perjantai 9. marraskuuta 2012

HÄTÄHUUTO TURKIN VANKILOISTA!!!

Tiedote 10.11.2012 Julkaisuvapaa heti

Kurdistanilaisten poliittisten vankien nälkälakko on kestänyt kaksi kuukautta Turkin vankiloissa! Mielipidevankien terveydentila on hälyttävässä vaiheessa!

 
Kurdistanilaisten poliittisten vankien nälkälakko Turkin 39 vankilassa on kestänyt jo 60 päivää. Ihmisoikeusjärjestöt ja lääketieteen asiantuntiat ovat ilmaisseet syvän huolensa nälkälakossa olevien vankien hälyttävästä terveydentilasta ja ovat pyytäneet Turkkia estämään ihmistragedian hyväksymällä vankien demokraattiset vaatimukset.
 
Suurin osa vangeista on ollut nälkälakossa syyskuun 12. lähtien. Nälkälakon aloittivat seitsemässä turkkilaisessa vankilassa 63 vankia, joista 13 on naisia. Lakkolaisten määrä kasvoi nopeasti yli 700. Kuluneella viikolla nälkälakkoon on liittynyt mukaan 10 000 mielipidevankia.
 
Poliittisten vankien vaatimukset ovat seuraavat:
• Kurdeille oikeus opiskella omalla äidinkielellä, kurdin kielellä.
• Oikeus käyttää omaa äidinkieltä myös tuomioistuimissa.
• Vapautus Abdullah Öcalanille ja muille poliittisille vangeille.
 
Nälkälakossa olevat mielipidevangit haluavat herättää kansainvälisen yhteisön huomaamaan sietämättömät ihmisoikeusloukkaukset ja Turkin harjoittaman rasismin. Turkin hallitus on toistaiseksi kieltäytynyt hyväksymästä vankien vaatimuksia. Turkki rikkoo allekirjoittamiaan kansainvälisiä sopimuksia.
 
Kurdikansa kaikkialla maailmassa on reagoinut Turkin harjoittamaa rasistista politiikkaa vastaan järjestämällä mielenosoituksia ja tukinälkälakkoja. Turkin miehittämässä Kurdistanissa poliisi on ampunut mielenosoittajia ja vanginnut myös kansanedustajia, kaupunginjohtajia, valtuutettuja, toimittajia ja kansalaisjärjestöjen aktivisteja. 

Lauantaina 10. marraskuuta 2012 kello 16 järjestetään Hakaniementorilla Helsingissä kynttilä-mielenosoitus Turkin vangitsemien kurdistanilaisten mielipidevankien ihmisoikeuksien puolesta. Pyydämme kaikkia ihmisoikeuksia puolustavia osallistumaan lauantain mielenosoitukseen.
Suomessa asuvat kurdit vetoavat Suomen hallitukseen sekä suomalaisiin ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöihin: Pyydämme ilmaisemaan tukenne Turkin vankiloissa nälkälakossa olevien kurdivankien hengen pelastamiseksi ja heidän vaatimustensa toteuttamiseksi.
Lisätietoja: Soran Zaki, soran.zaki@hotmail.com

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

LAPSIPERHEET TURHA KULUERÄ?

Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Schumakin suulla on esitetty, että lapsilisät pitää kokonaan poistaa, koska se tukee entisestään väestön heikon aineksen lisääntymistä - se kun käyttää lapsentekoa ansaitakseen elantonsa!


Mitä on hyvä tietää?
Lapsilisä-järjestelmä on historialtaan perheiden tueksi rakennettu järjestelmä, jonka merkittävänä maksajana alunperin olivat työnantajat palkkakulujen suhteessa - kunnes heidän osuutensa on helpotettu. Lapsilisä tuli Suomen lainsäädäntöön vuonna 1948 pohjoismaisen mallin mukaan. Edeltäjänä valtion työntekijöiden perheille maksettiin lapsilisää jo 1920-luvulta lähtien. Toisen maailmansodan jälkeen siitä tuli kaikkia kansalaisia koskeva etuus. Vuonna 1948 köyhemmille lapsiperheille maksettiin lisäksi perhetuki. Lapsilisää maksetaan jokaisesta Suomessa asuvasta alle 17-vuotiaasta ja sen maksaa Kela. Lapsilisä on verotonta tuloa ja se voidaan maksaa myös lapselle itselleen, jos lapsen etu sitä vaatii. Vuonna 2003 Kela maksoi lapsilisiä yhteensä noin 1,36 miljardia euroa. Lapsilisien taso on ollut poliittinen kiistan aihe lähes koko tukimuodon olemassaoloajan. Aluksi vasemmisto ja oikeisto kiistelivät sen maksamisesta ja määrästä.

Mitä on tapahtunut?
Lapsilisät ja muut Kelan maksamat etuudet ovat jääneet selvästi jälkeen ansioiden kehityksestä, kertoo Kelan Sosiaalivakuutus-lehti. Sen mukaan pahimmin palkkojen kehityksestä ovat jääneet jälkeen etuudet, joita ei ole sidottu mihinkään indeksiin, vaan joiden nostamisesta päätetään aina erikseen.
Tällaisia ovat muun muassa lapsilisät ja lasten kotihoidon tuet sekä opintoraha. Eniten ovat reaaliselta arvoltaan pienentyneet lapsilisät. Ensimmäisestä maksettava lapsilisä on pienentynyt reaaliarvoltaan 19 prosenttia vuoden 1995 jälkeen. Toisen lapsen lapsilisä on puolestaan kutistunut peräti 29 prosenttia. (Vuonna 1994 lapsilisiä korotettiin ja alle 3-vuotiaiden korotus poistettiin.) Lapsilisä ensimmäisestä lapsesta on 100 euroa kuukaudessa. Lastenhoidon tuki on puolestaan kutistunut reaaliarvoltaan 22 prosenttia ja korkeakouluopiskelijan opintoraha 13 prosenttia.

Hallitus antaa leikisti, otta oikeasti
Lapsilisän ostovoima pieneni yli 20 prosenttia vuosina 1995-2010. Lapsilisän ostovoiman väheneminen haluttiin lopettaa vuonna 2011 sitomalla lapsilisät elinkustannusten muutoksia seuraavaan kansaneläkeindeksiin. Syksyllä 2012 hallitus antoi kuitenkin uuden lakiesityksen vuosien 2013-2015 indeksikorotusten perumisesta. Esityksen mukaan kyseisiä indeksikorotuksia ei tehtäisi myöskään takautuvasti vuoden 2015 jälkeen, vaan lapsilisien tason aleneminen jäisi pysyväksi. Kun samaan aikaan kaikki elinkustannukset nousevat, on selvääkin selvempää, että huolimatta lapsilistsä laskee lapsiperheiden elintaso samalla vauhdilla. Vuositasolla on menty jo 20% ja vauhti kiihtyy.

Lapsilisä pois varakkailta ?
Yksi avaus etujen heikentämmisen suuntaan on ollut keskustelu ottaa rikkailta lapsilisä pois. Mutta mitä siitä seuraa? Jos lapsilisä on nyt jokaisen lapsen osalta ns. subjektiivinen oikeus, avataan samalla se. Jos joltain ryhmältä se poistetaan, kuinka pian ryhmää laajennetaan? Kuinka pian sanotaan, ettei valtiolla ole varaa maksaa keskituloisillekaan. Vain köyhille voi riittää kuin sosiaaliapuna, nöyryyttäen. Sen vuoksi en henkilökohtaisesti ole koskaan hyväksynyt teesiä jossa lapsilisä otetaan rikkailta. Missä se raja minäkin vuonna sen jälkeen kulkee, on avoin kysymys. Lapsilisä on laskettava subjektiivisen oikeuden kaltaiseksi, johon ei mielestäni saa koskea missään muodssa.

Lapsiköyhyys ja päivähoidon subjektiivinen oikeus
Lasten oikeuksia mahdollistetaan, jos vanhemmilla on taloudelliset voimavarat arjessa selviytymiseen. Lapset saavat ruoan, kodin, vaatteet ja mahdollisuuden myös harrastaa. Tässä perusasioita. Mutta jos 15 % lapsista elää perheissä alle köyhyysrajan, on selvää, ettei kaikki toteudu. Moni lapsista saa päivän ainoan lämpimän aterian koulussa tai päivähoidossa, johon alle 3-vuotiailla on subjektiivinen oikeus. Nyt on ennen lapsilisän purkamisteemaa syyllistetty jo pitkään työttömiä tai esim. mielenterveysongelmien vuoksi kotona olevia vanhempia siitä, että lapsi viedään päivähoitoon. Siitäkin huolimatta, että kaikin puolin on päivä päiväkodissa lapselle se parempi vaihtoehto. On ruokaa, kavereita ja se hoitajan syli johon välillä mahtuu, ellei kotona kukaan jaksa. Huolestuttavaa on, että tätä subjektiivista oikeutta on haluttu lapsilta purkaa jo tältä osin. Teesin takana ovat lähinnä porvarilliset ja oikeistolaiset politikot ja mielipidevaikuttajat. Pienten lasten oikeus on säilytettävä.

Mihin tämä tie vie?
Subjektiivinen päivähoito-oikeus poistetaan? Lapsilisät pois (ensin) varakkailta? Koululaitoksen rinnalle tulossa  yksityisiä erityiskouluja, joihin mennään isolla rahalla. Lapsilisämaksut kaikilta poistetaan?
Mutta varakkaiden perheiden lapsilla on yhä hyvät mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Tämäkö on se takavuosien fasistisen projektin, eli rodun jalostukseen tähdänneen toiminnan nykyversio, josta hra Schubak kirjoitti?  Heikon aineksen karsimista tavalla tai toisella? Rankka kysymys. Vanhusten osalta näin jo tehdään.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

VIELÄ KERRAN KIITOKSET

Vaikka jo useissa yhteyksissä olen esittänyt parhaat kiitokseni kaikille äänestäjille, tukijoille ja tsemppaajille, sanottakoon se kerran vielä. Kiitokset! Paitsi äänestäjät, kiitokset teillekin,  kaikki uudet vaalilehtiemme ja lenn'kkiemme jakajat, jotka autoitte työtämme! SKPn ja sitoutumattomien kannatus s'ilyi 0.7%ssa.  \Sori nuo virheelliset merkit, joita kone nyt lataa omap'isesti, siksi haen kovasti sanoille synonyymeja, jotka tulis oikein merkein...)

Saimme t'ss' tilanteessa s'ilyetty' sen vaatimattoman asemamme jonka ansaitsimme 555 kannattajallamme. Mutta oleellista oli, ettemme kuulu siihen joukkoon jolla kannatusosuus laski. Se 0.7% sent''n s'ilyi. Omalta osaltani jopa hienoinen kannatuksen nousu. Listamme uusien kannattajien joukko jopa kasvoi Turussa toista sataa viime kev''seeen varrattuna. Se on koko saaliista n. 20 %! Tervetuloa joukkoomme!

Kokoomus menetti suhteellisesti eniten, jopa 1.7% ja demarit toiseksi eniten eli 1.6%. Silti kokoomus sai pit'' paikkansa, demarit menetti yhden. Vihreiden suht. kannatus putosi 1,4 % jolla se menetti yhden paikan. Vas. ja RKP menentti 0.6 % ja paikan kumpikin. Kepun suht. osuus nousi 0.7 % ja Ps n. 5.8%.

Huolestuttavaa on kokoomuksen mahtiaseman ja paikkojen pysyminen, vaikka sen kannatus putosi puolueista eniten Turussa. Samaan aikaan putosi paikka demareilta, vasemmistolta, kristillisilt' ja vihreitlt' vaikka prosenttimenetys oli pienempi kuin kokoomuksella, kuiten yll' oli.  Mutta aika osoittaa miten valtuusto tulee toimimaan. Tuskin uutta odotettavissa. Nyt ainakin tuntuu , ett' yksityist'minen ja toriparkki saavat kehitty' edelleen.....ei turhaan ole taas se Turun Onni / mainoskaan kanavilla..

Sanovat vahingonilon olevan sen aidoimman ilon.
Taidan uskaltaa senkin paljastaa ja tunnustaa. Mies, joka oli lautakunnan puheenjohtajana lakkauttamassa Luolavuoren vanhainkotia ja johtamassa monenlaista ulkoistamista, ja on istunut 4 v. puheenjohtajana kaupungin vuokrataloja hallinnoimassa yhti;ss', menetti valtuustopaikkansa.
Ex /  kaupunginjohtaja Lepp' tippui varasijalle ja sai reilut parisataa ''n't. Edes joskus saa paha palkkansa! Vaan ans katto, saaks olla edelleen ko. lautakunta/ ja hallituspaikoilla kokoomuksen edusjana. Hyvin mies kun on kokoomuksen politiikkaa ajanut!

Turun ulkoparlamentaarisista puolueista on SKP suurin. Erinomaisia kumppaneita rinnallamme olivat kaikki listamme sitoutumattomat, ohjelmaamme kannattaneet ehdokkaat, jotka jaksoivat hienosti olla kampanjoimassa viikkojen ajan. Nyt jatkamme edelleen toimia yhteisesti ja annamme tulla tuutista mit' kuuluu ja kuka k'skee! Seuraava tapaaminen tai oikeastaan tapaamiset on jo tiedossa. Vaviskaa uusi valtuusto, joudutte hankaliin ratkaisuihin kuntalaisten edess'. ! Ja me seuraamme ja vaadimme!

lauantai 27. lokakuuta 2012

KIOSKILLAKO TERVEYTTÄ

KIOSKILLAKO TERVEYTTÄ?

Pirjo Rinne kirjoitti TS:n mielipidepalstalla, miten olisi luotava terveyskioskeja ja kiertäviä busseja.
Mitä sillä voitetaan, tuovatko ne oikeasti kuvaamallesi vanhukselle hyvinvointia? Uskallan epäillä, sillä näen asian vähän toisin.

Pirjo hyvä. Aloitan vertaamalla kioskikulttuuria meidän ikäpolvemme lapsuudesta: se oli lähinnä karkkikauppaa joka tiesi tuhoa hampaille -

ei mitään hyvää paisti kauppiaalle bisnestä.

Mielestäni aikamme vanhukset tarvitsevat muuta kuin kioskipalveluja. Miksei niitä vanhusneuvoloita panna täytäntöön? Entä miksei kotihoitoon saada tarpeeksi työntekijöitä auttamaan arjessa? Entä miksi pieni eläke on edelleen sillä tasolla, ettei juuri lääkäriin asiaa ole! Ei tarvita uusia busseja vaan oikeaa toimintaa - siis työntekijöitä kunnon palkalla kotihoitoon - ja ammattitaidolla! Myös niitä vanhanajan kodinhoitajia, joilla aikaa tehdä ruoka ja huolehtia hygieniasta, ei pelkkiä mittaustemppuja ja dosetintäytttäjiä. Niitäkin tarvitaan, muttei se riitä!
On aloitettava perusasioiden kuntoonsaattammisesta ennen kui luodaan noita uudenlaisia himmeleitä...joku kiinostuu varmaan yksityisellä tuottamaan niitäkin. SIksi on vaadittava perusasioita ja tekoja lähipalvelujen puolesta. Ja kunnon perusturva köyhyysraja ylittämällä.

Kaija Kiessling, ehdokas skp
vanhusneuvoston varaj.
 
 YLLÄOLEVAAN kommenttiini liitty pitkä keskusteluketju fb:ssa; jos kiinnostaa, siellä lisää!
 
 

torstai 18. lokakuuta 2012

KUUROILLE OIKEUS TULKKIIN ON OSA LÄHIPALVELUA!

Hiljainen paneli oli eilen. Paikalla oli yli 50 ihmistä. Miksi hiljainen?

Kyse oli kuurojen vaalitilaisuudesta Turussa. Liitolla oli konkreeettisia haasteita esitettävänään kuurojen tulkkauksen, työllistymisen ja opetuksen suhteen, esiin nousi myös muita asioita. Toivon sinunkin ajattelevan näitä asioita.

MITÄ OPIN - itsekin  kahden kuulolaitteen käyttäjänä.
Osin siksi halusinkin mennä mukaan tilaisuuteen.
Kuulin monenlaista kuurojen arjesta.

Liian usein kuuron elämässä voi olla tilanne, että samanlaisilla pätevyyksillä, jos kaksi työtekijää hakee esim. lähihoitajan paikkaa, voittaa tässä aina se kuuleva työntekijä. Siitä huolimatta, että esim. juuri kyseisessä vanhustenhuollossa olisi kuuroja vanhuksia, jotka tarvitsevat ymmärtäjää kunnolla. Ei vain pelkkiä apuviittomia osaavaa. Tämä työllistymisen ongelma on varsin yleinen kuuroilla nuorilla.

Eräs rouva puuttui seuraavaan ongelmaan: ovikellon apuneuvona oleva vilkkuvalo on sellainen, ettei se varsinkaan päiväsaikaan näy koko asunnossa, jos esim. kolmio. Jos tietää jonkun tulevan, on vahdittava ovikellovilkkua kaiken aikaa, kkoska se ei näy koko asunnossa. Asiaan pitäisi saad korjaus.

Julkista tiedonvälitystä paikallisesti kaivataan paremmaksi. Esim. paikalliset uutiset TV:ssä tulisi olla joko tekstitetty suomeksi tai samaan aikaan simultaanitulkattuja samoin kuin tänä syksynä tapahtuu eduskunnan kyselytuntien televisioinnissa. Kuuroilla on myös oikeus laajempaan tiedon saantiin.

Yllätyin eilen siitä, miten paljon joukossa - itseasiassa puolet oli nuoria aikuisia. Toki myös vanhempaa väkeä oli. Tulipa tiölaisuuden jälkeen yksi entinen potilaanikin minua tervehtimään, ja ilo oli molemminpuolinen. Sanottava on, että omat korttini ja lehtemme vietiin käsistäni kilvan, ja useiden kanssa pystyin illa päätteeksi tavalla tai toisella juttelemaan. Huulioluku oli kovassa kurssissa puolin ja toisin, eikä siinän juuri ääntä tullut.

Mutta kuuroilla on oikeutensa, ja totesinkin, että SKP:n tunnus TEKOJA LÄHIPALVELUJEN PUOLESTA voi toteutua vain silloin ja niin, että kuurot saavat palveluihin tarvitsemansa tulkin!
Pidän sitä myös osana lähipalvelua!

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

KUKAS SEN VALTION OMAN TYÖTERVEYSPALVELUN LAKKAUTTIKAAN?

Eilen uutisoitiin, miten valtion omat yritykset ja hallinto ostavat työterveyspalveluita tahoilta, joiden  voitot valuvat teille tietämättömille. Olipa VR, Altia, Itella, Stora Enso, mikä tahansa, oli käytäntö sama. Ja monilla muilla.

Eräs viranomaisista sanoi, ettei ole mahdollisuutta ostaa valtakunnallisesti palveluja kuin vain  noilta yrityksiltä.

Vaan siinäpäs se!
Enää ei ole Valtion omaa työterveyshuoltoa. Vaan vuosia sitten oli vielä, kunnes se jossain vaiheessa yks kaks lopetettiin. Sen asiakkaita olivat Turussa  mm.  ts-piiri, poliisilaitos, lääninhallitus, yliopisto ja paljon muuta, mm. posti. Kaikissa suurissa kaupungeissa oli omat toimipisteet ja niissä palveltiin...ilman voittojen viemistä jonnekin veroparatiiseihin...

Kaukaa viisas oli se ministeriö, joka aikanaan lakkautti sen. Taisipa olla kaukka suunniteltu sekin toimi, jolloin näki jo että lohkeaa suuri siivu yksityisille yrityksille. Kukapa kertoo tämänkin kansalle!
Kenen lehmä oli ojassa?

lauantai 13. lokakuuta 2012

RIEMUKKAITA KAMPANJAKOKEMUKSIA!

Haluan tänään kertoa sinulle kampanjakokemuksia ja tunnelmia, jotka tuntuu näissä vaaleissa olevan ainakin omana kokemuksenani yhä uudenlaisia. Vaaleja olen kamppaillut vuosikymmenten ajan ja monella tavalla, monissa olosuhteissa. Mutta tällä tavalla kuin nyt varsinaisen ehdokas- ja tsemppaajajoukon rinnalle on kasvanut uusi kehä aivan uusista ihmisistä. Melkoinen merkitys.

Itselleni on uusia kokemuksia se, että varsin satunnaiset tutut tai lähes vieraat ovat tulleet ensin juttelemaan pitkäksikin aikaa luokseni kuten tänään torilla kävi useaan kertaan. Ja lopputulema on, että ihmiset haluavat ottaa käyntikortteja omille tutuilleen annettavaksi. Haluavat tällä tavalla olla vaalikamppailun yhtenä osana. Tulipa vuosien takaa Vesilinnanmäen puolueosaston takavuosien puheenjohtajakin, joka otti nipun lehtiä ja kortteja jakaakseen ne oman alueensa ja  puutaloyhtiönsä ihmisille. " On niin selvää kuin tunnemme kaikki toisemme ja asiaa jutellaan aina pihapiirissä....Ja kun olen seurannnut toimintaasi ja tunnen pitkältä ajalta, uskallan suositella...."

Samoin tuli nainen, joka haluaa jakaa lehtiä keskikaupungilla oman yhtiönsä taloihin. Lisäksi otti erän käyntikortteja, joita haluaa jakaa lukemattomille tutuilleen, koska on aktiivisti mukana monenlaisessa yhteisötoiminnassa. Kuuluu sarjaan tutut kirjastoliikkeen ajoilta.

Huikea kokemus oli kotiin tulo iltapäivällä. Oven takana oli pieni kassi, jossa oli sisällä likööripullo, suklaalevy ja kortti. Kyseessä oman asuinalueen iäkäs nainen, jota olin muutama viikko sitten auttamassa asiassa, johon tarvitsi neuvoa ja apua...pyyntö tuli mutkien kautta puhelimella.......toisillemme olimme aivan vieraat siihen asti. Tänään hän yllättäin oli tuonut pikkukassin kiitokseksi. Onneksi oli puh. no, ja soitin oitis kiitokseksi ja ihmettelin miksi moinen. Vastaus oli selvä: "sulkaasta saat energiaa ja sitä likööriä voi vaikka käyttää yskänlääkkeenä, jos näin syksyn aikana tulee...kun on tärkeää että nyt pysyt terveenä." Ja seuraavaksi nainen kysyi varmistuakseen ehdokasnumeroni!  No, lupasin  aamupäivällä viedä lehtiämme, joita voi ottaa reissulle mukaan kun lähtee viikoksi kylpylälomalle täällä etelä- Suomessa. Ottaa lehtiä ja kortteja mukaan näyttääkseen toisillekin turkulaisille....matka kun alkaa kauppatorilta tilausbussilla. Tämän naisen toiminta oli taas aivan uusi ja uskomaton yllätys. Alueellamme jo viikon kuluessa toinen ihminen, joka ilmoittautuu faniklubiini....tuntuu uskomattomalta.

Ja paikallinen maankuulu radioääni iski hauskasti silmää pitkän juttutuokiomme päätteeksi, kun olin anatnut lehtiä ja käyntikorttini....on pettynyt täysin vihreisiin ja näiden politiikkaan monessa....Totesi SKP:lla olevan monta hyvää asiaa esillä. Kun tuli telttamme luo, katseli alussa vain pitkään tauluamme ja kyselin onko ketään aiemmin tuttua ehdokasta, johon sanoi: eipä juuri ole...tuo Kaija Kiesslingin nimi on kyllä usein hyvissä kirjoituksissa,  mutten tunne....johon ilmaisin, että tässähän minä. Nosti päänsä ylös, jolloin vasta itsekin tunsin miehen. Varsin perusteellisen keskustelutuokion jälkeen tuntui siinä tulleen taas yksi uusi äänestäjä SKP:lle...tiesi mistä puhui ja oli mieltä.

NYT VAAN SAMAA RATAA SEURAAVAT KAKSI VIIKKOA!
-   Ihmiset osallisiksi mukaan tekemään kampanjaa! Meidät tapaa päiviättäin mm. vaalimökiltä, aina on materiaalia saatavana! SKP:n ehdokkaat palveluksessasi!

perjantai 12. lokakuuta 2012

KUNTAKIN VASTAA TYÖLLISYYDESTÄ

On selvää, että suurimman vastuun työttömyydesta kantavat viikottain, lähes päivittäin kuultavat uutiset yt-neuvotteluista, irtisanomisista, tuotannon siirtömisestä maailman toiseen laitaan. Luvut vilisevät, mutta jokaisen numeron takana on aina myös ihminen. Ajan ehnki on tyävoimalla keinottelu, työttömien orjatyöllä työllistäminen ja vaikka mitkä keinot. Varsinkin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien kohdalla.

Vaan huonolta näyttää kuntienkin tilanne. Valtionosuuksien pudottua (kiitos hallitukset) on budjetti kunnissa mennyt tiukoille, ja kun työntekijöitä jää eläkkeelle, ei uutta oteta tilalle vaan työt joko jaetaan jäljelle jääneille tai lakkautetaan ja siirrytään vaikka palveluseteleihin.

Mutta on muistettava, että hallitus omalla poltiikallaan on myös tietoisesti lakkauttamassa kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Talouden taantuma ja nuorten ja pitkäaikaistyöttömien tilanne huutaa kuitenkin aivan toisenlaista politiikkaa.Mutta kuntatyönantajan ratkaisut mm. palkkapolitiikassa on johtanut siihen, että näillä naisvaltaisilla aloilla ollaan edelleen palkkakuopissa. Pätkäsijaisuudet ei elätä perhettä!

Samaan aikaan kun työssä väki vähenee ja hiostus kiristyy, on  kasvanut pelko avata edes suutaan ongelmien korjaamiseksi. Siitä esimerkki vuosi sitten tilanteesta, jossa kotihoidon työntekijät pyysivät apua minulta, koska työssä olevina eivät uskaltaneet avata suutaan. Ongelmia oli - ja on edelleen - enemmän kuin riittämiin. Muistio rankasta tilanteesta meni 1. kaikille lautakunnan jäsenille, 2. lautakunnalle erikseen osoitettuna virallisesti sekä 3. johtaville virkamihille. Kukaan ei reagoinutn sanallakaan. Ainoastaan 4. ministeriltä tuli muutaman viikon  kuluttua kirje jossa kiitettiin asian esille ottamisesta ja lohdutettiin, että pian on uusi Vanhuspalvelulaki ja asia korjaantuu.

Kaupungin olisi pitänyt palkata Turussakin huomattavasti enemmän henkilöstö kotihoitoon mitä on tehty. Mutta eipä eilen illalla lautakunnan pj Juhani Leppä (kok) muistanut edes saanensa koko postia, jossa ongelmat osoitettiin. Ehkäpä siksi onkin kiire puhua vain ostopalveluista, joissa työnytekijöiden asemakin  on paljon huonompi. Siksi asiaan on puututtava. 

torstai 11. lokakuuta 2012

SIITÄ PUHE MISTÄ PUUTE: PALVELUT JA RAHA

Vuosi vuodelta surraan, ettei rahat riitä, jukolauta....siis Turun kaupungin budjetissa.
Varsinkin perusturvalautakunta puhuttaa jatkuvasti ratkaisuillaan kaupunkilaisia. Siksi kai minäkin niihin vähän väliä puutun.  Siitä puhe mistä puute!

Kalliiksi tuli muutaman vuoden takainen Luolavuoren vanhainkodin alasajo. Korvaavia hoitopaikkoja on jouduttu hankkimaan yli miljoonalla eurolla mikä on julkista tietoa. Lisäksi hoivataloihin muuttaneiden eläkeläisten asumistuet ja niissä kaikki yksityiselle maksettavat palvelukulut (ruokapalvelu kuljetuksineen ym), joihin vanhuksen eläke ei riitä.

Yksi kompa kaskessa on ollut jo vuosien ajan se, miten kaupungin omia toimia on tehty osaksi TYKS-piiriä. Näitä ovat kuvantaminen (rtg) ja laboratoriopalvelut yleisölle näkyvinä selkeinä juttuina. Mutta ei riitä, että ne on TYKS-piirin toimintoja, vaan niistä on siellä tehty liikelaitoksia samoin kuin kaupunki liikelaitostaa monia toimintojaan. Kun lab.palvelut ovat TYKS:n liikelaitosta, on se sopijaosapuolena määräämässä mitä se myy ja miten. Uusin muutos on aukioloajat. Laboratorioon pääsee kaupunginsairaalan toimipisteissä vasta klo 8, ennen se oli klo 7.  Se merkitsee, että diabeetikko, jonka on syötävä aamupala ja otettava usein moniakin lääkkeitä jo varhain ennen aamiaista, joutuvat pulaan. Nyt ei saa aikoja enää edes klo kahdeksan, vaan vasta joskus myöhemmin. Se vaarantaa potilasturvallisuutta. Näin sen näen. Verensokerit heittelee entisestään...

Uusin  heikennys on se, miten TYKS ilmoitti lakkauttavansa Käsityöläiskadun kuvantamisyksikön  säästääkseen 180 000 euroa. Ja hus sanon minä. Sen johdosta kaupunki suunnittelee nyt ostavansa kuvantamispalvelut Terveystalo Pulssista. Ja mikähän on hinta? Siitä ei ainakaan ole uutisoitu mitään.
Olisipa mukava kuulla sekin julkisesti!

Kysyn vaan, eikö kaupungin ole järkevämpää maksaa TYKS:n kuvantamisyksikölle kyseinen määrä euroja kuin tehdä sopimus yksityiselle, josta tulee taatusti kalliimpi vaihtoehto.

Siitä puhe, mistä puute: Palvelut ja raha - mikä suunta!


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

OMAISHOITO TURUSSA BUDJETISTA 0.6 %

Turussa oli Hannunnityssä omaishoitokeskuksessa vaalipaneli, johon oli kutsuttu taas kerran vain istuvien valtuustoryhmien edustajat. Heidän tehtävänään oli vakuuttaa, ovatko pitäneet kaupungissa sanansa mitä ovat edellisissä kampanjoissa luvanneet. Muut puolueet saivat tyytyä yleisöpaikkoihin. Mutta mitä uutta kerrottavaa oli ehdokkailla/valtuutetuilla/perusturvalautakunnan jäsenillä?  "On tulossa valtiolta rahaa", jonka kuntakohtaiseksi määräksi äkkiä todettiin Turulle esim. 34 000 euroa. Kuultiin miten käsi sydämellä, kuka raamatulla vannoen kertoi toimineensa todella vilpittömästi omaishoidon parantamiseksi. Mutta mitkä ovat tulokset? Edelleen vanhuksia kuljeskelee ja eksyilee viikottain ja löytyy kuka missäkin kunnossa aikanaan.

Mikä on tilanne?
- edelleen suuri osa on ilman omaishoitajan statusta moisen paperisodan takia
- edelleen ihmiset ei jaksa hakea muutamaa sataa euroa, josta heti kättelyssä on maksettava veroa
- edelleen on kesäkuussa jo perusturvalautakunnan rahat tähän tarkoitukseen loppu eikä uusia sopimuksia saada loppuvuonna lainkaan
- edelleen jättää kaupunginhallitus myöntämättä lautakunnalle tarpeellista lisäbudjettia

Kaikkien noiden asioiden takana on kokonaiset poliittiset puolueet ja niiden tahtotila. Kokonaisten poliittisten  puolueiden päätöksiin perustuu jatkuva alibudjetointi, jonka nytkin päättäjät myönsivät. Entä mitä aikovat tehdä. Jos kaupungin  budjetista vain 0.6 % on oamsihoidon osuus, on sitä korkea aika nostaa. Kysymykseeni moniko ihminen Turussa toimii lähes täysipäiväisenä omaishoitajana saamatta asialle mitään tukea tai krovausta, ei kukaan osannut vastata. Ei ollut kellään tietoa. Tässä on suuri puute, josta puhuttiin vain, että pitää selvittää. Omaishoitajat pitivät paradoksina oikeuttaan vapaaseen, kun samalla ei ole paikkaa mihin saada hoidettava hoitoon. He kertoivat kokevansa suuren pulan intervallipaikoista. Lautakunta itseriittoisesti päätti lakkauttaa muutama vuosi sittene Luolavuoren vanhainklodin, jossa samalla lakkautettiin erinoamisesti toiminut intervallihoidon paikat. Kun Leena Ikäläinen (SKP/sit) yleisön joukosta tiedusteli panelisteilta, joiden  joukossa useita päätöksen tehneen lautakunnan jäsäeniä, miksi lautakunta on voinut tämmösen ratkaisun tehdä, ei kukaan ehdokkaista kommentoinut tähän kysymykseen. Vastausta en ainakaan minä kuullut. Päinvastoin mitä tekisivät kiireesti ja ekana toimena, vastasi valt. Vörlund-Wallenius, että tarvitaan pikaisesti lisää intervallihoidon paikkoja.

Tässäpä tämä. Ensin lakkautetaan jotta saadaan taas hankkia uutta - kenties ostaa seuraavaksi yksityiseltä intervallipaikkoja?

LASTEN NÄLKÄ JA JULKISET PALVELUT

Osuipa silmiini uutinen, missä kerrotaan koululaisten tilanteesta Englannissa. Ongelmaksi on muodostunut se, että lapset ovat aivan nälissään jo aamulla kouluun tullessaan, sillä kotona ei ole ollut tarjolla mitään aamupalaa. Koulussa tarjottava aamupalakin on vain hyväntekeväisyysjärjestöjen varassa. Joissain se toimii, joissain ei.

Vastikää nousi Ruotsissa suuri kohu, kun paljastui, miten koulun keittäjälle oli annettu ohjeet tinkiä lasten ruoasta. Pitää tehdä halvemmalla joka merkitsee siis köyhempää ruokaa.

Suomessa kunnanjohtajat ovat sitä mieltä, että lakisääteiset ja julkiset palvelut on pantava uusiksi - siis arvioitava mihin raha riittää, mihin ei. Nythän jo koululaisen ateriakustannus on meilläkin vedetty varsin alas. Tarkkaa summaa en muista, mutta alle eurossa pyöritään reippaasti. Puhutaan kymmenistä senteistä. Tosiasia on myös keittäjien kertomana, että maanantaisin ruokaa menee huomattavasti enemmän kuin muina päivinä. Lapsilla on viikonlopun jälkeen kova nälkä. Miten on ruoan saaminen kotona? Miksi?
Monistakin syistä!

Paljon kauniita sanoja puhutaan lapsista, lasten puolesta kautta maailman. Kansainvälisesti. Mutta miten monen lapsen fyysinen ja henkinen kehitys hidastuu ja kärsii kunnollisesta ravinnon puutteesta, kärsii riittävän ravinnon puutteesta. On häpeä, että lapsia kuolee nälkään, mutta yhtä suuri häpeä on kaikki se, mitä ylläolleet uutiset kertovat lasten  nälästä ns. sivistysmaissa! Hyvinvointivaltioissa?

Suomessa kouluruokailu on ollut erinoaminen oikeus, upea ratkaisu jo menneiltä sukupolvilta. Se on osa lasten sellaisia oikeuksia, joissa ei saa tulla missään nimessä kyseeseen säästöt, ei leikkaukset ja supistukset, vaikka virkamiehet mitä esittäisivät. Lasten nälän  - meillä ja muualla - tulee saada aikuisilla silmät ja korvat auki, siinä ei saa säästää - eikä siinä riitä pelkät puheet! Meillä lasten on jatkossakin saatava ravintorikas ja maittava kouluateria, joka kuuluu hyvin hoidettaviin julkisiin palveluihin.

perjantai 5. lokakuuta 2012

ELIITTI TEKEE VAALITYÖN VEROVAROILLA

Ei ole suinkaan ensimmäinen  kerta kun joutuu huomaamaan, miten vallassaolevat tekevät vaalikampanjaa itselleen yhteisillä verovaroilla. Sitä tapahtuu monilla tasoilla ja tavoilla.

Koko maan kattavaa on tietysti eduskuntapuolueiden itselleen jakamat tuet ja miljoonat. Ja sama linja jatkuu niin kuntatasolla kuin esim. YLE.n toiminnassa. Takavuosina oli YLE:n Turku-radiolla käytäntö, jossa kaikkien puolueiden osalle tuli vuorllaan kutsu toimitukseen. Jonain vuonna se oli ko.puolueen edustajan / edustajien vaalitentti, sittemmin se muuttui niin, että valtuuston ulkopuoliset ryhmät kutsuttiin kaikki kerralla vaalitenttiin, jolloin jokaiselle aikaa oli tietysti vähemmän. Tänä vuonna YLE Turku ei kutsu kuin vallassa olevat vaalipaneeliin. Radio järjestää tilaisuuden, jonne on lupa tulla yleisöksi, mutta panelistin paikkaa ei siis ole. Kyse on kuitenkin toiminnasta, josta minäkin maksan lupamaksuni, mutta jossa puolueeni ääni ei pääse tasapuolisesti julki. Se ei ole oikeudenmukaista. Miten voivat ihmiset tuntea mielipiteitä valtuuston ulkopuolelta, kun ei anneta mahdollisuutta edes kertoa niistä. Siksi on vaan jaksettava olla turuilla ja toreilla tapaamassa ihmisiä, ja siinä kysytään sisua ja terveyttä.

Turun kaupunki tuo vaalipaneelia varten lavan Yliopistonkadulle. Siellä on lauantaina eli huomenna ns. vaaliavajaiset. Ensin on vartti torvisoittoa ja sen jälkeen 'puolueiden omana ohjelmana' vaalipaneeli.
Toissapäivänä sain jäljitettyä järjestelyistä vastaavat kovan työn jälkeen. Virkamiehet vaan inttivät, että puolueet järjestää, puolueet järjestää..... Lopulta sanottiin, että on luottamusmieselin joka vastaa siitä. Taas sai tivata, että mikä elin, kuka siinä on. Lopulta sain kaksi nimeä: demarien sihteerin Petja Raaskan ja kokoomuken pol.siht. Kallion. Raaskan tavoitettuani sanoin hän, että vastaa vain äänentoistosta ja Kallio hoitaa kutsut. Kalliota en koskaan tavoittanut, kunnes eilen löysin vihdoin verkosta Turku-sivuilta tuoreen tiedon. Panelisteina ovat istuvan valtuuston puolueiden edustajat! Siis valtuuston toiminta on taas kerran säätiöity!

Mitä ajattelevat ne kuntalaiset, jotka jo neljä vuotta ovat tulleet tuntemaan ja kokemaan mitä nuo puolueet ajattelevat kunnan asioista ja miten niitä hoitavat. Ehkä moni haluaakin jotain uutta. Toisenlaisia linjauksia, toisenlaisia päättäjiä. Vaan sitä taitaa nyt istuva valtuusto pelätä. Miten käy sen vallan, jonka ne ovat moni verroin keskittäneet itselleen ei vain hyväveli - verkoston kautta ja kabineteissa, vaan mm. liikelaitostamalla kaupungin toimia niin, että niiden päätökset tehdään kokonaan luottamusmieselimiltä salassa!
MITÄ SINÄ AJATTELET?
Kerro se myös toreilla ja turilla ääneen, onko näin oikein?



torstai 4. lokakuuta 2012

HARZ lV - köyhät alamäkeen!

Vanha sananlasku kertoo 'Mitä isot edellä sitä pienet perässä'. Niin se usein on.  Monissa asioissa kuljemme samoja reittejä missä Ruotsi näyttää mallia, mm. takavuosien trerveydenhuollon yksityistäminen, sairausajan karenssit ja paljon muuta. Noihin palatan syksyn sosiaalifoorumissa Turussa marraksuun jälkipuoliskolla.

Sensijaan Saksassa on suuri luuta pyyhkäissyt jo vuosia sitten oikeiston  vyörytyksen vauhdilla - mukaanlukien demari Schröderin hallitus rva Merkelin  hallituksesta puhumattakaan. Osa ihmisistä tuntee Suomessakin käsitteen HARZ  lV - joka on smaa kuin takavuosien suuri muutos saksalaisessa sos. turvassa. Vaikka nimi on kuin vuoristo Saksassa, tulee nimi kuitenkin miehestä, joka on koko homman takana. Kyse on joukosta huononnuksia, joista jopa miljoonat saksalaiset työttömät, eläkeläiset ja pienituloiset joutuvat kokemaan arjessaan.

Mitä se on käytännössä?
Liittokansleri Schröder (sd) hallituksineen aikanaan toteutti Agenda 2010, joka oli yksi ns. sosiaalipoliittinen  uudistus. Tässä portaittain toteutetussa uudistuksessa karsittiin sosiaali- ja terveydenhuollon maksuttomia palveluja, korotettiin hoitojen ja lääkkeiden omavastuuosuuksia, lyhennettiin irtisanomisaikoja, alettiin nostaa eläkeikää asteittain 67 vuoteen, sekä muutettiin sairasuvakuutuksen pariteettiperiaatetta työnantajan hyväksi. Kristillisedemokraattien Angela Merkelin hallitukset demarien ja liberaalien kanssa jatkavat samaa linjaa jonka siis jo Schröder aloitti. Keskeistä oli sos. ja työttömyysavustuksen yhdistäminen ns. HARZ lV-tueksi. Taustalta löytyy VW:n silloinen henkilöstöpäällikkö ja entinen Metalliliiton johtoon kuulunut Peter Harz.

Ilmiselvästi oli nähtävissä ne suuret heikennykset kansalaisille, joita vastaan lukuisissa suurissa ja pienemmissäkin kaupungeissa pidetiin huomattavia joukkokokouksia ja mielenosoituksia. Yleisesti ne toistuivat joka maanantai.

Elämä entistä ahtaammalle
HARZ lV mukaan työtön tai sosiaaliapua hakeva joutuu käyttämään ennen avun saamista 10 000 euroa ylittävät säästönsä, myymään arvoesineensä ja yli 7500 euron arvoisen autonsa sekä muuttamaan mahdollisen yksityisen eläkevakuutuksensa rahaksi. Jos asunto ylittää enimmäisnormit, työtön määrätään muuttamaan halvempaan ja pienempään asuntoon. Yksinasuvalle pistkäaikaistyöttömälle sallitaan 40 neliön ja pariskunnalle 60 nelion asunto, lapset nostavat rajaa 15 neliö per lapsi.  Jos omistusasunto ylittää normit, kehotetaan ottamaan vuokralainen.

HARZ lV -avustuksen perusosan suuruun on 374 €/kk. Työtön puoliso saa 337€/kk. Alaikäisistä lapsista saa 219 - 251 € iästä riippuen. Työvoimatoimisto maksaa sairaus- ja eläkeävakuutuksen sekä lämmityksen ja muut asumiseen liittyvät sivukulut kuten jätemaksut. Avustuksen riittämättömyys on ollut myös oikeudessa, ja kolmihenkinen berliiniläisperhe voitti sen sosiaalioikeudessa. Avustuksen on  oltava sen mukaan 100 euroa korkeampi yltääkseen ihmisarvoiseen elämään!  Toisessa tuomioistuimessa on pidetty riittävänä 374 euron summaa.  Näitä HARZ lV - avun saajia on Saksassa n 7 miljoonaa.

Suomen oma HARZ lV takaoven kautta
Otteet ovat vuosi vuodelta koventuneet myös Suomessa. Niin kauan kuin maassa nykyinen eliitti jatkaa vallassa, ollaan ennen pitkää samoilla lukemilla HARZ lV:n kanssa. Hakeehan Suomi roolia Saksan vanavedessä muutoinkin. On myös huomioitava, että Suomessa ovat asuminen, ruoka ja terveydenhuolto jo kustannusten lähtötasolta Saksaa korkeammalla, joten olemme todella tiukoilla. Ja mitä lieneekään tulossa, jos aina alistutaan!




tiistai 2. lokakuuta 2012

OLEMATON LÄÄKÄRIVAJE - mistä lääke?

Jo vuosia sitten olen eri foorumeilla nostanut esille lääkkärien yhteiskuntavastuun olla töissä terveyskeskuksissa. Ellei koko uraa siellä, niin joka tapauksessaensimmäisestä kytmmenestä vuodesta yhteensä viiden vuoden ajan...auttaiskohan se? Nyt podetaan kroonista pulaa, ja valmistuneet karkaavat suoraan privaattipuolelle tekemään reilusti rahaa tai lyhyttä päivää.

Vuosikausia on pähkäilty sillä, ettei terveyskeskuksiin saada lääkäreitä. Syiksi on selitetty milloin mitäkin. Siitä huolimatta, että valmistuneita lääkäreitä on maassa enemmän kuin koskaan. Missä ne luuraavat? Ei näy terveyskeskuksissa...

MUTTA...
.....eiväthän varmaankaan yliopistokaupunkien tai vastaavien kuntien yksityisillä lääkäriasemilla?
Ei varmaan siellä, missä voi laskuttaa potilaan käynnistä reilusti kunhan muistaa kysyä ensin onko potilaalla vakuutusta. Sitten laskusta maksaa ensin KELA osan, ja vakuutus loput jos semmonen sattuu olemaan. Ja lääkäri kuittaa itselleen työtuntien ajan huikeasti paremman palkan kuin julkisella sektorilla varsinkaan terveyskeskuksessa.

....vaan pitääkö nostaa siellä julkisella puolella lääkärien palkkoja jotta saadaan sinnekin lääkäreitä - siis terveyskeskuksiin? Viimeksi  terveydenhuollossa taisivat lääkärit olla lakossa, ja saivat korotuksia. Heillä on oma lääkärisopimuksensa, jossa palkkaus määrittyy monella tavalla, jos oikein olen ymmärtänyt. Palkkioita nousee toimenpiteistä, esim. luomenpoistosta tai vastaavasta. Palkka määräytyy sen mukaan, että otat potilaan sisään vartin välein huolimatta siitä, mitä ehdit vartissa hänestä saada irti. Siis taudista, oireista, saatko tutkittua, haastateltua, tehtyä hoidon suunnitelman, kirjoitettua lähetteen rtg/lab tai erikoislääkärin konsultatioon, ja saitko selvitettyä kaiken myös potilaalle. Ja ehtikö iäkäs pt rivakasti riisua tarpeen mukaan ja vielä pukeutuakin...? Entä jos tutkimusväline (esim. uä-laite poskionteloiden kuvaamista varten) onkin jossain muualla, sekin piti ehtiä hakemaan. Ja lopuksi on kirjattava kaikki potilaslehdelle tietokonneella.
-   Ei ihme, jos jonkin ajan kuluttua lääkärin veto tuossa vauhdissa loppuu: iskee turhautuminen, uupumus ja ties mikä. Ei riitä aika, jotta saat sopimuksen mukaisen palkan.

....jospa lääkäri on hakeutunut työterveyshuoltoon jossa potilaat nuorempia, harvemmin monivaivaisia, ja ovat nopeampia käänteissään. Tai jospa lääkäri on löytänyt tutkijankammion, jossa viihtyy yksin paremmin kuin potilaan kanssa tätä tutkiessa ja hoitaessa....

On niin monta syytä, mutta perusongelma on järjestelmässä: On niitä, jotka saavat rahastaa yhteiskunnan kustantamana toisten sairauden ja kärsimyksen kustannuksella....ja tarkoitankohan tässä KELA-korvauksia joista lääkäri saa osansa reilusti. Siis mitä on julkinen terveydenhuolto, jos julkisesta budjetista korvataan kaiken aikaa yksityisen palveluja. Kilpaile siinä!

Jotta lääkäreitä riittää terveyskeskuksiin, on huolehdittava, että potilasta kohden aikaa varataan 30 min. ja tarvittaessa tupla-aika. Silloin lääkäri jaksaa ja potilas kokee saavansa hyvän hoidon.Se ei tule myöskään sen kalliimmaksi, koska potilaan tilanne nähdään kokonaisuutena, ei vain esim. yhden polven asiana.

Jotta tuo pidemnpi aika onnistuu per potilas, on koko toiminta järjestettävä uudelle pohjalle ja vastaanottoaikoja lisättävä aluksi illallekin. Kun toinen lääkäri lähtee pois, tulee toinen jatkamaan terveyskeskuksen vastaanottoa. Ennen pitkää jonot lyhenevät ja ongelmat saadaan tasapainoon. Silloin myös henkilökunta voi paremmin, joka on niin potilaan kui kunnan etu.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

                 
            
397

Hyvät kuntapalvelut 
ovat naisen paras 
turva ja tuki.

Kaija Kiessling 
työfysioterapeutti 

SKP, Turku           
Posted by Picasa

Kokoomus mestaroi työelämää

On selvääkin selvempää, että Kokoomus on aina edustanut elinkeinoelämää ja suurta rahaa. Pohatat ja pörssipelurit ovat osa puolueen taustapiruja.  Tähän asti ne ovat voineet tehdä mitä ovat halunneet isolle rahalle ja isolla rahalla. Mutta nyt tuon 'työväenpuolue' on ottanut aivan uuden roolin ja täysin avoimesti.

Kokoomus haluaa peukaloida vahvasti työelämän lakeja työnantaja piikkiin. Ennen se teki sen piilotellusti tyyliin koti, uskonto ja isänmaa, mutta nyt hyökkää aivan avoimesti. Hallituspuolueen nokkana se on ajanut jo pitkään eläkeiän nostamista, ja askel askeleelta etenee siihen suuntaan. Lisäksi se on saanut tahtonsa periksi nuorten työttömien osalta: pakkotyöllistäminen minimipalkoilla ja pätkätyösuhteilla tai  pakkokoulutus - muuten et saa tukia. Viime kesäkuussa kokoomusken liittokokouksessa - vai mikä se oli nimeltään - nousi vahvasti esiin kuntaliitoksiin liittyvä työsuhdeturva. Kokoomus alkoi puhua, miten viiden vuoden työssäolomahdollisuus kuntaliitoksen jälkeen on lyhennettävä ja työntekiojöistä on päästävä aiemmin eroon. Tätähän tarvitaan jotta voidaan voimakkaammin yksityistää.

Uusin tosipommi on esitys sairasupäiviin puuttuminen. Nyt jo on runsaasti työntekijöitä, jotka vielä liiankin sairaana yrittävät sinnitellä töissä, koska sijaisia ei ole tiedossa eikä töitä voi jakaa toisille. Tämä varsin tyypillistä julkisella puolella, sos. ja terv.huolto ja opetus- ja päivähoito. Koska sijaisten palkkauskielto säästösyihin päällä, on aina työkuorma työssäolevilla suurempi jos yksikin pois. Tästä puhun pitkällä työkokemuksellani työterveyshuollossa. Joskus oli kerrassaan vakuutettava, että on sairaloman paikka.

Nyt kokoomus haluaa romuttaa sairauspoissaolon palkanmaksua. Perustelu on kustannusten jakaminen - siis pois työnantajalta. Siitä huolimatta kokoomus puhuu näin, vaikka maassa jo vuosien ajan on voittojen määrä ollut huomattavasti suurempi ja kasvaa koko ajan suhteessa palkkatulon määrään.  Tilastokeskuksen yliaktuaatri Olli Savela ilmaisee asian pelkistetytsi näin:"... Yritysten tuotannossa aikaansaadusta kolmesta eurosta vähemmän kuin kaksi euroa päätyy työntekijöille ja enemmän kuin yksi euro omistajille." Siitä huolimatta kokoomus haluaa nyt leikata tuosta työntekijän osasta taas lisää pois!
Mielenkiintoista lukea ilmeisesti seuraavassa Tehy-lehdessä, mitä mieltä asiasta on tai mitä siitä kirjoittaa puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola, joka itse istuu työmarkkinajohtajana kokoomuksen johtoportaassa.

Samaan aikaan on prof. Paul Lillrank Aalto-yliopistosta ollut luennoimassa ja opettamassa kokoomusnuorten kokouksessa. Paul Lillrank on sitä mieltä, että kunnat eivät saisi tuottaa mitään sellaisia palveluja, jotka markkinavoimat voivat tuottaa. “Kunnan ei pidä ensinkään tuottaa mitään palveluita. Kunnan tehtävä on hoitaa viranomaistoimintaa, johon kuuluu muun muassa veronkanto, erilaisista rahanjakoperiaatteista päättäminen ja pakkotoimet”, hän sanoi eilen Kokoomuksen Nuorten Liiton yrittäjyys- ja kuntaseminaarissa. Koko uutisen voitte lukea täältä.

Oman johtopäätökseni lyhykäisyydessään teen seuraavasta näkökulmasta. Ei ihme, että kokoomus haluaa jatkuvasti leikata ja supistaa julkisen sektorin osuutta palvelujen osalta. Samalla se saa työsopimukset vietyä yhä enemmän yksityissektorin sopimuksiin, jossa vallitsee yhä enemmän paikallista sopimusta - toki sitä on kuntapuolellakin. Mutta silloin kun työntekijä on heikoilla myös tässä tilanteessa, on työnantajan yhä helpompi polkea kaikkia työsopimuksen kohtia ja kasvattaa sitä omaa voittopottiaan suhdanteiden mukaan. Ja se on myös kokoomuksen etu!
Pienipalkkaiset työntekijät, ymmärtäkää vihdoin, ettei kokoomus ole työväenpuolue!

lauantai 29. syyskuuta 2012

ALIBUDJETOINNISTA!

Joka syksyinen käytäntö useimmissa kunnissa on lautakuntien tarve pyytää kaupunginhallitukselta lisämäärärahaa kuluvan vuoden toimintojen ylityksen kattamiseksi.

Rahat loppuvat kesken vuoden siksi, että budjettia varten kaupunginhallitus antaa ns. kehykset ja tunnusluvut, joiden mukaan eri hallintokuntien edellytetään tekevän talousarvionsa. Kehykset tehdään niin ahtaiksi, että rahat loppuvat yleensä kesken vuoden. Näin tapahtuu, koska kunnan tehtävistä merkittävä osa on lakisääteisiä, jotka kunnan tulee toteuttaa. Lautakuntien talousarvioista muodostuu käytännössä toimintojen alibudjetointia. Sen seurauksena Turssa mm. omaishoidon, sijaisten palkkaamisen, vammaiskuljetuksen ja monien muiden toimien osalta käydään vuosittaista keskustelua, miksi rahat loppuvat kesken.

Alibudjetointi on korkeimpien virkamiesten tekemien esitysten ja päättäjien (usein) enemmistön päätösten seurausta. Samaan aikaan Turku on jättänyt käyttämättä sille valtiolta tai muilta tahoilta tarjottuja tai anottavia rahoja – esim. työllistämisrahat, asuntorakentamiseen tarkoitetut ARA:n rahat jne, ja Turku maksaa työllistämisrahojen käyttämättä jättämisestä jopa sakkoa syyllistyessään samalla alibudjetointiin.
Sen vuoksi kommunistit ja sitoutumattomat vaativatkin alibudjetoinnin kietämistä kokonaan.

ALIBUDJETOINNISTA!

Joka syksyinen käytäntö useimmissa kunnissa on lautakuntien tarve pyytää kaupunginhallitukselta lisämäärärahaa kuluvan vuoden toimintojen ylityksen kattamiseksi.

Rahat loppuvat kesken vuoden siksi, että budjettia varten kaupunginhallitus antaa ns. kehykset ja tunnusluvut, joiden mukaan eri hallintokuntien edellytetään tekevän talousarvionsa. Kehykset tehdään niin ahtaiksi, että rahat loppuvat yleensä kesken vuoden. Näin tapahtuu, koska kunnan tehtävistä merkittävä osa on lakisääteisiä, jotka kunnan tulee toteuttaa. Lautakuntien talousarvioista muodostuu käytännössä toimintojen alibudjetointia. Sen seurauksena Turssa mm. omaishoidon, sijaisten palkkaamisen, vammaiskuljetuksen ja monien muiden toimien osalta käydään vuosittaista keskustelua, miksi rahat loppuvat kesken.

Alibudjetointi on korkeimpien virkamiesten tekemien esitysten ja päättäjien (usein) enemmistön päätösten seurausta. Samaan aikaan Turku on jättänyt käyttämättä sille valtiolta tai muilta tahoilta tarjottuja tai anottavia rahoja – esim. työllistämisrahat, asuntorakentamiseen tarkoitetut ARA:n rahat jne, ja Turku maksaa työllistämisrahojen käyttämättä jättämisestä jopa sakkoa syyllistyessään samalla alibudjetointiin.
Sen vuoksi kommunistit ja sitoutumattomat vaativatkin alibudjetoinnin kietämistä kokonaan.
kaija kiessling

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ensimmäinen erä voitettu

Sosiaalialan professorit pitävät kuntavaalin tärkeimpänä kysymyksenä kuntapalvelujen  kohtaloa ja sitä miten ne järjestetään. SKP:n vaalitunnus ja koko kamppailumme todellinen painopiste on periaatteessa sama: TEKOJA LÄHIPALVELUJEN PUOLESTA.

Moni puolue puhuu pelkkää diibadaabaa. Sen sijaan on tavallisilla ihmisillä suuri huoli ja tarve puhua juuri samasta asiasta kuin  yllä oleva SKP:n tunnus ja professorien näkemys. Se on osoittautunut jo empiirisestikin täydeksi todeksi vaalikamppailumme aikana.

Olemme kampanjoineet - ja niin jatkamme koko loppukampanjan - kolmijalkainen flappitaulu mukanamme. Ihmiset ovat vakavissaan halunneet siinä ilmaista mikä harmittaa Turussa. Näin nousevat esiin kaupunkimme kipupisteet kuntalaisten elämässä, mutta usein myös ehdotuksia korjaamiseksi. Toki hyviä asioita kommentoidaan erikseen toisessa sarakkeessa, mutta jostain syystä harmittavien aiheiden määrä on pysynyt koko ajan suurempana.

Ylivoimaisesti niin keskusteluissa kuin taululla nousee vahvimmin esille vanhustenhuolto ja ylipäänsä lähipalvelut. Ihmiset surevat, kun vanhusten kotihoito takkuaa, terveysasemia, päiväkoteja ja kirjastoja lakkautetaan. Niiden puolustamiseksi on myös paikoin kamppailtu näyttävästi. Uudessa tilanteessa pitää nyt matkata sairaana yhä kauemmas. Mutta miten - kaikilla kun ei ole perheessä autoa ja kyytiä. Pahin esimerkki koko ajan huononevista palveluista on esim. entisen Jyrkkälän seudun asukkailla: ensin vietiin terveysasema, nyt menee siltä seuraavaltakin asemalta rtg-palvelut. Potilas risteilee terveysasemalta toiselle sairaana, usein huonokuntoisenakin ja aikaa kuluu puoli päivää. Sitä ei sairas jaksa!

Terveyspalvelut huononevat ja hinnat nousevat lähes joka syksy. Myös bussimaksujen hinnat nousevat melkein vuosittain. Jotta pääsee niiden kauemmas vietyjen kalliimpien palvelujen luo, maksaa yhä enemmän. Kuitenkin esim. eläkkeiden raaliarvo polkee paikallaan, jopa putoaa.  Milläs maksat? 

Palvelut harvenevat, hinnat nousevat. Se on todella huonoa politiikkaa. Turussa valtuusto ja lautakunnat ovat päätyneet näihin linjauksiin asettaessaan lähtökohdaksi talouden ja markkinavoimat. Kilpailu, tuottavuus, tehokkuus ovat päivän iskusanoja. Ne määrittävät nykyisin politiikan monessa kunnassa. Samalla  valtion ohjaus ja budjetti korostavat tarvettaa säästää ja yksityistää, kilpailuttaa ja keskittää.

On vain yksi tie jolla ihmisten hyvinvointia voidaan ylläpitää ja parantaa. Silloin ei kysytä armoa markkinavoimilta, vaan huolehditaan niistä heikkoimmassa asemassa olevista: lapsista, vanhuksista ja köyhistä. SKP:n politiikkaa on vuosia korostanut juuri näitä samoja näkökulmia, jotka nyt nousivat professorienkin esittämänä kynnyskysymyksinä esille. Siltä pohjalta SKP:n ja listoillamme olevien sitoutumattomien ja muiden liittolaisten on hyvä jatkaa vaalikamppailua. Olemme voittaneet jo sen ensimmäisen erän!

perjantai 14. syyskuuta 2012

Etteikö rahaa?

ETTEIKÖ RAHAA?

Perjantaina 14.9. uutisoitiin (HS ja TS) miten suuryhtiöt kiertävät veronmaksuja
Suomeen. Samasta aiheesta on harmaan talouden osalta tutkinut ja usein
kirjoittanut veroneuvos Markku Hirvonen. Aiheesta on SKP ottanut kantaa ja osoittanut vaihtoehtoja monasti.
Mutta aina uudelleen päädytään samaan: jopa monia miljardeja vuodessa
Suomesta valuu rahaa muualle, pääasiassa veroparatiiseihin. Tuore
uutinen kertoi, miten Nokia, Metso ja Nokian renkaat eivät ole
maksaneet käytännössä yhteisöveroa Suomeen lainkaan vuonna 2010. Miten
se voi olla mahdollista? No, kysessä on taitavien juristien ja
ekonomien suunnittelema veronkierto, jonka maamme lainsäädäntö sallii.

On turha vakuuttaa kansalaisille, ettei ole rahaa. Maan yhdeksän
suurinta pörssiyhtiötä maksoi tulostaan Suomeen veroa vain 5.4 %.
Voitot olivat yli 8 miljardia. Jos yhtiöt olisivat maksaneet edes
pääomatulojen verran eli 28 %, olisi valtion kassaan kertynyt
pelkästään näistä yhtiöistä lähes kolme miljardia euroa! Vaan nyt ei
kerry kun ei vaadita maksamaan!

Syksyn budjettiesityksessä surraan, miten valtion talous on kuralla ja
pitää säästää. Hallitus on supistamassa jopa 1,2 miljardia kunnilta.
Kuntien yhteisveroa esitys alentaa 250 miljoonaa. Vanhuspalvelujen
parantamiseen hallitus on osoittamassa vain 33 miljoonaa, kun
Kuntaliitto on laskenut tarpeelliseksi saada 250 miljoonaa ja
henkilömitoituksen 0.7 tasolle. Homekoulujen korjaamiseksi hallitus
vähentää  alkuperäisestä 20 miljoonaa, joka siis otetaan pois
tarpeellliseksi todetusta 58 miljoonasta eurosta. Koulut pysyvät siis
edelleen monissa kunnissa homeisina ja korjaamatta. Samaan aikaan
aseisiin lisäättiin 500 miljoonan määräraha, suuryhtiöille 200
miljoonan veroalennus ja 200 miljoonan energiaveroalennus. Kaiken
kukkuraksi on tulossa ties montako miljardia eurotakuita maailmalle.
Hallitusohjelma heikentää palveluja ja syö näillä päätöksillä rutkasti
demokratiaa.

Hallituspuolueet ovat kaikkia tämän poltiikan kanssa sidoksissa. Ei
käy kiemurteleminen. Ellei hyväksy moisia ratkaisuja, on tehtävä oikea
johtopäätös ja myös toimittava sen mukaan. Turun valtuustossa on sama
linja jatkunut mitä hallituksessa ohjataan. Leikkauksia, säästöjä,
toimintojen lakkautuksia. SIksi on tärkeää, että ihmiset todella
miettivät mitä puolueet sanovat ja miten ne perustelevat sanomansa.
Tuntevatko ne syyn, miksi kunnilla ei ole rahaa. Mitä puolueet ovat
tehneet eduskunnassa monenkirjavan veronkierron torppaamiseksi, sillä
siihen perustuu myös jatkuva valtion lainanotto.

Lokakuun vaaleissa voi jokainen vaikuttaa mielipiteellän ja omalla
äänellään. Mutta ennen sen antamista kannattaa seurata mistä puhutaan
ja miten puhutaan. Jatkossa myös kansalisten aktiivisuudella on
entistä suuri merkitys. Toriparkki- ja kirjastofarssien tilalle
tarvitaan kunnon palvelut kuntalaisille, ja niihin on maassa rahaa. Se
pitää vain eduskunnan ottaa käyttöön.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

MITÄ HALLITUS- JA EDUSKUNTAPUOLUEET PÄÄTTÄVÄT KUNNISSA VANHUSTENHUIOLLOSTA?

Kysynpä vaan, miksi kaikilla hallituspuolueilla on nyt pari kuukautta ennen vaaleja tullut kova kiire ottaa kantaa vanhusten hoidosta. Ilman lakia ja siinä olevia mitoituksiakin olisivat kunnat / hallitus voineet panna epäkohdat kuntoon, jos vain olisivat halunneet. Niillä on ollut vuosikaudet vallan avaimet käsissä - toisinaan hallitusta myöten, usein kunnissa kuietnkin valtapuolueet enemmistöinä joka tapauksessa. Nyt vaalien alla halutaan profiloitua ja päivitellä vanhustenhoidon tilaa. Mutta edelleen on monissa puheenvuorissa korkeallakin tasolla puurot ja vellit sekaisin.....joko ymmärtämättömyyttä tosiasioista tai tarkoituksella hämäten luikijoita! Kyllä tarvitaan suuret joukot liikkeelle asiassa, että menee raiteilleen!!!
Vanhusten hoidossa tarvitaan monenlaista osaamista; tarvitaan koulutettua hoitohenkilökuntaa, joka mielestäni on se mistä mitoituksesssa puhutaan, mutta tarvitaan myös sitä perinteistä muuta henkilökuntaa, joka on nyt vähennetty minimiin. Tialnne on usein korvattu sillä, että "kaikki tekee kaikkea" ja kun kaikki tekee kaikkea, kaikki lasketaan hoitohenkilökunnaksi. Tässä vaiheessa tarvitaan todella konsensus myös siitä, että tarkoitetaan koulutettua henkilökuntaa. Kun henkilökunnasta osa sairastuu tai on lomalla, jää silloin hygieniasta huolehtiminen, kun yritetään tehdä se kaikkein välttämättömin ihmisen kanssa. Silloin ei siivota eikä huolehdita siitä, mitä varten tarvittaisiin kuitenkin omat työntekijänsä - esim. wc-siivoukset, alusastioiden pesut ym ym... Toisaalta avopalvelussa kotihoidossa oleville on turvattava kunnan toimesta käynnit ja työ kodinhoitajatyyppisen työn sisällöllä, ja näillä ihmisillä oltava aikaa keskustella mitä ruokaa vanhus toivoo, onko aika vaihtaa vuodevaatteet, viedäänkö ne kenties tuulettumaan ja kaikkea arjen asiaa. Se henkilökohtaisen hygienian osuus - ja ympäristön hygienia mukaanlukien - ovat ns. sivistysvaltion ihmisoikeuksiin luettavia asioita. Ei voi ajatella, että kun vanhus näkee huonosti tai on muistamaton, ei sen siisteyden enää niin väliä, kun ei itse edes näe, miten nuhruiset vaatteet on yllään....
Tässä tullaan siihen, että koko henkilökuntarakenne niin ammatillisesti kuin määrällisesti on vinoutunut.

Mitenkähän nyt äänessä olevat nykyiset ja entiset hallituspuolueet ratkaisevat asiat valtuustoissa..... kuntabudjetit kun päätetään vaalien jälkeen...!!!
Siinä on kuntalaisten paikka vaatia nykypäättäjiltä jotain sitoutumista!!
 

lauantai 11. elokuuta 2012

NUORTEN VIKA?

Tänään kerrotaa uutisissa, että viime vuonna jäi ennätysmäinen määrä alle 30-vuotiaita työkyvyttömyyseläkkeelle. Niin paljon, että se merkitsee keskim. 4 eläkepäätöstä alle 30-vuotiaille joka päivä!  Mitä muuta nuorista kerrotaan? Häiriökäyttäytymistä, koulukiusaamista, koulusurmia, monenlaista väkivallantekoa....ilman rajoja? Miksi näin?

Entä eväät tähän? Onko sitä koululaitoksemme, joka kilpailee kaiken aikaa Pisa-tutkimusten kärkisijoilla? -   Huolimatta yhä kasvavista koululuokkien koosta, huolimatta kodissa olevista ongelmista kuten työttömyyden tai mielenterveyden tuomat ongelmat. Onko tässä eväät liian monelle? Kuka jaksaa välittää lapsista ja nuorista?

Vanhemmat? Valitettavasti ei aina. Jos niin olisi, ei perhetyötä tarvittaisi, ei opettelua ja kurssitusta vanhemmuuteen, ei edes kirkon diakoniaa tai marttakerhoja. Mutta kun kotona ei ole pakko herätä aikaisin kun ei ole töihin lähtöä, kun masennus pukkaa päälle. Silloin unohtuu se koululainen liian usein. Lähdethän kouluun ajoissa? Olethan ollut tänään koulussa? Olethan tehnyt läksysi - tuliko ja mitä tehtäviä? Minkälainen päivä sinulla on ollut?

Ellei kukaan jaksa välittää lapsesta, ei kauan lapsikaan enää välitä.
Miksi välittäisi?  -  Edes koulusta, jatko-opinnoista tai työstä, eikä aikanaan arjen sujumisestakaan kun aikuistuu. Tässä meillä mättää.

Sitten on se toinen ääripää.  Se elää koko ajan kovassa kunnianhimon kierteessä: koulussa pitää menestyä, harrastuksia pitää olla paljon ja niihin vanhemmat kuskaa tiukalla aikataululla. Kavereita on oltava paljon, merkkiivaatteet tai muuten in,  ja aina sopivasti taskurahaa matkassa....Vanhemmat ovat työssään yhtä kunnianhimoisesti etenemässä niin, että välillä unohtuu tavallinen läsnäolo. Ei se riitä, vaan pitää sekin aika suorittaa!

Tässä hullunmyllyssä muutaman epäonnistumisen paineessa lapsen elämä voi romahtaa. Turhautuu. Ei voita enää urheilussa, kokeet menevät huonosti - tai ei ainakaan tarpeeksi hyvin. Kaverit kuiskivat selän takana. Siitä alkaa se kierre, ellei kukaan huomaa. Lapsen ja nuoren on paha olla. JA paha olo pahenee. Ei voi mennä kouluun kun päätä särkee tai mahaan sattuu. Tai aamulla lähdetään ja iltapäivällä tullaan....kun on päivä lusmuiltu kavereita paossa tai niiden kanssa.

Näistä molemmista ääripäistä löytyy ainekset nuorten pahaan oloon, mielenterveyden ongelmiin, sysrjäytymiseen, haluttomuuteen...tai kaikkeen epäonnistumiseen. Pahan olonsa liian moni kätkee sisäänsä ja aivan liian kauan. Joskus peruuttamattomasti. Mutta ajoissa annettu apu, vanhempien läsnäolo ja lapsen elämästä kiinnostuminen, opettajalla aikaa huomioida lapset yksilöinä, koulun opotkin palautettuina apujoukkoina....kaikkea tätä tarvitaan.

Kiva koulu-kampanjat ovat hyviä, mutta eivät riitä! Nyt on peruttava ne reurssien vähennykset, jotka ovat osana syksyn budjettisuunnitelmaa. Opettajat ovat jo huolissaan. Nyt on oltava kaikkien muidenkin huolissaan ja tartuttava asiaan. On tärkeää, että nuoret ihmiset jaksavat ja  tunteva voivansa päivästä toiseen niin ylmäet kuin välillä elämän alamäetkin. Mutta jatkuvassa alamäessä ei kukaan pärjää - se päättyy päin seiniä. Seuraa totaaliromahdus ja työkyvyttömyys. Se josta nyt uutisoidaan.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

KIERRÄTYSTÄ sosiaaliseen tapaan....

Taannoin väitteli tri Johanna Kallio siitä, miten kuntalaisten mielipiteet ja kuntapäättäjien tekemät päätökset korreloivat keskenään. Tuloksen saattaa arvata. Väitöksessä yhtenä tarkkailun kohteena oli kysymys vanhustenhuollon ratkaisuista. Kuinka sattuikaan - suunnilleen samaan aikaan oli Turku tehnyt päätöksen lukuisten vanhainkotipaikkojen alasajosta. Kuulematta omaisia, työntekijöitä, vanhuksia, kaikkia heitä, joita asia koski. - Vaikka toki muutakin yritettiin väittää.

Kamppailua vanhusten, omaisten ja henkilökunnan puolesta ja kanssa käytiin siihen asti kunnes Luolavuori oli periaatteessa tyhjennetty. Paitsi että samassa kiireessä aloitettiin Liinahaan vanhainkodin saneeraus, ja vanhukset sieltä siirrettiin Luolavuoren tyhjentyneisiin tiloihin. Tyhjennetystä talosta tuli väistötila. Ja edelleen samaan aikaan oli päätös Runosmäen vanhainkodin saneerauksesta - jonka vanhukset väistösiirrettiin TYKS:n uuteen ns. T-sairaalan tiloihin väliaikaisesti.

Harva on  ääneen puhunut siitä, miten esim. Luolavuoren vanhusten siirroissa kävi. Tiedossa on, että moni menehtyi moisen kierrätyksen aikana. Monet viettivät yöttömiä öitä miettiessään omaisen tulevaa sijoituspaikkaa. Rahalla olisi päässyt vaikka minne ja hoitoa saanut siellä ostettua lisää, mutta ei kukkaro kestä.

Turussa on vanhuksia siirretty alinomaa. Varsinaista kierrätystoimintaa....Kaskenlinnan sairaala toimi runsaan vuoden kun tehtiin päätös yhden osaston lakkauttamisesta. Vanhukset sieltä siirrettiin kuka millekin osastolle - ja ylipaikoille. Ilman lisähenkilökuntaa.

Lopputuloksena ihmetellään henkilökunnan suurta sairastavuutta ja poissaoloprosentteja. Työn jatkuvat muutosprosessit, työtovereiden ja vanhusten alinoaminen  muuttuminen, käytäntöjen vaihtuminen, jatkuvasti kasvava kiire työvuorossa ....onko ihme että paukut loppuvat - tai ainakin käyvät vähiin ennen loppumista.

Näistä asioista päätetään taas tuleville vuosille nyt ensi vuoden budjettien valmistelussa. Koska nytkin Turussa harrastetaan jatkuvaa alibudjetointia, lienee lopputulos enemmän väsyneitä hoitajia ja yhä lisää vanhusten kierrätystä paikkapulan vuoksi. Tähänkö kuntalaiset halauavat tyytyä?

Nyt Luolavuoren tiloissa asuukin Turun Yliopiston ulkolaisia tutkijoita ja stipendiaatteja....viis vanhuksista. Onneksi yliopisto sai tilaa vierailleen.




tiistai 24. heinäkuuta 2012

TARVITAAN MITOITUS JA RAHOITUS

Uusin käänne ministeri Guzenina-Richardsonin kannoissa vanhuspalvelulaista on nähtävä myönteisenä. Lukuisten kannanottojen ja vaatimusten viesti lienee vaikuttanut. Mitoituksen pois jääminen lakiluonnoksesta sai monet vanhus- ja sosiaalialan järjestöt ottamaan kantaa asiassa. Olen ollut ihmeissäni oman ammattijärjestöni kannasta, ettei mitoitusta lakiin tarvita. Olen eläkkeellä oleva tehyläis-aktiivi, ja tein työni Turun terveydenhuollon henkilökunnan työterveysasemalla. Siellä asiakkaidemme -  siis terveyden- ja vanhustenhuollon työntekijöiden uupumus oli lähes päivittäinen asia.

                                                                              *********************
ELY- keskukset ovat muistuttaneet ja huomauttaneet ylläpitäjätahoja liian alhaisista henkilöstömääristä vanhustenhuollossa. Häviäjiä ovat niin palvelun ylläpitäjä, mutta varsinkin henkilökunta ja vanhukset. Ratkaisua ei löydy kunnan toimintojen ulkoistamisella tai kotona hoitamisen lisäämisellä, kun ei sielläkään ole riittävästi pätevää henkilökuntaa. Viime aikojen uutisia on ollut, miten vanhuksia on harhailemassa sillä huonolla lopputuloksella, että vanhus löytyy jopa kinoksista menehtyneenä.

Uusin käänne lain valmistelussa on ilahduttava. Nyt on varmistettava, että se toteutuu resursseineen kaikkineen. Mutta miten ministeri aikoo varmistaa sen, että laki voidaan myös pannan täytäntöön. En tarkoita nyt lisää henkilöstöä ELY-keskuksiin vaan vanhustenhuoltoon. Raskaaksi koettu työ muuttaa luonnettaan, kun liian pienen hoitajamäärän tilalle saadaan riittävästi henkilökuntaa. Näin vanhustenhuollon työn vetovoimaisuus parantuu henkilökuntaa lisäämällä ja työn kuormittavuus helpottuu. Koulutettuja terveydenhuollon ihmisiä on runsaasti juuri työn raskauden ja palkkatason vuoksi nyt muissa ammateissa. Työolosuhteiden ja palkkatason korjaaminen on vain tahdon asia.

                                                                               ********************
Moni kunta ja päättäjä on ihmeissään mistä rahat. Hallituksen on uuden lain toteuttamiseksi osoitettava kohdennetut määrärahat. Muuten käy kuten hoitotakuu - asiassa: ilman rahoitusta ei takuukaan toteutunut. Siksi mm. Turku on saanut useita huomautuksia yhäti pysyvistä jonoista mm. hammashuollossa.

Rahan puutteeseen ei hallitus voi vedota. Veroasiantuntija ja harmaan talouden tutkija Markku Hirvonen on osoittanut, miten vähintäin 4-5 miljardia /v. menee veroparatiiseihin ohi valtion verotulojen. On turha väittää, ettei rahaa ole. Se vain kiertää verottajan. Tarvitaan poliittista tahtoa panna harmaa talous verotuksen piiriin. Silloin voidaan turvata myös julkiset palvelut - ja yhtenä keskeisistä vanhustenhuolto. Myös pääomatulojen verotus muiden tulojen tapaan ja sen saaminen kuntaveron piiriin vahvistaisi kuntien taloutta ja samalla kuntien itsemääräämisoikeutta.

Valtion kuntaosuuksien 'könttälisäys' ei toimi. Raha on osoitettava korvamerkittynä siten, että tulevan lain määräämä henkilökuntamitoitus voidaan toteuttaa. Myös Turun on varauduttava siihen. On outoa, ettei kaupunginhallitus nytkään halua parantaa edes lautakunnan alimitoitettua budjettia, vaan perusturvalautakunnan lisätalousarviosta hallitus pudottaa melkein puolet pois. Elleivät Turussa vallassa olevat puolueet huolehdi vanhustenhuollosta, on varmaa, että asia nousee vahvasti esille ja muutostuulet puhaltavat. Suuret ikäluokat ovat äänioikeutettuja. Meitä on paljon, ja olemme huolissamme omasta tilanteesta vanhetessamme  - puhumattakaan nyt iäkkäistä vanhemmistamme. Siksi valtion budjettikäsittelyssä on syksyllä osoitettava erillinen kohdennettu osuus kunnille vanhustenhullon henkilöstömäärän korjaammiseksi kunnissa. Valtionosuudet on saatettava muutoinkin tasolle, joka oli ennen 90-luvun lamaa. Nyt on Turussakin korjattava vanhustenhuollon tilanne ja siitä kamppaillaan vielä näkyvästi. Sama tilanne lienee monissa kunnissa.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Herran ehtoollista jakamassa...

EU ja samalla koko kapitalistinen talousjärjestelmä on finanssikriiseineen ja lisärahan monistamisineen tullut loppusuoralle. Viimeistä spurttia vedetään ja hengistystä salpaa.... Järjestelmä ei polje paikallaan.
On tehty riman alituksia, ja  riman ja yrityskerrat on käytetty vähiin....
Vielä ne, joilla jotain on - vaikka toisilta lainassa - jakavat niille, jotka tohtivat vaan pyytää....

Muuta johtopäätöstä ei voi olla tekemättä.
Rahaa jaetaan kuin herran ehtoollista. Kunhan jonon päähän tulet, ehtoollisen saat. Kunhan olet uskossa vahva ja rippikoulun käynyt - siis rahaliiton vankkumaton kannattaja.  Tältä se meno nyt tuntuu.

Ja niitä kummeja tarvitaan....kuten silloinkin, kun kasteessa on  käyty, eli sopimuspaperit allekirjoitettu.
Kummille ei asetettu vaatimuksia kovastikaan, vaan entä kun tulee kastetulle pula. Silloin kaivetaan esiin siskon kaimat ja kaikki kummit, jotta rahat riittää ja uuttakin saadaan tarpeen mukaan.

Yleensä kummit ovat hyväluontoisia ja velvollisuudentuntoisia - ainakin  osa heistä. Vaan tämmösen kummin kohdalla alkaakin ennen pitkää tulla pää vetävän käteen.
-   Varsinkin, jos kummi on vuosien saatossa hyväksi ja tunnolliseksi huomattu, on kummilapsia paljon ja pian myös niitä avun tarvitsijoita?

Näin kai se on mennyt Suomi-neidonkin osalta tämä hyväuskoisuus ja luokan priimuksena oloon pyrkiminen.
-   Vaan on nyt neito joutumassa huonoon seuraan, autettavaa kun  tulee lisää ilman näköalaa siitä, että  lainatun takaisin saamisesta olisivat kovin valoisat. Yksi jos toinen käyttää hyväkseen tätä neitoa pellavapäätä, joka kiertää herran ehtoollispöydissä jakamassa juomaa ja öylättiä. Sen kun vain ehtii....
-  Pellavapää kun itse ei edes omaa tulevaisuuttaan varmista vaan jakamaa siitä vähästäänkin toisille, kuten pyhä kirja opettaa. Ja niin on pellavapään rinta rottingilla, kun hän voi taas parin päivän kuluttua olla jakamassa viiniä ja öylättiä varsinaisen viinimaan pankkiireille.

Tällä tavalla menee ekumeenisesti tämä Suomi-neidon varavilja ja siemenperunat aitasta niin ortodokseille, katolisille kuin kaiken maailman uskomattomillekin. Vähät siitä, ekumenia toteutuu ja lutherilainen tiukkapipoinen etiikka on mallina muille vaikka itsetuhon uhalla.

Mutta eihän tämä kriisi olekaan ekumeeninen eikä kyse hurskauden pulasta, vaan se on  huijareiden ja talousrikollisten, varkaiden ja koronkiskureiden aikaansaama. Ja niin kauan kuin maa päällään heitä kantaa ja suvaitsee palkita viinillä, niin kauan he jatkavat toimiaan. Vasta kun kansat ottavat piiskansa ja kaatavat tämän Nooan arkin, voidaan rakentaa uusi arkki ja jättää koronkiskurit ja huijarit hukkumaan.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Politiikan polkupyörää ja hyötyliikuntaa - vai kuntopyörälla paikallaan polkemista?

Kuntoilu on ajan henki. Siitä puhuin jo ammattini vuoksikin ennen kuntoilubuumia. Kuka käy saleilla, kuka juoksee, sauvakävelee, vesijuoksee, polkee kuntopyörää. Samalla se tavallinen hyötyliikunta on usein unohtunut, siltä tuntuu. Sen kunniaan nostaminen olisi enemmän kuin aiheelista. Eikä maksa!

Kun kannat matot ulos ja piiskaat tampauskepillä kunnolla - jo tulee hiki pintaan.
Ota rättipolitiikkaa seuraavaksi ohjelmaan: pielet ja nurkat pyyhkien - ovenkarmien päältä ja jalkalistoista pois liat ja pölyt - kurkottelet ja konttaat. Ja ainakin  keittiön kaappien ovenpielet - semmosella laajalla hartioista lähteävällä yläraajan liikeellä saat puhtaaksi - ilman myrkkyjä ihan soodalla vaan.
-  Korjaat imuroinnin edellä lasten tavarat laatikossaan ylös lattialta, nostat tuolit ylösalaisin pöydälle. Imuroinnin sijaan voit mopata kuivalla tai vielä tehokkaammin nihkeällä, ja voit pestä ohimennen vielä ikkunatkin. Ainakin nuo pari tien puolelta...

Unohda siivoavasi.
Kun teet tätä hyötyliikuntaa, jää samalla aina jotain valmista jälkeesi. Mutta salilla puntteja nostellen tai kuntopyörää polkien saat toki hien pintaan, mutta poljet paikallasi.

Sama tuntuu olevan tässä poltiikassakin.
On kunnolla tuuletettava ja siivottava turuilla ja toreilla!
Ei siinä auta kuin hyötyliikunta. Jalkautuminen ihmisten keskuuteen. Parasta hyötyliikuntaa ja samalla yleensä ulkoilua...
-   Torilla tai lähiössä....ensin kampanjateltan kaikki kulma- ja muut raudat ulos autosta, teltan katos ja seinät painavat nekin. Sitten pystytys, seinät hakasiin tuulen puolelle, pöydät katoksen alle. Materiaalilaatikot pöytien taa,  isot kahvitermarit pöydille, ja materiaalit esille........Jo tuli hiki pintaan.

Pahvimukiin  ittelle kaffetta ensin, ja sitten ihmisten kanssa juttusille.
Tämä on sitä hyötyliikuntaa. Samoin kuin kampanjalehtien jakaminen  'luukkujakona' - kerrostaloissa ja postilaatikkoriveihin. Korttelikaupalla, lehtiä kainalossa kantaen. Ekat kerrat hengästyy helpommin, mutta kampanjan edetessä askel kevenee kuin  kunnon kuntoilussa konsanaan. Siksi tää kampanjointi kannattaa käynnistää ajoissa, että ehtii kunto kohdalleen.

Tämä resepti on käytettävissä, jos lupaat sen kanssa toimia rehellisesi ja vilpittömästi, ilman korruptiota ja kansan huiputusta.
-  Yliannostusta oman ylikunnon vuoksi on vältettävä, mutta liian pienet annoksetkaan eivät tehoa. Vaikutusta poltiikan suunnan muuttumiseen ei silloin näy.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

HAARUKKAPALOJA .... kesäkelillä....


VELKARAHA
Kesäkuun numerossa kirjoitti JHL:n lehden Kuntalehden päätoimittaja Hannu Kataja seuraavaa:
-   " Säästöjä kuntien palvelutuotantoon kuitenkin tarvitaan. Suomalainen yhteiskunta näyttää kokonaan unohtaneen, että nykyistä palvelutasoa pidetään suurelta osin yllä velkarahalla, myös kunnissa....."

Kolumnin kirjoittaja herra Kataja jättää huomiotta, miksi tarvitaan velkarahaa ja koko ajan lisää.
-  Aikanaan vapautettiin rajat pääomien maastaviennille.
-  Sitten tuli EU ja Euro.
-  Niiden myötä harmaa talous, joka kiertää veronmaksuja keinotellen monin tavoin - ei vähiten ylikansallisten yritysten ja alihankintasopimusten kanssa.

Näin jää vuosittain miljardit tulematta valtion kassaan veroina, on Herra Harmaa Hirvi eli valtionhallinnon käyttämä verospesialisti Markku Hirvonen asian ilmaissut.  Asiaa siis tarkoin ja ammattimiehenä tutkittuaan.

Siis jospa verotus pantaisiin täälläkin kuntoon, ei vain Kreikassa ja muissa välimeren maissa, niin ei tarvittais yksityispankkien painamia seteleitä yhä lisää...JA SUOMI PÄÄSIS VELOISTAAN!



OLKILUOTO MUSEOKSI
Tänään kerrotaan taas Olkiluodon ydinvoimalatyömaan valmistumisen siirtymisestä vuoteen 2015.
Ehdotan tähän totaalista ratkaisua: Koko hanke pantakoon seis. Ei menisi niitäkään rahoja Arevalle ja ympäri maailmaa. Jätettäköön tämmösenä koko rakennustyömaa TVO:n kustannuksella suojeltavaksi ja Museoviraston tarkoin seuraamaksi.
Yleisölle tutustumiskohteeksi, miten hulluja hankkeita maassa oltiin rakentamassa 2000-luvun alussa!


LOIMAALLA IHMETELTIIN 
Viime viikolla torstaina olin muutaman muun turkulaisen ja loimaalaisen kommunistin kanssa Loimaan markkinoilla, siis torilla mukana.

Muiden tavoin oli meilläkin markkinateltta. Monien tavoin meilläkin oli kaffetta ja pullaa, mutta emme myyneet vaan tarjosimme. Pienituloisilla kaffekuppikin on iso raha. Meillä oli myös Tiedonantajaa, Vaihtoehto EU:lle lehteä ja turkulaisten Vastavoimaa, jossa kommunistien kuntapoltiikkaa esillä.
Haastattelimme ihmisiä kunnan = Loimaan palveluista - se ei muita varmaan kiinnostanutkaan.....se oli meidän juttumme. Se politiikka.
Meillä oli myös Mettälän Lassi, kitara+äänentoisto ja paljon lauluja...niin työväenlauluja kuin muutakin.

Mutta meillä oli myös enemmän väkeä kuin muilla teltoilla. Kaffe loppui jo parissa tunnissa, pullaa haettiin lisää ja kaffemaitoa myös - 120 kupillista meni reippaasti. Mutta myös juttua ihmisten kanssa riitti - ja ihmiset viipyivät kauan teltallamme.

Seuraavana päivänä oli tavallinen toripäivä. Paikalla oli kepun teltta.
Mistä siellä sitten juteltiin?
Yleinen päivän puheenaihe oli ollut, miten paljon oli edellisenä päivänä koko ajan ollut väkeä kommunistien teltalla!
Saatiin  siis Loimaalle uusi puheenaihe!



keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

VANHUSTENHUOLLOSTA JÄLLEEN...

koska tällä sektorilla tapahtuu Turussa kaiken aikaa ja paljon, voi olla hyväksi, että menet näitä sivuja alaspäin tuon Vapun ja vappupuheen ohi, niin löydät sieltä paljon aiheeseen liittyvää asiaa, jotka saatava korjattua Turussa.
Mutta toki vappupuheessakin on paljon asiaa, jos kohta kirjasimet tänne siirrettyinä jäivät varsin pieniksi. EI muuta kuin kärsivällisyyttä.....kannattaa lueskella....


Onko tämä enää tottakaan.....

......että joka päivä - ainakin melkein sataa....vai kyynelehtiikö joku pilven reunalla muuten vaan?
Siksi näin sadekesän kunniaksi taustakuvana pisaroita - jospa tuliskin  loppukesäksi aurinkoa ja kesäsäätä.
Silloin taatusti vaihtuu blogini tausta!

Joka tapauksessa - tai saeteidne vuoksikin  palaan jälleen ahkeroimaan tänne blogiin - kannttaa siis jatkossa seurata!! Uusia juttuja, aiheita, näkökulmia...ja tietoakin lomassa....viihdytään yhessä, ja kommentoidakin saa!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012


LILJAN PATSAALLA 1.5. 2012 Kaija Kiessling

HYVÄT YSTÄVÄT JA TOVERIT!

Vapunpäivä kokoaa kaikissa maanosissa, kymmenissä maissa tänään työtätekeviä ja työttömiä, pätkätyöläisiä ja opiskelijoita, talonpoikia ja maattomia, nuoria ja eläkeläisiä, erilaisia ihmisiä mielenosoituksiin monien kansainvälisten ja maakohtaisten vaatuimusten ja tunnusten alle. Mukana on mitä erilaisempia kansanliikkeiden ihmisiä ja rauhaa puolustavia ihmisiä. Kaikki me yhdessä vaadimme toisenlaista politiikkaa kuin missä viime aikoina olemme eläneet.

Viime vuosina Naton / USA:n aseelliset eskalaatiotesim. Afganistanissa ja viimeksi mm. Libyaa pommittaen, ovat suututtaneet ihmisiä, ja pommitukset tuomittiin laajasti. Samoin myös globaalin finanssikriisin ja talouskurin alistama politiikka ja pankkiirien ja pörssieliitin herruus ovat kaikki asioita, joihin yhä suuremmat kansanjoukot ovat tyytymättömiä. Vaadimme muutosta, jota viime vuonna alkaneet liikehdinnät osaltaan osoittivat. Tänä keväänä ne ovat edelleen kasvamassa, vaikka meillä media pyrkii niistä vaikenemaan.

Erityisenä ja uutena piirteenä tänään on globaali, kansainvälinen Occupy – liike, torien ja katujen valtausliike, joka on kehottanut tänä keväänä aktiivejaan mukaan työläisten mielenosoituksiin, marsseihin ja lakkoliikkeisiin, kuten kutsussa mainitaan.

Toverit,
Mitä maailmalla tapahtuu, mistä ei Suomen media kerro? On hyvä tietää, miten eri maissa taistellaan demokratiasta, oikeudesta työhön ja koulutukseen, taistellaan taloudesta, hyvinvointipalvelujen palauttamisesta ja puolustamisesta – ja taistellaan myös ympäristön ja luonnon arvojen puolesta.
Muutamia poimintoja mitä viime aikoina on tapahtunut tai tulossa:
Chicagossa järjestetään toukokuussa suuri mielenosoitus Naton huippukokouksen ajaksi. Paikallinen poliisi valmistautuu kaupunkisotaan sen merkeissä.
Amerikassa valtaajat protestoivat yliopistojen kampuksilla taannoin sen vuoksi, että maan yhteenlasketut opintovelat ylittivät 1 biljoonan dollarin rajat.
Kaksi viikkoa sitten Prahassa poliisi ilmoittaman luvun mukaan oli yli 90 000 marssijaa mielenosoituksessa hallituksen leikkauspolittiikaa vastaan. Suomessa ei media kertonut sanallakaan siitä.
Occupy the Farm, paikallisten asukkaiden, viljelijöiden, opiskelijoiden, tutkijoiden ja aktivistien yhteenliittymä, istuttaa East Bayn viimeiselle hyvä laatuiselle neljän hehtaarin laajuiselle kaupunkipellolle yli 15 000 kasvintainta. Viljelyalue, The Grill Trackt, on julkista Kalifornian yliopiston hallinnoimaa maata. Yliopisto suunnittelee maan myymistä yksityisille gryndereille.
Kairon Tahrir-aukiolle kymmenet tuhannet ovat taas viime viikkoina kokoontuneet protestoimaan entisten Mubarakin hallinnon jäsenten valtapyrkimyksiä sekä sotilashallintoa vastaan.
Tänään vapunpäivänä Amerikan valtaajat ovat suunnitelleet tukkivansa liikenteen kansallisena yleislakkopäivänä. Mm. San Franciscossa aiotaan ottaa haltuun Golden Gate -silta. New Yorkissa aiotaan sulkea toistaiseksi nimeämättömät Manhattanille johtavat väylät:
Suomen media on kertonut viime viikonvaihteen Espanjan kymmenien tuhansien ihmisten mielenosoituksista. Vastaavia on kaiken aikaa mm. Kreikassa, Portugalissa ja lukuisissa Euroopan maissa, joissa talouskuri puree tänään yhä kovemmin. Kansainvälinen liike monissa maissa rakenteiden muuttamiseksi, vallan valtaamiseksi ja politiikan kääntämiseksi on tullut jäädäkseen. Sitä varmistaa mm. sosiaalinen media, joka moninkertaistaa kansankliikkeiden voiman. Rinnalle tarvitaan nyt myös ammattiliittojen ja työväenliikkeen heräämin laajemmin – jos toki Välimeren maissa ja eteläisessä euroopassa jo näin on. Ilman niitä ei olisi kymmenien tuhansien joukkoja kaduille.

Hyvät ystävät ja toverit
Vappuna haluamme myös osoittaa solidaarisuutemme eri puolilla maailmaa eri tavoin taisteleville ihmisille.
Mielestäni tänään vapunpäivänä ansaitsevat tukemme ja tervehdyksemme mm USA:ssa hoitajat, jotka ovat julistaneet 1.5. kansalliseksi lakkopäiväksi. Pelkästään San Fransiscossa siihen on ilmoittautunut yli 4500 hoitajaa! Taistelua käydään paremmista työoloista, palkasta ja paremmasta terveydenhullosta. Vappu on monissa maissa edelleen tavallinen työpäivä, ei suinkaan työväenliikkeen kamppailujen ansiosta palkallinen vapaapäivä, kuten se meillä on. Nyt tuohon hoitajien lakkoliikkeeseen ovatkin yhtyneet kautta maan jo useat eri ammattiryhmät.

Tänään haluan nostaa esille esimerkkeinä myös kaksi muuta kansainvälisen solidaarisuuden asiaa: Tervehdyksemme menkööt tästä juhlasta ns. Kuuban viitosille, kuubalaismiehille, jotka vakoilusta syytettyinä ovat olleet USA:n vankiloissa ilman todellista syytä jo vuosikausia. Miesten vapauttamiseen ei USA ole halunnut ryhtyä, ja jo vuosia on ollut mm. sosiaalisessa mediassa viikottain päivittyvä ja asiasta uutisoiva laaja tukiryhmän toiminta miesten puolesta.

Palestiinalaiset poliittiset vangit aloittivat reilut kaksi viikkoa sitten Israelin vankiloissa nälkälakon. Alussa oli nälkälaokossa reilut 200 vankia, pian luku oli jo 1300 vankia. Nälkälakollaan vangit vaativat inhimillistä kohtelua osakseen, mm. mahdollisuutta omaisten tapaamiseen ja median seuraamiseen. Näitä mitään ei ole vuosiin toteutettu, ja siksi nämä 1300 poliittista palestiinalaisvankia ovat ottaneet äärimmäisen keinon käyttöön. Osoitettakoon tukemme myös heille!

Hyvät kuulijat.
Jos maailman asevarustelu, asetuotanto ja sen kehittämiseen käytettävät varat osoitettaisiin inhimillisiin tarpeisiin maailman köyhyyden ja nälän poistamiseksi, olisi maailma toisenlainen paikka. Muutama esimerkki:
Tukholman rauhantutkimuslaitos Sipri on julkaissut katsauksensa vuonna 2011 maailmalla aseisiin käytetyistä rahamääristä. Laitoksen mukaan valtiot käyttivät viime vuonna aseisiin yhteensä 1 738 miljardia dollaria. Summa on käytännössä sama kuin edellisenä vuonna. Eri maiden suhtautuminen asevarusteluun on ilmeisesti muuttumassa. Kaikista maista Yhdysvallat käyttää ylivoimaisesti eniten rahaa aseisiin, koko summasta yli 42 prosenttia.
Rauhantutkimuslaitos muistuttaa, että aseisiin vuosittain käytettävästä rahamäärästä riittäisi murto-osa, alle neljä prosenttia, jotta YK:n vuosituhattavoitteet saavutettaisiin, toisin sanoen äärimmäinen köyhyys ja nälänhädät voitaisiin poistaa maailmasta.

Asekaupan ja varustelun johdosta maailmalla joka minuutti yksi ihminen, päivässä 1500, ja vuodessa 500 000 ihmistä kuolee aseellisissa konflikteissa tai aseellisen väkivallan seurauksena. Siviilit ovat aseviennin suurimpia uhreja. Päivittäin miljoonat ihmiset kärsivät vastuuttoman asekaupan seurauksista.
Monet köyhät maat käyttävät merkittäviä osia budjetistaan asevarusteluun samalla, kun esimerkiksi koulutus tai sosiaali- ja terveydenhuolto jäävät hoitamatta.
Paradoksaalista on, että banaanikauppa ja pulloveden myynti ovat säädellympää kuin asevienti!Aseellinen väkivalta pakottaa miljoonat pakenemaan Vuoden 2010 lopussa maailmassa oli noin 43 miljoonaa pakolaista, jotka olivat joutuneet jättämään kotinsa aseellisten konfliktien ja vainon takia. Maailmassa on kymmeniä tuhansia lapsisotilaita . Yhtä kuollutta kohden jopa 28 loukkaantuu asellisissa konflikteissa, monet vammautuen loppuiäkseen. Aseet lisäävät raiskauksia Konfliktialueilla seksuaalisen väkivallan määrä on huomattavan korkea. Naisia ja tyttöjä raiskataan aseella uhaten. 74 % aseista tulee kuudesta valtiosta: Maailman suurimmat aseviejät ovat Yhdysvallat, Venäjä, Saksa, Iso-Britannia, Kiina ja Ranska.


Entä Suomen asekauppa ja asevarustelu
Suomenkaan rooli asevarustelussa ja asekaupassa ei ole puhtoinen. Siitä osoituksena mm. Kataisen hallituksen päätös ostaa USA:lta 70 risteilyohjusta, joka merkitsee 210 miljoonan hankintaa. Sitä seuraa vielä suunnitelmissa oleva toisenlaisten ohjusten hankinta hintaan 240 milj. euroa. On turha silloin vaatia kansaa säästötalkoisiin, kuten nyt on tehty. Hankintojen osalta uusin tieto on Israelista hankittavat miehittämättömät lennokit.
Vastikää olivat suomalaiset sotilaat Norjassa Nato-maiden kanssa yhteisissä sotaharjoituksissa. Se ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta. Niitä on useita vuosittain milloin merellä, ilmassa tai maalla – hiljattain jopa Turun edustan saaristossa harjoituksissa risteilivät Naton ohjuksin varustetut alukset, joista tehtiin kaupunkilaisille jokirannassa tutustumiskohteita – ihmisten totuttamiseksi Naton läsnäoloon.
Myyjänä maallamme on kyseenalainen maine kaikkine lahjusjuttuineen päivineen. Maamme on myynyt aseita mm. Saudi-Arabiaan, ja niitä on sittemmin käytetty Bahrainissa kansanjoukkoja vastaan. Ei riitä tässä Puolustusministeriön perustelu, ettei se ole ollut laitonta.
Maamme on pysyttävä kokonaan erossa asekaupasta ja niistä harmaan listan maista, joiden kanssa nyt käydään asekauppaa, ja jotka ovat alttiita aseiden jatkovientiin tai niiden käyttöön suoraan oman kansan kansannousua vastaan.


HYVÄT TOVERIT!
Euroopassa eletään ennennäkemättömän kurin aikaa. Kuria edustavat niin poliittinen, taloudellinen kuin välillisesti myös aseellinen sektori – toki ne ovatkin tiukasti toisiinsa yhteen kietoutuneita. Maailman taloudessa pankkikriisit, finanssikriisi, luottokriisi ovat jokapäiväistä terminologiaa ja arkea. Yksityiset luottoluokituslaitokset arvottavat maiden luottotasoa sen jälkeen, kun pankkiirit ja poliittinen eliitti – niin kansallisten kuin kansainvälisten toimijoitten toimesta ovat saattaneet maan toisensa jälkeen hätään.
Kyse on pääomien kasaamisesta, rahalla keinottelusta, koroilla rikastumisesta. Klassisesti koronkiskonnasta, josta esimerkki Kreikkaan koskien. Jos Kreikan pankit lainasivat aikanaan Saksan pankeilta rahaa 12 % korolla, saivat saksalaiset pankit tuon rahan ensin itselleen IMF:lta alle 2 % korolla. Näin ne keräsivät miljardeista 10 % hyödyn.
Mutta miksi kreikkalaisten ja muidenkin maiden hallitukset hyväksyvät sen? Ne ovat EU:n komennossa, taustalla Lissabonin sopimus ja muut sopimukset, joilla rakennetaan talousvakautta, kuten sanonta kuuluu. Sitä varten hallitukset ovat EU:ssa päättäneet uskomattomista talouden kuritoimista voidakseen pelastaa pankit, ei kansoja. Ihmiset ovat silloin toisarvoisessa asemassa, kun on pidettävä pankkien tuloksista huolta.
Myös maamme hallituksen politiikkaa on oikealta vasemmalle perusteltu sillä, että ellei Kreikkaa tueta, kaatuu euro ja sen mukana paljon. Jopa vas:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie puolusti lehdissä hiljattain Suomen hallituksen ratkaisua Kreikan tuissa. Mutta se on tuki, joka aiheuttaa kansalaisille Kreikassa yhä suurempaa hätää. Turhaan eikä ilokseen ole sadat tuhannet ihmiset yhä uudelleen ja uudelleen olleet kreikkalaisten kaupunkien kaduilla mielenosoituksissa. Työttömyys on korkeaa, talous monissa perheissä nollilla ja ihmiset ovat todella hädässä. Äidit joutuvat jopa jättämään lapsensa lastenkoteihin siinä toivossa, että edes siellä lapset saisivat ruokaa, kun kotona sen on mahdotonta.
Meitä pelotellaan EU:n murenemisella ja euron kaatumisella. Kenen eduista on kyse? Se ei ole matkailijan eikä lomailijan etu, jolla sitä perustellaan. EU ja yhteinen raha eivät luoneet Euroopasta sitä vaurasta, työtä kaikille tarjoavaa ja kehittyvää maanosaa, jossa rikkaudet tasoittuvat, köyhillekin olisi ruokaa, asuntoja ja työtä, kuten meille vakuutettiin. Tie oli silloin auki lähes taivaisiin.
Päinvastoin. EU:n ja koko talous- ja rahaliiton koossapysyminen on kapitalismin tämän päivän suuri huoli. Ekonomistit ovat laskevat kaikien aikaa tuoreimman the Economist – lehden artikkelin mukaan, paljonko vielä voidaan kiristää taloutta ilman, että kansat lähtevät liian laajasti ja tosissaan kaduille tekemään politiikan ja yhteiskunnan rakenteisiin radikaaleja muutoksia. Monen tämän päivän nuoren ajatusmaailmassa on tosiasiana käsite vallakumouksen tarpeesta. itä valtaeliitti tänään joutuu arvioimaan. Se empii ja pelkää, missä kulkee talouskurin raja.
Kuritoimet näkyvät myös meidän maassamme. Euroopan talouskurisopimus ohjaa myös Suomen hallitusta leikkausten, veronkorotusten ja säästöjen politiikassa yhä tiukemmin. Kataisen johtama hallitus on keväällä toteuttanut raakaa uusliberalismia vahvistamalla lisää budjettileikkauksia. Niiden määrän ja tarpeen osalta se ei itsekään ollut tarkkaan tietoinen miksi pitää leikata ja paljonko. Se osoittaa myös todeksi monen talousasiantuntijan kommentin siitä, miten heikoin eväin maammme taloutta niin EU:ssa kuin Suomessa hoidetaan.
Leikkaukset kevään lisäbujetissa ovat rajuja: niihin voit tarkkaan tutustua täällä vappukentällä pöydällä jaossa olevassa Vastavoima-lehdessä, - siksi en niitä tässä luettele tarkkaan.
( kuntien valtionosuuksia leikataan lisää 520 miljoonaa euroa, arvonlisäveroa korotetaan, ja se vahvistaa suuntausta tasaveromalliin, lapsilisien indeksikorotukset jäädytetään kolmeksi vuodeksi, työ- ja elinkeinoministerion budjetista leikataan 80 miljoonaa smaan aikaa kun yhä useammin kuulemme henkilöstövähennyksistä ja irtisanomisista – pahimmillaan viikossa useita satoja. Yliopistoilta leikataan kymmeniä miljoonia, opetus- ja kulttuuritoimen lisäleikkaukset ovat yhteensä 138 miljoonaa. Asuntopoltiikasta vhennetään 15 miljoonaa ja keh.yt:sta leikataan lisää 30 miljoonaa jo aiemmin sovitun jäädyttämisen lisäksi.
Eikä tässä vielä kaikki, vaan.....
Eläkkeiden leikkaaminen aloitettiin lopettamalla varhennettu vanhuuseläke, ja nostettiin osa-aikaeläkkeen ikärajaa 61 vuoteen. Nuorilta ja alle 3 vuoden työsuhteessa olevilta leikataan ansiosidonnaisen turvan pituudesta viidennes (500 pv=> 400 pv). TEL-maksuja korotetaan saman suuruisesti niin työntekijöille kuin työnantajille, isoille ja pienille. Tämä on hallituksen tasa-arvopoltiikkaa!
On muistettava, että oikeasti hallituksen budjettiratkaisut syventävät tuloeroja, lisäävät terveyseroja, riskiä sairastua yhä useammin ja rankemmin, nämä ratkaisut kasvattavat köyhien määrää mukaanlukien lapsiköyhyys, joka lasten keskuudessa jo lähes 15 %. Syrjäytymien, osattomuus ja mm. demokratian heikkeneminen kuntarakenteiden ja päätöksenteon keskittämisen seurauksena ovat kaikki asioita, jotka tekevät vastakkainasettelusta yhä ajankohtaisempaa.


Hyvät ystävät ja toverit, vastakkainasettelun aika ei ole ohi!
SKP on esittänyt tähän lukuisia rakentavia ratkaisuja. Jo vuosia olemme kamppailleet ja vaatineet 900 euron perusturvaa ihmisille, jotka eivät sitä ansaitse työttömyyden, sairauden, pienen eläkkeen tai pienten tulonsiirtojen vuoksi. Tämä on saatava yhden luukun periaatteella, eikä se saa vaikuttaa esim. asumistukiin tai vastaaviin.
SKP vaatii parantamaan kunnallisia palveluja, ei yksityistämään niitä. Vaadimme riittävästi henkilökuntaa erilaisille hoidon ja hoiva aloille. Ei pidä korvata ammatti-ihmisiä vapaahtoistyöllä eikä jakaa palveluseteleitä, joiden turvin ei esim. vanhus pysty hankkimaan palveluja.
Kilpailuttamisella ei päästä säästöihin, vaan useimmiten se aiheuttaa lisää kuluja kunnille. Laatu on kyseenalaista, sillä yrityksen tavoite on voittojen kerääminen.
Opetuksessa on huomioitava opetusryhmien koot aivan samoin kuin vanhuspalvelulakiin on saatava työntekijämääristä maininnat.
Tässä joitain asioita, joita tulemme korostamaan yli muiden myös kuntavaalin yhteydessä. Vallassa olevat puolueet voivat puuttua niihin jos ne haluavat muuttaa poltiikan suuntaa. Haluamme korostaa niitä ollessamme ns. ulkoparlamentaarisena voimana mukana toiminnassa useiden kansanliikkeiden kanssa, kuten mm. Turussa tapahtuu.
Mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat ja haluavat?
Sitä mitataan mm. syksyn kuntavaalissa. Tuoreet uutiset kertovat, miten yhä suurempi määrä ihmisiä aikoo äänestää toisin kuin ennen. Se kertoo ihmisten todellisesta pettymyksestä nykyisiin päättäjiin ja heidän puolueisiinsa. Siitä kertoo mm. perussuomalaisten kannatuksen raju pudotus, ja nähtäväksi jää, mitä tapahtuu syksyllä. Ilmassa on selvää tyytymättömyyttä ja muutostarvetta.
Kuntavaalin yhteydessä tullaan puhumaan kuntademokratiasta, lähidemokratiasta, kansanäänestyksistä ja monista tavallisten ihmisten tarpeista, miten voida myös rakenteellisesti vaikuttaa ihmisten elämään ja ympäristöön. Näin keskustellaan haluaako sitä vallassaolevat tai ei.
Mutta onko kyse demokratiasta, jos esim. Turun valtuustossa viime vuosien ja valtuustokausien aikana erilaisista talous-, virka- tai luottamustoimiasioissa tuomitut ihmiset saavat istua kaikessa rauhassa päättämässä meidän asioistamme. Näitä tuomittuja valtaeliitin ihmisiä istuu myös eduskunnassa ja monien kuntien päättäjinä, ja siinä on mielestäni keskustelun paikka.
Hyvät ystävät ja toverit!
Ensi sunnuntaina Ranskassa käytävät presidentinvaalit voivat olla vaa'ankieliasemassa myös siihen, miten Suomessa päättyvät syksyn kuntavaalit. Äärioikeiston nousun torppaaminen, Lissabonin sopimuksen uudelleen käsittely Ranskassa ja sen myötä koko EU:n raha-, talous- ja sotilasliiton mureneminen voivat ollakin vain ajan kysmys. Tarkkailemalla ympäristöä sen voi jo aistia, mutta osallistumalla itse tähän vallan valtaamiseen ja rakenteiden muuttamiseen voit olla itse vaikuttamassa sen kulkuun. Siihen kommunistit kutsuvat nyt laajasti kaikkia politiikkaan tyytymättömiä ihmisiä mukaan. Syksyn vaalissa on mahdollisuus avata ovet yhteisrintamalle, joka on aina kommunistien toiminnan peruskiviä.

Haluan lopettaa tämän puheen runoilija Elvi Sinervon sanoihin. Sinervon syntymästä tulee nyt toukokuussa kuluneeksi 100 vuotta, ja sen kunniaksi on uusi runo-kooste, jonka toimittamisessa on ollut mukana mm. Peter von Bagh. Kirjaa on täällä vappukentällä myynnissä.
Sinervo ajatukset, runonsäkeet kuuluvat seuraavasti:

Älä minulta Maammo Runontekijää kysele, ei hän ole täällä.
Etsi hänet sieltä, missä ihmiset elävät,
missä nuoret silmät tähyävät tulevaisuuteen,
missä vuoria siirretään ja virtojen juoksu kääntyy,
missä sydämet kapinoivat vääryyttä vastaan,
missä kuvia särjetään,
missä ihminen antaa elämänsä, ei suojellakseen sitä mikä on ollut,
vaan sen puolesta, mikä on tuleva.