lauantai 28. elokuuta 2010

Liikunnalla lisää työvuosia...kenen tunnus?

Jostain luin juuri, miten hanakasti työnantajat ovat panostaneet työpaikkaliikuntaan. Jaossa lienee liikuntaseteleitä, on firmoja joilla on omat kuntosalit, järjestetään liikuntapäiviä jne jne...kaikki tuttua jo ammattini puolesta. Mutta nyt on painotuksena tullut lisää se, että myös työterveyshuollon on panostettava liikuntaan. Toki asiaa jo vuosia sitten työterveyshuollossa tuotiin esille, mutta nyt ovat työnantajat innostuneet miljoonilla satsaamaan siihen. Miksi?

Onkohan niin, että Eeva-Liisa Inkeroisen (EK) puheet 70 vuoden eläkeiästä tarvitsevat jotain potkua lisää.Toki liikunnlla saa paljon hyötyä mm. verenpaineen, diabeteksen ja monen sairauden hoidossa, niin on. Liikunnan vaikutuksia on tutkittu kauan ja moni kansalainen tietääkin niistä paljon. Osa sitten ottaa onkeensa, osa ei.
-  Mutta ei se mielestäni voi olla työterveyshuollon roolia, vaikka ennaltaehkäisy sille kuuluukin. Kyllä maassa on liikuntaa tarjoavia seuroja ja bisneksiä joka niemen notkossa niin, ettei mahdollisuuksia puutu.

Sen sijaan näen asian toisin:;
Työterveyshuollon roolin pitäisi edelleen olla osoittamassa työnantajalle miten saada työpaikalle 
* terveellinen ja turvallinen työympäristö
* oikeanlaiset työvälineet
* oikeat työmenetelmät
* riittävästi henkilöresursseja

Noissa on juuri niitä ongelmia, jotka ajan mittaan johtavat siihen, että työntekijä vammautuu tapaturmaisesti, saa pahoja rasitusvammoja, uupuu työn ääreen kun työmäärä kasvaa ja väki vähenee. Nuo edellä luetellut asiat kaikki ovat ennen muuta työterveyshuollon roolia.
-   Ei työpaikkaliikunnalla korjata eikä korvata niitä puutteita, jotka edelleen liian usein sysäävät ihmisiä työkyvyttömiksi.

Korostamalla liikunnan ja hyvän fyysisen kunnon merkitystä tulee mieleen, haluaako Inkeroinen kumppaneineen saada vielä seitsenkymppisestäkin hyvin vetävän juhdan, joka sitten aikanaan kaatuukin kuormansa kanssa. Ei tarvitse maksaa päivärahoja, ei eläkkeitä, vaan seurava orhi rivistä hommiin.
-   Toki itse kukin voi terveempänä ja hyväkuntoisena vanhentua ja voida työvuosinaankin  paremmin. Liikunta on siihen hyvä keino, ja sitä voi harrastaa vaikka sauvakävelyllä aloittaen. Mutta työterveyshuollon pitäisi pysyä asiantuntijana omalla sektorillaan, ja liikunnan ohjaamisen, kannustamisen ja järjestämisen hoitakoot muut tahot, kuntien, seurojen ja erilaisten kuntosalien suuret määrät.
-  Työnantajat on sen sijaan velvoitettava hoitamaan työolosuhteet ja työsuhteet kuntoon! Jos työnantaja haluaa lyhentää työaikaa palkkaa vähentämättä siten, että tunnin päivässä voi ollakin harrastamassa liikuntaa, hyvä niin - se auttaisi työässä jaksamista. Mutta siitä ei yleensä olekaan kyse!
Vai mitä kokemuksia sinulla on?
Mitä tuumaat asiasta?

torstai 26. elokuuta 2010

PIENIÄ PALKANKOROTUKSIA! LIKAISEN TYÖN LISÄÄ?

AY-liike puhuu ja neuvottelee palkankorotuksista. Elinkeinoelämä on pannut tietysti myös lusikkansa soppaan. Kaikkiaan linja on työmiehelle ja muillekin palkallaan eläville kaduntallaajille hyvin tyly: korotuksista viis, mutta eläkeikää nostettakoon vuosi vuodelta. Ja jos eläkkeelle joskus pääsee, niin leikatulla indeksillä ostovoima ja elämisen ehdot sen kuin tiukkenee.

Mutta kaikilla ei menen yhtä huonosti. Muutama viikko sitten Turun kaupungin korkeimmalle virkamiesjohdolle sentään tuli ansaittu korotus.
-   Ei ihme, jos kuntasektorin keskipalkkaa mainostetaan 2700 € tasolle. Nyt sekin selvisi - ja jossain näin toki asiasta grafiikankin. Tasoa nosti nimenomaan lääkärisopimukset ja muut huippojohdot palkat.

Mutta ei  2700 euron keskipalkka ole koko totuus. Itselläni terveydenhuollon päivätyössä kolmekymmentä vuotta erikoiskoulutetun nimikkeellä ja vaativuudeltaan tasokkaaksi luokitellusta työstä tehneenä ehdin juuri ja juuri ennen eläkkeelle jäämistä saada sen verran, että palkkasumma ehti alkaa kakkosella. Ei muuta.
-  Mutta tiedän, että varsinkin naisia, jotka jäävät aina alle sen kakkosen, on todella tuhansia turussakin?!?!
Puhumattakaan työttmistä, joiden määrä Turun seudulla on huomattavan suuri, pian huiskii parissakymjmenessää prosentissa..

Mutta se otsikon pieni korotus?
Se on suurempi kuin nyt saan eläkettä kuussa:
lueppa istuen!


Turun Sanomat 26.8 2010 13:59:31
" Turun kaupungin apulaiskaupunginjohtajille ja monille virastopäälliköille annettiin kesäkuussa reippaat palkankorotukset. Apulaiskaupunginjohtajien palkat nousivat noin 1 300 euroa ja virastopäälliköiden liksat ovat nyt noin 400–1 000 euroa entistä parempia.
Apulaiskaupunginjohtajat Ari Korhonen (sd),Maija Kyttä (kok) ja Jarkko Virtanen (sd) tienaavat nyt tasan 9 000 euroa kuussa. Virastopäälliköiden kuukausipalkat ovat 4 400–6000 euron kokoisia.
Palkankorotuksista kertoi ensimmäisenä Aamuset-lehti.
Palkankorotukset perustuvat Hay-Group Oy:n 2008 tekemään arviointiin, jossa vertailtiin Turun johtajien ansioita muiden kuntien sekä yksityisen sektorin palkkoihin. Samalla arvioitiin johtajien töiden vaativuutta...."

En ymmärrä, miten samalla kun toisten palkankorotus on jopa 1300 €  ( sen jälkeen, kun Turussas kunnan työntekijät ensin viime vuonna lomautettiin rahapulan vuoksi), on maamme hallituksen linja se, että 680 euron eläkkeella tai päivärahalla pitää pystyä elämään. Se on se summa, johon asti hallitus nosti käyhyysrajaansa!
Ja toiset nostaa siis kaksinkertaista korostusta tuohon hallituksen osoittamaan summaan nähden!
Jos kunnan työstä saa 9000 € kuussa ja päälle autokuskit ym edut, mihin sitä rahaa niin paljon tarvitsee?
Kyllä pitäis joku raja olla!!

Onko muuten ihme, että  noin komialla palkalla ovat sitoutuneet ulkoistamaan, yksityistämään, liikelaitostamaan, lakkauttamaan...miten  milloinkin.
Päasia, että johdon palkat nousee - taitaa olla mukana jo likaisen työn lisää...niin rumaa jälkeä noilla palkoilla tehdään!

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Siitä puhe, mistä puute!

Pari päivää sitten oli suuri uutinen, että hallitus selviytyi ensi vuoden budjetista yhdeksässä tunnissa - aiemman kahden päivän sijaan. Sekö on uutinen? 
Ei yhdeksän tuntia ole aika eikä mikään, sillä takahuoneiden esikunnissa on väännetty raameja jo keväästä asti. Miksi siis kohu-uutinen erinomaisen tehokkaasta ja yksimielisestä hallituksesta? Konsensus on meillä jo ammoisista ajoista tuttua hallituspolitiikkaa. Ja ovathan hallituspuolueet sitoutuneet eduskuntaa myöten tekemään kaikkensa tämän kapitalistisen järjestelmän pönkittämiseksi -siis suuremmille voitoille, lihavammille pörssitileille.

Hallistuspuolueet ovat sitoutuneet talouspolitiikan jatkamiseen senkin uhalla, että suuri osa väestöstä saa osakseen entistä huonommat lähtökohdat elää.
-   Vanhuksista viis, työttömille keppiä, koulumatkat pidemmiksi, päivähoito seteleille,  opintorahoilla kerjuuseen - josta tehdään laillisesti kiellettyä - sen sijaan että valmistuminen nopeutuisi.

Sen sijaan työantajien, kapitalistien hyödyksi taannoin poistettu Kela-maksun synnyttämä  vajaus bubjetissa päätettiin nyt korvata energiaverolla. Se kootaan kaikilta, mutta rankimmin siitä kärsivät pienituloiset, köyhät ja eläkeläiset. Tuemme siis jälleen pörssiyhtiöiden voittoja! Mutta pieneläkeläiset ja muut köyhät - me maksamme toki Kela-maksuja edelleen, helpotus tulikin vain työnantajille! Eivätkä silti työpaikat lisäntyneet!

Miksi ministerit Katainen ja Kiviniemi korostivat kilpaa budjetin sosiaalista oikeudenmukaisuutta?
Siksi puhuivat, että siitä puhe, mistä puute.
Miksi puhuivat työhön kannustamisesta, kun tarjolla on ainoastaan piiskaa? Siksi piiskaavat, kun eivät halua antaa edes leipärahaa. Hallituksen perusturvan köyhyysraja on 680 euroa! Ei ihme, että leipäjonot kasvavat, toimeentulotuen tarve lisääntyy. Jospa pannais sekin Kelan maksettavaksi -  ja sitten siitä helpotus työnantajille, kootaan sekin köyhiltä ja työttömiltä.

Miksi muuten ministerit vaikenevat kuntien taloudellisista vaikeuksista?
Siksi, että antavat mieluummin muutamassa vuodessa miljardeja asevarusteluun, ja kunnille lisää vain vaivaiset 21 miljoonaa - kymmeneksen varustelurahoista!
Samalla ratkaisulla porvarihallitus vapauttaa kunnat vanhustenhuollosta, terveydenhoidosta ja lasten ja nuorten oikeuksiin  kuuluvasta tasa-arvoisesta hoidosta ja koulutuksesta! - Kunnilla kun ei raha riitä!

Kun hyvätuloiset ostavat kaiken rahalla yksityisiltä, ei tarvitse kunnan kuin palata köyhäinhoitoon ja kansakoulun aikoihin - jolloin oppikouluunkin pääsi lähinnä rahalla. Äidit vaan kotiin lapsia hoitamaan, kun setelit eivät anna päivähoitoon mahdollisuutta.

Miksi hallitus haluaa varata rahat mm. Hornettien uudelleenvarustukseen, jotta niistä saadaan hyökkäysaseita?  Siksi tietysti, että taas ollaan paremmin yhteensopivia Naton kanssa. Se lienee jo USA:ssa laadittavana olevan mahdollisen tulevan porvarihallituksen ohjelman kulmakiviä?

- Muuten, miksi Kataisen on vietävä maatamme Natoon, kun naapurinakin on enää vain piskuisen Hollannin veroinen Venäjä. Eihän ole enää kokoomuksellakaan mitään pelättävää - kysy vaikka Jyrkiltä!
Siis siltä samalta, joka muuten menee kyläilemään tuonne heikon naapurin suuntaan lähipäivinä.

tiistai 10. elokuuta 2010

SODANKYLÄN ORAJÄRVELLE!! SINNE SINÄKIN!

Demokraattisen naisverkoston pohjoiset toimintaryhmät ja toverit kutsuvat naisia kautta maan mukaan Poliittisille Ruskapäiville syyskuun 10-12.pnä.
Kuluneen vuoden aikana - viimeksi kesäkuussa Sonkajärven Koirakoskella - ovat pohjoisen alueen demokraattisen naisverkoston naiset olleet aktiivisia.
Naisia on ollut sekä alustajina että aktiivisina keskustelijoina, ja Poliittiset Ruskapäivät yhdessä DSL:n kanssa järjestettynä ovat jatkoa kaikelle tälle.
Nyt kutsutaan ja odotetaan naisia eri puolilta Suomea yksin tai kimpassa mukaan - ainakaan perillä ei tarvitse kenenkään olla yksin.
Sodankylän Orajärvellä saa hyvää vauhtia syksyä ja talvea varten.
Tapahtuman teemat avittavat naisia niin pohjoisen alueella kuin muuallakin maassa ajankohtaisuudellaan.

Yhtenä pääteemana kuullaan ja keskustellaan aiheesta MINNE LENTÄVÄT MILJARDIT?
Aiheesta alustaa Rauhanliikkeen aktiivi, psykologi Kerstin Tuomaala Simosta.
Miehittämättömien Nato-koneiden harjoittelukenttä on Suomen Lapissa Kemijärvellä, ja varustelumenoja ollaan kasvattamassa lähivuosina useilla miljardeille. Tavoitteena on Nato-yhteensopivuus.
Näinkö suomalaiset sen haluavat? Mikä on kalottialueen rooli tässä kaikessa?

Toisena pääteemana on TAIPUU, TAIPUU, VAAN KOSKA TAITTUU?
Siinä käsitellään naisten työelämän asioita, kunnallisia palveluja ja työelämässä jaksamista.
Aihetta pohjustavat sen eri näkökulmilta pohjoisten toimintaryhmien verkoston aktiivi, siivooja Katriina Oinas (Oulu), hoitoapulainen Ritva-Liisa Korhonen (Sodankylä) ja Demokraattisen naisverkoston puheenjohtaja, työfysioterapeutti Kaija Kiessling (Turku).
Ruskapäivät avaa kemiläinen kerroshoitaja Kaarina Pistokoski-Tikkala.

Perjantaina 10.9. on saapumista varten varattu ensimmäinen ruokailu illansuussa silloin saapuville, ja muonitus jatkuu täydellä teholla tapahtuman loppuun.
Etelästä yöjunalla lauantaina 11.9. aamulla Rovaniemelle saapuville on turvattu jatkokuljetus toverikyydillä Sodankylän Orajärvelle. Majoitus on retkimajoitus, patjat ja tyynyt on, makuupussit/lakant tuo jokainen itse.  Ruokailut perjantai-illasta alkaen ja majoitus sekä kaikki ruokailut kustantaa vain 53 € hengeltä. Pitkämatkalaisten osalta on mahdollisuus jonkinmoiseen matkakorvaukseen.
Lauantaina on luonnollisesti myös sauna, jolloin vihdotaan vastoilla porvarihalltuksen politiikka nurin.

Lähempää informaatiota löytyy mm. seuraavien viikkojen Tiedonantajasta sekä Kemistä Kaarina Pistokoskelta puh. 040 - 5726994.
Ruokailijoiden määrän vuoksi ilmoittatumiset Kaarinalle viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa eli ma 6.9.

TAPAAMISIIN SIIS SODANKYLÄN ORAJÄRVELLÄ!

torstai 5. elokuuta 2010

...JA TOINENKIN TOVI

Kymmenen kuumaa ja kaunista kesäpäivää meni Hauhon Vähäjärvellä. Olipa tämä läppärikin mukana, muttei mokkulalla saanut yheyttä, ja verkossa vain parissa paikkaa....Oli kuumaakin kuumempaa, oli kolme ihanaa pikkuista mukana ja kiire vuoronperään järveen (+ 26) ja altaaseen(+21) joten eikä juuri ollut aikaakaan kirjoitella. Sen lisäksi teimme piikusten kanssa luontopolkua, kuntopolkua, katsoimme iltaisin eeämmää köyhin tuloksin...ja silloinkin välillä altaassa, taas pyyhkeessä takkahuoneeseen kisoja seuraamaan....
Reilu viikko vierähti kunnolla lomaillen ja yhteisestä ajasten lasten kanssa sydämen täydeltä nauttien. Ongittiin, soudeltiin, oli uimakoulua ja vaikka mitä.

Kun pikkuset lähti viikonloppuna pois, kului aika vilä aivan viehättävien ihmisten kanssa Suonenjoelta, Porista, Tampereelta, Lahdesta, Hesasta ja vaikka mistä....mukavia tuttavuuksia ja juttutuokioita...ja asiaa.

Mutta arjen palatessa on läppäri tehnyt lakon, ja taas olen pari viikkoa ilman konetta, joten odotellaan...