keskiviikko 10. lokakuuta 2012

OMAISHOITO TURUSSA BUDJETISTA 0.6 %

Turussa oli Hannunnityssä omaishoitokeskuksessa vaalipaneli, johon oli kutsuttu taas kerran vain istuvien valtuustoryhmien edustajat. Heidän tehtävänään oli vakuuttaa, ovatko pitäneet kaupungissa sanansa mitä ovat edellisissä kampanjoissa luvanneet. Muut puolueet saivat tyytyä yleisöpaikkoihin. Mutta mitä uutta kerrottavaa oli ehdokkailla/valtuutetuilla/perusturvalautakunnan jäsenillä?  "On tulossa valtiolta rahaa", jonka kuntakohtaiseksi määräksi äkkiä todettiin Turulle esim. 34 000 euroa. Kuultiin miten käsi sydämellä, kuka raamatulla vannoen kertoi toimineensa todella vilpittömästi omaishoidon parantamiseksi. Mutta mitkä ovat tulokset? Edelleen vanhuksia kuljeskelee ja eksyilee viikottain ja löytyy kuka missäkin kunnossa aikanaan.

Mikä on tilanne?
- edelleen suuri osa on ilman omaishoitajan statusta moisen paperisodan takia
- edelleen ihmiset ei jaksa hakea muutamaa sataa euroa, josta heti kättelyssä on maksettava veroa
- edelleen on kesäkuussa jo perusturvalautakunnan rahat tähän tarkoitukseen loppu eikä uusia sopimuksia saada loppuvuonna lainkaan
- edelleen jättää kaupunginhallitus myöntämättä lautakunnalle tarpeellista lisäbudjettia

Kaikkien noiden asioiden takana on kokonaiset poliittiset puolueet ja niiden tahtotila. Kokonaisten poliittisten  puolueiden päätöksiin perustuu jatkuva alibudjetointi, jonka nytkin päättäjät myönsivät. Entä mitä aikovat tehdä. Jos kaupungin  budjetista vain 0.6 % on oamsihoidon osuus, on sitä korkea aika nostaa. Kysymykseeni moniko ihminen Turussa toimii lähes täysipäiväisenä omaishoitajana saamatta asialle mitään tukea tai krovausta, ei kukaan osannut vastata. Ei ollut kellään tietoa. Tässä on suuri puute, josta puhuttiin vain, että pitää selvittää. Omaishoitajat pitivät paradoksina oikeuttaan vapaaseen, kun samalla ei ole paikkaa mihin saada hoidettava hoitoon. He kertoivat kokevansa suuren pulan intervallipaikoista. Lautakunta itseriittoisesti päätti lakkauttaa muutama vuosi sittene Luolavuoren vanhainklodin, jossa samalla lakkautettiin erinoamisesti toiminut intervallihoidon paikat. Kun Leena Ikäläinen (SKP/sit) yleisön joukosta tiedusteli panelisteilta, joiden  joukossa useita päätöksen tehneen lautakunnan jäsäeniä, miksi lautakunta on voinut tämmösen ratkaisun tehdä, ei kukaan ehdokkaista kommentoinut tähän kysymykseen. Vastausta en ainakaan minä kuullut. Päinvastoin mitä tekisivät kiireesti ja ekana toimena, vastasi valt. Vörlund-Wallenius, että tarvitaan pikaisesti lisää intervallihoidon paikkoja.

Tässäpä tämä. Ensin lakkautetaan jotta saadaan taas hankkia uutta - kenties ostaa seuraavaksi yksityiseltä intervallipaikkoja?

Ei kommentteja: