tiistai 28. helmikuuta 2012

PANKKIMIESTEN VALLANKAAPPAUS

EU:n komissio kokoontuu 1-2.3. päättämään Euroopanunionin taloussopimuksesta, jossa mahdollistetaan minimipalkkojen purkaminen, työaikajoustot ja monet työeölämän muutokset, sekä mm. eu:n ylivalta kontrolloida jäsenmaiden taloudessa julkisen budjetin osuutta. Ellei maa pysy annetuissa raameissa, tulee kovia sakkoja...

Eipä ihmen, että pankkimiehet ovat jo kaapanneet vallan!
Allaoleva lähde on Tiedonantaja 18.11.2011, päätoim. Erkki Susi 


PANKKIMIESTEN VALLANKAAPPAUS ITALIASSA JA KREIKASSA

Kreikan ja Italian hallitusvaihdoksilla sekä eurokraattien nimittämisellä uusien 'virkamieshallitusten' johtoon pyritään valamaan optimismia kummankin maan pattitilanteen ja eurokriisin voittamiseen. Monet tarkkailijat kuitenkin ovat kiinnittäneet huomiota uusien pääministerien taustaan ja puhuneet jopa pankkimiesten vallankaappauksesta.
Kreikan uusi pääministeri Lucas Paapdemos toiminut aikaisemmin Euroopan keskuskuspankin ja Kreikan oman keskuspanmkin varapresidenttinä sekän David Rockefellerin (JPMorgan Chase/Exxon) perustaman vaikutusvaltaisen kolmiukantakomission (Trilateral Comission) jäsenenä.

Italian uusi pääministeri Mario Monti puolestaan työskenteli ensin yhdessä maailman suurimmista liikepankeista, Goldman Sachsissa, ja on sittemmin toiminut eurooppalaisen aivohautomon Bruegelin puheenjohtajana, Rockefellerin kolmiukantakomission eurooppalaisena puheenjohtajana sekä EU-komissaarina. Hän on myös Bilderberg – seuran jäsen.

Kummankin maan teknokraattisten hallitusten pääministerien arvioidaan painostavan maiden parlamentit hyväksymään EU:n, EKP:n ja IMF:n muodostmana 'troikan' vaatimat 'hevoskuuritoimenpiteet, ja huolehtivan siitä, että' komikantakimissiossa istuvat suurpankkiirit saavat rahansa takaisin.

Uusien johtajien täytyy tunnustaa, ettei mitään tulla saavuttamaaan ilman kansan tukea' – varoitti Euroopan johtava bisneslehti Financial Times.

Mutta mistä hallisteva luokka löytää 'kansan tukea' politiikalle, jonka tarkoitus on tuhota suuretn kansankerrosten toimeentulo?
Siinäpä se. (ES, TA 18.11.2011)

torstai 16. helmikuuta 2012

Voiko enää synnyttää, sairastaa tai vanhentua?

Voiko tulevaisuudessa synnyttää, sairastua, vanhentua?

Viime päivien uutiset ovat olleet melkoista kuultavaa ja luettavaa tavalliselle kansalaiselle: valtio leikkaa ja säästää. Se nostaa mm. verotusta joka koskee mm. alv:n muodossa kaikkein kipeimmin pienituloisia. Valtion säästöt näkyvät monessa. Samaan vauhtiin on tulossa lisää leikkauksia ja hintojen nousuja niin Kelan taholta kuin kunnista, kuten mm. Turusta.  Nämä linjaukset ovat seurausta niin hallitusohjelmasta kuin Turussa puolueiden välisestä valtuustosopimuksesta.

Ei tarvitse vakuuttaa, ettei maassa ole rahaa, tai että  olemme lamassa. Sadat miljardit karkaavat yhäti maastamme veroparatiiseihin ilman, että verottaja pääsee niihin käsiksi. Siihen kun tarvittaisiin niitä poliittisia päätöksiä. Hallituspolitiikan seurausta ovat mm. kuntarahoituksen leikkaukset. Kyse ei ole hyväntahtoisista avustuksista kunnille, vaan lakimääräisistä osuuksista yhteiskunnan tuloista ja varallisuudesta. Nyt sensijaan säästökohteita laajennetaan, ja ne koskevat pahimmin työttömiä, pienillä eläkkeillä ja toimeentulotuella eläviä tai monilapsisia perheitä.

Seuraavassa muutamia esimerkkejä, jotka toteutuessaan panevat arjen entistä tiukemmalle. Keskiviikkona uutisoitiin Kelan lääkekorvausten muutos, joka kallistaa huomattavasti sairastamista. Tilannetta ei korvaa 50 euron pudotus kulukatossa. Samaan aikaan Turussa perusturvalautakunta on 
*    nostamssa vanhusten kotipalvelumaksuja niin, että kaupungin kassaan saadaan tuloja n. 470 000 euroa lisää. 
*    Samoin synnyttävien äitien ja perheiden osalta aiotaan säästää 190 000 euroa lakkauttamalla kolmen päivän maksuttomuus synnytyksen aikana. 
*    Kaikkein pienitulosimipein osalta lakkautetaan Turussa terveykeskuksessa käyntien maksuttomuus, joka tähän asti ollut mm. toimeentulotuella elävillä. Tästä kootaan tuloja kaupungille 200 000. 

Pelkästään edellä mainituilla hintojen säätämisillä ja korotuksilla Turku kiristää  pienituloisimmilta ihmisiltä kaupungille säästöjä 860 000 euroa aikana, jolloin kaikki elinkustannukset mm. alv:n myötä edelleen nousevat. Lisäksi Turku on nostamassa Lehmusvalkaman ja Portsakodin palvelutalojen vuokria jopa 13 %.

Ihmetellä täytyy, mistä eläkeläiset repivät ne rahat, joilla voida kattaa kaikki tämä hintojen korotus. Ei saa enää sairastaa eika olla kotipalvelun avun varaasa. Onko elettävä sairaana ilman lääkkeitä ja apua jatkossa. Vanhukset ovat siis konkreettisesti tällä politiikalla täysin heitteillä. Tyydyttääkö tämä poltiikka oikeasti turkulaisia ja muitakin kansalaisia? Kaikkihan sairastavat ja vanhenevat aikanaan!
 
Hyväksytkö sen, että vain varakkaat ovat oikeutettuja näihin palveluihin ja mahdollisuuksiin, muut olkoot heitteillä.


LÄÄKÄRILIITON VAI KANSALAISTEN TARPEET

Lääkäriliiton vai kansalaisten tarpeet
bisnes puhuu

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja, turkulainen valtuutettu Heikki Pälve (kok.) esittää, että koko terveydenhuolto tulee muuttaa yrittäjälääkärien varaan. Liitto haluaa näin ulkoistamalla yksityistää terveyskeskusten toiminnan. Terveyspalvelujen tuottaminen, järjestäminen, kustannukset ja kustannusten valvonta siirrettäisiin kokonaan pois kunnilta. Täman taakse lienee helppo manipuloida palveluihin tyytymättömiä kansalaisia sedn jälkeen, kun vuosikausia on paneteltu julkistra terveydenhuoltoa mm. puhumalla arvauskeskuksiksista. Puhujat ovat mustanneet tarkoituksella julkisen terveydenhuollon mainetta, koska päättäjät eivät ole paneutuneet tilanteen todelliseen korjaamiseen ja lisänneet lääkäriresursseja. Näin on saatava työaikaa kutakin potilasta kohden nykyisen 15 mnin. sijaan takavuosien 30 min jolloin potilasta ehti kuulla, tutkia ja tehdä ratkaisuja. Nyt lääkärien lähdettyä yhä laajemmin yksityiselle sektorille helpomman rahan perään, podetaan julkisella sektorilla lääkäripulaa. Tosiasia kuitenkin on, että maassa on lääkäreitä enemmän kuin koskaan. Mutta on helpompaa tehdä yksityispuolella omaa bisnestä, jota Kela rahoittaa. Samaan aikaan julkisen terveydenhuollon rahoituksesta haukkaavat sairaalat n. 2/3,  ja vain 1/3 jää perusterveydenhuollon budjettiin, vaikka se on kaiken perusta. Kunnat ovat joutuneet pulaan, eikä ihme. 

Missä kustannusten vertailupohja?
Lääkäriliitto ylittää esityksellään röyhkeyden rajat. Sairaaloita ja leikkaussaleja välineineen on jo vuosia haviteltu yksityisen käyttöön iltaisin. Nyt koko julkisen sektorin vastaanottotoiminta tulisi siirtää rahasammoksi lihottamalla alan yksityisiä suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä ja pääomasijoittajia. Silloin ei kustannuksilla olisi enää edes vertailupohjaa, vaan hinnat karkaisivat käsistä. Mihin riittäisi julkinen raha? Entä miten köyhä saisi apua lääkäriltä? Nyt Norjassa tuolla systeemillä lääkäri ansaitsee nettona n. 30 000 € / kk, joten ei ihme että se houkuttaa lääkäriliittoa. Sinne on jo osa suomalaisista lääkäreistä lähtenyt vuolemaan kultaa. Mutta rikkaassa Norjassakin on jo koettu ongelmia terveydenhuollon jatkuvista kustannusten nousuista.

Ykstityistä ei ole
Suomessa ei ole varsinaista yksityistä sektoria terveydenhuollossa, sillä Kelan korvaukset - ja osin erilaiset muut vakuutukset - rahoittavat huomattavan osan yksityisistä terveyspalveluista! Jos Kela-korvaukset siirrettäisiin oikeasti julkisen terveydenhuollon budjettiin ja kuntien käyttöön, olisi tilanne terveydenhuollossa
nyt aivan toinen. Se mahdollistaisi vakanssien määrän lisäämisen ja paremman ajankäytön, jolloin työ ei olisi kellon kanssa kilpailua. Tässä on nyt tavoite lainsäätäjille, päättäjille ja kansalaisille. Se on ajankohtaista varsikin nyt, kun koko terveydenhuollon rahoitusmalli ja sen tulavaisuus ovat valinkauhassa. Rahoitusmallin muutoksella ratkaistaan koko terveydenhuollon tulevaisuutta, näin arvelen.
Ei riitä, että bisnes puhuu.  On aika myös kansalaisten puhua !