perjantai 23. heinäkuuta 2010

meni muutama tovi

Viikko muutama sitten tuli käytyä itä-Suomessa.
Muuten vallan mukava ja mainio reissu: tavattiin monia tuttuja lähimenneisyydestä ja kauempaakin, ja saatiin iso joukko uusia tuttuja - ja osa myös kasvotutuiksi kun vain verkon kautta on vaihdettu postia.

Punaisilla kesäpäivillä oli puolisenstaa osanottajaa, ja teemat vallan kiinnostavia.
- Oli ulkoistamista ja yksityistämistä konkreettisin esimerkein, oli kansanliikkeiden kamppailuista ja kokemuksista, ja sunnuntaina vielä pohdittiin naisten roolia kamppailuissa.
Toki illalla ehdittiin saunoa ja uidakin..

 ***************
Muutama viikko vierähti, en ole kommnentoinut tänne mitään enkä kirjoittanut ajatuksiani kiusaksesi.
Siinä apuna olivat vorot, jotka veivät tuolla Koirakosken yössä pelit ja pensselit.
Turhan hankalaa on vaan ollut taas kaiken alusta rakentaminen.
Sillä varmaan halusivatkin kiusata vanhaa.
- Mutta ihan paikallislehden etusivulla oli juttu varkaudesta, sillä samaan aikaan on ollut runsaasti myös mökkimurtoja alueella...

***************
Paljon on muutaman viikkon aikana kesähelteestä huolimatta tai sen vuoksi ollut mielessä kirjoittaa.
Mutta kuten totesin, säästyit siltä.
-   Eilen sen sijaan kolmet mammat ja papat istuimme pihalla ja nautimme suvestaa, perunasta ja sillistä, salaatista ja tomaateista - ja mansikkahyvästä (kermavaahto, rahka ja mansikat, kutakin 4 dl!).
Neljän tunnin jutut eivät olleet vielä mitään, mutta jossain vaiheessa lähtivät 'vieraat ' pois ja siirryin illemmalla tiskiosastolle.

Eilinen iltapäivä oli sitä hidasta nautintoa hitaasta kesästä...kaikki hidashan on nyt muotia.
Kiireettömästi.

Kaikilla meillä on yhteisiä pikkusia-  tai ainakin melkein, - ja puikkuisemme sanovat meitä kaikkia aina mammoiksi ja papoiksi, mummeiksi ja vaareiksi tilanteen mukaan - , ja välillä riittää vipinää.
Matiakset, Onnit, Matildat, Johannekset, Sannit ja Mandit...

Nyt sen sijaan istuimme ja annoimme ajan, juttujen ja auringon viedä meitä.
Eikä kesäpäivältä voi muuta toivoakaan - upeaa vaan olla ja rupatella.

Olekkos kokenut sen saman jo tänä kesänä?
- kerro ihmeessä!