maanantai 17. tammikuuta 2011

NIIN TURKULAISTA.......EI MENE IHAN HYVIN

Turussa alkoi se merkkivuosi huonoissa merkeissä. Eikä pelkästään paikalla avajasissa olleiden melkoisella kritiikillä, vaan paljon julkisuutta on tullut muutenkin.
Varsinaisia sattumuksia ja merkkejä huonosti tehdyistä asioista on Turussa ollut enemmän kuin riittämiin. Ja niistä on myös puhuttu ja puitu.

Tunnettu julkkiskatastrofi oli Myllysillan painuminen ja lopoullinen melkein-romnahdus. Käyttökielto tuli. Siitä huolimatta, että Orava leikkasi Beckhamin jalkaa samaan aikaan.
Vika löytyi sittemmin vuosien takaisesta rakentamisesta. Raudoituksesta? Vääränlaisesta betonista? Vai väärästä siltarakenteesta? Lopullista ratkaisua en ole kuullut. Kertokaa viisaammat!

Pian sen jälkeen kun yksi silta oli pois liikenteestä ja yksisuuntainen Martinsilta muutettu taas kaksisuuntaiseksi, meni kuuluisa kaupunkilautta föri epäkuntoon. Joutui pois liikenteestä.
Sitä kesti vain parin viikon verran, mutta ruuhka silloilla vaan kasvoi.

Kaupunki päätti muutama vuosi sitteen siirtää vanhusten Kurjenlinnan pitkäaikaishoidon tilat uuteen sairaalaan, jonka rakennutti Kuntoutusyhtymä (Ruissalo-Hotelli, Naantali-kylpylä ja paljon muuta) ja jolta kaupunki leasingsopimuksella tilat vuokrasi. Nimeksi tuli Kaskenlinna.
Toimintaa on ollut nyt vuoden pari. Täällä blogissani kerroin jo aikaisemmin (24.11. 2010 otsikolla Valitettavasti totta) miten tuon talon käytössä on tullut esiin ongelma ongelman jälkeen.
-  Putkisto ja WC-pytyt ei toimi, ovien saranat pitää vaihtaa, pyykki- ja roskakuilu ovat epäkunnossa, seinissä on runsaasti halkeamia ... vaikka mitä
Nyt uusin ongelma on koko talon perustukset. Ongelman ratkaisemiseksi joudutaan pari vuotta toiminnassa ollut talo paaluttamaan kokonaan uudelleen. Nyt on asukkailla ja työntekijöilla jatkuva juntan jyske talon tyvessä. Kustannukset ovat kalliit, ja pelkään pahaa, että liisauksessa kaupunki maksaa kaikki nämäkin korjaukset ja epäkohdat. Jos jollain on parempaa tietoa, valistakoon pikapikaa.

Uusin möhläys tapahtui kaupungin juhlaviikonloppuna ja juuri kulttuurin saralla. Kautta maan mainostettu uusi upea kirjaston lattia petti. Kyllä, luit oikein: LATTIA PETTI.
Kyseisellä kohdalla parhaillaan ollut nainen putosi metrin verran alaspäin lattiaan tulleen aukon vuoksi!!
Selitys: alakerrassa siinä kohtaa kulkee kirjojen kuljetuslinja, jonka kiskoilla oli juuttunut jumiin yksi laatikko. Se jäi paikalleen ja NOSTI LATTIAA ensin sen verran ylöspäin, että rakenteet petti ja noin  neliön ala lattiaa putosi metrin verran. Että vahvasti on rakennettu tämäkin talo? Koska tapahtuu seuraava romahdus? Ja missä?

Enää voi vain odottaa, että jos ja kun aikanaan aletaan kaivaa Turun Torin alle parkkiluolastoa, joudutaan menemään Turun savipohjassa varsin syvälle. Torin varren vanhoista rakennuksista Ortodoksista kirkkoa aikanaan rakennettaessa ei sitä ole paalutettu, ja asiasta on paljon puhuttu ja varoitettu.  Kukaan ei ole mielestäni osannut antaa vedenpitävää kantaa siitä, miten savipatja liikkuu kun kaivetaan, ja miten käy sinänsä kauniin kirkkorakennuksen, palan Turun historiaa. - Jota ei muutenkaan ole enää paljon jäljellä.

No, kun toriparkin teossa ollaan niin pitkällä, on ainakin kulttuuripääkaupunki ohi - jos edes muistetaankaan enää.
Mutta rakennuslupaviranomaiset ovatkin silloin tiukassa paikassa.
Onneksi en ole enää sen lautakunnan jäsen ollut vuosiin.

Ei kommentteja: