lauantai 24. tammikuuta 2009

KIRJASTOLAKI - TARKOITETTU NOUDATETTAVAKSI?


Oppia ikä kaikki!
Niin se on.
Tämänkin kirjastokamppailun myötä tulee tutustuttua uusiin asioihin, kuten kirjastolakiin.
Mitä siinä sanotaankaan - se on vallan mielnkiintoista! Se on semmosta, jossa rakas kotikaupunkini Turku jo voome syksyn budjettikokouksessa tekemällään päätöksellä ja sen tekstiosalla rikkoo!
Alla muutamia otteita, ota ja lue, ja ajattele itse!

KIRJASTOLAKI

2 §
Yleisesti kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestän yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksen kehittämiseen, kansainvälsitymiseen sekåä elinikäiseen oppimiseen.

Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.

3 § 3. mom.
Asiakkaiden käytettävissä tulee olla kirjasto- ja tietopalvelualan henkilöstöä sekä uusiutuva kirjastoaineisto ja -välineistö.

6 § 1 ja 2 mom.
Kunnan tulee arvioida järjestämäänsä kirjasto- ja tietopalvelua.

Arvioinnin tarkoituksena on parantaa kirjsato- ja tietopalvelujen saatavauutta ja tukea niiden kehittämistä. Arvoinnilla seurataan yleisten kirjastojen kirjasto - ja tietopalvelujen toteutumista sekä palvelujen laatua ja taloudellisuutta.

Jos väestön yhtäläisyyytta arvioidaan sillä, kun lähikirjastoja suljetaan kokonaan, tai supistetaan toimitiloiltaan tai
aukioloajoiltaan, niin merkillistä, jos tuloksena on väestön yhtäläisten palvelujen säilyminen.
Jos laki määrittää, että asiakkaiden käytettävissä tulee olla kirjasto - ja tietopalevlualan henkilöstöä sekä uusiutuva
kirjastoaineisto ja - välineistö, ei se voi toteutua suunnitelmalla korvata paikallinen kirjasto kirjastoautolla. Siinä et voi asettua koneen viereen tutkimaan ja tekemään töitä, kuten paikallisessa voit. Kirjastoauton pysähdysaika on määritelty eikä myöskään sisällä ole tiloja.

JOTEN summa summarum:
On varsin ihme, jos turkulaisten päätöksentekijöiiden päätöksen kestävät niiden käsittelym jatkossa.
Ilmiselvästi päätöksen ovat ristiriidassa lain asettavmien tavoitteiden ja muiden määräsyten klanssa!
Jatkonäytöksestä nimittäin ovat paikalliset ihmiset päättäneet järjestää.

Ei kommentteja: