siirtää syksyn vaalikassaan rahat Turussa kommunistien listoille, aikanaan kommunistien listoilta minut valittiin Tradekan edustajistoonkin.






lauantai 17. toukokuuta 2008

Minulle kaikki heti! - vai ekologiaa ja ekonomiaa?


Tänään aamulla yllätti viime aikoina enää äärimmäisen harvoin kiusannut migreeni. Se oli poikkeuksellisen tuskaista pahalla huimauksella, silmien kivuilla ja tosi kovalla migreenikivulla. Nämä oireet olen melkein jo unohtanut - kerrotaanhan , että se on vaiva, josta iän myötä hiljalleen pääsee... mutta oliko viesti kuolevaiosuudesta, nuoruudesta, mistä lie, mutta kamala päivä. Iltapäivällä helpotti.

Mokoman hurjan kivun vuoksi - johon ilmeisesti liittyi jo eilisiltainen pahoinvointikin, aiheutti sen, etten pystynytkään lähtemään aamulla Tampereelle sosiaalifoorumiin. Jää huomisaamuun, toivottavasti voin paremmin.
Nyt oli bussissa tyhjänä minun paikkani. Mitään ei sille voinut. Vasta illansuussa alkoi olla olla normaali.
Olen saanutkin urakoitua silittämällä ison määrän pyykkiä, hyvä minä!

******************************
Mutta otsikkoaiheeseen.
Miksi ajassamme haisee pahana tunnus ' Minulle kaikki heti' - kun puhutaan suuresta osasta tämän päivän nuoria ja nuoria aikuisia. Ilmiöön törmää, kun katselee ja kuuntelee mitä ympärillä tapahtuu.
Media niin paperilla kuin verkossa ja jopa kaduilla suoltaa tuota samaa trendiä.
Paitsi että pitää olla nuori, menestynyt, kaunis, terve, onnellinen ja mitä vielä - lahjakas, on oltava vähintäin pari tutkintoa jo varhain ja hyvä työpaikka. Tuota kaikkea aivopestään täydellä tuutilla nuorille ihmisille.
Ja ellet vähintäin huomattavaa osaa noista asioista saavuta, olet ehdottomasti mennyttä miestä.
Välistäputoaja, luuseri, elätti, laiska, tyhmä, epäonnistuja, ehkä vielä rumakin.

Entä nuorten pahoinvointi tämän päivän Suomessa - ja muuallakin?
Paitsi yhteiskunnallinen ja taloudellinen asema, myös ajan arvot, joita nuorille syytetään, saavat helposti kokemaan, ettei maailma ole minua varten. ' Olen ainainen epäonnistuja. Toisilla menee paremmin. Heillä on ammatti, töitä, ehkä onnea rakkaudessakin - tai siltä ainakin näyttää. On hienoja vaatteita, autoja, kaikkea sitä mitä mainoksissakin näytetään...

Miksi näin menee?
Kapitalistinen tavaratuotanto, kilpailuarvot, yletön kuluttamisen huuma, kertakäyttökulttuuri monessa asiassa - niin tavaroissa kuin usein ihmissuhteissakin - ja paljon muuta.... se kaikki on tämän ihannoidun järjestelmän tuote, jota länsimaiseksi vapaudeksi ja demokratiaksi sanovat.
Siis vapautena mihin?
Vapaudeksi köyhtyä, olla huonommassa osassa, sairaampi, vähemmällä koulumenestyksellä, heikommilla mahdollisuuksilla jo lapsuudesta ja kodista alkaen... ja vaikka vapautena tulla ammattitaidosta huolimatta riistetyksi varsin pienellä palkalla tai pätkätöillä.
Mutta se kaikki onkin kääntöpuoli.
Kääntöpuoli tunnukselle 'minulle kaikki heti!'
Totta on myös se, että me vanhempi sukupolvi liian usein olemme menneet tuohon samaan lankaan.
Usein ehkä vain päinvastaisin ajatuksin. Kukapa ei toivoisi lapsilleen ja lapsenlapsilleen parempaa ja onnellisempaa elämää kuin itselle, vaikka omakin elämä olisi ollut ihan kohtuullinen tavallisine ylä- ja alamäkineen. Mielellään useimmat vanhemmat auttavat ja avittavat nuoria, jos suinkin voivat sen tehdä.

Mutta olemmeko aikuisina tukemassa ja kannustamassa nuoria ihmisiä tuohon 'minulle kaikki heti' - elämään edes itse huomaamatta sitä.
Onko käynyt niin, että kulutus, kilpailu, markkinat, tavarasokeus on ajanut aikuisetkin siihen samaan hullunmylly-hälläpyörään? Kaupat aina auki, digiohjelmaa kymmeniltä kanavilta tai kiireellä paikasta toiseen... Siinä samassa myllytyksessä, joka vie ihmisiltä ajan, rauhan, rahat, mielenrauhan, yöunet, terveyden, yhdessäolon, onnellisuuden...

Onneksi vielä järkeäkin näkyy
Kaikki edellä kuvattu tuntuu olevan elämänmenoa, joka helposti sokaisee ja tekee elämästä ohuen ja niin pinnallisen. Sen sisään ei mahdu todellisia arvoja, tunteita tai rauhallista eloa.
Se on ikuista kilpajuoksua ajan, tavaran ja elämän kanssa.

Onneksi myös vastakkaiset arvot ovat nousemassa taas vahvasti esiin.
Ei elämä ole siitä kiinni, että pitää kaikki mahdollinen saavuttaa.
Ja saavuttaa pian ja täydellisesti. Ei todellakaan.

Tilalle on jo noussut omien käden taitojen arvostaminen: käsityöt, kotiruoka, 'vanhasta uuttaa tuunamiinen'.
Median ja tietotekniikan vallatessa alaa aikanaan ennustettiin kirjojen häviävän keskuudestamme.
Mutta miten on? Ihmisten lukemisen into kasvanut. Kirjastot ovat arvossaa, vaikka päättäjät eivät sitä aina ymmärräkään. Tänään ymmärretään myös, että pienikin voi olla kaunista.

Mutta yhä useammin tähän vaihtoehtoiseen elämäntapaan joutuu moni siirtymään hiljalleen syystä, että eläminen on kallista. Siis elämä on. Se on kallista.
Rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
- Vaikka väittävät, ettei euron tulokaan mitään vaikuttanut. Olen eri mieltä.
Pahinta on se, mitä tietoisesti on poliittisilla päätöksillä eduskunnassa, hallituksessa, kunnissa saatu aikaan.

Yhä suurempi osa ihmisiä
hakee apua leipäjonoista. Yhä useampi ihminen sinnittelee - vaikka kerrotaankin, että toimeentuloa hakevien määrät ovat pienentyneet. Olisikohan tuen rajoilla ja kriteereillä siihen mitään vaikutusta?
Tai sillä, että erilaisten laillisesti ihmisille kuuluvien oikeuksien hakeminen on tehty niin monimutkaiseksi, etteivät kaikki jaksa niitä koukeroita käydä läpi.

No, lopputulos on, että jako kahteen syvenee.

MINULLE KAIKKI HETI - kansa juoksee kilpaa kellon, euron arvon, oppiarvojen, maan arvon nousun,
markkinakorkojen, hevosvoimien ja polttoaineen hinnan kanssa.

Se toinen osa käy kirppareilla, katsoo kaupoista tarjoukset, arvioi minkä laskun missäkin järjestyksessä pystyy maksamaan, kulkee bussilla, jalan tai pyörällä ja hakee kirjastosta kirjoja luettavaksi, kun omat kirjat on luettu.
Ehkä heillä on myös aikaa elää, aikaa toisilleen, aikaa omaisille ja ystävilleen.
Jopa aikaa pysähtyä tutkimaan lintujen lehtoa tai sitä, miten rannalla kaislat tuulessa vilkuttaa, tai miten luumupuu sataa lunta, kuten pieni Johannes - 4 v. - on ympäristöään havainnoinut.
Ainaisesti kuitenkin toivoen, että tuo havainnointitaito säilyy, mutta silti suoden hänelle ja maailman kaikille lapsille onnellisen ja hyvän tulevaisuuden ja elämän.

EI AINA TARVITA MULLE KAIKKEA HETI!
Se on pelkästään jo ekologiaa ja ekonomiaa!
Muuten, mihin sinä asetut tässä kilpajuoksussa? Oletko kirittäjä, pinkoja, hölkkääjä?
Vai kiiruhdatko rauhallisesti kävellen?
Kannattaa joskus miettiä.

torstai 15. toukokuuta 2008

Mikä mikä maa? Mihin luotta, kun puhutaan Suomesta.?



Korruptiovapaa?
Demokraattinen?
Hyvinvointivaltio?
Tasa-arvoinen?
Yleinen ja yhtäläinen ääni- ja vaalioikeus?
*********************************
Itse en allekirjoita noista yhtään. Entä sinä?

Kansanedustajat laativat lakeja rikottavaksi.
Ministerit eivät tiedä, mistä vaalikampanjan rahat tulevat.
Ministereillä on aikaa lähetellä tekstiviestejä ja heilastella, vaikka maan asiat odottaa muuta.

Eikä yhtään korruptiota?
Yleisestä ja yhtäläisestä ääni - ja vaalioikeudesta on kaukana maan tapa ja käytäntö:
rahalla saa lehtimainokset ja mainokset mediaan muuallekin, kuten linja-autoihin ja vaikka kadun varrelle.
Mutta: ellei sinulla ole rahaa eikä sopivia kehittyvän maakunnan tai maan sponsoriyhdistyksiä, voit pelata pienillä korteilla ja olla itsenäsi vain yhdessä paikassa kerrallaan.
Mutta kannatta katsoa, kuka näkyy mediassa, lehdissä TV- ja radiomainoksissa eniten, entä kenen mainoksia tulee eniten, vaikket haluakaan! Missä on paksut rahapussit niiden takana?
Kannattaa muuten oikeasti seurata!
Se siitä korruptiovapaudesta!
Ja niistä sidoksista löytyy ihan omat tarinansa!
******************************

Ei ole tullut rahoja eikä sponsoreita ainakaan bloginpitäjälle,
vaikka muutamissa vaaleissa olen ollut ehdokkaana
ja ollut valtuutettunakin vuosia.
*************************

Entä hyvinvointi?
Kuka tässä maassa voi hyvin?
Köyhät? Vanhukset ja sairaat?
Kaikki leipäjonoissa olevat, sillä jonojen määrä ja myös pituus kasvavat viikko viikolta?
Köyhien perheiden lapset, joita on yli 100 000 !
Entä pätkätyöläiset sinnittelemässä työvuorosta toiseen?
Entä olemattomilla opintotuilla sinnittelevä nuori?
Yksinhuoltajaäiti laskupinon kanssa?
*************************

Tasa-arvoa etsimässä!
Tasa -arvosta kertoo se, miten eri kunnissa palvelut ovat aivan erilaiset. Turussa toisella puolella kaupunkia saa erilaisia palveluja kuin toisella puolella, ja puhun nyt siis julkisista palveluista. Toisaalla jonotetaan lääkärille kauemmin, toisaalla ei päivähoito vedä, jossain vanhuksille ei riitä palveluja, tai lähikoulu suljetaan.

Tasa -arvoa ei ole ihmisten sairastamisessa ollenkaan : Rahalla pääsee vaikka heti lääkäriin ja saa kaikki lääkkeet
ja hoidonkin vaikka matkojen takaa, mutta siihen privaattisektoriin ei köyhä yllä. Eikä muuten kauan enää julkisellekaan, jos palvelumaksuja nostetaan niin kuin nyt aiotaan!

Tasa - arvoa ei ole työelämässä, ei palkkapolitiikassa eikä edes työnhaussa, jos nimesi sattuu kalskahtamaan vierasmaalaiselta. Sen vuoksi estyt myös pääsemästä mm. Kuulonhuoltoliiton kurssille, sen kertoo bloginpitäjä nimimerkillä ' nimestä se oli kiinni' - kuten sain aikanaan vastaukseksi.
Että se niistä monista tasa-arvonkin muodoista!
**************************

Demokratiaa kaikki?
Alhainen äänestysprosenttikin
?
Sitäkö se on, kun nykyiset parlamenttipuolueet säätiöivät jo parlamentinkin itselleen.
Pelkäävätkö, että ihmisten kärsivällisyys loppuu ja kansan äänestääkin toisin kuin vallassa olevat odottavat.
Mutta nyt suunnitellaan varsin korkeaa äänikynnystä. Tavallisten kansalaisten äänestäessä vaihtoehtoa nykymenolle, annetaan viesti valmiiksi, että ääni menee hukkaan!
Samalla tavalla puolueiden naisjärjestöt ovat säätiöineet naisjärjestöjen yhteistyöelimen Nytkiksen itselleen: sen jäseniä voivat olla vain parlamenttipuolueiden naisjärjestöt! Tai joku harva muu joka on seurapiirikelpoinen.

Käykö lopulta 'demokratiassa' niin, että äänestysprosentti laskee entisestään, kun kaikki vallassa olevat puolueet ovat 'sitä samaa mössöä', kuten kansa nimittää! Kansa ei todellakaan halua enää valita näiden korruptoituneiden ja valehtelevien vaihtoehtojen välillä ehdokkaista.

Siis mikä mikä maa? Aika juju maa.
Ihan hävettää.

Olen viikon kuluttua lähdössä Saksaan sukuloimaan. Siellä Bochumisssa asuva sukulainen kertoo varmasti mitä Nokiasta ajatellaan- ja Suomesta. Varsinkin Bochumin suunnalla!
Mutta yllätys, yllätys, olenkin samaa mieltä! Toki hän sen jo tietääkin.
Silti aiheeseen voidaan palata kun tulen kotiin takaisin.

Mutta ah, niin paljon on töitä, että paljon tarvitaan tekijöitäkin!
Nyt tarvitaan kokoon
kaikki me, jotka
emme elä

tasa-arvossa,
korruptiorahoilla,
hyvinvointioloissa,
demokratiassa....
kaikkia meitä tarvitaan tätä menoa muutamaan.

Tai nälkämellakat ulottuvat pien tännekin, ja sitten ei auta edes korruptio!
Silloin puhuvatkin poljetut.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Spartacus-palkinto?!

Olen aina Tiedonantajaa ihmisille esitellessäni korostanut sitä, ettei kyse ole mistään kertakäyttölehdestä.
Tiedonantajassa on lukemista koko viikolle, ellei kaikkea ehdi heti kokonaan lukea.
Ja kannattaa lehtiä pidempäänkin säilyttää, löytyypä tietoa jälkeen päinkin. Niihin voi palata uudelleen.
Ellei ole tilaa säilyttää, voi sopia naapurin kanssa,että hän saa sen luetun lehden vuorostaan itselleen!
Monet tausta-aineistot ja spesiaaliartikkelit ovat kokonaisuuksia, joihin haluaa kuitenkin pysähtyä kunnolla ja ajatuksella- varsinkin isoista asioista puhuttaessa.
Kuten nytkin: ruoan jälkeen kuppi kahvia ja ympäristösivu toukokuun alusta lehdestä esille.

Yksi esimerkki tällaisesta kattavasta aiheen käsittelystä on Tiedonantajan no 18 ( 2.5.2208).
Sen etusivu julistaa jo asiaa: Nälkä kasvaa tankatessa.

Keskiaukean otsikot MAAILMAN RUOKAKRIISI JA BIOPOLTTOIAINEET
ja NÄLKÄ imperialismin äärimmäisenä aseena haastavat kunnolla istumaan ja lukemaan.
Käsitteet kuten paljon puhuttu biopolttoaine menee varmaa monilla edelleen sekaisin. Tai ymmärrys puuttu niistä kokonaan. Tässä voi niitäkin selkiinnyttää - itse kukin!

En tässä yhteydessä edes yritä mitenkään referoida tätä ansiokkaasti tehtyä kokonaisuutta.
Siinä on niin historiallista taustaa, kemiaa, taloudelliset aspektit, geenimanipulointi... kaikki niin selkeästi koottuna, että suosittelen sinuakin kaivamaan lehden verkkosivuilta tämän luettavaksesi.

***************************
Taas kerran on lehden päätoimittaja Erkki Susi tehnyt mittavan työn.
Kuin yleensäkin. Hienoa työtä.
Olisi vähintäin tiedonjulkistamisen palkinnon paikka!
No, semmosta ei kommunistisen lehden päätoimittajalle koskaan varmaan luovuteta.
Mutta voisiko vaikka DSL harkita sellaisen oman varjopalkinnon, todellisen tiedon julkistamisen palkinnon kehittämistä, vaikka parin - kolmen vuoden välein jaettavaksi.
Se voisi olla vaikka Spartacus- palkinto.
Ensimmäistä ehdotin siis jo.

Tietoa voisi kirjoittamalla, hyvällä puhetaidolla ja pitkällä luennoitsijaroolilla, julkaisuilla tai vaikka kriittisten laulujen teolla tai laulujen esittämisellä tai vaikka kuvan teolla! Perusajatuksena palkinnosta olisi, että sen saaja välittää toiminnallaan / tuotannolllaan tietoa ja herättää ajatuksia, joissa tulee vaihtoehtoinen kuva maailmasta esiin nykyisen valtamedian ja -kulttuurin tuotannon rinnalle.
- Herättää siis ajatuksia, antaa oivalluksia, saa kiinnostumaan ja tutkimaan itsekin lisää asioista.

Palkitseminen voisi ensimmäisen kerran toteutua vaikka SKP:n 90 - vuotisjuhlassa elokuussa.
Samalla nousisi lehden rooli vahvasti näkyviin -jos ensimmäisen palkinnon saada olisi ES.
Ajatus kommentoitavaksi! Mitä mieltä olet?




maanantai 12. toukokuuta 2008

Mamma, luumupuut satavat valkoista lunta!

Näin sen luonnehtii pieni lapsi. Maa luumupuiden alla on täynnä kukan valkoisia terälehtiä.
'Se on lunta kun siinä sataa', on neljävuotiaan oivallus.
Mutta kuusivuotiaalla, joka kesäkuussa on jo seitsemän, on mielessä vallan muuta.
Yhtään ei jännitä matka mamman ja oopan kanssa Saksaan, ei lentäminen, ei pitkä junamatka, vain vähän kieli vielä kangertelee... kiitos, huomenta, hyvää yötä, päivää, saisinko mehua, kyllä, ei... kyllä tuolla sanavarastolla selviää jo pitkälle. Mutta se ei jännitäkään.

Paljon enemmän jännittää kuulemma edelleen syksyinen kouluun meno!
Eskarissa on oikein koulukuume tainnut jäädä päälle. Hyvä jos sopivassa määrin. Mutta huonompi juttu, jos alkaa ylettömästi jännittää... vaan mitä?
Turhaa jännitystä, kun nyt jo lukeminen ja kirjoittaminenkin onnistuvat. Siitä osoitus oli hieno itse tehty äitienpäiväkortti koko lapsijoukon puolesta. Yksi kun osaa jo kirjoittaa! Kaikella hienolla pienellä ylpeydellä..

Harmillista on kuulemma se, että juuri kun pääse pois päiväkodista ja eskarilaisten joukosta, alkaa syksyllä koulupäivän jälkeen iltapäiväkerho, joka ' on kuin eskariin menis takaisn ', tuumii poika.
Murheensa kullakin. Mutta niitä oli eilen iltapäivällä taas mukavalla kuunnella ja jutella. Jokainen kolmesta täynnä intoa mamman luo tullessaan. Ja sitten alkoi touhu. Onni jäi ulkoleikkeihin yksikseen, se on nyt uutta.
Pienemmät saivat mamman 'kivikokoelman' mitä erilaisimpia pyöreitä, litteitä, valoa heijastavia, erikoisen värisiä kiviä. Eri puolilta maailmaa merten aaltojen huuhtelemia kiviä. Niillä sai nyt poikkeuksellisesti leikkiä matolla, ja se oli erikoista. Pienimmät lähes sormenpään kokoisia, suuremmat pienen lapsen nyrkin kokoisia.
Niistä tuli linnaa ja muuria ja vaikka mitä maan ja taivaan välillä. Lapsen mielikuvitus kun ei tunne rajoja.

Oli mukavaa taas olla yhdessä, ja kun ruokakin maistuu aina hyvin, jää hyvin aikaa leikeille ja yhdessäololle.
Siinä sitten isä ja äitikin voivat hetken hengähtää.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Taas lisää eriarvoisuutta terveydenhuoltoon ja yksityistämiselle lain voima!!


MITÄ HALLITUS VIELÄ AIKOOKAAN....?

Ei riitä
, että hallitus esittää asiakasmaksuihin 16.6 % korotuksia. Siis heille, joilla ei terveydenhuollossa ole apuna maksutonta työterveyshuoltoa, vaan jotka maksavat kaiken itse. Heille kustannukset karkaavat pilviin, pienten tulojen ulottumattomiin.

Ei riitä, että kunnissa ulkoistetaan terveysasemien toimia ja annetaan niistä pelikenttä yksityiselle lääkäribisnekselle. Se kun merkitsee, että kunnan terveydenhuoltoon varatuista rahoista menee yksityiselle firmalle suuri osa, ja kuntalaisten palvelut entisestään heikentyvät. Yksityiselta ostettu palvelu on huomattavsti omaa työtä kalliimpaa, sen tunnustavat lähes kaikki.

Ei riitä
myöskään, että nyt puuhataan julkisen terveydenhuollon tilojen iltakäyttöä yksityislääkärien vastaanottotoiminnalle. Siis pelit ja pensselit valmiina, ei muuta kuin tulla sisään ja aloittaa vastaanottotoiminnalla rahastusautomaatti. Kunta investoi, yksityinen kuorii kerman päältä.

Ei riitä,
että sairaanhoitopiirien poliittiset päättäjät kävelevät kuntien yli määrätessään erilaisia siirtoviivemaksuja tilanteessa, jossa kunnat eivät pysty huolehtimaan rahapulassa omista toimistaan ja jatkopaikoista. - Tai tekee sen entistä kalliimmalla, kun ostaa näitä paikkoja yksityisistä hoitolaitoksista! - Koska SHP:n siirtoviivemaksu on hinnoiteltu niin korkeaksi, että privaattipuolikin on edullisempi!

Kaiken huippuna
nyt on uusin ajatus, että kansalaiset voivat valita itse terveysasemansa mistä tahansa.
Siis kutka? Kutka heistä vanhuksista, työttömistä, kotiäideistä lapsikatraan kanssa, pitkäaikaissairaista työkyvyttömistä...kutka heistä jaksavat ja pystyvät toimimaan niin, että lähtevät valitsemaan joillain kriteereillä itselleen miltä tahansa kunnan terveysasemalta mahdollisesti parempia palveluja, lyhyempiä jonoja, sitä mukavaa lääkäriä jne. Ministerin perustelu, että sen voi valita vaikka läheltä työpaikkaa, on perusteeton.
Kas kun työssä olevilla ihmisillä on jo työterveyshuolto. Se useimmissa tapauksissa edelleen hoitaa myös sairasvastaanottoa, reseptien uusimisia jne, toki ei kaikkialla työterveyshuollossa enää ole sairausvastaanottoa.

Uuden ratkaisun myötä paremmassa asemassa olevat, helposti liikkumaan pystyvät, netistä tietoja hakevat ihmiset pystyisivät hyödyntämään myös uutta mahdollisuutta. He voivat valita sen aseman, jossa jono on lyhin.
Mutta hän, joka todella kipeästi tarvitsisi pikaisesti vastaanottoaikaa, ei pysty valitsemaan muuta kuin lähimmän aseman - tai sen joka hänelle on ilmoitettu. Jonoista tai muusta piittaamatta.
Edelleen siis jatkuu entistä rankemmin jako kahteen.

UUSI TERVEYDENHUOLTOLAKI LAILLISTAA YKSITYISTÄMISEN

yhdeksi kunnan keinoksi terveydenhuoltoon, esitys 31.5. mennessä !!

Parhaillaan on loppusuoralla uuden terveydenhuoltolain valmistelu. Siitä helposti empii, mitä kaikkea sen myötä on romuttumassa takavuosien kamppailuilla saavutetuista palveluista.
Miten poljetaan lopullisesti Kansanterveyslain sisältö? Laki itse kun häviää uuden lain myötä kokonaan. Kansanterveyslakia on sorvattu vuosien saatossa usein, ja yksi sen oleellisimmista piirteistä, tasa - arvoiset maksuttomat perusterveydenhuollon palvelut ovat jo historiaa.

Uuden lain valmistelun tavoitteena on tehostaa toimia - jälleen kerran.
Julkisen toimen rinnalle ollaan tuomassa selkeästi myös ns. kolmas ja yksityinen sektori 'täydentämään palvelutuotantoa'. Näin siis yksityistämiselle tulee lain voima!

Lausuntoja ja kannanottoja laista ovat viime kuukausina ammattijärjestöt, potilasjärjestöt, kunnat jne. antaneet.. Suuri joukko neuvoksia, johtajia, päälliköitä ja asiantuntijajäseniä nimetyssä työryhmässä on vuoden tehnyt työtä. Se istuu ja tekee nyt seuraavaa siirtoa, jolla lakia rakennetaan yhteensopivaksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksen kanssa ja yksityistämisen laillistammiseksi.

Loppua ei tarvitse enää ihmetellä. Yksiköitä suurennetaan ja liikelaitostetaan.
Nyt TYKS-piirissä monien yksiköiden toimintojen yhtiöittämisessä tulee yksi 800 työntekijän Liikelaitos OY!
Siitä ei ole pitkä matka enää entistä enemmän yksityisille markkinavoimille myös terveyden tuottamisessa!

Onko nyt rakennettava muistomerkki edesmenneelle kansanterveyslaille ?



lauantai 10. toukokuuta 2008

Onnea väitöksen johdosta, Florence!

(valokuva TS)
Tutustuimme vuosia sitten. Ensimmäinen kerta oli kun saavuin työpaikkakäynnille työhuoneeseesi. Lomasi aikana oli huoneeseen ilmestynyt uusi työtuoli, joka ei sinulle varsin pitkänä ihmisenä ollut lainkaan sopiva. Se oli siis tarkoitukseensa täysin sopimaton, ja sen vaihtamisen perustelun olivat siinä minun roolini. Perustelut oli tässä tapauksessa yksiselitteinen ja tilalle hankittiin sopiva tuoli.

Sen jälkeen tapasimme muissa merkeissä, mm. kouluttajina tinnitus - potilaiden sopeutumisvalmennuskursseilla, joita TYKS-piiri ja Kuulonhuoltoyhdistys useina vuosian järjesti.

Minulla oli mahdollisuus kelata kanssasi myös sitä rankkaa kokemusta, jonka kävin läpi jo yli kymmenen vuotta sitten läheisen ihmisen vaikean vammautumisen yhteydessä. Sain vaikeassa tilanteessa tukea, jolla selviytyä taas edelleen. Noihin aikoihin olin myös ehdokkaana joissain vaaleissa, ja avitit minua aktiivisesti erilaisin materiaalein sinulle läheisistä aiheista: psykiatrian resurssien rankasta riisumisesta seurauksineen, kuin myös lapsiperheiden heitteillejätöstä Turun kaupungin taholta.

Kumpikin asioita, jotka ovat edelleen Turussa pahasti retuperällä!

No, itse olen jo näinä päivinä ollut pari vuotta eläkkeellä, mutta mm. lasten ja perheiden asia on edelleen vahvasti toiminnassani esillä. Sen merkeissä olin aktiivisesti mukana järjestämässä kevään sosiaalifoorumitilaisuutta Turussa.
Sen pohjalta ja Stakesin prof. Matti Rimpelän puheeseen liittyen olemme olleet kansalaisjärjestöinä vaatimassa kaupungilta perhetyöntekijöitä neljälle vuodelle, 12 kullekin. Se on perusteltua ja tarpeellista vaikka huomioiden se, mitä uusi lastensuojelulaki sanoo, mutta myös huomioiden kaikki aikaisemmat laiminlyönnit, joiden johdosta on kaupunki ollut tässä aivan aallon pohjalla, tai pikemminkin apua tarvitsevat lapsiperheet olleet siellä.

Tulipa väitöstilaisuudessa myös vastauksenasi odontologian osaston lääkärin kysymykseen näkemistäsi parannuskeinoista jälleen tämä epäkohta ja sen korjaamisen tarve vahvasti esille.
- Miten lapset voivat selviytyä, jos eivät perheessä edes aikuiset selviä. Mutta siihen tarvittavaa apua kun ei ole ollut tarjolla, on selvää, että ongelma on ollut suuri. Ajoissa annettava reaaliarjen tuki ja apu on tärkeä asia, joka liian usein jää toteutumatta. Kuten sanoit: joku tulee soppakattila kainalossa ja tuo ruokaa, ottaa vä'hän imurilla suurimmat pois ja antaa aikaa myös lapselle; siinä on korvaamaton apu usein.
- Toisen mielestäni varsin varteenotettavan ehdotuksen nostit tässä yhteydessä esille. Se oli omaisen mahdollisuus saada joustavasti vapaata milloin lähipiirissä on ihminen avun tarpeessa.
Se voi olla vaikka sisar, joka sairastui vakavasti, ja jonka lapset tarvitsevat siinä äidin ensi shokissa kuitenkin myös ruokaa ja apua. Arjessa on pärjättävä pahimman ajan yli, kunnes oma äiti taas pärjää, ja silloin jousto läheisen työssä olisi tarpeen.
Tällainen yhteiskunnan apu olisi arvokkaampi ja myös taloudellisempi vaihtoehto kuin tilanne, jossa yksinhuoltajaäidin lapsi jää sivustaseuraajaksi, kunnes alkaa aikanaan oireilla kentien pahoinkin seurauksin.

****************

Kun taannoin olit TVssa Maarit Tastulan ohjelmassa Punainen lanka juuri siksi, että olit nostanut kaupunkimme surkean kotipalvelutilanteen lapsiperheille, olit valmis kertomaan mistä sinä, Florence Schmitt myös tulet.
Juuri silloin oli Ranskan suurkaupungeissa työläiskaupunginosissa ja maahanmuuttajien alueilla suuria levottomuuksia. Autot paloivat, kauppoja ryöstettiin, poliisien patukat heiluivat ja kyynelkaasua ammuttiin.
Sanoit avoimesti tulevasi juuri siitä kaupunginosasta, suuresta vuokratalosta, missä nuo nuoret perheineen asuvat. Siellä myös sinä itse olet varttunut työläisperheen lapsena.
Nyt täällä erilaisten vaiheiden jälkeen olet väitellyt tohtoriksi.
Sitä ennen työskentelit kokkina, siivoojana, ties missä ammateissa, sitten valmistuit hoitajaksi ja siitä erikoistuen psykiatriaan ja terapeutiksi.

Kuten kustos, prof. Jorma Piha väitöstilaisuudessa sanoi: ' meille tulee mielenkiintoinen väitöstilaisuus, sillä väittelijän äidinkieli on ranska, väitös on englanniksi ja tilaisuuden kieli on suomi.' kertoi se myös paljon.
Kaiken lisäksi väitöksessä tutkimusaineisto oli koottu kuudesta Euroopan maasta, joten tutkimus tuoksineen on kansanvälisestikin merkittävä, ja lajissaan - siis aiheeltaan laatuaan ensimmäinen suomessa.
'Families in the shadow of cancer' eli 'Lapsiperhe syövän varjossa', tutkimus, jossa eri tieteenalat ja tutkimusmetodit ovat yhdistettyinä asian tutkimisessa.
Väitös kuuluu sarjaan, jossa väittelijä on aiemmin ollut ensimmäisenä tutkijana julkaistuissa tutkimusartikkeleissa kansainvälisessä kirjallisuudessa.

Väitöksen lyhyt yhteenveto löytyy mm. Turun yliopiston verkkosivuilta suomeksi, suosittelen. Aivan maalaisjärjellä ymmärrettävää asiaa lapsiperheistä ja lapsista syövän varjossa. ei ole vaikea ajatella, mitä yhteiskunnassa todella olisi tehtävä muuta kuin kilpailuttaa, supistaa ja yksityistää palveluja - niitä loppujakin joita vielä on.

perjantai 9. toukokuuta 2008

Hienoa, Laura, Miira, Paula, Maarit,Camilla ...ja te pikkuiset Ainot ja Roosat...


nuoret naiset, jotka olette ottaneet paikkanne työväenliikkeen toimissa.

Kolme äitiä, yksi tuleva opettaja, kaksi muuta opiskelija, joku jo työelämässä, joku pätkätyössä, pari äitiyslomalla....ihan semmosta tämän päivän oikeaa nuoren naisen elämää.
On sinkkua, on yksinhuoltajaa, perheessä elävää, avoliitolaista, seurustelevaa...aivan kuten tässä päivässä eletään. Ja kaikilla ikä 26-32 ! Hieno joukko!


Mukavaa, kun Laura olit edellisellä kerralla Tee-Treffeillä pikku Ainon (7kk)kanssa, harmi vain, että nyt kova flunssa tulu esteeksi. Paranemisiin! Viimeksi te kuitenkin tutustuitte Miiran kanssakin toisiinne.
Tällä viikolla Camilla oli Roosa-vauvan (9kk) kanssa, ja taas sai Miira tutustua uuteen äitiin ja pikkuiseen. Camilla, oli kiva kuulla, että muutatte takaisin Turkuun, silloin voidaan joukolla tavata useamminkin.
Paula, sinä olit vappumarssilla sen oman punalippusi kanssa, ja nyt kerrot valmiudesta tulla kanssamme talkoisiin mahdollisuuksien torille, vaikka et pystykään lähtemään sosiaalifoorumiin! Mutta oikein mukavaa, että tulet mahdollisuuksien torille töihin.

Maarit, olet nyt viikonloppuna matkoilla etkä pääse rauhanlaulujen ja runojen tapahtumaan, mutta tiistai-iltana tavataan taas vaalityön merkeissä.
Ja Laura, ideasi juttuaiheesta ihmisten saaman eläkeilmoituksen tarkastelun suhteen on hyvä ajatus, toteutetaan se!

On mukava todeta, miten nuorten aikuisten naisten joukko kasvaa ja on mukana aktiivisesti.

Tänään oli Miira kanssani Hansakorttelissa jakamassa EU-kriittisten pöydässä Tiedonantajan teemanumeroa ja joitain erillisiä materiaaleja. Niitä meillä muuten meni enemmän kuin muiden lehtiä yhteensä - siltä näytti!
Tulit suoraan junalta iltapäivällä - kun luokanvalvojan työt koulussa tulivat valmiiksi.
Ja huomista varten otit naputeltavaksi osan hienoista rauhanlauluista, joita kankaalle heijastaen laulamme huomenna yhdessä rauhanlaulujen ja runojen tapahtumassa (T-Talo, Turku klo 16-18).
- On muuten helpompaa laulaa valkokankaalta pää pystyssä ja hengitystiet auki, kuin pää alaspäin roikkuen , rintakehä kasassa monisteita tihruillen.
Huomenna kopioimme Miiran kanssa laulut kalvoille valmiiksi, joita sitten Sirpan ja Ollin johdattelemana väki laulaa yhdessä.
Ei huonoa! Muuten, tervetuloa mukaan!

Kulttuuripääkaupunki säästää kirjastotoimessa! Mitä tolkkua,


kun Turussa tähän oheisenVarissuon kirjaston tiloihin ympätään nuorisotilat alakertaan, ja näin kirjaston tilat jopa puolitetaan.
Tämä kaikki sen jälkeen, kun reilun kokoinen ja toimiva nuorisotalo alueen keskellä korjattiin kiireellä kansainväliseksi kouluksi!
Siis nyt varissuolaiset joutuvat supistuneiden kirjastotilojen käyttäjiksi sen jälkeen, kun koko Turkua palveleva koulu tuotiin kaupungin nuorisosta rikkaimman lähiön nuorisotiloihin!

Kyse on taas kerran säästöistä, joita haetaan tavallisten ihmisten käyttämistä palveluista. Palveluista, joihin on varaa köyhälläkin!
Jos alueen kirjaston käyttö on vähentynyt asukasmäärän laskun myötä, ei se ole mikään peruste.
Varissuon väestömäärä pyörii edelleen kymmenessä tuhannessa, ja lähiseuduilta, jossa on saman verran asukkaita, tullaan tänne myös.
Varissuolla on paljon työttömiä, samoin monikulttuurisuus on koko maan huippua. Jo tässä on kaksi syytä, joiden vuoksi pitäisi ilman muuta kehittää kirjaston toimintaa ja tarjontaa tätä silmällä pitäen. Mm. venäjänkielinen yhteisö on alueella suuri. Voisiko ajatella mm. venäjänkielisen kirjallisuuden erityistä tarjontaa... ei suinkaan siksi, ettei maahanmuuttajan tule oppia suomea, vaan myös, koska oman kotikielen taito tukee toisen kielen oppimista.
Ellet osaa ilmaista itseäsi millään kielellä, olet puolikielinen. Ongelmat kasaantuvat.
Siksi kirjaston merkitys on huomattava.

Nuorisolle tarvitaan paikkansa, se on totta.
Miksei kansainvälistä kulua voida siirtää johonkin niistä tyhjäksi jäävistä kouluista, joita kaupunki on nyt sulkemassa. Miksi aina siellä joudutaan sijaiskärsijöiksi, missä ongelmia ja vaikeuksia on tarpeeksi ilmankin!
Eivät nuoret ainakaan opi kirjaston käyttöä sillä, että saavat toimitilat omille jutuilleen kirjaston alakerrasta. Nuorten tiloissa musiikki soi ja ääntä syntyy, kuka takaa sen jälkeen rauhallisuuden kirjastoon?

Kyse on kaupungin säästöistä kulttuurin alueella tulevassa kulttuuripääkaupungissa!
Taas säästetään lyhytnäköisesti ! Ennen pitkää tulee ongelmia ja huomataan tehty päätös huonoksi.
Mutta silloin todetaan, että tehty mitä tehty, ja tuskin kirjasto pääsee takaisin laajempiin tiloihin, jos kerran on supistettu.
Siksi moinen hanke on pian muutettava ja nuorisolle tarpeelliset tilat löydyttävä muualta!
Kirjasto pysyköön kirjastona!

Koko kaupungissa kesällä kirjastotoimi supistaa
Nyt on jo ilmoitettu lukuisten pienempien sivukirjastojen pidennetystä kiinnioloajasta kesällä!
Kun aikanaan rakennettiin uutta upeaa, sinänsä tarpeellista pääkirjastoa, oli ilmassa jo uhkana, että sen kustannusten kattamiseksi lähivuosian tullaan supistamaan pienempiä lähikirjastoja!
Ovatko pidennetyt kesäsulut ja supistettavat toimitilat nyt ensimmäinen askel tähän?

Turkulaiset ovat ansainneet kirjastotoimen, joka palvelee myös lähiöissä kaikella teholla!
Se on toimintaa, johon kesämökitön pienituloinen kaupunkilainenkin voi turvautua kesällä ja nauttia hyvistä hetkistä kirjojen parissa - tai käydä sen lehtihyllyiltä lukemassa lehdet - tuo paljon käytetty osasto!

tiistai 6. toukokuuta 2008

- että onkin kanttia Häkämiehellä....

....olla ajamassa avoimesti maatamme taas kerran siihen sotilasliittotoimintaan ja jäsenyyteen, josta maamme kansan enemmistö on niin monen gallupin mukaan edelleen täysin toista mieltä.

Kaksi kolmesta on edelleen sen kannalla, ettei jäsenyyteen pidä lähteä.
Miksi sitten Ruotsin kanssa yhdessä? Rakas naapurimmehan petti vast'ikää toisessa sotilaallisessa yhteishankkeessa, josta se perui joukkonsa posi, mutta Suomi se lähettää miehensä matkaan.

Onko se maalle suurikin etu, että amerikkalaista Nato-yhteensopivaa kalustoa saataisiin silloin edullisemmin?
Eikö ole toisenlainen kunnia ja etu olla jatkuvasti lisäämättä sotilasbudjettia. Nyt on nyt vuosi vuodelta puolustusbudjettia kasvatettu enemmän kuin moniakaan muita pääluokkia budjetissa.

Upseerien himot uusiin leluihin kasvavat samalla tavalla kuin lapsen, joka ei koskaan saa leluja tarpeekseen, jos aina saa sen minkä pyytää. Sen jälkeen haluaa heti uuden. Ja taas uuden.

Näin meillä on jo menty vuosia. Hornettien jälkeen täydennyksiä niihin, sitten kuljetushelikoptereita pitkille etäisyyksille, sitten miehittämättömiä tarkkailulentojen ilma-aluksia... ja samaan aikaan puhutaan merivoimissa uudelleen jopa koko kaluston osalta uudenlaisista avauksista....

Kyllä tällä viikolla pelkästään jo voiton päivän kunniaksi 9.5. on sanottava selkeä sEIs Häkämiehen, kokoomuksen uuden ulkoministeri Stubbin ja monenlaisten upseerien himoille ja haluille Naton suuntaan.

Siksi 'sEIs Natolle'.



maanantai 5. toukokuuta 2008

Kenen ehdoilla Turku kunnostautuu ?




Monin tavoin sompailee Turku sekä valtuustoryhmien väliseen 4-vuotissopimukseen liittyen, mutta myös siitä huolimatta. Myy kiinteistöjä, maksaa ylihintaa TYKS:lle perusteetta, kaavoittaa toriparkkia, kaavoittaa kallista musiikkitaloa, myy sijoittajille kaupungin vuokrataloja, esittää jälleen joukkoliikenteeseen maksujen korotuksia....

Nyt on Ruissalosta myynnissä yksi kaunis huvila, Tenhola.( kuvassa, kuva TS / Marttiina Sairanen) Se on 'yleishyödyllisessä käytössä' , Turun Työväenopiston oppilasyhdistyksen käytössä - ja ollut jo vuosikymmeniä. Se on ollut luonnon läheinen kesäpaikka meren rannalla monelle, kenellä ei kesämökkiin varat tai terveys yllä.
Lautakunnan demarijäsen vain voivottelee, että kyllä nyt taitaa kesäpaikalla olla huonot mahdollisuudet säilyä! Siis demarit taas mukana tässäkin!

Nyt siis taas - jatkona monille muille - on tämäkin Ruissalon huvila myynnissä
Mutta ei kenelle tahansa, vaan sen on nielaisemassa lisämaikseen AuraGolf - jota kaupunki muutoinkin mm. kasteluvesien maksuissa ja muissa on vuosien saatossa rahoittanut rutkasti. - Siis harrastukseen, johon harvojen rahat yltää.

Viimeisiä uutisia kaupungin omistamien kiinteistöjen myynnistä ovat toki huikeita:
Samaan aikaan kun se on häätänyt taiteen tekijät kadulle ilman uutta osoitetta, ja aiheuttanut monelle taiteilijalle todellisen kriisivaiheen ilman työmahdollisuutta, on kaupunki myymässä kulttuurin laitoksista mm. Wäinö Aaltosen museon ja Turun kaupunginteatterin.
Asiasta taannoin jo kerroinkin.
Sen sijaan kaupunki on rakentamassa uutta uljasta Musiikkitaloa maauimalan alapuolelle suureen kallioleikkaukseen: takana mäen päällä on maauimala.
Kapea suikale vihreää kalliorinnettä puineen pensaineen aivan maauimalaan vievän kapeahkon tien poskessa ollaan ehdotuksen mukaan varaamassa kongressihotellille ja asuintaloille!

Samaan aikaan uudelle sijoittajalle myytävät teatteri ja museo jatkavat toimintaansa vuokratiloissa. Tarkoitus on vuokratuloilla koota ko. kiinteistöjen kunnostus- ja ylläpitorahat sijoittajalle, joten miksi myydä?
Miksi olla sijoitusyhtiölle myymässä sellaista,jonka vuokranantajana se voi jatkossa sanella yksipuolisesti vuokran!

Siis kaupunki yksityistää jo kulttuurinkin!

Entä paljonko maksoi henkeä kohden taannoinen operetti Lentävä hollantilainen jokirannassa? Moniko siitä pääsi kalliiden lippujen kanssa osalliseksi? Eliittiväki kävi näytillä ja näyttäytymässä.
Mitä muuta olisi kyseisellä rahalla saatu järjestettyä kaikille kaupunkilaisille koko kesäkaudeksi?
Kenen ehdoilla - ja kenen rahoilla tehdään eliittikulttuuria.


Tämän illan teemat vaaliohjelmakeskustelussa: kenen ehdoilla?

Tänään illalla oli työstettävänä kaupungissamme tuleva SKP:n konkreettinen kaupunkikohtainen ohjelma.
Pohjana ja tausta - ohjelmana on kaikelle paikalliselle valtakunnallinen vaaliohjelma, johon voit tutustua SKP:n kotisivuilla.
Lähiaikoina voit kaupunkijärjestön vaalisivuilla www.komturku.fi tutustua paikalliseen vaaliohjelmaamme Turussa.
Tänään olivat yksityiskohtaisessa tarkastelussa kulttuuriasiat ja ympäristöasiat.
Alustavasti käytiin keskustelu myös paperilla olleista kaava- ja asuntopoliittisista asioista ja toisaalta terveys- ja sosiaalipolitiikan asioista.

Kumpaakin näistä jälkimmäisistä käsitellään tarkemmin seuraavalla kerralla tiistaina 13.5 klo 17 alkaen.
Mukana ovat ehdokkaat keskustelemassa ja suuntaamassa asioita.
Ylihuomenna asiakirja on kaupunkijärjestön vuosikokouksen kuultavana.
Sen jälkeen se lähtee kuntakierrokselle esittelyyn ja käsittelyyn alueille ehdokkaidemme matkassa.

Lähiöihin ihmisten luo: kamppailuun alueiden terveyspalveluista
Kevään korvalla kierrämme lähiöitä.
Ensimmäisiä paikkoja ovat Lauste, Jyrkkälä-Härkämäki, Varissuo ja Pansio-Perno.
Näihin kutsumme ihmisiä kuulemaan ja keskustelemaan mm. siitä, ovatko he tyytyväisiä uusin tuoreisiin terveyspalvelujen suunnitelmiin.
Kuntalaiset pannaan niiden mukaan kulkemaan entistä pidempiä matkoja. Osa ohjataan kokonaan jopa uusille asemille asiakkaiksi, kuten Lausteen asukkaat pois Varissuolta Mäntymäkeen.
Tällaisia suunnitelmia on lautakunnan listalla muutama viikko sen jälkeen, kun vasta oli asukastilaisuus
Pansiossa. Siellä ihmisille vakuutettiin, että ei palveluja heikennetä. Mutta uusi esitys ei ole muuta kuin heikennys
Lääkärin palveluja on joissain näistä vielä päivän tai parin viikossa, mutta ymmärtääkseni se aika menee resptin uusimiseen, kotisairaanhoidon potilaisiin jne., eikä varsinaista vastaanottoa saada järjestymään.

Kaikki tuo supistustoiminta annetaan vastaukseksi jäsen Lähteenmäen aloitteeseen palvelujen tasapuolistamisesta. Näin ne asiat saadaan kääntymään - liekö jäsen Lähteenmäki tyytyväinen kurjuuden jakamiseen, mene ja tiedä!
Ainakaan TYKS:n korotettujen, laittomien maksujen osalta ei Lähteenmäellä ollut kanttia vastustaa;
ehkä tämäkin suunnitelma, joka osoitetaan hänelle aloitteeseen vastaukseksi, tyydyttää jäsen Lähteenmäkeä. Varsinkin, kun itse nykyisin itse asuu alueella, jossa toiminta pelaa ehkä parhaiten Turun terveysasemista.

Mutta kommunistien kanta on toinen;
Lähipalvelut ovat tarpeen, sillä ikääntyvät ihmiset eivät bussiin kaiukki pääse, taksiin ei riitä rahat, mutta alueelliselle asemalle voisi kävellä rollaattorilla.
Kaupungin henkilöstöpolitiikka ja palkkapolitiikka on pantava kuntoon niin, että saamme tänne tarvittavan määrän hoitohenkilökuntaa ja lääkäreitä.
Sitä ei nyt Turussa tehdä.
Mutta nyt on ihmisten kanssa oltava liikkeellä asian korjaamiseksi.
Maksuja on Turkukin korottamassa, mutta palvelut heikkenevät.

Niin, että kenen ehdoilla tämmönen kaupunki kunnostautuu.
Ei ainakaan minun, eikä monen kaverinkaan.

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

ULKOISTAMINEN ja LIIKELAITOSTAMINEN TERVEYDENHUOLLOSSA ETENEVÄT :TYKS-piiriin jättiliikelaitos



Kymmenisen vuotta sitten
siirrettiin Turun kaupungin terveydenhuollosta labratoiminnot ja rtg-yksikkö - nykyisin siis kuvantaminen - TYKS:n alaisuuteen.
Sen seurauksena mm. kesken sopimuskauden yksipuolisella ilmoituksella ko.palvelujen, siis näytteiden ottamisen ja sen käsittelyn - hinnat nousivat huomattavasti - siis ylittivät sen mitä oli budjetoitu sopimuksen mukaan.
Ylitys merkitsi terveydenhuollon budjetissa taas sinä vuonna muutaman miljoonan kuprun.
Samoihin aikoihin yhdistettiin kirurginen sairaala TYKS:iin, sittemmin molempien tekstiilihuollot yhdistettiin kaupunginpesulaan ja se on jo liikelaitostettu muutama vuosi siiten.
Välinehuolto on seuraava iso osatoiminto, joka siirtyy TYKS:iin, kuten apteekki.
Samoin apuvälineiden lainaustoiminta on jo TYKS:n toimintaa - siis pois Turun omasta toiminnasta, sen jälkeen kun omana saimme sen esimerkilliseen kuntoon ja toimintaan.
Edelleen logistiikkatoiminta, kuten kuljetukset, tilaukset ja varastointi ollaan siirtämässä yhteiseksi toiminnaksi, johon yhdistetään vielä jopa Satakunnan SHP.

Hurjia jättiyksiköitä.
Niistä talousjohtaja Risto Laalo toteaa mm. seuraavaa:
' ..V-S:n SHP on perustamassa uuden liikelaitoksen, johon yhdistetään TyksLab, kuvantamiskeskus, sairaala-apteekit, välinehuoltopalvelut sekä TYKS:n patologian ja kliinisen neurofysiologian yksiköt. Liikelaitokseen siirtyy lähes 800 työntekijää. ....Potilas ei huomaa olevansa liikelaitoksen asiakas, mutta veronmaksajille liikelaitos merkitsee loivempia kustannuksia....'

Mitä ovat loivemmat kustannukset?
Vuosia sitten perustetusta liikelaitoksesta TyksLab sanoin mielipiteenäni jo heti, että jatkoa seuraa varmaan, mutta miten, se jää nähtäväksi. Ennakoin sen tulevan kalliiksi kaupungille. Aivan kuten on sittemmin tullutkin, ja jatkoa seuraa.
Kyseinen laitos on nielaissut koko Lounais - Suomen alueelta lähes kaikki laboratoriot kunnissa ja sairaaloissa omaan yksikköönsä.
Mutta nyt siis laboratorioliikelaitos - tuo koekaniini - ei riitä enää yksin, vaan rakennetaan huomattavasti suurempi yksikkö!

Talousjohtaja tunnustaa, että liikelaitoksella pyritään rationalisointiin. "..meillä on parempi mahdollisuus toimia myös markkinoilla. Yritysmalli merkitsee myös sitä, että on itsenäiset tuloslaskelmat, taseet ja tasejatkuvuus....ja jos tuottaa voittoa, rahat ovat yksikön käytössä myöhemmin..."

Kuka päättää jatkossa?
Kun liikelaitos on perustettu, on muistettava, ettei kunnallisella ja ylikunnallisella päättäjäjoukolla ole enää asiaan mitään sanomista.
Aina mainitaan maaginen liikesalaisuus esteeksi, eikä liikelaitoksen johto ole enää tilivelvollinen suuntaan eikä toiseen omistajaansa nähden.
Sen sijaan liikelaitos päättää yksin, millä hinnalla se myy palveluja sairaaloille ja kunnille, kun se ensin on koonnut omaan pussiinsa kaikki alueen kilpailevat tahot! Sitten voi hinnoitella miten haluaa.

Mitä mitä kapitalismia?
Sanovat, että pitää olla kilpailut vapaana, pitää olla mahdollisuus kilpailuttaa jne... mutta kenen kanssa kilpailutat? Korkeintaan yksityisen Pulssin tai Mehiläisen...vai miten on!
Ei ole enää mahdollisuutta pyytää tarjousta kunnalliselta tuottajalta, sillä se juna meni jo.

Entä sitten? Mikä nielaisee ja minkä seuraavaksi?
Nyt jo Laalo toteaa, että vaikka aluksi keskitytään SHP:n alueelle, palveluita voidaan toki myydä myös ulkopuolelle. " Kansainvälistä toimintaa ei alkuvaiheessa suunnitella, mutta myöhemmin on mahdollista myydä ja myös ostaa palveluja ulkomailta. Esimerkiksi laadukkaita röntgenlausuntoja voidaan tuottaa jossain muualla halvemmalla"...Laalo väläyttää.
Nuo sitaatit asiasta luin viikonvaihteen Turkulaisesta.
Mikä tulevaisuus?
Kun Paras-hankkeessa on julistettu yksikköjen koon merkitystä kilpailutuksessa, on samalla periaatteella perusteltu suuren liikelaitoksen merkitystä, vaikka lapselta puuttuu vielä nimikin.
Mutta olenko paljon väärässä, jos ennakoin, että ennen pitkää tulee kyseisen liikelaitoksen toiminta taloudellisesti tuottavana ja voittoisan kiinnostamaan ulkomaisia sijoittajia ja alan yrityksiä.
Entäs mitä sitten seuraa?


Silloin on kaukana kotimainen terveydenhuolto, sen 800 työntekijää ja laadukkaat lausunnot.
Virheiden mahdollisuus on suurempi, kun kauempaa haetaan palloa maaliin.

Labranäytteet lennätetään halvempiin yksiköihin Eurooppaan, entä tulevatko rtg-lausunnot Intiasta vai Kiinasta...mene ja tiedä!

Mutta historiaa on jo yhteiskunnan ylläpitämä ja sen subvetoima julkinen terveydenhuolto tällä menolla.
Ollaan siinä lännen lokarin junassa, joka toi vain pettymyksiä! Ameriikan malliin terveydenhuollossakin, tai Britannian, tai Saksan... ja monen muun.

Kuka päätti että näin menee?
Sairaanhoitopiirin hallituksessa ovat
pj Jukka Mikkola (sd)
1. vpj Aila Harjanne (kok) ja
2. vpj Alpo Lähteenmäki (vas) - kaikki kolme turkulaisia kaupunginvaltuutettuja.
Kyseisen kuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja on Loimaalta
Jarmo Rasi, ( vas.), joka ei ainakaan paikallisen tietolähteeni mukaan ole mitenkään vastustanut näitä linjauksia TYKS-piirin kuntainliiton tasolla.

Tässä Turun vasemmistoliitto
ei voi kehua olevansa Turun valtuustoryhmien sopimuksen ulkopuolella, sillä mitään merkkiä ei löydy asiakirjoista, että vas. olisi vastustanut moista liikelaitosmallia. Kyllä on puurot ja vellit sekaisin!
Että se siitä.
Ja miten kauniisti puhuu puppua (lue: valehtelee) Lähteenmäki huhtikuun Uudessa Päivässä (vas:n paikallinen ilmaisjakelulehti 2-3 x /v) siitä, miten hän ajaa Turun terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja parantamista. Mutta mies hermostui, kun ihmettelin taannoin valtuuston kokouksessa, miksi esim. hän ja koko vas. olivat valmiit hyväksymään TYKS:n kalliit siirtoviivemaksut. Aivan kuten demarit ja kokoomuskin!
' No kun päätettiin, että antaa mennä, ei nyt viitsitty kun ei demaritkaan...'
Eli se siitä valtuustoryhmien sopimuksesta, jonka ulkopuolella vas. julisti olevansa.
Näin siis vas:n valtuutettu ja terv.ltk:n jäsen Alpo Lähteenmäki.

Lue toiseen kertaan!
Mieti, miten meitä johdetaan, kuka johtaa ja päättä, ja miten ja missä tulevaisuudessa hoidetaan!
Näyttää siltä, että mikään ei pidättele tässä uusliberalistisen politiikan tekemisessä nykyisiä päättäjiä.
'Myydään vielä vaikka vanhat mummotkin' - tunnutaan niissä joukoissa ajateltavan.
Ja tehostetaan ja säästetään, kootaan voittoja yhtiöistä. Ja verottomia tuloja!






perjantai 2. toukokuuta 2008

Kaikki seurantaan, se on vapautta se, se lisää ihmisarvoa ... jos sellaisen onnistuu vielä säilyttämään


- eikä pelkästään koulut ja koululaiset!
Nyt mummot ja papat pannaan seurantaan ei vain hälytysrannekkein, vaan myös lattioilla asennettavin tunnistinanturein, asuntokameroin ja parhaimmat saavat verkkoyhteyden.
Kännykän kanssa kaikkien liikkumista ja toimintaa voi seurata miten vain.

Supo auttaa
Ja työnantajat ovat jo ennätysmäärin ( yli 8000 pyyntöä viime vuonna) pyytäneet Supolta lausuntoja ihmisistä, joita ovat mahdollisesti rekrytoimassa - ei siis vain päiväkotien miestyöntekijöitä.
Vaan löytyisikö jotain muuta arveluttavaa sieltä taustasta. Kyllä Supo seuraa!

Työnantajia kiinnostaa myös työntekijöiden sähköpostit.
Ei kun seurantaan vaan! 'Turhaa moinen yksityisyys, tarkkailu siitä päälle vaan!' - toivoo nimim. "EK"

Kyllä seurantaa turvakameroin liikkeissä on ollut jo vuosia, ja joitain rikollisiakin on saatu niiden ansiosta kiinni.
Mutta onpahan myös vartiointiliikkeen machot joutuneet kiinni siitä, miten aikanaan pääkaupunkiseudun liikekeskuksen käytävässä pamputtivat ihmistä aivan tolkuttomasti - ja vartijat joutuivat ainakin jossain määrin vastuuseen teostaan.
Mutta turvakamerat ja kännykät ovat tätä turvallista maailmaa, jossa elämme, ja jossa varsinkin lapsemme ja vanhuksemme sinnittelevät päivästä toiseen ohi vaarojen tai niihin joutuen.

Mutta näin Iso Paha Susi on maailman kehitellyt:
Syö tai tule syödyksi!
Nopeat syövät hitaat!
Ja ellet pysy kelkassa, putoat ja häviät!

Onko ne oikein?

Ihmisoikeuksista

puhutaan nyt lähes päivittäin.
Ne liittyvät yleensä ja ainoastaan Kiinaan ja Tiibettiin.
Mutta kuten päätoimittaja Erkki Susi Tiedonantajalehden aliokirjoituksessa viikko sitten kirjoitti, on noiden ilmausten takana vahvasti organisoitu toiminta CIA:n taholta ja rahoittamana.
Hae ja lue ko. juttu vaikka verkkosivuilta, tai lehdessä no16 ollut viikkopakina (18.4.) Olympiatulella on viesti.

USA polkee ihmisoikeuksia


Puhuttaessa USA:n sisäisistä asioista, horjuu ihmisoikeuspolitiikka vahvasti.
Esimerkkejä on paljon.
Äänioikeutta ei kansalaisella ole, ellei rekisteröidy äänestäjäksi.
Rekisteröityä ei voi, ellei ole asuntoa ja kotiosoitetta.
Kun huomioi viime kuukausien kehityksen USA:ssa, miten tuhansien ja tuhansien perheiden kodit on pakkohuutokaupattu mutta käteen jää vielä silti kymmenien tuhansien eurojenkin velat!
Voi vain kysyä, paljonko perheet hajoavat.
Entä moniko jää jatkossa vaille sitä osoitetta, jota vaaditaan syksyn presidentinvaaliin rekisteröidyttäessä.

Irakin sodassa USA:n ulkopolitiikan ihmisoikeudet näkyvät räikeästi.
Nyt USA:n länsirannikon satamatyöläiset ovat 10 000 miehen voimalla panneet pystyyn satamalakot, joilla vastustetaan USA:n Irakissa käymää sotaa.
HYVÄ, LÄNSIRANNIKON SATAMATYÖLÄISET USA:SSA!

Samoin - häpeä Turkin hallitus

Turkin hallitus puolestaan esti ammattiyhdistysten järjestämän mielenosoitusmarssin perinteisenä kansainvälisenä työväen taistelu- ja mielenosoituspäivänä. Istanbulissa joutuivat ilman marssia kokoontuneetkin mielenosoittajat rauhallisesta tilanteesta poliisien kyynelkaasun ja vesitykkien kohteiksi. Se on ihmisoikeutta Turkin tyyliin, joka jatkaa myös edelleen kurdialueiden pommittamista.