torstai 29. tammikuuta 2009

"ASIAT ON JO SOVITTU, KANSA VAIETKOON!"

Aluksi haluan sanoa,
että kaikesta jäljessä tulevasta huolimatta
olen perin turkulainen - mitä se sitten lieneekin.
Pidän koti- ja syntymäkaupungistani - etten peräti uskaltaisia sanoa olevani ylpeä siitä, jonka raitiovaunuja ja busseja äitini siivosi ja jonka satamatyömiehenä isäni hankki perheelle niukan leivän.
Olenko nurkkapatriootti, sitä en tiedä, mutta silti ja sen vuoksi uskallankin kriittisesti ja vahvasti ottaa kantaa asioissa, joista tiedän tuhansien kuntalaisten ohellani nyt kärsivän ja olevan kanssani samaa mieltä.
Enkä ole jäävi näissä asioissa!

Mikä Turussa mättää?


Poliittinen Turku-sopimus
Vaalien jälkeen tekivät kaikki (huom. kaikki) valtuustoryhmät turkupoliittisen asikirjasopiumuksen.
Siinä on monia meitä koskevia asioita; siinä määritellään uudellen vuokratalojen asukkaiden tulevaisuuden tuulia, siinä sovitaan, että vuositasolla vähennetään ainakin 200 työntekijää kaupungilta valtuustokauden aikana.
Siinä puhutaan monenlaisesta 'kehittämistesä' ja 'tutkimisesta', konsultoinnista ja projekteista ja hankkeista, joissa yleensä tavallinen kuntalainen jää kuulematta. Mutta projekteihin ja hankkeisiin riittää aina varaa palkata uusia ihmisiä, suunnittelijoita, tutkijoita, sihteereitä, asiantuntijoita...

Toriparkki
Vaikka 13 000 ihmistä vaatii allekirjoituksin kansanäänestystä toriparkkiasiassa, ovat suurimmat ryhmät demarit ja kokoomus sopineet tämän hankkeen läpiviemisestä; asemkaavamuutosta viedään vauhdilla sen suuntaisesti eteenpäin. Suurin osa muita puolueita menee vikisten perässä, kuten tapoihin kuulu.
No. Kj Pukkinen totesi toki, että vastahan ihmiset syksyllä äänestivät! Totta sekin.
Siis ketä äänestivät? Niitä kokoomuksen kaksilahkeisia ja joitain hameväenkin päällikköpolitikkoja, - myös muista valtapuolueista - joiden intressit ovat muualla kuin asukkaiden eduissa.
Siis kokoomusta, demareita ja kaikkia perässä tulevia hännystelijöitä, kaikkia, jotka nyt ovat mennet ja tehneet sopimukset neljän vuoden ajaksi! Siis asiat on sovittu, kansa vaietkoon?!

Nyt saa nähdä, mita kuntalaistottelemattomuus saa aikaan, jos toriparkkiasia menee läpi!

Kaupungin vuokra-talot
Viime kevään ja kesän oli useita mielenosoituyksia, joissa asukkaat puolustivat kaupungin vuokrataloja. Ne kun aiotrtiin panna lihoiksi ja asuikkaiden tulevaisuus tuuliajolle. Sitekä kamppailu toi erävoiton. Asia jätettiin uudelle valtuustolle. Nyt Turku-sopimus puhuu vuokratalojen uudelleenjärjestömisestä etc. Lopputukoksena jossain järjestelyssä on nousevat vuokrat ja tioanne, jossa vuiokratuki ei okorvaakaan enää kaikke mitä nykyään on korvannut. Palaan asiaan truonnempana, kunhan opiskelen asian ensin.

Sivukirjastojen toiminnan alasajo
Samalla kun kaupunki valmistautuu kulttuuripääakupungiksi 2011, on kulttuurilautakunnan suunnitelmissa sulkea osa sivukirjastoista ja tiivistää toisten toimintaa niin ajallisesti kuin tiloiltaan.
Kaiken huipuksi meni kaupunginhallitus tekemään tuon yli toimivaltansa ulottuva päätöksen, joten asia etenee nyt oikaisuvaatimuksesta ja siitä edelleen hallitno-oikeuteen...
Kirjastolaista jo taannoin kirjoitinkin, kannattaa lukea asiaa sieltä vähän alempaa.
Mutta yhtä kaikki, tuhannet turkulaiset koululaisista vammaisiin, kirjailijoista muusikkoihin ja tavallisiin asukkaisiin ovat nyt lähteneet tielle, jolta heitä ei hevin pysäytetä ennekuin on taattu, että kirjasto säilyy.

Terveysasemat keskitetään kauas väestöalueiltaan
Aikanaan Turku rakensi kohtuullisen hyvän ja hyvin palvelleen terveysasemaverkoston palveluineen.
Nyt sitä on pala palalta jo viipaloitu ja ajettu alas.
Neuvoloita on lakkautettu.
Hammashoitoloita siirretty keskushammashoitolaan pois koulujen ja asukkaiden alueilta.
Ilpoinen on lakkautettu ja toiminta siirretty pääterveysasemalle.
Homehaitat tietyissä kiinteistöissä on tiedetty vuosia, mutta hyvän talouden aikana ei niitä ole korjattu useista vaatimuksista huolimatta.
Sensijaan nyt vannotaan lääkäripulaan, jota voidaan helpottaa keskittämällä työt.
Siis asukkaat pannaan sijaiskärsijöiksi, jos lääkärit ei tyykkää tulla terveysasemalle töihin!

Mikseivät?
Siksi, että per potilas on varattu liian vähän aikaa.
Siksi, että työssä on tiukasti määritelty kaikki mahdollinen päätteellä tehtävä työ, joka ei aina vastaa lääkärin ammattia Mutta se ei saa olla selitys sille, että palvelut viedään pois.
Takana onkin keino voida yksityistää kuten päivystyksen osalta tehtiin jo.
Siitä olen vakuuttunut. Niin on kokoomus jo syksyllä vaatinut, ennen kuin se oli edes suurin ryhmä!
Kyse on keinosta, jolla julkinen sektori ajetaan entistä kurjempaan jamaan.
Mutta Pro terveyskeskus - liike on rakentumassa, eivätkä ihmiset ole laannet vielä tarvitsemasta lääkäriä!
Joten perästä kuuluu!

NYT NÄYTTÄÄ SILTÄ, ETTÄ TURUSSA ALKAA KANSA KYLLÄSTYÄ!
JOKOHAN SITÄ VÄKI LÄHTEE LIUIKKEELLE KUIN RANSKASSA KONSANAAN??


lauantai 24. tammikuuta 2009

KIRJASTOLAKI - TARKOITETTU NOUDATETTAVAKSI?


Oppia ikä kaikki!
Niin se on.
Tämänkin kirjastokamppailun myötä tulee tutustuttua uusiin asioihin, kuten kirjastolakiin.
Mitä siinä sanotaankaan - se on vallan mielnkiintoista! Se on semmosta, jossa rakas kotikaupunkini Turku jo voome syksyn budjettikokouksessa tekemällään päätöksellä ja sen tekstiosalla rikkoo!
Alla muutamia otteita, ota ja lue, ja ajattele itse!

KIRJASTOLAKI

2 §
Yleisesti kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestän yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksen kehittämiseen, kansainvälsitymiseen sekåä elinikäiseen oppimiseen.

Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.

3 § 3. mom.
Asiakkaiden käytettävissä tulee olla kirjasto- ja tietopalvelualan henkilöstöä sekä uusiutuva kirjastoaineisto ja -välineistö.

6 § 1 ja 2 mom.
Kunnan tulee arvioida järjestämäänsä kirjasto- ja tietopalvelua.

Arvioinnin tarkoituksena on parantaa kirjsato- ja tietopalvelujen saatavauutta ja tukea niiden kehittämistä. Arvoinnilla seurataan yleisten kirjastojen kirjasto - ja tietopalvelujen toteutumista sekä palvelujen laatua ja taloudellisuutta.

Jos väestön yhtäläisyyytta arvioidaan sillä, kun lähikirjastoja suljetaan kokonaan, tai supistetaan toimitiloiltaan tai
aukioloajoiltaan, niin merkillistä, jos tuloksena on väestön yhtäläisten palvelujen säilyminen.
Jos laki määrittää, että asiakkaiden käytettävissä tulee olla kirjasto - ja tietopalevlualan henkilöstöä sekä uusiutuva
kirjastoaineisto ja - välineistö, ei se voi toteutua suunnitelmalla korvata paikallinen kirjasto kirjastoautolla. Siinä et voi asettua koneen viereen tutkimaan ja tekemään töitä, kuten paikallisessa voit. Kirjastoauton pysähdysaika on määritelty eikä myöskään sisällä ole tiloja.

JOTEN summa summarum:
On varsin ihme, jos turkulaisten päätöksentekijöiiden päätöksen kestävät niiden käsittelym jatkossa.
Ilmiselvästi päätöksen ovat ristiriidassa lain asettavmien tavoitteiden ja muiden määräsyten klanssa!
Jatkonäytöksestä nimittäin ovat paikalliset ihmiset päättäneet järjestää.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Erinomainen kulttuurikokemus: Nummenmäen työväennäyttöllä VANJA - ENO

Kulukin jo muutama viikko siitä, kun olin viimeksi teatterissa.
Se oli pikkuisten kanssa perinteinen ja maan mainio kaupunginteatterin Viiru ja Pesonen - tällä kertaa joulunvietossa. Sitä ennen olin marraskuussa myös pikkuisten (kahden vanhimman) kanssa katsomassa Nummenmäen Työväen näyttämöllä Pikku Heidiä, joka oli hyvin harjoitettu ja myös hienosti esitetty näytelmä - itse asiassa koko perheelle. Ja lasten ja nuorten näyttelijöiden osuus ja taito olivat vallan erinomaisia - puhumattakaan innosta paneutua rooleihinsa. Niin tosissaan he olivat esityksessä.

Eilen olimme muuatmaien ystävien kanssa Nummenmäen Tyäöväen Näyttämön juhlassa.
Teatterille tuli ikää 85 vuotta ja juhlavuoden näytännön VANJA-ENON ensi-ilta oli eilen.

Eipä voi kuin taas kiittä erinomaisesta lopputuloksesta. Kaksi- ja puolituntinen veivät kokonaan tuohon tsehovilaiseen aikaan. Niin onnistuneet olivat sekä lavastus pelkistettynä ja harmonisena, mutta myös aikakaudelle tyypillinen puvustus. Ennenmuuta hyvät roolisuoritukset nousivat illan myötä yhä paremmiksi, kun ensi minuuttien alkukankeus oli sulanut.

Vaikka näytelmän luonteen vuoksi oli roolituksissa nyt näyttämön varttuneempaa väkeä, oli myös nuoren Sonjan roolin esittäjä onnistunut löytämään hyvän ja täysin uskottavan otteen osaansa.
Kaikki turha oli pois esityksestä, mutta kaikki, mille se rakentui, oli myös tuiki tarpeen. Jopa T-Talon lavalla alkuajoista asti ollut piano oli osuvasti nyt mukana lavastuksessa professorin talossa - nelihaarainen kynttelikkö pitkin palavin kynttilöin sen päällä. Myös lavan takaa sivulta 'yläkertaan verhon taaksen' nousseet portaat antoivat ulottuvuutta näyttämölle uudellea tavalla.

Tässä yhteydessä en nimiä lähde erittelemään, mutta kaikille niin läheltä kuin kauempaakin Turku-reissulle tuleville suosittelen lämpimästi sen varmistamista, että to, la tai sunnuntaina sopii meno teatteriin T-Talolle.
Teistä kaikista turkulaisista puhumattakaan!
Rauhallista draamaa, jossa jännitteitä juonen mukaisesti monella tasolla ja moneen suuntaan.
Se toikin tarinan osaksi myös tätä päivää.
Kuten ajaton kirjallisuus tekee aina.


torstai 15. tammikuuta 2009

Kirjastopäätöksessä seuraa jatkoa


Maanantainen kaupunginhallitus Turussa teki päätöksen kirjastojen lopettamisesta. Mutta kaikessa innossaan se meni yli toimivaltuuksien. Se päätti myös irtisanoa kirjastojen vuokrasopimukset. Se oli kuitenkin semmonnen osa päätöstä, jonka tekemiseen ei kh:lla ole valtuuksia. Se määritellään valtuuston vahvistamassa johtosäännössä: kulttuurilautakunta itse päättää vuokratiloistaan, vuokraa ja irtisanoo. Ei siis kh voi peukaloida tässä!

Näin ollen saimme asiasta aiheellisen oikaisuvaatimusmahdolliuuden.

Eilen iltapäivällä kokoontui kirjastossa puolentusinaa kirjastoaktiiveja alueelta yhteen. Toisilleen vieraita ihmisiä, mutta yhteinen asia yhdisti. Kaksi katkeraa ja pettynyttä kuntalaista oli jo omalle puolueellensa toisistaan tietämättä (toki sattumalta saman puolueen jäseniä) ilmoittanut eroavansa kymmenien vuosien jälkeen puolueestaan moisen päätöksen vuoksi. Olivat todella pettyneitä näin uskomattomasta kulttuurilinjauksesta.

Päätimme siis käynnistää kh:n päätöksen johdosta oikaisuvaatimuksen. Ja sen jälkeen aiomme jatkaa hamaan loppuun asti niin kauan, että päätös muuttu - tai lopputulos on juuri niin huono kuin kh:n päätös!

Tänään TS julkaisi kirjoitukseni, jonka lopussa myös kiitän kaikkia mukana olleita - niin maanantain tapahtumassa kuin aiemmissa vaiheissa nimiä keränneitä jne.

tiistai 13. tammikuuta 2009

PRO KIRJASTO TAPAHTUMA NÄKYI MEDIASSA!


Viereinen kuva on tänään 13.1. ÅU:n pitkän jutun höysteenä;
edessä oplevien lasten plakaatissa upeaa kukkaa leikkaavat suuret, pelottavat mustat sakset, ja tekstissä puolustetaan meidän kirjastoa! Paha leikkaa kaunista!
Toinen tytöistä halusi myös sanoa mikrofoniin, että 'meidän kirjastoa ei saa sulkea, se on lähellä kotia!'
Tytöt pääsivät 'lavalle'Sandbergin Antin viereen päivän upeimman kuvan kanssa!
Antista tuli illan megafonikannattaja!
- Kirjastojen kannattamisen lisäksi!

Tämä kuva sen sijaan on Ylen sivulla, jossa on muuatmia muitakin kuvia tapahtumasta.
Yle kertoi tapahtumasta koko viikonlopun ja myös ma mm. vielä klo 15 uutisissa kertoi pian alkavasta tapahtumasta.

Hyviä puheita oli niin etukäteen pyydetyt kuin spontaanisti nousseet!
Dosentti, mediatutkija ja kirjallisuuskriitikko Veijo Hietanen ja kirjailija Niina Repo puhuivat sydämellä, tiedolla ja kokemuksella. Lisäksi nousi Hietanen vielä toistamiseen ja lainasi Heikki Ylikankaan puhetta, jossa hän muutama vuosi sitten Turussa puhui kirjasojen merkityksestä.

Nuori turkulainen Ville Honkanen nousi spontaanisti lavalle lasten runsaan määrän innoittaman. Hän kertoi paikalla olleita lapsia muistelleensa, miten tärkeä oli kouluvuosina oma lähikirjasto. PAri kertaa viikossa sieltä haettiin kassillinen kirjoja joita kiiruusti lukemaan. Hän suri, miten lapset voisivat kulkea pitkiä matkoja jonnekin keskustaan pääkijastoon - utopiaa päättäjiltä. Kirjastoaktivisti Martinmäestä Heli Lönnqvist oli täysin kauhuissaan ajatuksestakin, että istuva kh todella päättäisi lakkautta kirjastot - silloinhan taannoin kerätyt tuhannet nimetkään eivät merkitsisi mitään päättäjille. Uskomatonta! Muusikko, pianisti ja musiikinopettaja Iina Kivimäki, joka perheineen asun parinsadan metrin päässä kirjastosta, ja jonka lapset käyttävät Martinkirjastoa, nousi spontaanisti lavalle, ja puolusti mm. lasten ja perheiden näkökulmasta kirjastojen säilyttämistä. Samoin Mikaelin kirjaston erinomaisesta roolista kertoi alueen asukas, elälekäinen Kerttu Mäkelä, joka on useita kertoja asiasta kirjoittanut jo TS:n mielipiteissäkin - ja hän oli varsin iloinen siitä, että oli tällainen tapahtuma tärkeiden kirjastojen puolesta!
- Ja vielä oli useita puheenvuorojen käyttäjiä, joiden kaikkien nimiä ei tässä edes ole.

************************
Bloginpitäjän roolina oli paitsi lukea kaikille ohikulkijoille ja läsnäolleille vielä kerran kaupunginhallituksen jäsenille lähetetty kirje esityksineen ja vaatimuksineen, myös juontaa koko tilaisuus, kertoaa tapahtuman ja koko kirjastokamppailun taustoja ja merkitystä.
Ja huusimmepa pj Aila Harjannettakin kaikuvasti alas kadulle, vaan ei kokoomusnaista näkynyt, ei kuulunut!

Samalla nostatimme henkeä raikuvin sarjahuudoin erilaisilla teksteillä, joita oli plakaateissa:
'hävetkää päättäjät jos kirjastoja suljette',
'puolustamme kirjastoja',
'Mikael ja Martti - taistelemme puolestanne' ,
'Jos Mikael lopetetaan, mitä sanoo Agricola - jos Martti lopetetaan, mitä sanoo Ahtisaari?'
'Kirjastojen sulkeminen ositaa sivistymättömyyttä'
' Vain tyhmät säästävät svistyksesta'

*********************
Vaikka asian oli turkulaisille kirjastojen käyttäjille tärkeä, ei se hetkauttanut päättäjien kylmää päätä.
Kokoukseen ei tehty pientäkään taukoa, että olisi pj. tullut lupauksensa mukaan alas kadulle kertomaan päätöksestä.
Mikä piti kiirettä?
No se, että arvoisa halitus ehtii ajoissa illalla teatteriin valtuuskokauden päätökseksi!!
Juhlat ovat tärkeämmät kuin kansa ja sen mielipiteet.
Puhumattakaan säästöistä! Jos koiravero olisi pidetty, se olisi riittänyt sopivasti kattamaan 100 000 euroa!
Kivampi mennä teatteriin kaverien kanssa kuin huolehtia kuntalaisista. Siksi kyseinen käytös pöyristytti kadulla olleita tapahtumaan osallistuneita paria sataa ihmistä - lapsista vanhuksiin, paljon kaiken ikäisiä!

Mitä sinä tuumaat moisesta päätöksestä?!




maanantai 12. tammikuuta 2009

TÄÄLLÄ PUOLUSTETTIIN KULTTUURIA - siis kirjastoja!






Hyvä me!
Hävetkää päättäjät.
KUVAT: JUHA SÄIJÄLÄ


sunnuntai 11. tammikuuta 2009

VANHASEN / KATAISEN RAHAPOLITIIKKAA...

Kuvassa leipäjonon mies hakemassa kasssiaan
Hgin Pelastusarmeija jakopaikalla.


.....ei voi tavallinen ihminen ymmärtää.
Tai miksei voikin, jos ajattelee, kenen etua hallitus ajaa.



Hallitus on nyt tietojemme mukaan ja ihmisten enemmistön mielipiteestä huolimatta toteuttamassa veroalennuksia.
- Ihmiset sen sijaan olivat mielipidetiedustelujen mukaan sitä mieltä, tässä tilanteessa on tärkeämpää huolehtia julkisista palveluista ja niiden maksuvalmiudesta ( ihmiset ajattelevat ettei rikkailta kumminkaan mitään siihen heru!) kuin alentaa tuloveroja.
Siitä hallitus viis veisaa!

Sen sijaan vuoden alussa Katainen ilmoitti suunnitelmasta, jonka mukaan ollaan suunnittelemassa uusia välillisiä veroja!!
Siis niitä veroja, jotka vaikuttavat rankasti tavallisten ihmisten elämään: ruokaan, polttoaineisiin, ja sitä kautta asumiseen, liikenteeseen, energiaan ja ties mihin! Siis arjen kustannukset kasvavat!
Ja niitä joutuvat maksamaan kaikki, myös ihmiset, jotka eivät hyödy tuloverojen alunnuksista mitään.
Ihmiset, joilla ei ole tuloja edes verotuksen vertaa. Mutta näitä välillisiä veroja joutuvat hekin maksamaan.
Vuokrina, matkalippuina, energiana, ruokaostoksilla...

Tämä tietää, että leipäjonot kasvavat entisestään.
Tämä tietää, että eriarvoisuus kasvaa ja käyhyys syvenee ja laajenee.
Tämä tietää, että perheiden, lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy, vanhusten ravitsemus jää yhä huonommalle.

Köyhät putoavat vapaaseen pudotukseen

Kataisen ja koko hallituksen politiikka ajaa ihmiset yhä rajumpaan vapaaseen pudotukseen.
Silloin ei helpolla oteta mistään enää kiinni.
Siitä huolimatta, että maamme on edelleen BKT:ltaan yksi johtavia maita.
Ja rikkautta riittä, siitä on paljon esimerkkejä!

Kataisen ja Vanhasen politiikkaa on, että
* edelleen saavat osakkeenomistajat nostaa 90 000 euroa verottomana vuodessa.
* metsänomistajille löytyi hallitukselta helpolla verohelpostuksiin satoja miljoonia.
* nyt suunnitellaan työnantajille, yrityksille valtion takaamana lainoja, joiden rahoittajina on itse asiassa tavallinen kansa. Ja eläkelaitokset ovat panemassa kootut eläkkeet rahoitukseksi yrityksille, vaikka riskit ovat vähintäin suuret.

Mitä vielä?
Kenen ehdoilla ja kenen hyödyksi?
Ei kaikki ole pelkkää globaalia, mutta sillä on helppo selittää ne kaikki muutkin huononnukset, joita nyt globaalin laman nimissä toteutetaan!

MITÄ SINÄ AJATTELET?


torstai 8. tammikuuta 2009

Kukaan ei voi olla välinpitämätön!


Tapahtumat lähi - idässä ovat vyöryneet siihen tahtiin, että kymmenen päivän kuluessa on saanut surmansa yli 700 palestiinalaista. Joukossa on merkittävä osa lapsia, sillä mm. viimeksi ohjattiin tuho suoraan kolmeen kouluun!

Samalla on koko Gazan alueella huutava pula lääkkeistä, energiasta, puhtaasta vedest, ruoasta...kaikesta millä ihmisen arki voi edes jollain tavalla edetä.
Nyt jo kansainvälinen Punainen Risti ja sen suomalainen johtaja Per Stenbäck antoi kovan tason lausunnon, jossa hän totesi kysessä olevan kaikkien käytettävissä olevien tietojen mukaan totaalinen kansanmurha. Se merkitsee, että Israel tällä tavalla on tekemässä Gazan alueen etnistä puhdistusta omiin tarpeisiinsa. Näin ovat kansainvälsue asiantuntijat arvioineet.

Edelleen on korostettu, miten Israel edellisenkin ½ vuoden tulitauon aikana on kaiken aikaa tehnyt provokaatioita ja koetellut palestiinalaisia mm. tiukalla saarrolla. Tästä suivaantuneina ovat kotitekoiset raketit lentäneet Israelin puolelle, mutta toki palestiinalaisillakin tuntuu olevan ystäviä tässä tilanteessa - ei vain sanoissa.

Jotta inhimillinen kaaos alueella voidaan korjata, on vaadittava välitönttä tulitaukoa. Siihen atrvitaan moelmpia, niin Israelia kuin Hamasia. Asia erikseen on, että nyt on Libanin puolelta tullut jo pohjois-Israeliin raketteja, joten vaara ei ole vallan pieni siitä, että koko konflikti laajenee lähi-itään laajemminkin.

SIKSI NYT RAUHA GAZAAN!'
ALL FOR GAZA!

tiistai 6. tammikuuta 2009

Nyt saa TS tunnustuksen.


Oheisella kuvalla täydennettynä oli tänään Turun Sanomain mielipidesivulla juttuni Turun kirjastojen puolesta. Kahta sivukirjastoa (Martti ja Mikael) kun ollaan sulkemassa, ja kolmannen toimintatiloja (Varissuo) pienentämässä.
Kaksi näistä ovat suurimmat heti pääkirjaston jälkeen niin kävijä- kuin lainausmäärisskin.


Kaiken lakkautussuunnitelman taustalla on säästöjen hakeminen!
Siis kaupunki, joka leveilee kulttuuripääkaupunkihankkeella runsaan vuoden kuluttua, ajaa nyt sellaista kulttuuripolitiikka, että oksat pois.
Suljetaan sellaisia toimipakikkoja, jotka ovat kultuuria pullollaan.
Sitä, mitä tavalliset ihmiset hakevat, lukevat, kuuntelevat, katselevat.
Joko paikanpäällä tai kotiin lainaten.

Mautonta ajatuksenakin lakkautta hyvät kirjastot (100 000 euroa säästöä vuodessa)
kun smalla pannaan kymmeniä miljoonia kulttuuripääakupunkihankkeseen.
Verkosta löytyy 6.1. TS:n sivulta paitsi oma juttuni,. myös TY:n dosentti, mediatutkija ja kirjallisuuskriitikko Veijo Hietasen artikkeli aiheesta.
Suosittelen tutustumaan molempiin.
Niissä on toki paljon samaa, mutta myös täydentävät toisiaan.

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Viime maanantaina - tässä loppusuoralla muodostui PRO KIRJASTO - liike Turkuun.
Nyt on toki kamppailun kuuminta vaihetta, mutta ehkä sen vuoksi sen synty nyt onkin tarpeen.
Se syntyy todella hurjassa tilanteessa.

Nyt on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta kaupunginahallitus ei siunaa moisia lakkautuspäätöskiä, vaan asia palautetaan lautakunnalle.
Sen sijaan on kh:n osoitettava tuo 100 000 euroa lisää kulttuurille,
ellei sitä summaa voida ottaa pääkaupunkihankkeesta.
- Siitä varmaan riittää, vai mitä, Cay Sevon?
Kulttuuripääkaupunkia hallinnoivan 'Säätiön johdossa' varmaan tunnet asian!

Nyt odotetaan, että kaupunginhallituksesta löytyy järkeä tehdä todellinen kulttuuriteko ja perua lakkautukset. Hallituksen on nyt aika näyttää, välittääkö sen ihmisten mielipiteista mitään.
Vai käveleekö se mennen tullen ylitsemme!
Vielä ei ainakaan ole annettu periksi!!!

Tulkaa muuten läheltä ja kaukaa
Turkuun kävelykadulle siihen Puolalankadun vaiheille Stokkaa vastapäätä,
(kadun varrella on KH:n istuntosali nykyään)
maanantaina 12.1. klo 15.15!

Avaamme banderollit, nostamme plakaatit ja
jaamme ihmisille käsityksemme asiasta - mustaa valkoisella.
Ja teemme sen KH:lle myös!!

Ja auta armias, siinä ei KH saa kehuja, jos se ylitsemme kävelee!!

TAVATAAN!

perjantai 2. tammikuuta 2009

Tänään marssittiin Turussa


Vaikka alla ( Päivin kommentti eiliseen tekstiin) onkin keskustelua tasapuolisuuden vaatimuksesta mielenosoituksessa, on se mielestäni kuolleena esitetty näkökulma. Sellaista vaatimusta voisi verrata siihen että samalla kun olemme sitä mieltä, että vanhuksemme ja sairaamme tarvitsevat parempaa hoitoa ja hoivaa, taputtaisimme käsiä joka kerta, kun kuulemme ja luemme uutisia resurssien vähentämisestä ja palvelumaksujen korottamisesta.
Yhtä absurdi tilanne mielestäni.

Tosiasiassa Israelin omat tiedotusvälineet, mm. israelilainen Haaretz-lehti kertoi 28.12 sotilasläheisiin nojautuen hyökkäyksen valmistelun luonteesta ja aikatalusta seuraavaa:
" Pitkäaikainen valmistelu, huolellinen tiedonkeruu, salaiset keskustelut, operationaalinen harhautus ja suuren yleisön harhaanjohtaminen" - kaikki nämä olivat Haarezin mukaan taustalla Israelin armeija Gazan kaistalle viime lauantaiaamuna aloittamassa Cast Leadiksi ristityssä hyökkäyksessä. ( Tiedonantaja 31.1. s.2)

Edelleen on tiedossa, miten sotilaslähteiden mukaan puolustusministeri Ehud Barak määräsi armeijan valmistautumaan operaatioon jo yli kuusi kuukautta sitten, vaikka Israel oli samaan aikaan aloittamassa neuvottelut tulitaukosopimuksesta Hamasin kanssa. Tulitauko olikin näin osa sotilaallista suunnitelmaa tuhota Gazan siviilialueita ja harkittu juoni ostaa aikaa sotilaallisiin valmisteluihin.

********************
Tänään torilla kokoontuivat sadat mielenosoittajat isoon ja monikerroksiseen ympyrään, jonka keskellä oli pöytä ja megafoni, ja jonka yhdellä reunalla olivat suurimmat banderollit.

Siinä seisoessamme varsin monikulttuurisessa joukossa, kävi myös eräs partaleukainen nuorimies kamerallaan kuvaamassa tarkkaan meidät piirissä olevat. Pariin otteeseen kiersi osan piiristä.
- Taisi olla se maatamme suojeleva organisaatio liikkeellä tallentamassa mielenosotittajien kasvot.
Eipä ole ensimmäinen kerta sekään. Tulkoon näin tässä todettua, että töitään tekevät sujuvasti joukkoon sulautuen. Ei näy poletteja eikä virkanappeja.
********************
Muistan miten Irakin pommitusten aikana viikko viikolta marssijoiden määrä Turussa kasvoi.
Viimeisellä kerralla oli poliisin arvio yli 9000 marssijaa.
Olin paikalla, kun järjestäjä kysyi poliisin mielipidettä, joten se oli kai aika virallinen luku.
Jos nyt tilanne kiristyy Gazan suunnalla entisestään, olen vakuuttunut, että mielenosoitukset tulevat toistumaan ja kasvamaan. Eikä syyttä, ellei palestiinalaisten kansamurhaa lopeteta.
Vai mitä?

( Kuva Helsingin rauhanmarssista /Toivo Koivisto)

torstai 1. tammikuuta 2009

KANSANMURHA LOPETETTAVA! Mielenosoitus Turussa.


MIKSI SUOMEN HALLITUS EI PUHU MITÄÄN ?

MIKSI TARJA HALONEN OHITTI KEVYESTI AIHEEN UUDENVUODENPUHEESSA?

MIKSI ISRAEL SAA POMMITTAA SIVIILEJÄ RIKOLLISESTI ?

Ei nyt riitä, että Tarja Halonen haikailee Ahtisaaren rauhanneuvotteluja.
Kyllä olisi olettanut tässä tilanteessa rouvalta vahvempaa vaatimusta asiassa.
Miksei selvää tuomiota kansanmurhasta, jota tehdään kaiken aikaa.
Miksei vahvaa vaatimusta pommitusten lopettamiseksi!
Asiasta kun ovat lujasti todenneet mm. taustoitusta tehneet toimittajat ja muutkin toimijat siitä,
* miten kohtuutonta on pommitus ja sotilaallinen ylivalta ja nimenomaan siviilien suuntaan, ja
* miten koko hanketta on Israrel suunnitellut jo yli puolen vuoden ajan!
Ei siis ole mistään hetken kyllästyksestä kyse, vaan suunniteltu hanke.
- Niin kauan kuin Bush vielä hallitsee.

Kun päivittäin kerrotaan yhä uusista uhreista, on selvää, että kierre kasvaa ja koston kierre siinä yhtenä osana.
- Jokainen pommituksen uhri synnyttää ja nostaa reaalisesti uuden itsemurhapommittajan, oli arvio jossain.
- Ja ihmekö tuo, kun ajattelee, mitä menetettävää on palestiinalaisilla nuorilla, ikänsä pakolaislereillä sodan keskellä eläneinä.

TURUSSA on huomenna perjantaina klo 14 alkava mielenosoitus, joka alkaa marssilla tuomiokirkolta torille.
Nyt kaikki kynnelle kykenevät mukaan, plakaatteja tekstaamaan ja kansanmurha tuomiolle.
Anna sanan kiertää täällä Turun suunnassa