Kuluneella viikolla on paikallisen valtalehden sivuilla käyty vilkasta keskustelua hoitajien työn sisällöstä.
Tietotekniikkkaa vai potilaita?
Hoitajat ovat kriittisesti kirjoittaneet, miten joutuvat olemaan koneen jatkeina sen sijaan, että ovat hoitamassa ihmistä. Keskustelu on käyty oikeasta ongelmasta. Tietokoneet ja takkuilevat ohjelmat ovat arkea. KAikki löytyy koneelta ja kaikki tallennetaan koneelle. Jos kone ei toimi, jos päivitys ollut yöllä tai jonkun muun syyn vuoksi ohjelma tilttaa, on moni asia hakusessa. Siinä stressiä.
Missä välissä hoidetaan potilas ja kuka ehtii?
Kyse ei ole pelkästään koneista. Se on ongelmista vain yksi. Kyse on myös henkilökuntaresursseista, jotka säästöjen nimissä on viety minimiin.
Kun 1980-luvun lopulla oli terveydenhuoltoalan työtaistelu, oli työnantaja ainakin Turussa huolissaan siitä määrästä hoitajia, jonka lakon aikainen neuvotteluryhmä antoi suojelutyöhön. Määrä perustui kullekin päivälle erikseen suunnitellen ammatti-ihmisten kanssa yksikkökohtaisesti. Tunnen tilanteen, koska joka aamu klo 7 olin yhtenä työntekijöiden edustajana istumassa ja sopimassa asioista työnantajan kanssa. Työnantaja syytti silloin meitä suuren riskin ottamisesta, kun ilmoitmme työntekijämäärän sen mielestä liian pienenä osastoille.
- No, yhtään vahinkoa, hoitovirhettä tai vastaavaa ei tapahtunut. Hoitajat tiesivät, että tilanne kestää ne viikot kun ollaan lakossa, sitten henkilökuntamäärä normalisoituu. Lisäksi hoitajien jaksaminen oli lähtökohdiltaankin jo vahvempaa kuin nykyisin, sillä ennen lakkoa oli henkilökuntamäärä toinen kuin nyt. Silloin muutaman viikon myös jaksoi pienemmälläkin joukolla.
Työnantaja säästää ja vähentää henkilökuntaa
Entä nyt? Työnantaja on määrätietoisesti jo vuosia supistanut henkilökuntaa. Vuodeosastojen toimia on pyörietty pienemmällä henkilökunnalla kuin mistä aikanaan työnantaja varoitti suojelutyön aikana. Nyt on aina pieni määrä työntekijöinä, ja yleensä valmiiksi väsyneinä. Onko ihme, että tapahtuu hoitovirheitä, tapaturmia, että omaiset kokevat hoitajien vain itsuvan kahvihuoneessa.
Miksei keskustelun kärkeä osoiteta työnantajiin päin, ei henkilökuntaan tai vaikka tietokoneisiin!!
Jos koneet vievät osan ajasta, tarvitaan hoitajia lisää!! Niitä potilaita hoitamaan!
Miten vastaa tässä tilanteessa alan koulutus?
Hoitoalan koulutus muuttunut. Lääketiede ja sen keinot ovat muuttuneet ja monipuolistuneet. Se vaatii myös hoitoalan osaajilta yhä enemmän. Mutta hoitamisesta tehty tiedettä, joka ei suinkaan aina kohtaa arkitodellisuutta. Tarvitaan tutkimusta ja alan kehittämistä, selvä se. Mutta jos jo alan peruskoulutuksessa erikoistutaan osaamatta edes hoitotyön perusasioita, on jotain pielessä.
- Ennen erikoistuminen tapahtui vasta muutaman työvuoden jälkeen. Jos nyt viimeisen lukukauden opiskelijat ihmetteleävät saamaansa tehtävää pestä potilas yöllisen kohtauksen vuoksi aamulla vain vuoteessa, on tilanne opiskelijoille käsittämätön.
- 'Eihän vuoteessa ketään voi pestä! Ei se ole mahdollista!'
Kyseiset opiskelijat olivat muutamaa viikkoa vaille valmiita hoitajia, mutta lähes kolmen vuoden ajan kestänyt koulutus ei ollut opettanut edes potilaan perusasioita eli hygienian hoitamista, kuten vuoteessa pesua.
Koulusta valmistumiseen tarvitaan oikeat rivivälit päättötyöhön, oikea marginaalileveys ja että lähdeluettelo on riittävän laaja. Hyvä niin.
- Mutta se käytännön työ! Missä sen oppiminen ja arviointi tapahtuu?
Koulutuksessa oppitunteja muuttuu ryhmätöiksi ja peräti itsenäiseksi opiskeluksi. '
Opettajien määrässä kun säästetään. On selvää, ettei kaikkea opita vain kirjasta lukemalla. Luotetaanko, että kentällä harjoittelu avaa asiat. Kentällä on henkilökuntaa niin niukasti, ettei liioin ole aikaa uusien asioiden kokonaan opettamiselle. Perusoppi ja valmiudet pitää saada koululla, ja harjoittelu tehdään kentällä. Niin se ennen meni ja pitäsi edellen mennä.
Syitä sysissä ja sepissä
On turha syyttää henkilökuntaa, kun he ovat vain lopputulos koko hoitoalan myllyssä.
Ei myöskään hoitoalan ihmisten tule itseään kaikesta syyllistää! Rajansa kaikella.
- Mutta kauniisti puhuminen, ystävällisyys, oikea asenne lähtee ihmisestä. Sitä voi toki nakertaa, että kaiken aikaa tehdään työtä liian pienellä porukalla. Ei ehdi tehdä kaikkea, mitä ammatti-ihmisenä tietää, että pitäisi tehdä.
Koulutus uusiksi!
Alan koulutus on katsottava läpikotaisin uusiksi. Perusasaiat on koulussa opittava, ja asenteiden oltava oikeat.
- Valintaprosessissa on myös huomioitava, että alalle valitaan sopivat opiskelijat. Nyt tuntuu, että valinnoissa on joskus menty pieleen.
Jos opiskelija on asettanut osastolle tullessaan tavoitteekseen 'oppia pistämään', voi hän kolmannella kerralla työharjoittelussa pistämisestä sanoa, että sen minä tein jo viime viikolla. Vaan ei riitä, että haetaan vain suoritusmerkintöjä, vaan pitää osata uudelleen ja uudelleen tarttua asiaan.
Mikään tilanne ei ole identtinen edellisen kanssa, joten aina voi oppia uutta.
Paraneeko hoidon laatu?
Jos aiotaan nostaa hoitotyön laatua, parantaa työturvallisuutta ja työsuojelua, saada lisää hyvää henkilökuntaa alalle, on asioiden korjaamiseen käytävä käsiksi.
Ei riitä että jotkin valinnaiset tunnit voi valita kaukaa omalta alalta vain tuntimäärän täyttämiseksi. Ehdottomasti alan oma koulutus ensisijalle - sen jälkeen voi harrastaa kukin mitä vaan, mihin aikaa on.
Mitä mieltä sinä olet asiasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti