torstai 15. tammikuuta 2009

Kirjastopäätöksessä seuraa jatkoa


Maanantainen kaupunginhallitus Turussa teki päätöksen kirjastojen lopettamisesta. Mutta kaikessa innossaan se meni yli toimivaltuuksien. Se päätti myös irtisanoa kirjastojen vuokrasopimukset. Se oli kuitenkin semmonnen osa päätöstä, jonka tekemiseen ei kh:lla ole valtuuksia. Se määritellään valtuuston vahvistamassa johtosäännössä: kulttuurilautakunta itse päättää vuokratiloistaan, vuokraa ja irtisanoo. Ei siis kh voi peukaloida tässä!

Näin ollen saimme asiasta aiheellisen oikaisuvaatimusmahdolliuuden.

Eilen iltapäivällä kokoontui kirjastossa puolentusinaa kirjastoaktiiveja alueelta yhteen. Toisilleen vieraita ihmisiä, mutta yhteinen asia yhdisti. Kaksi katkeraa ja pettynyttä kuntalaista oli jo omalle puolueellensa toisistaan tietämättä (toki sattumalta saman puolueen jäseniä) ilmoittanut eroavansa kymmenien vuosien jälkeen puolueestaan moisen päätöksen vuoksi. Olivat todella pettyneitä näin uskomattomasta kulttuurilinjauksesta.

Päätimme siis käynnistää kh:n päätöksen johdosta oikaisuvaatimuksen. Ja sen jälkeen aiomme jatkaa hamaan loppuun asti niin kauan, että päätös muuttu - tai lopputulos on juuri niin huono kuin kh:n päätös!

Tänään TS julkaisi kirjoitukseni, jonka lopussa myös kiitän kaikkia mukana olleita - niin maanantain tapahtumassa kuin aiemmissa vaiheissa nimiä keränneitä jne.

Ei kommentteja: