maanantai 29. syyskuuta 2008

Eilen oli PPP ja tänään tavattiin rouva ministeri ja herra valtiosihteeri


Tänään oli iltapäivällä tilaisuus Turun uudessa kirjastossa, jossa oli hyvän kahvin ja lämpimien pikkupullien lisäksi muutama puhuja, mm. ministeri Paula Lehtomäki. Teemana oli EU:n energia/ilmastopaketti - jotain siihen suuntaan.

Kun rouva Lehtomäki saapui, otti hän koko tilan ja tilanteen heti haltuunsa.
Ei harjoitellut mitään.
Äänikin puhuessaan oli selkeä, ja artikulointikin niin hyvä, että pärjäsin erinomaisesti, vaikka toisen kuulolaitteen patteri pimahti juuri tilaisuuden alkaessa. Hyvästä äänenkäytöstä kiitos, siinä olisi monella opiksi otettavaa.
Mutta sitten alkoi puhekone toimia.

Reilu puoli tuntia tiukkaa kalvosulkeista, jossa kahden tutkinnon akateeminen painoin kilpaa kellon kanssa. Sen jälkeen kolme kysymystä yleisön joukosta ja sitten Pekkarisen ministeriön valtiosihteeri Mikko Alkio. Kalvoja kyllä, mutta hypittiin enemmän, ohitettiin asioita, ääni heikompi, ja puolueensa hallituspoltiikkaa ja -ohjelmaa innostui avoimemmin kehumaan kuin rouva ministeri.

Kysymysten aikana sain myös tehdä omani. Koska puhuttiin runsaasti vain päästöjen määrästä ja niiden laskemisen keinoista (teknologiasta, biopolttoneinista jne), kysyin, miksei kiinnitetä huomiota itse päästöjen, mm. liikenteen synnyttämiseen. Siis liikenteen määrään.
Kun nyt kunnissa hankintalain mukaan kilpailutetaan vaikka mitä, aiheuttaa se monasti tavaran kuljetuksia ympäri maata, ellei peräti ympäri Eurooppaa. Eikö siinä jos missä kasva liikenne ja se ekologinen jalanjäki. Miten kuntapoltiikassa tähän saadaan toisenlaiset ohjeistukset. Entä miten Suomi EU:ssa aikoo puuttua aiaan, sillä nytkin rahdataan ruokaa Suomeen muualta ja täällä ei saa kasvattaa eikä viljellä, kun EU rajoittaa.

Nyt usean hankintarenkaaseen kuuluvan kunnan keittön emäntä tässä 50 km:n päässä Turusta ei voi ostaa edes marjakiloa omasta kunnasta permmin kuin kananmunia tai perunoita, vaikka saisi lähiruokaa omasta kunnasta edullisemmin ja ravinteikkaammin, tuoreena.
Mutta kun ei saa poiketa hankintaketjun määräyksistä!

Tähän rouva näppärästi avasi puhekoneensa ja valisti, ettei kunnan välttämättä tarvitse ottaa hankinnassa halvinta tuottajaa! ( Niin kai on näin runsaan rahan aikana, ettei kunnissa tarvitse välittää rahasta!)
Ongelma on kuulemma siinä, ettei osata hankinatamenettelyä ja kilpailutustoimintaa.
Siitä se ongelma tulee, kun kriteerit asetetaan väärin!
Että sillä lailla.
Ei kilpailutuksessa mitään vikaa, vaikka vähän kauempaa tulisikin!

No, herra valtiosihteeri ymmärsi kysymyskeni paremmin. Hän näki, että tilanteen johdosta voidaan joutua siihen, että todella syntyy pidempiä kuljetusketjuja, ja että lähiruoka voisi oilla edullisempaa. Ja ennenmuuta se vaatisi vähemmän liikennettä ja aiheuttaisi myös vähemmän rahtikustannuksia ja kuluttaisi vähemmän teitä.
Alkio oli maanläheismpi ajatuksenjuoksultaan tässä kohtaa, kuin rouva ministeri.

Kun naapuri sai kysymysvuoron, lisäsi hän oman ydinvoimakysymyksensä perään myös ajatukseni siitä, miten Paras-hankkeen myötä toimii ekologia, kun palvelut etääntyvät, koulupiirejä ja terveysasemia suljetaan ja ihmiset matkustavat aina vaan kauemmas. Ja kyse taas EU-direktiiveihin nojaamisesta!
Jotain tuli puhekjoneesta vastaukseksi, mutta sen ajatus ei tavoiuttanut minua, en muista edes sitä enää. Kai se oli jotain niin keinotekoista. Alkio toki tässäkin myönsi, että kyllähän ne matkat saattaa pidentyäkin. Mutta keskuksteluun oli varattu niukasti aikaa, ja harrojen kiireet seuraavaan paikkaan. Olihan maakunnassa tänään Kepun maakuntakierros vaalien merkieissä. Joten ministerin kustannuksilla oli näpärä tehdä valtion autolla puolueen vaalikeikkaa täällä paikallisessa kentässä.

********************

Vaikka toki tänään vasta olikin kepun paikallinen ehdokkaiden vaalistartti. Listan 'täytteeksi kelvanneet' kuten tuttu ilmaisi asian, ovat lyöttäytyneet yhteen, kun nimiehdokkaat (Kutka siis Turussa Kepulla?) kulkevat omia teitään.....

********************

Meillä SKP:n ja Turku - listojen ihmisillä oli eilen taas oikein myönteisesti toiminut Punaisen Pöydän Palaveri. Kuten asiaan kuuluu, kun lähes parikymmentä vasta toisiaan tuntemaan oppinutta ja yhteistä toimintaa kehittämässä olevaa aktiivista, mielipiteitä omaavaa ja puhekykyistä monenikäistä ihmistä pitää palaveria, oli tunnelma ja työskentely mahtavaa.
Etten sanoisi filmaattista.
Mutta kuten kokouksen päätteeksi totesimme, näitä kerran viikossa tuuletuksia ja kokemusten jakamistilaisuuksia pidämme edelleen. Kerran viikossa, nyt sunnuntai-illalla taas viikon kuluttua.
On saatava purkaa tunteet ja tunnelmat, kaikki nähty, koettu ja puhuttu samalla kun päivitetään taphtumia, tilaisuuksia ja kampanjoita. Ja suunnitella vielä, mitä johonkin päivään tai iltaan mahtuu, mitä tehdä.
Jatkamme edelleen myönteisin tunnelmin ja rankasti työtä tehden.
Parhaansa jokainen tekee. Mitäs sitten enempää voi?
Huomenna panemme teltan pystyyn Lausteen Kirjurinaukiolla iltapäiväksi.
Tervetuloa tapaamaan ja juttusille!


perjantai 26. syyskuuta 2008

Numerot on arvottu

Turussa SKP:n ja Turkulistojen vaalinumerot ovat 102 - 123 !
Helppo muistaa.
Ja jokainen löytää ehdokkaan numerot mm. lehdistämme ja lennäkeistämme!
Huomenna lauantaina olemme Kauppatorilla teltan kanssa - se on alkanut nyt!
ps.
bloginpitäjän numero on 109, Kaija Kaarina Kiessling

Kallis kampanja tiedossa - alle 500 eurolla?

Eduskuntavaalien jälkeen monenlaiset korruptiorahat ovat paljastuneet. Mutta väitän, ettei suinkaan kaikki ole tullut avimesti julki. On varmasti tapoja ja keinoja, joilla voi maksaa / maksattaa ilman selvityksiä.
Nyt kerrotaan sen sijaan, että ei ole trendikästä rakentaa rahakkaita kampanjoita.
Mutta, mutta.

Kaikesta päätellen tuo on vain osa totuus.
Isojen ja vallassa oelvien puolueiden mainonnasta pidetään toisella tavalla huolta. Onhan Sukarikin kertonut jatkavansa tukitoimintaansa. Eikä ole varmaan ainoa toimija, joka on ajamassa rahalla omia etujaan - valikoiden. Media antaa tilaa, järjestää paneleja ja antaa palstatilaa pääsääntöisesti vallassa oleville. Pääosa Turun alueen lehdistä toimii näin - jotain pientä poikkeusta lukuunottamatta. Julkisuutta tulee myös siitä, että erilaisissa uutisjutuissa mm. TV käyttää taustakuvituksena isojen puolueiden kampanjakuvia ja mainoksia.

Merkillistä, että meille vakuutetaan edelleen olevamme tasa-arvoinen ja dempkraattinen maa. Olisi täällä ETYJ:n vaalitarkkailijoilla selivtettävää. Esim. raha nousee kynnykseksi jo sillä, että esim. Turku rahastaa mainosten pistämisestä esille - puolue ei itse edes saa niitä levittää - ei edes liimata valmiille pohjille, vaan kaupunki on jakamassa näin rahan tietyille urheiluseuroille. Tuskin mikään entinen TUL:n seura siinä pääsee edes jaolle.

Sanomalehdille rahat
Samoin Turku on kieltänyt mainosten asettamisen akikkialle omille alueilleen. Yksityisten tontinomistajain luvalla saa panna esille, jos on lupa.
Mihin siis varaton puolue tai tukirinki voi panna näkyville mainokensa?
Selvästi on kaikki keskitetty mainostuloiksi paikallisille sanomalehdille. Se on sanomattakin selvää.
- Ja tässä vaiheessa kun kerrotaan suuriin kaupunkeihin suunnatuista huomattavan rahakkaista kampanjoista varsinkin kokoomukset taholta, voi vain loput arvailla.
Eikä tarvitse silloin rahapuolueen tyttärien eikä poikien selitellä kulujaan, kun puolueen kassasta maksetaan suuret yhteismainokset ja yleismainokset. Ja ilmapallot. Ja monenlainen muu tavara, jota jaetaan toreilla ja turuilla.

Ihmisten arjen arvot
Itse voin vain luotettava siihen, että ihmiset näkevät jo sen, miten paljon on huijattu. Siitä on puhuttava ja puhuttava ihmisten kanssa. Ja osoitettava vaihtoehto!
Vallassa olleet ovat luvanneet milloin mitäkin, mutta puheiksi tai ohjelmiksi ne ovat jääneet.
Rahoitusta ei ole osoitettu. Sen vuoksi on ongelmia hoitotakuussa, vanhustenhuollossa, homekoulujen ja päiväkotien korjaamisissa, omaishoitajien asioiden hoitamisessa. Opetusryhmät ovat edelleen liian suuria, päiväkotiryhmät samoin.
Eläkkeiden ja sosiaalisten tukien reaaliarvon raju putoaminen vaikeutta yhä suuremman joukon arkea. Nyt jo puhutaan, miten yksin elävän ihmisen eurostatin laskema köyhyysrajha on noin tuhat euroa! Siinäpä se!

Palveluihin on kunnissa ehdottomasti budjetoitava. Ellei niin tehdä, syvenee kahtiajako yhteiskunnassa, tapahtuu entistä enemmän syrjäytymistä, ihmisten pahoinvointi ei korjaannu.
Hetkessä eivät muutoksetkaan tapahdu, ja siksi resursseja on varattava, jotta korjaukset voidaan käynnistää.
Niin sen näen. Aivan ihmisten arjen tasolla!

torstai 25. syyskuuta 2008

Säästöt tulevat kalliiksi - miksi päättäjät eivät reagoi

Tapahtumat Kauhajoella ovat ovat olleet päällimmäisinä monilla foorumeilla jo kolmatta päivää.
Itse en ole tänä aikana ehtinyt blogilleni asti, töitä ja menemistä on ollut niin paljon.
Mutta olen ollut läsnä tilanteissa, jossa asiaa on pohdittu. Myös omassa takaraivossani on ajatus pyörinyt kaiken muun aikaa.

Rimpelä Turun sosiaalifoorumissa keväällä
Jokelan tapan tapahtumien jälkeen käynnistimme Turussa ylimääräisen paikallisen Sosiaalifoorumin, huhtikuulle, jossa alustajana oli viime päivinä taas vahvasti esillä ollut asiantuntija, Stakesin prof. Matti Rimpelä. Turun osalta hän totesi, että kaupunkimme on vahvasti laiminlyönyt ja tutukimustietojen mukaan rikkonut lakisääteisiä velvoitteita. Tuki ja varhainen puuttumine on lakaistu perheiltä laman kourissa kokonaan pois.
Turku elää edelleen kuin lama-aikaa..
Kun sosiaalifoorumin järjestänyt laajapohjainen verkosto esitti valtuustoryhmille uusien perhetyöntekijöiden vakanssien perustamista, vesitti yksi valtuutettu aloitteen vetämällä välistä ja teki aloitteen, että neuvolaan perustetaan yksi perhetyöntekijän rinnalle.

Huostaanotetut lapset
Nyt tarvitaan paljon muuta. Ei ole kyse neuvolatoiminnasta, vaan siitä perustuesta, jota laki edellyttää.
Varsinkin Turussa olisi tarpeen syystä, että sillä amhdollisesti voitaisiin ehkäistä niiden tilanteiden syntyniostä, joissa lapsi joudutaan huostaanottamaan. Turussa se on suhteettoman suuri määrä. Jotain on vialla!

Kun kaupunki päättää taloudessa sellaisista ohjeluvuista, jotka eivät anna mitään todellisia edellytyksiä ja voimavaroja sosiaali- ja tervsytoimeen, maksetaan siitä kova lasku. Kun nytkään ei varmasti ole virastoissa ylimääräisiä pyöritelty, ottaa kaupnginjotaja Pukkinen päältä heiti suoralta kädelta yli 26 miljoonaa pois!
Pois vanhuksilta, lapsilta, perheiltä, sairailta.

Säästöt tulevat kalliiksi
Tuskin moni kiistää, että tämän ajan nuoret ja nuoret aikuiset maksavat hintaa kanssamme kaikista niiitsä säästölitsä, joita lamasta asti on leikattu. Kunnat on pantu entistä ahtaammalle. Velvoitteita on lisätty, rahoitusta ei.
Siinä ei auta yksi laksi aseenkantoluvista, jos kohta sekin voi jotain vaikuttaa.
Kysymys on suurista asioista, joista on uskallettava keskustella ääneen ja oikeilla nimillä. Ongelma ei ole yksilö eikä perheen, vaan onglema on kyllä aikamme ilmiö. Pitää pärjätä, kilpailla, suorittaa, jaksaa välillä kahdenkin edestä, ansaita ja opiskella yhtaikaa....samalla kun tietoisesti tuhoamme ympäristöämme ja vauhditamme ilmastonmuutosta. Niitä asioita ei korjata säästöillä.
Päinvastoin niihin on satsattava rahaa.

Mitä hyötyä velan maksusta?
Ihmettelen, mitä hyötyä meille on valtion velan maksusta, jos sen vuoksi kansa voi entistä pahemmin samoin kuin ympäristömme. Kulutushysteria ja turhuudenmarkkinat jatkuvat. Ihmisiä sumutetaan sillä, että tärkeintä on nyt valtion velan maksu.
Mitä iloa on jäädä siihen maailmaan velattomana, jonka olemme osaltamme jo pelkillä asenteilla teoista puhumattakaan tuhoamassa! Kyllä nyt kokoomuksen ja muiden valtapuolueiden rahanjakopolitiikka on paljon pielessä. Se on ollut sitä pahimmillaan viimeiset 15 vuotta.

Oletko sinä tyytyväinen?
Vai kannattaako antaa valtapuoleuille epäluottamuslause?

maanantai 22. syyskuuta 2008

Sosiaalipalvelujen kilpailuttamisesta ja sen seurauksista

Sosiaalibarometri 2006 kertoo, että enemmän kuin joka kymmenes kunta on ongelmissa tuottaa riittäviä sosiaalipalveluja. Siis niitä velvoitteita, joita valtio ( LUE: hallitus ja eduskunta) ovat kunnille määränneet. Heikoimmassa asemassa ovat erityisryhmät kuten päihdeongelmaiset ja mielenterveyskuntoutujat.

Kun on kunnille tullut vaikeuksia, keksi joku, että kilpailutetaan, niin tilanne korjaantuu. Vaan miten kävi?
On syntynyt lukemattomia kansallisia ja maassamme toimivia ylikansallisia liikeyrityksiä, jotka ovat tahkoamassa voittoja kunnista. Se tehdään niin kunnan budjettirahoilla kuin suoraan kuntalaisten omina maksuina. Se koskee niin vanhuksia, lapsiperheitä, pitkäaikaissairaita, vammaisia...monia ryhmiä, joilla omat keinot tilanteen korjaamiseen ovat vähäiset. Siis tilanteen, jossa kuitenkin yhteiskunnalla on velvollisuutensa. Lakeja ja paragrafeja myöden.

Bisnes pyörii niin terveydenhuollossa kuin vanhusten hoidossa, perhetyössä kuin avopalveluissa. Ja monessa, monessa muussa.

Sanovat, ettei kunnalla ole rahaa, siksi pitää ulkoistaa. Pitää painaa palveluseteleitä! Ohjata yksityisvastaanotolle! Ostaa keikkatyöntekijöitä kalliilla! Eikö todella maassa ole rahaa?

Tiedossa on yleisesti, että
* yli 10 vuotta jatkunut taloudellinen kasvu,
* valtion talouden ylijäämän kasvu vuosi vuodelta,
* yhtiöiden ennätysvoitot
osoittavat maassa tuotetun rahaa ennen näkemättömästi,
- Kansantuote on käyvin hinnoin laskettuna yli 70 mrd € suurempi kuin enne lamaa.
- Yhtiöt ovat jakaneet vuosittain yli 10 mrd euroa osinkoja. Ja niillä voi kiertää myös veroja!

Jos yritysten voittojen verotuksen ja varallisuusveron osuus kaikista verotuloista olisi edes OECD - maiden keskitasoa, olisi julkinen sektori saanut vuonna 2005 n. 4 mrd € lisää verotuloja!
Lisäksi nyt verottoman pörssikaupan paneminen edes 0.5% varainsiirtoverolle ( kuten monissa EU-maissa) tuottaisi valtiolle vuodessa miljardeja!

Väittäköön kuka tahansa vielä, ettei meillä olisi varaa hoitaa vanhuksia ja lapsia, maksaa kunnon eläkkeitä ja perusturvaa, huolehtia lähikouluverkosta ja maksuttomasta joukkoliikenteestä, on harhapoluilla. Niin meille uskotetaan nyt kun miljardit menevät veroparatiiseihin.
Miksi?
Siksi kun lait laadittiin niin, että se on mahdollista.

Miksi on muka kilpaluettava?
Ei olisi mitään pakkoa, mutta hallitus laati lain. Keväällä 2006 eduskunta vahvisti, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kynnysarvo on vaivaiset 50 000 euroa - ja sitten kilpailuksi.
Ei vaadi Eu meitä siihen, kuten väitetään. Sitä vaatii vain yksityistämisen politiikka, jossa kuntien kassat pumptaan tyhjiksi ja sitten sanotaan, ettei meillä ole varaa. Ei vanhusten kodinhoitoon. Ostakoot setelillä. Ei lähikouluihin. Kuljetetaan lapsia! Ei lähiruokaan! Kuljetetaan vanhuksille taksilla ruokaa palvelutalosta, vaikka kodinhoitajan tekemänä tulisi myös lisää turvallisuutta.
Esimerkkejä olisi vaikka miten paljon.

STKL:n toiminnanjohtaja Riitta Särkelä jopa on luonnehtinut, miten ei ole yhden tekevää, kumpaa näkökulmaa painotetaan: elinkeinopoliittista lähtökohtaa vai sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista yhteiskunnan toimesta. Sekä valtion että kuntien. Ei bisnestä. Ei säätiöitä.

Nyt vaalien alla kaikki puolueet vakuuttavat olevansa ihmisten asialla!!
Uskokoon ken tahtoo. Katsokoon jokainen oman kuntansa palveluja.Miten niiden on käynyt, tai mitä niiden suhteen on kaavailtu. Kenen ehdoilla?
Yhtenä keskeisenä huolen aiheena sosiaalihuollossa on ollut eriarvoisuuden kasvu ja palveluiden tasa-arvoisuuden
epävarmat näköalat. Sosiaalipalveluissa valinnanvapaus on käytännössä rajallinen ja erityisen rajallinen se on kaikkein heikommassa asemassa olevilla ihmisillä. Riskinä on eriarvoistuminen, jossa ensisijaisesti rikkaat voivat valita.
**************
Ei turhaan - ja jo vuosien ajan - ole SKP vaatinut tässä tilanteen korjaamista. Yksityistämistehtailun sijaan kunnolliset julkiset palvelut, joiden rahoittamiseksi on pantava verotus uuteen uskoon. Miljardien osinkotulot verolle, pörssivoitot samoin, kuntaveron progressio ovat eräitä ratkaisuja, samoin pääomaveron nostamien europoppalaiselle tasolle. Samalla ruoan ALV pois, jotta köyhäkin saa leipänsä!

Näistä lähtökohdista on jatkettava. Vaikka muutos vaatii muutakin kuin kunnallisia ratkaisuja, on kuntavaali se mittari, jolla mitataan nykyisen valtakunnanpoltiikan kannatus. Jos hyväuskoisena luottaa että kuntatasolla kyseiset puolueet toimivat paremmin kuin hallituksessa, saa pettyä. Kyse on linjanvedosta: kenen hevosella ratsastat?!
***************
Kannattaa muuten tutustua perusteellisemmin SKP:n kuntaohjelmaan puolueen kotisivulla (skp.fi).
Paneutumalla asiaan et voi ainakaan jatkossa sanoa, ettet tiennyt, että noin käy, jos sama politiikka jatkuu.

Siis ei sosiaalipalvelujen kilpailuttamiselle eikä sosiaaliselle alasajolle.
Vai miten Sinä asiaa mietit?

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Mainio viikonvaihde - kampanja pyörii täysillä!

Eilen illalla yritin pohtia päivän kampanjasaldoa, mutta tämä tekninen kaveri ei taas halunnutkaan sitä, ja tallennus ei tullut perille koskaan. Oli luovutettava. Sillä ei kai ollut listaan merkittyä työvuoroa?
Toivottavasti - kuten nyt ainakin näyttää - ovat työvuorot järjestyksessä ja tallennuskin tulee perille! Kiitos.
****
Eilen oli kampanjapaikat länsiosassa Turkua: Länsikeskus ja Manhattan - toki ei sentään mikään kaksoistornien luvatun maan Manhattan, vaan paikallinen liikekeskus tuolla Naantaliin menevän tien varrella.
Molemmissa paikoissa oli ihan hyvä kokemus - Ekan luona meni lähes 400 lehteä kahdessa ja puolessa tunnissa. Lehtijaossa uusi ilmiö, jota en ole ennen pannut merkille: suuri osa ihmisistä katsoo ensin, mikä lehti on. Sen ottaminen on sitten jo tietoinen valinta. - Takavuosina otettiin enemmän vain ohimennen lehti.

Varsin usein näyttää olevan tärkeä symboli lehtemme yläkulmassa oleva SKP:n iso merkki - se perinteinen savupiippumerkki. Siitä ihmiset tunnistavat puolueen. Yhtä lailla vanhat kuin nuoretkin.
- Ja todella myös varsin monet nuoret ihmiset, joiden elämän aikana ei SKP:n logo niin helposti ole saanut julkisuuttakaan. Mutta kun sen näkee, ottaa moni lehden ja samalla todeten jotain positiivista, kuten, että "onpa hyvä kun olette ajoissa liikkeellä" , tai muuta ihan kannustavaa.
Ja SKP tunnetaan nyt selvästi takavuosia paremmin.

Perjantaina olimme Varissuolla Itäkeskuksessa jakamassa ja juttelemassa ihmisten kanssa. Edelleen myönteistä palautetta - se alkaa olla jo vahvasti kotikenttäämme - siltä tuntuu kun ihmiset tulevat hakemaan lehden.

Tänään kauppatorilla oli Heikin markkinat. Meille oli osoitettu erinomaisen hyvä paikka - täytyy tunnustaa. Kulmapaikka hyvän väylän reunassa. Kun jonkin matkan päässä oli Vas:n kaksi ja demarien yksi teltta, tuntui, että me erotuimme paremmin kun saimme olla juuri siinä kuin olimme. Ja väkeä olikin telttamme ympärillä välillä ihan tungokseen asti. Todella upea tunnelma. Aurinko paistoi koko päivän niin, että naamani paloi kuin keskikesällä. Nyt olen kuin keitetty rapu. Mutta punaista väriä on hyvä tunnustaa monella tavalla.

Miten moni työvuosilta tuttu - aina 70-luvulta vanhainkodin johtajaa myöden tuli luokseni varta vasten puhumaan ja kertomaan mielipiteitään. Kysymään, kuulemaan, kommentoimaan. Se on etu kun on jo tässä iässä - tuttuja riittää - ja itselleni tuntemattomiakin, jotka kysyvät, "olethan se kiisling"
****
Työtoverit puhuivat paljon.
Vuodeosaston hoitaja kertoi, miten sairaalassa edelleen pusketaan töitä aivan äärirajoilla. Sijaisia ei saa, ja työt on tehtävä. Ylityöt syövät ihmisiä loppuun. Väki alkaa olla ihan puhki - vuosi vuoden jälkeen jatkuu sama meno.
****
Yhdellä vanhusten osastolla oli taas puhjennut uusi MRSA, joka sekoitti ison osaston kaikki aamutoimet. Samalla osastolla on jo erillinen MRSA-yksikkö, mutta nyt siis löytö koko 'osaston isosta päästä' . Koko osasto piti järjestää tuota pikaa täysin eristysyksiköksi.
Siitä vaan kiiruusti.
Eikä tässä osassa osastoa ole henkilökunnassa ns. MRSA - erityismiehitystä - vaan vakijoukolla oli puskettava spesiaaliurakkaa!!
****
Tuttu laitosapulainen puolestaan kertoi osaltaan organisaatiomuutoksesta uskomatonta.
Kun hänen yksikkönsä yhdistettiin TYKS:in alaisuuteen, arvaa, mitä hänelle tarjottiin!
Kaupunginsairaalan 25 vuoden työkokemuksen jälkeen kokonaan uutta työsuhdetta. Ilman mitään kertyneitä henkilökohtaisia lisiä ja ns. entisiä ikälisiä. Kuukausipalkassa olisi ollut lähes 300 euron pudotus!
Laitosapulainen totesi: kiitos ei. " Pysyn vanhalla työnantajalla, jotta joskus pääsisin eläkkeellekin ( ikää nyt 54). Nyt sain uudet siivouskohteet, alueet, jotka hoidan itsenäisesti ja olen vallan tyytyväinen.
Teen työni kunnolla eikä kenenkään tarvitse perässäni juosta."
****
Tapasin oikein hyvän ystävän - labrahoitajan, jonka kanssa on yhteisiä järjestötoiminnan vuosiakin. TYKS -lab on nyt liikelaitos, ja vastaa itse tulonsa ja menonsa. Aiheesta puhuttaessa ilmeni, kun aprikoin sen tulevaisuutta, että nyt on jo puhuttu HUS:n ja TAYKS:n labrojen koplaamisesta yhteen! Siitäpä sitten imuroivat muita pienempiä sisäänsä. Ja kun Lounais-Suomesta on kaikki koplattu TYKS-labiin, on se taas hyvä koplata edelleen
johonki suurempaan yksikköön. Kunne kansainvälinen firma kiinnostuu tuosta riittävän suuresta kokonaisuudesta!
Että sitä rataa kulkee maailma?? Vai?
****
Entinen vanhainkodin johtaja, esimieheni 1970 - luvulta, kertoi huolensa järkyttyneenä.
Olimme tasan yhtä mieltä siitä, että vanhusten huolto on pois tolaltaan kaupungissamme. Hänen suurin murheensa on, että vanhukset näkevät asiallisesti nälkää. Puhutaan avoimesti aliravitsemuksestakin, jota on jo ryhdytty korjaamaan. Mutta se, että vanhus laihtuu, voipuu ja väsyy, tuntee että on edelleen nälkä syömisen jälkeenkin, se ei ole oikein.
Kysymys ei ole patologisesta nälän tunteesta, vaan oikeasta.
Tämä esimieheni on jo muutaman isomman puolueen ryhmäpomojen juttusilla ollut ja kertonut havaintonsa ja huolensa ja vaatinut korjausta. Ja kertoi, että päätti lähteä torille koska arvasi nyt tapaavansa mm. minut. Kuten kävikin. Ja sanoi.: "Kaija, kirjoita ja puhu siitä.... se on hirveä tilanne kun vanhainkotien keittiötkin lopetettiin ja ruoka tulee muualta. Kaikki toiminta menee aivan huonoksi..."
****
Näin kahdeksankymppiset voivat terävästi seurata ja valvoa asioita - ja haluavat mysö vaikuttaa - eikä siis vain meidän kaksi kahdeksankymppistä ehdokastamme - jotka muuten ovat molemmat tehneet muuten uskomattoman kampanjan jo tähän mennessä. Iästään huolimatta. Siinä jää moni kadunmies kuudenneksi heidän kanssaan keskustellessaan. Niin ovat upeasti toimineet Lilja ja Veikko. Kelpaa kyllä kaikille nuoremmillekin esimerkiksi.
Toki moni muukin ehdokkaamme on tehnyt mahtavaa työtä. Varmasti tuloksessa jotain näkyy, sen uskon!
****
No, paljon voisi kertoa ja kirjoitta, mutten väsytä sinua enempää.
Olen vaan niin tyytyväinen näihin viimeiseen kolmeen päivään, että voi!
Lisäksi on viimeisen viikon aikana kolmen ehdokkaamme jutut julkaistu paikallislehdissä, olemme olleet yhdessä mielenosoituksessa kaupungintalolla, vaalikoneisiin on vastattu kotona ja toimistolla, kukin tilanteensa mukaan...ja paljon muuta.

No, ruusuja ei ole jaettu.
Karamelleja ei ole ollut tarjolla.
Mutta olipa hyvää lämmintä kotimehua kaksi 10 litran termaria, ja kaikki meni.
Ja kolme ämpärillistä marja-aronioita pöydän päässä isolla infokyltillä varustettuna veti ihmisiä puoleensa kuin hunaja! Ihmisiä kiinnosti se tietoisku, mitä kokosin ko. marjan terveysvaikutteista luettavaksi. Idea osui nappiin. Samalla sai korostettua lähiravinnon mahdollisuuksia, ekologiaa ja ekonomiaa.
Tuli plussaa siitäkin.
Ja osa marjoistakin myytiin siinä sivussa - sen tuotto on yhden miehen talkoot vaalikassaan.
Selvitellään sitten kun aikanaan kysyvät, miten on kampanja rahoitettu....kun olemme valtuustossa!
****
On muuten tunnustettava, ettei mielenkiintoisempaa voi elämä eläkeläisellä olla.
Se totesin niille entisille lukuisille terveydenhuollon työkavereillekin, joita tänään kahdeksan tunnin toriturneella osaltani tapasin.
Eikä kukaan heistä edes epäillyt!


perjantai 19. syyskuuta 2008

Mitä ajattelet asiasta?

Voiko eilisillan TV:n Narikkatorilla kuvatun vaalipaneelin perusteella puhua,m että Suomessa vallitsee edes jonkinlainen tasa-arvo?
No ei totta vie
Herrat ja narrit toki oli niputettu yhteen, mutta heillä on valta ja he huseeraavat miten tahtovat. He päättävät myös YLEn ohjelmista ja ohjelmapolitiikasta.
Mutta kaikki eduskunnan ulkopuolella olevat puolueet vietiin jonnekin takapihalle, siltä tilanne ainakin ruudusta katsoen näytti. Keskustelua he eivät saaneet käydä lainkaan. Kullekin toimittaja asetti kysymyksen ja se siinä.
Huolimatta siitä, että lavalla olleista kaikki eivät ole edes valtuutettuina. Mutta SKP:n puheenjohtaja Hakanen on pääkaupungin valtuustossa - vaan eipä uskallettu päästää lavalle.
Kyllä koko show oli todella amerikkalaishenkinen markkinailta, jossa kirkuvat naisäänet huusivat tasan juuri amerikkalaistyyliin puheenvuorojen perään. Asiaa ei voitu keskustella, sillä kaiken takana ovat juuri samat puolueet kuin nyt lavalla istuivat. Sulassa sovussa. Siinä meni demarien ulkoistamiset ja Sinikka Sokan pasmat ja sekoilut samoin Kataisen voitoksi! Kyllä on aikoihin eletty!
Onko ihme, että ihmiset kyllästyvät moiseen. Vai onko se tarkoituskin?

****************
Tänään päivällä olimme joukolla taas Varissuon Itäkeskuksessa kampanjoimassa. Monet ihmiset ottivat puheeksi juuri eilisen illan TV-lähetyksen. He totesivat, että kyllä näkyy miten Suomessa asioita hoidetaan. Tasa-arvosta ei ole tietoakaan. Moni oli oikeasti vihainen siitä kahtia tehdystä jaosta. Monen johtopäätös olikin ,
" ettei minun edustajani ainakaan istunut siellä lavalla, niitä puolueita ei voi kannattaa!"
Niin se on.
Toivottavasti tämä show-meininki paljastaa itse itsensä.
Kenen puolella? Ketä vastaan?
Kun jonnekin kumarrat, toisaalle pyllistät. Vanha totuus.
Mutta jos olisi suoraselkäisen politiikan takana, ei tarvitse kumartaa eikä pyllistää!
Vai mitä mieltä?
Odottelen vastaustasi tähän tai sähköpostiin, molemmat toimivat.

torstai 18. syyskuuta 2008

SKP ja Turku - listat

- Se on Turussa tänä vuonna muodossa SKP JA TURKU - LISTAT

Turku-listoja ovat Asukas+ ja Kulttuuri +, edellisessä neljä ja jälkimmäisessä 5 ehdokasta.
SKP:n listalla on 13, Turku-listoilla ehdokasta.
Turku-listoilla olevat profiloituvat kamppailussa varsinkin ko. aihepiiriin tai tulevat näistä taustoista!

Tiistaina 16.9 jätettiin Turussa SKP:n ja Turku- listojen asiapaperit keskusvaalilautakunnalle.
Joitain poimintoja listamme ehdokkaista:
- koko ehdokasmäärä on 22, joka on lähes kaksinkertainen viime vaaleihin verrattuna
- listallamme on enintään 30 - vuotiaita nuoria 27.5 % (kuulemma monilla puolueilla ollut tämä vaikeaa)
- naisia jopa 40 %, josta olemme ansaitusti myös ylpeitä:

Ammattijakauma on laaja;
- on putkiasentaja (pääluottamusmies), trukkikuski, sosiaalityöntekijä, kemisti, asentaja, opiskelija,
toiminnanjohtaja, toimittaja,
- nämä siis ammatissa olevia ihmisiä, lisäksi koti-isänä nyt oleva puuseppä/rakennustyöläinen, muotoilualan opiskelussa loppusuoralla oleva puuseppäartesaani.
- Opiskelijoita löytyy sosiologiasta uskontotieteeseen, ympäristönhoidosta kirjastoalaan.
- Ja eläkkeellä olevista löytyy monen alan taitajaa: linja-autonkuljettaja, toimistotyöntekijä, piirisihteeri, vahtimestari,
kerhovalvoja, koneasentaja, työfysioterapeutti...eli asiantuntemusta on ja kokemusta elämästä!

Me olemme tässä vaiheessa varsin ylpeitä ja tyytyväisiä. Tällä joukolla teemme nyt kamppailua yhdessä turkulaisten kanssa niin, että jatkossa voimme olla yhdessä tekemässä muitakin asukasvoittoja kuin tämän viikon vuokraa-asuntojen myynnin torjuminen.

Tässä joukossa tehdään nöyrästi ja sitkeästi työtä, ei pelätä keskustella ihmisten kanssa, kohdata heitä toreilla ja turuilla, vaalipaneeleissa ja juhlissa.

Tule mukaan tähän kampanjaan.
Me tiedämme jo nyt olevamme voittajia verrattuna viime vaaleihin!

Tule voittamaan kanssamme!

Asukaskamppailun ensimmäien erä Turussa voitettu!! Kj Pukkisen (kok) linja hävisi nyt.


Kun keväästä asti jokaisen valtuustokokouksen alla on ollut mielenosoitus, josta myös tiedostusvälineet paikallisesti ovat kertoneet - toki vaihtelevasti mutta kumminkin - voidaan korjata syksyn ensimmäinen sato!

Viime maanantain valtuusto joutui pyörtämään suunnitelmat myydä Ilpoistenahteen 43 asuntoa. Se olisi ollut synkkä päätös, joka olisi kenties saanut liian helposti jatkoakin. Tiedossa on, että kaikki jo aravavapaat asunnot olisivat seuraavana listalla.
Asiaa käsitellään marraskuussa, johon valtuusto siirsi arkojen asioiden käsittely, kunnes vaalit on ohi.

Nyt siis kuntalaiset voittivat - tai se aktiivinen joukko joka nosti asian tikun nokkaan.
Ja jaksoi osoittaa mieltään yhä uudestaan, pitää asiaa pinnalla, puhua ja kirjoittaa asiasta!!

******************
Samaan aiheeseen liittyen oli eilen illalla Stålarminkadulla ns. 'suurperheisten taloissa' (kansan nimi 50-luvulta)
järjestämämme asukasilta. Talot, joissa 22 porrasta kolmessa kerroksessa kuudessa talossa, kuuluvat TVT-asuntoihin ja on rakennettu sodan jälkeen - joten ovat maksaneet isensö jo moneen kertaan kaupungille!

Kun elokuussa juttelin pihalla alueen 'pihaparlamentin' ihmisten kanssa yhdellä lehdenjakoreissulla, ja tuli esiin paljon ongelmia asuntojen osalta, päätettiin kutsua Asukasliiton aktiiveja ja TVT-asuntojen hallituksen asukasjäsen Matti Toukoniemi paikalle kuulemaan ja keskustelemaan.

No, joka ovesta ( n 200) jaettiin lauantaina kutsu, eilen oli tilaisuus. Normaalisti asukaskokouksissa on kuulemma vähemmän väkeä kuin eilen illalla. Ja mikä parasta, tuntui, että' saimme aikaan tapahtuman, josta asia lähtee nyt eteenpäin:

Asukkaat listasivat tärkeimmät:
- talon (osoite 33, alin talo) ilmastointi kiireesti kuntoon, mittaukset antaneet pöyristyttäviä tietoja;
- tuuletusparvekkeet niissä korjattava ennen kuin romahtavat ( vaara jo suuri),
- porrassiivous ajan tasalle, nyt kelvotonta eikä suursiivoa tehty kuten pitäisi 2 x vuodessa...

Sovimme, että marraskuussa ennen valtuuston kokousta kokoonnumme uudelleen asian merkeissä.

**********************
Kun asukkaat kuulivat marraskuussa tulevasta kaupungin omistajapolitiikkaohjelmasta, totesi joku, että
- "täytyy kai mennä taas kuuntelemaan, takavuosina varmaan 10 vuoden ajan kävin usein kuulolla kun käsittelivät asioita! Kyllä siellä aukeaa silmät!"

**********************
Se oli siis erävoitto, mutta kamppailu jatkuu ja kova taistelu on edessä:
TVT-asuntojen ja Lehtolaakson yhteensä yli 12 000 asuntoa, joista kaupungilla on suunnitelma myydä pois!
Kysymys siis varmaan yli 30 000 turkulaisen kodista!

ONNEA MEILLE ASUKKAILLE,
KAUPUNGINJOHTAJA Pukkinen
jäi toiseksi suunnitelmineen (kok. ym. sopijapuolet)

- ja aiomme voittaa jatkossakin!

tiistai 16. syyskuuta 2008

sonera ja flunssa

selittävät tässä muutaman päivän katkoa juttujen tuloon;
- Soneran takkuilu ei vielä avannut kotikonetta, ja toiseksi se, että
- tauti ei vielä ole hellittänyt. Toki kuume pahimmillaan jäi vähän alle 39, mutta siinä onkin minulle jo ihan tarpeeksi - Okko Kamu kun viestittää tappelevansa yli 40 asteen kuumeessa toisella puolella maapalloa..

ps.
palataan moneen asiaan kun 'voimaannutaan'....
voi Sinä hyvin ja hoida itseäsi!

sonera ja flunssa

muutaman päiävn katko tässä vaiheessa merkitsee, että Soneran takkuilu ei vielä avannut kotikonetta, ja toiseksi se, että tauti ei vielä ole hellittänyt.
Toki kuume pahimmillaan jäi vähän alle 39, mutta siinä, onki minulle jo ihan tarpeeksi - Okko KAmu kun sivullaan kertio tappelevansa yli 40 asteen kuumeessa toisella puolella maapalloa..

palataan moneen asiaan kun 'voimaannutaan'....

voi Sinä hyvin ja hoida itseäsi!

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Nyt se iski!


...mutta ei mikään taifuuni vaan kunnon syysflunssa.
...Korvat särkevät, nenä tukossa, keuhkoputkea polttaa ja kurkku kipeä Siis koko kirjo mukana kunnon mittakaavassa - vaikka kuumettahan minulle ei nouse sitten kirveelläkään...vaikka voisi olla, että se taittaisi taudin pikemmin.
...Nyt menee hoidoksi kurkkua lievittävää, särkyjä helpottavaa, normaalit astmaihmisen inhalaatiot ja nenäsuihkeet, ettei aivan ilma lopu.... ja nenäliinapino pienenee - ja loppuu jo pian.

Näin siis mukavasti alkoi viikonloppu.
Eilen iltapäivällä oli yhtäkkiä kurkussa kaktuksia. Sitten tuli kova vilu ja näin se oli menoa.
Mutta mikä parasta.
Kaikki loppuu aikanaan. Ja onneksi tämä tapahtuu nyt, hyvässä vaiheessa vaalikampanjaa vielä.
Ehdin toipua kuntoon ja entistä paremmassa terässä tehdään loppukamppailu.

****************
Ohjelmaa kumminkin riittää.
Huomiseksi iltapäivällä on pyydetty kertomaan SKP:n valtakunnallisista vaalitavoitteista ja kamppailusta Raision työttömien viikkokokoukseen. Raisiolaisista Arja hoitaa paikallisen osuuden ja työttömyydestä ja työllisyyspolitiikasta puhuu Leppänen.

Illansuussa on klo 17 sosiaalifoorumipalaveri koululla , 17.30 siitä korttelin päässä kaupungintalolla taas mielenosoitus Ilpoistenahteen asuntojen myyntiä vastaan, ja klo 18 jälkeen kokoontuu nyt täysimittaisena Punaisen Pöydän Parlamentti eli kaikki ehdokkaat ja monet tukirinkiläiset.

Keskiviikkona on paikallinen asukastapahtuma myynnissä olevien talojen osalta täällä Martinmäessä. Paikalla on Matti Toukoniemi TVT-asuntojen hallituksen asukasedustaja muiden asukaslistan ihmisten kanssa.
Joka asuntoon menee tänään oma kutsunsa, jossa valotetaan kaupungin nykyjohdon suunnitelmia.
Niitä emme hyväksy, siksi haluamme puhua ihmisten kanssa.

Mutta sitä ennen on tänään keskityttävä sairastamiseen, huomisaamupäivän ajan samoin ja tiistaina sitten toivottavasti aletaan toipua mokomasta flunssasta. Nyt vähän kirjeenvaihtoa, sitten wokkiruoan pikaine valmisus .- ja sen jälkeen vedän päivätorkut kunnolla.

Jos se auttais noiden pöpöjen tappamisessa!
Joko sinä sairastit?
Miten voitit sen - olet kumminkin elossa!

lauantai 13. syyskuuta 2008

Sukkasakki-teatteri, Grimmin veljekset ja Kirjastokaruselli!

Teitte hienoa työtä tänään aamupäivällä Turussa Martin kirjastossa.
Kirjastokaruselli pyörähti käyntiin täällä, ja jatkuu koko talven lauantaisin kiertäen kaikki lähikirjastot!
Lastenteatteri Sukkasakki pani aidosti parastaan ja oli hyvä lauluin, tarinoin, jotka olivat hyvä kokonaisuus.
Uusi tuttavuus oli kaksi pitkää ja laihaa nuorta miestä, kahden hengen teatteriryhmä !
Grimmin veljekset, hienoa!
Luontevasti vaihtuivat hahmot, väillä itse hahmoja esittäen, välillä eläinhahmoja nukkeina käyttäen.
Nopeaa vaatteiden vaihtoa sermin takana niin että juttu eteni kaiken aikaa...ja edessä kaikki kioskiluukut ym. Nokkela kokonaisuus.
Ekaluokkalainen Onnikin seurasi herpaantumatta - monet aikuiset myös.

Turun kulttuuritoimelta tämä on hyvä satsaus!
Maksutonta ja korkeatasoista teatteria ja musiikkia lapsille lauantaiaamupäivisin. Vanhemmille ja lapsille yhteistä aikaa, hienoa kokemusta - ja oli siellä muita isovanhempiakin.
Tällaista toimintaa tarvitaan - ja samalla hyville ryhmille esiintymistilaisuuksia!

Paikalla oli useita kymmeniä lapsia vanhempineen ja isovanhempineen.
Kiitokset myös AMK:n kirjastoalan opiskelijoille, jotka toimitte välillä sadunlukijoina tai olitte piirustuspöydän luona piirustushetken alkaessa.
Näin kasvaa aktiivisia kulttuurin tekijöitä ja kulttuurista myöhemminkin nauttivia.

Niin sen tuleekin olla!

perjantai 12. syyskuuta 2008

Vaikeaa isoilla puolueilla ? Onko Toivosta tullut toivoton?

Onko isojen puolueiden politiikan peli vienyt jo ihmisiltä maun ja uskon noihin puolueisiin. Kuten kokoomus - tuo työväenpuolue? - Joka puhuu vastuullisesta markkinataloudesta! Miten se voi olla vastuullinen - ainakaan muille kuin osakkeenomistajille ja pörssikeinottelijoille - veronkiertäjille.

Kun isot puolueet valittavat vaikeuksiaan eivätkä saa ehdokaslistojaan täyteen, en ihmettele. Jos samassa on ehdokkaalla kynnysrahoja maksettavanaan, siinäpä se.
No, Turussa on muutama istuva puolue kertonut asettaneensa noin 100 ehdokasta. Maximi voisi olla kuitenkin 2 x 67 eli 134 ehdokasta.
- Kyse on siis sellaisista puolueista, jotka saavat viikoittain palstatilaa lehdissä, TV:ssä ja ties missä - niin paikallisissa kuin valtakunnan tai globaaleissa asioissa.

Mutta mitä siihen sanot, jos puolue, jolla ei ole yhtään edustajaa paikallisessa valtuustossa eikä eduskunnassa, ja jonka mahdollisuudet päästä samoille foorumeillekin keskusteluihin ovat julkisuudessa poikkeuksia - tällainen puolue asettaakin laajapohjaisen ehdokaslistan, jossa on reilusti kolmatta kymmentä ehdokasta.
Niin on tekemässä SKP Turussa.
Nuorimmasta vanhimpaan - ikähaarukka kuusikymmentä vuotta! Nuorin 21 ja vanhin 82.
- "Voimanaisia " , kuten päivän Tiedonantaja kertoo.

Mutta heihin kannattaakin tutustua livenä. JA moniin muihin SKP:n ja Turkulistojen ehdokkaaseen. Se on mahdollista tulevina viikkoina ympäri kaupunkia, lähiöissä, toreilla, silloilla, kauppojen luona...Niin Maarittiin, Mariannaan, Akiin, Anttiin tai Teean kuin Pasiin, Jarmoon, Anjaan tai Kaisaan...ja moneen muuhun.

On kokeneita ja ensikertalaisia.
On intoa ja sydämen paloa.
On vilpittömyyttä ja rehellisyyttä, ei pelaamista eikä kabinettipolitiikkaa!

Mutta tavataan turuilla ja toreilla!
Ja aivan voitto mielessä - jo ehdokaslistamme on ensimmäinen voitto! Kuten myös Loimaan seudun toverit ovat tehneet upean kampanjan tähän mennessä.
Ja muissakin sellaisissa kunnissa on nyt SKP:n lista, jossa sitä ei ole ollut vuosiin.
Ihmisillä on mahdollisuus valita ehdokkaista, jotka ovat yhdessä turkulaisten kanssa rakentaneet ohjelmaa ja tavoitteita - ehdokkaita, jotka toimivat ja tekevät politiikkaa myös muulloin kuin vaalien vuoksi!
Vai mitä?

PS. Misha, tiedätkö mitä tarkoittaa bernsteinilaisuus?
Näyttää olevan hakusessa!

torstai 11. syyskuuta 2008

Kommenttia ja mainosta....

...on innostunut minulle antamaan entinen puoluetoverini, joka sittemmin lähti hakemaan ilmeisesti vihreää oksaa Vasemmmistoliitosta - nyt kun istuu palkallisella pallilla...
Misha tyrmää blogissaan 8.9, että 'ei ole mitään järkeä kirjoittaa sivukaupalla raskasta tekstiä, jota kukaan ei lue' ja klikkaamalla tekstiä aukeaa suoraan yhteys tälle sivulleni.....

Misha hyvä, nyt puhut vastoin parempaa tietoasi. Pelkästään profiilin katselun kautta on kävijöitä n 1600 ja kun siellä on kerran käynyt, menevät ihmiset yleensä suoraan sivulle....
Saan mainiosti yhteydenottoja, kannustusta ja kommnettejä sivuistani, eikä suinkaan sellaisia, etteikö juttujani olisi myös luettu. Niihin ne yhteydenotot juuri perustuvat.

Mutta ehkä lukijakuntani onkin väkeä, joka pystyy lukemaan pidemmänkin tekstin kuin vain joitain lyhyitä tölväisyjä sähköpostikielellä! Käymme myös keskustelua aiheista - yleensä ihmiset ottavat sähköpostilla yhteyttä.
Sille ei mahda mitään, jos uuslukutaidottomat eivät osaa lukea asiaa kuin parin lauseen verran. Ja joskus sen asian ohessa tai tilalla voi yllättäen löytyä muutakin kuin vakavaa ja tosikkomaista - josta toki itse sanoudun melko vahvasti irti. Ainakin palaute on sen suhteen ollut vallan mukavaa.

Mutta kukin taaplaa tyylillään. Ja voi olla myös tyylilleen uskollinen.
Niin olen ainakin itse ajatellut olla - perustellusti.
Kiitos Misha linkistäsi sivuilleni.
Muutama ihminen onkin jo sitä kautta tervehtinyt minua!
kk

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Köyhän yliopistot - monia lopetettu jo!

Eilen kävin Helsingissä Demokraattisen naisverkoston työpalaverissa, jossa puimme mm. osuuttamme Vastavirtafestivaalissa ja toisaalta naisten osuutta vaalikamppailussa.

Koko matkana ajan - tai oikeastaan jo aamusta alkaen - tuli vettä taivaan täydeltä. Aivan kaatamalla.
Turusta matkasin yksin, Arjalla oli toinen kokous ja Miira makasi kuumeessa. Siksi varasi poikkeuksellisesti pitkästä aikaa reppuun mukaan myös muuta kuin 'työhön liittyvää' luettavaa - siis poliittisia pamfletteja, aineistoja, ja vastaavia julkaisuja...

***************
Edellisenä päivän osui kirjakaupassa käsiini Tauno Virran kirja Köyhän yliopisto, joka on julkaistu vastikää postuumina Taunon kuolleman jälkeen. Aika jätti miehen tämän vuoden tammikuussa jolloin hän oli 84 vuotias - ja koko elämän mittainen haave tulla kirjailijaksi oli lähellä toteutua - mutta tapahtuikin vasta kuoleman jälkeen.

Mies oli jo nuoresta (44v) asti eri syistä - mm.hiljalleen tapahtuvan sokeutumisen vuoksi - Mäntyrinteen vanhainkodissa, jossa opin hänet itse tuntemaan ollessani siellä vuosia töissä -70-luvulla ja 80-luvun alussa.
Jo silloin hän kirjoitti ahkerasti lehtiin yleisöosastoille. Nimi oli minullekin jo tuttu.

Mies oli ollut ikänsä alivuokralaisena - armeijasta tultuaan myös omassa kodissaan, jonka äiti oli ehtinyt vuokrata vieraille ennen kuolemansa. Varsin nuorena Tauno menetti isänsä ja veljensä tubiin. Vasta armeijaan mentyään hän menetti myös äitinsä samaan tautiin, johon ennen pitkää vielä sisarkin menehtyi.
Ruotsiin oli jäänyt sota-lapseksi lähetetty veli, josta ei ollut mitään tietoa. Tauno oli siis jäljellä perheestään yksin.

No, varallisuus eli varattomuus köyhällä työmiehellä ratkaisi, mitä pystyi harrastamaan.
Samoin huonot olivat mahdollisuudet kotona tehdä mitään, sillä alivuokralaisena se oli rajallista.
Suureksi rakkaudeksi tälle ikänsä mittaiselle poikamiehelle tulivat Turun kirjastojen lukusalit. Parnasso, sanomalhedet ja paljon muuta kului Virran käsissä ja ne luettiin kannesta kanteen.

Lukusaleihin hän esseekokoelmassa palaa uudelleen ja uudelleen.
Kaikki silloiset Turun neljä lukusalia olivat Taunolle kuin toinen koti, samoin monista niiden vakituisista asiakkaista tulivat tutuiksi, kuka nimeltä, kuka ilman nimeä.

****************
Nyt kun tietää, että lukusaleista on jäljellä enää uuden kirjaston osa, on tosiasia, että ihmisten pitää aina matkustaa keskustana päästäkseen lukemaan.
Aikoinaan oleellista oli niiden lämmin tunnelma ja tuttuus ja läheisyys kotien ja ihmisten keskellä.

Nyt on Turulla hieno kirjasto, hyvä niin.
Mutta sen vuoksi ei pidä säästää ja sulkea muita yksiköitä, lyhentää niiden aukioloa tai vaikeuttaa uusien kirjojen hankintaa ja tilattujen lehtien valikoimaa.Niin kuin nyt on tapahtumassa!!

Kun Tauno Virta koki kirjastot ja niiden lukusalit köyhän yliopistoiksi, oli siinä todellinen viisaus samalla.
Hän mietti ja korosti, että vain paljon lukemalla ja taas lukemalla voi oppia myös kirjoittamaan.
Mutta ensin pitää oppia ajattelemaan selkeästi, ja se taas on mahdollista vasta kun lukee paljon.

Panee miettimään.!!

tiistai 9. syyskuuta 2008

Ike ja kaatosateet Turussa

Eilen illalla tai paremmin sanottuna puolilta öin menin nukkumaan sateessa, jonka luulin tulevan kattoikkunoiden läpi. Tuli tunne kuin olisi lapsuusvuosien leirillä teltassa, jonka kattoon sade ropisi - nykyajan lapset eivät taida moisia muistoja saadakaan.
Mutta kun aamulla heräsin, tuli vettä aivan yhtä paljon edelleen. Sitä tulee nytkin aivan kaatamalla - on tullut niin paljon, etten muista aikoihin sataneen. Nytkin viimeiset kaksi tuntia tauotta. Kyllä tuossa sateessa kastuu kuka vaan, ellei ole kunnon sadevarusteita. Mutta kattoikkunoista ei toki tule mitään sisään. On se täällä onni verrattuna vaikka Karibian alueen taloihin ja asumuksiin.

Hurrikaani Kuubassa mutta USA ei pura saartoa!
Aamu-uutisissa kerrottiin hirmumyrsky Iken saavuttava jo Havannan.
Eiliset kuvat Itä-Kuubasta näyttivät kerrostalon korkuisia aaltoja, jotka vyöryivät voimalla pihoihin ja kujille. Pahan näköistä.
- Pahinta on, että USA ei edes tässä karmean myrskyn tilassa ole valmis purkamaan kauppasaartoa avun toimittamiseksi Kuubaan!
Sitä Kuuba pyysi varta vasten nyt kun hurrikaani toisensa jälkeen pyyhkii maan yli ja mm. sato ja ruoka turmeltuvat. Kyllä USA itse oli valmis oli ottamaan Katriinan jälkeen apua New Orleansiin, mutta kieltää nyt viemästä Kuubaan apua.

Tällainen on USA:n solidaarisuus inhimillisessä hädässä luonnon myrskyjen alla ihmisiä kohtaan.
Mutta se osoittaakin USA:n heikkouden - pieni Kuuba on sille vaaraksi!
Vai miten se tulee ymmärtää?

***************
Nyt lähdemme Onnin koulumatkalle,
sitten Jyrkkälään omaishoitajan ongelmia selvittämään ja iltapäiväksi Helsinkiin naisverkoston kokoukseen. Ilta koittaa 12 tunnin kuluttua - siihen mennessä on aikataulu täynnä.
Tapaamisiin Helsingin matkan jälkeen.
Mutta onneksi puhelin toimii, jos sinulla on asiaa.
Minut tavoitat 041 - 46 390 46, jos asiaa.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Oivalluksia lisää!

Kiitos Arto V. kommentistasi!
- Itsehän ihmettelin pari päivää sitten, ketä kodittoman kuuluu äänestää kepun mielestä, ja samoin niiden, joiden koti pian myydään... kepu kun käskee äänestää kotia!


Tuo Kepun vaalisloganin jatko, jonka kehittelit
"äänestä kepua - äänestä itsesi kodittomaksi"

- istuu hyvin myös tämän illan vaalipaneeliin
.
Se taisi olla Turussa ensimmäinen ns. 'virallinen'. Se oli Ruusukorttelissa ja sen järjestäjä oli Vanhustyön tuki ry.
Sali on täpö täynnä yleisöä, varmaan 150 ihmistä - veikkaan.
Paikalle oli kesällä jo ajoissa kutsuttu istuvat valtuustoryhmät ja SKP. Olin saanut kutsun suoraan, koska olen yhdistyksen jäsen.

No, siihen kepuun palatakseni!
Rohkeasti käytti kepun Edustaja rva kioskikauppias puheenvuorossaan teesejä, jotka ovat täysin ristiriidassa puolueen valtuustoryhmän toiminnan kanssa. Puolue on ollut vuokra-asuntojen myynnin takana, mutta nyt panelisti ilmoitti, että ei puolue kannata myyntiä. Mielenkiintoista ensi maanantaina katsoa, miten on valtuustossa, kun Ilpoistenahdetta myydään taas kerran.

Samaan hengenvetoon ilmoitti hra Kristillisten mies, pappi, että 'vastustamme kotien myyntiä'.
Onko tullut kiire tarkistaa kanta, kun asialla on julkisuutta ja mielenosoituksia on ollut jo kahdesti asiassa?
Toivottavasti - tai sitten se oli pluffia taas.

Vihreiden edustaja, TYKS:n ylihoitaja lasten ja nuorten psykiatrialta, väitti, ettei Lehtolaakson asuntoja olla missään nimessä myymässä. Siinä hän puhui vastoin parempaa tietoaan, vaikka kuinka kertoo istuvansa yhtiön hallituksessa. Ei turhaan asukasliike ole koko kesän ollut liikkeellä juuri Lehtolaakson asuntojen vuoksi - siihen päälle tuli vain kuin puun takaa suoraan Ilpoistenahteen kiireellä myytävät asunnot erikseen.

Kokoomuksen ehdokas hra Lääkäri Huovinen paheksui, että Kaija Kiessling tyrmäsi ostopalvelut ja ulkoistamisen mm- terveyspalveluissa. Emme ymmärtäneet toisiamme siinä sen paremmin kuin palvelusetelien markkinoinnissakaan, sillä niitä hän piti erinomaisena vaihtoehtona. Minä en.

No, kun kerroin miten jopa kotisairaanhoidon osastonhoitaja taannoin kertoi, ettei seteleistä ole apua vanhuksille koska eläke ei riitä omavastuuosuuden käyttöön, sain hyvät aplodit.

Koska paikalla oli paljon yleisöä, tuli runsaasti puheenvuoroja sieltä, myös joitain kysymyksiä. Mutta Lilja Särkijärvi, talon asukas ja SKP:n ehdokas, käytti asiallisen puheenvuoron koskien mm. lähipalvelujen merkitystä ja omaishoitaja työtä. Lopuksi hänellä oli vielä hurja uutinen radiosta kuultuna: Turku on lopettamassa palvelulinjoilta lauantaivuorot kokonaan.
- Joukkoliikenteessä pitää säästää! Siis pysykööt vaivaiset kotonaan, ei lauantaina minnekään tarvi päästä!
Ja kun vielä bussiliputkin kallistuvat, ei kaikki enää pystykään lähtemään lauantaina matkaan!

Illan jälkeen jäi vielä puolen tusinaa ihmisiä - suurin osa itselleni vieraita - kiinnostuneina kyseleämään ja kommentoimaan paneelia kanssani. Sain siinä samalla ihan reilusti myös mukavaa palautetta osuudestani - kuulemma oli selvää ja järkeenkäypää, juttuni "pani asiat kohdalleen kun toiset näperteli pikku asioissa".

No, mitä korostin. Kun paneelin alussa kerrottiin, että on pysyttävä paikallisissa asioissa, joista Turussa päätetään, käytin yhden puheenvuoroni ytimen siihen, miten paikallista ja valtakunnalista ei mitenkään voida erottaa. Eduskunta päättää mitä kunnissa lakisääteistä tapahtuu - ja rahoituksella säätää siihen puitteet. Hallitusohjelma ja -puolueet ovat tietysti ensiviulun soittajia, mutta kun otetaan jakso lamasta tähän aikaan, ovat kaikki eduskuntapuolueet olleet ainakin jossain hallituskoalitiossa ja siis vastuussa asioista.

Yllättäen ei muilla puolueilla eikä ehdokkailla ollut vielä mitään materiaalia mukanaan jaossa.
Mukanani olleet lähes viimeiset Vastavoimalehdet menivät kuin kuumille kiville - osa jäi jopa ilman. Siltä osin oli lehtemme ajoitus paikallaan.

***************
Oli mukava tulla kotiin. Sitten apteekkiin - ja pitkästä aikaa myös kirjakauppaan. Mitään en voinut, mukaan tarttui kaksi Tore Haydenin kirjaa. - Hiljaiset lapset kun aikanaan ostin, se mykisti minut, nyt oli jatkettava samalla teemalla.
Myös Juhani Syrjän JUHO, jossa on koossa kaikki neljää osaa samoissa kansissa, on kirja, johon toivon jossain veiheessa - ainakin vaalien jälkeen pääseväni käsiksi. Kirja kertoo 1900-luvun työläismiehen tarina luokkasodasta alkane - mitä kaikkea siihen liittyy, sen tiedän kun olen saanut luettua. Ymmärrän sen olevan vahvan kuvauksen kansan miehestä, jolla elämä ei ollut helppoa.

***************
Alkoi sataa taas kerran kaatamalla. Se kuuluu kattoikkunoiden ja terassin lasien läpi. On pimeää, tuuli tuntuu yltyvän ja varsinkin sateen vahva ropina. Mutta se rauhoitta. Syksy on hyvää aikaa.
Ja tänään sai oopa sahattua taas erän puita ja kantoi niitä suojaan - on millä lämmittää saunaa ensi lauantainakin.
Rauhallista mieltä!




perjantai 5. syyskuuta 2008

Kristillisten sosiaalisuus Turussa

Taannoin olivat vihreiden ja kristillisten edustajat Aamuset-lehdessä puimassa miten hoitaa Turun taloutta.
Merkille pantavaa on, että puolueena kristilliset ovat liputtamassa sen puolesta, että Turku myisi kiinteistöjään.
Tässä vaiheessa olisi luullut, että kyseinen puolue olisi keskustellut esim. diakonien kanssa. Heillä olisi ehkä ollut jotain kommentoitavaa - tai sitten ei!

Pirkko Karimeri-Essen voisi puolueensa kanssa keskustella ja opiskella kristillistä eettisyyttä - itse en toki siitä paljon tiedä. Mutta ihmisten koteja olen valmis puolustamaan, ja siksi vastustan kaupungin budjetin tasapainottamista kiinteistöjen myynnillä. Ellei muuta, niin myydään esim. Ala-Lemusta täydellä hinnalla kokoomuksen kartanobisnes tai Ruissalon kansanpuiston rakennukset käypään hintaan.
Mutta ei tavallisten ihmisten koteja.

Muuten, ei ollut vihreilläkään kummoisia aivoituksia aiheesta
Ongelmaksi pj. Elina Rantanen näki sen, etteivät verotulot ja menot ole tasapainossa.
Mutta hallituspuolueen ehdokkaana hän joko unohti tai ei edes tiennyt, miten paljon viimeisen kymmenen vuoden kuluessa ovat kuntien osuudet pienentyneet valtionavuissa.
Lisänä siihen suurituloisten verohelpotukset, ja oikeus siirtää ansiotulot pääomatuloiksi, jotka ovat pois kuntien verotuloista (pääomatulojen nosto 90 000 ilman veroja!).
Yhteisöverojen nosto aiemmalle tasolle on myös toteutettava.
Hallituspuolueen paikallistoiminnan puheenjohtajan luulisi hallitsevan nuo seikat - eikä suoraan puhua sellaisista veronkorotuksista, jotka olisivat nostamassa nykyisen systeemin äyrejä.

