keskiviikko 30. syyskuuta 2009

TAVATAAN TAAS SÄÄNNÖLLISESTI!

Niin menivät kevät ja kesä, kirjastoliike, kotiremontit ja muu ottivat osansa...toki edelleen jatkan kirjastoliikkeen toiminnassa.
Mutta on aika uudelleen tarttua kirjaimiin ja panna niitä järjestykseen. Kunpa saisi asioita yhtä helpolla järjestykseen! Vaikka välillä toki kirjaimetkin sekoilevat. Joko huolimattomuutta, ilman korrehtuurilukua tai omaa sokeuttaan vaan.

Missä nyt mennään?

Kun taannoin kirjoitin vaaliasioista EU-vaalien yhteydessä, otin silloin esille mm. rahoitusasioita.
Niistä sitten onkin juttua piisannut koko kersän, eikä suotta. Vieläkään ei ole esillä kuin jäävuoresta joitain huippuja...paljon on vielä pinnan alla.
Kun nyt Urpilainen esittää, että ainoa vaaliraha olisi valtion raha, on muistettava, että niinhän valtapuolueilla - siis kaikilla eduskunnassa oelvilla on jo sitä valtion rahaa. Mihin sitä vielä tarvitaan. Päinvastoin tuon valtion rahan ulkopuolelle on jätetty parlamentin ulkopuoliset puolueet, jotka kuitenkin tekevät myös oman kampanjansa. Niitäkö eduskuntapuolueet pelkäävät, kun syrjivät niitä! Ovatko itse niin heikoilla poliittisesti? Ehkä?

Kukaan ei ole huomioinut niitä monia yhteiskunnan 'laikllisiaä' tukia, joita eduskunta myöntää omilleen. Samoin kaikki se tuki, minkä media (YLE) suo esim. tv:ssä ja radiossa, vaikka ovat julkiset vallan omistamia.

Siksi on otettava huomioon myös tuo tuki, joka vallassa oleville tulee kuin manulle illalline - pelkkä olemassa olo riittää.

Jos katsotaan liikemaailmaa, tukevat monet liikeketjut ässäsät koohon ja muihin osaltaan myös suurilla mainoksillaan puolueita vaalilehdissä oelvilla mainoksilla.

Edelleen en voi olla muistuttamatta, että myös turklulaistemn verovaroja on pantu joidenkin puolueiden vaalirahoiksi: mm. Turku-energioa ja liikelaitos Turun satama maksoivat komeat ilmoitukset kokoomuksen, demairen, kepun ja vas:n vaalilehtiin. Siinä menivät minunkin euroni, vaikka olisin pannut ne vallan toiselle tilille - toiseen lehteen!
Näistä asioista on edelleen puhuttava kunnes peli selivää!