Mutta porvaripolitiikka onkin porvaripolitiikkaa.
Sillä ei korjata yhteiskunnan ongelmia, eikä heillä ole sellaista tarkoitustakaan.
Siksi kannattaakin tutustua SKP:n kuntaohjelmaan!
(www.skp.fi/vaalit)

Kenen kotia äänestää koditon......



....tai hän, jonka kodin on Turussa mm. keskusta myymässä grynderilinjalle.
Kepuhan on sen päätöksen takana, että asuntokiinteistöt pitää myydä! Siis ihmisten kodit!

Että siinä mietittävää - myös niiden muidenkin puolueiden äänestäjille, jotka puolueet ovat myymässä ihmisten kodit Turussa. Eikä sen tarvitse olla tällä hetkellä juuri sinun kotisi joka on myynnissä, mutta voit ajatella itsesi siihen asemaan!

Että hyvinkö ja lämmöllä koskettaa isoa joukkoa ihmisiä tuo Kepun tunnus!
Että kehtaavatkin.
Helsingin seudulla on tuhansia asunnottomia, Turussakin useita satoja (virallisen tiedon mukaan ainakin yli 300!)

Havainto myös sinänsä kauniin ilottelevasta ja värikkäästä kuvasta, joka on kuva kuin lasten aapisesta.
Mutta poliittisena tunnuksena ei yllä edes aapisen tasolle!
Ja kun katsoo koko kuvaa, joka julisteessa on, kertoo se enemmän kuin tällä sivulla oleva kuva!
Osa taloista on pudonnut johonkin väliin, ahtaaseen rakoon mullin mallin, osa on kaatunut, osalla on jopa katto alaspäin!

Totaalisen asunnottomuuden lisäksi nousee mieleen toinen johtopäätös.
Kyseisen listan ehdokkaita äänestäessä lopputuloksena on, että kodit alkavat putoilla ja kaatua.
Se oli ensimmäinen assosiaationi asiassa.
Mutta niinhän on tapahtunut kaikkiaan tämän vuosia kestäneen politiikan johdosta.
Tässä ymmärrän kodin symbolina koko ihmisen arjesta ja elämästä.
Entistä useammalla menee huonosti, lapset voivat pahoin, köyhyys on pahentunut.

Siinä sitten äänestät kotiasi! Vanhanenko panisi asiat kuntoon?
En usko, ei ole tarkoitustakaan kuin pönkittää metsänomistajia, pääomatuloilla keinottelijoita ja muita ökyrikkaita. He voivat äänestää kodistaan. Ei läheskään kaikki, ainakaan he, joilla ei edes ole kotia!
Tai esim. Ilpoistenahon, Lehtolaakson tai TVT-talojen vuokralaiset, sillä kaupunki on myymässä kotinne!!
Miltä kuulostaa?

torstai 4. syyskuuta 2008

Turku jalkapallon pääkaupunki?!


Näin kirjoitti Petri Lahti Iltasanomissa viime viikolla käsitelleessään TPS:iä ja Interiä.

FC Komar Kurdistan

Mutta eipä kertonut Lahti, että monet turkulaisjoukkueet pelaavat ja treenaavat niin, ettei maahanmuuttajataustaisille turkulaisnuorille löydy peliaikaa ja paikkaa juuri lainkaan.

Siksi Turkuun on perustettu todellinen jalkapallon tulevaisuuden joukkue, jonka nimi on FC Komar Kurdistan. (Kuva: Arto Tuominen)

Seurassa pelaa jo parikymmentä nuorta, joista osa on potkinut palloa jo kolmosdivarissa ja muutenkin ovat kovakuntoista joukkoa, kuten vastaperusteun seuran sihteeri Arto Tuominen tiedotteessa kertoo.

Keväällä joukkue aikoo mukaan SPL:n sarjoihin, kun niiden aika koittaa. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös varsinainen junioritoiminnan käynnistäminen.

Hienoa, että nuoret, joita niin helposti vain syyllistetään tai muutoin syrjitään, tai huudellaan ala-arvoista, saavat nyt foorumin, jolla kunnostautua ja näyttää myös omat taitonsa ja osaamisensa. Jospa sitä kautta myös tavalliset kaduntallaajat voisivat arvostaa täällä asuvia muualta tulleita tai heidän jälkeläisiään, kun huomaavat edes sen, että hei, nehän osaakin pelata hyvin futista!
Nyt joukkueessa kun on nuoria, joiden taustat ovat tällä erää pääosin Irakissa, Iranissa ja Bosniassa!

Bravoo, FC KOMAR KURDISTAN !
Siis kannattaa osallistua kannustajajoukkoihin Kupittaalla su 5.10.08
! (siis ei 5.9)
Ei tarvitse matkustaa Turkua kauemmas maailmalle katsomaan kansainvälisiä pelejä!
Ehtii ja pääsee vaikka pääkaupungista asti, welcome!

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

" Kansantalous ei kestä....


.....enää nykyisen kaltaista tulokierrosta..." väittää ja valittaa pääministeri tänään tavatessaan työmarkkinakentän edustajia.

Mutta minä olen sitä mieltä,
että Kansan Talous ei kestä enää nykyisen kaltaista hallitusta.

Miksei? Se on päätöksillään tehnyt enemmän hallaa kansalle ja taloudelle kuin tulokierros konsanaan. Jos se päättää jatkuvasti uusista tulonsiirroista rikkailla, ja panee ne köyhien rahoittamaksi, ei sitä kestä mikään. Ja niinhän on Vanhasen hallitus tehnyt.
Tulokierroksen osalta on sanottava, että sen jälkeen ei toteutunut vieläkään tasa-arvoinen palkkapolitiikka. Kierroksen seurauksena myös monet työelämän muuta heikennykset pääsivät vauhtiin, koskien mm. työaikojen joustoja ja monia muita seikkoja vähän alasta vaihdellen.

Kun pääministeri vaalien alla puhuu kansantalouden vaikeuksista, on tarkoituksena heittää tuhkaa sille keskustelulle, jota kansan keskuudessa nyt käydään tapahtuneen eriarvoistumisen vuoksi. Semmoisista asioista ei saisi puhua. Ei myöskään vaatia palveluja parantamista, vaan pitää mennä ostamaan niitä yksityiseltä.
Kun pääministeri tohtiikin puhua moisista tulokierroksista, unohtaako hän kansanedustajien ja ministerien palkankorotukset ja pääjohtajien lukuisat kädenpuristukset tai palkkiovakanssit?! Nehän eivät ole kalliita kustannuksia?!

Ihalainen (SAK, sd) kertoi ymmärtävänsä ja uskovansa, että yhteinen tahtotila löytyy.
Nyt jo mies puhuu asioista, joita ei enää itse ole edes käsittelemässä.
Toki seuraajaksi tulee varmaan saman politiikan jatkaja, siitä EK:kin kantaa huolta.
Mutta kun kilpailukyky ( lue: yritysten voittojen kokoaminen ja kasvattaminen) on taas tietysti tärkeämpi asia kuin kansantaloudessa kansan hyvinvoinnista huolehtiminen,
on selvää mihin lopputulokseen tullaan.
Nyt jo Ihalainenkin uskoo, ettei joka vuosi voida niin paljon palkkoja nostaa kuin nyt kahden vuoden aikana!

Entäs me eläkeläiset?
Mekin olemme samaa kansaa kuin yhtiöt ja työntekijät.


Se siitä kansantaloudesta!!



Vesi

on valittu pääteemaksi Turun alueelliseen sosiaalifoorumiin marraskuussa. Aihetta on pohdittu palavereissa alkukesästä asti ja heinäkuussa tehtiin siitä päätös. Perusteluna oli teeman laaja kattavuus globaalista, ongelmaksi muodostuneesta kehityssuunnasta niin talouden kuin ympäristön näkökulmasta.

Eriarvoisuus maapallolla on räikeä ei vain sen suhteen, että vettä on toisaalla, toisaalla ei. Mutta ongelmaa on myös siellä, missä voi olla hyvätkin vesivarannot. Vesilaitosten privatisointi, maa-alueiden hankinta missä vettä on runsaasti ja sen ylikäyttö tavallisten ihmisten kustannuksella - ovat muutamia esimerkkejä.
Myös veden laatu ja puhtaus ovat tärkeitä, sillä yhä useammat ihmiset maailmassa joutuvat turvautumaan saastuneeseen, täysin kelvottomaan veteen.

Ja kun ei ole vettä ihmisille, ei sitä ole kasteluun eikä kotieläimille. Silloin on katastrofi valmis.
Kysymys on yksi sellaisesta globaalista ilmiöstä, josta on mielekästä puhua ja sitä selvittää myös paikallisesti.
Siksi olemme tehneet aiheen valinnan. Eipä tässä jätetty huomioimatta myöskään sitä, että nyt on meneillään merkittävä Virttaan kankaan läpi suodatettava Kokemäenjoen pohjavesihanke, jossa kankaan maaperään suodattuu ja kertyy ties mitä ympäristömyrkkyjä. Niin ihmiselle kuin ympäristölle haitallisia ja jopa vaarallisia.

Palaveriin toki saapui sen loppupuolella kaupunginhallituksen jäsen Pirjo Rinne (vas), joka kertoi suuresti pettyneensä, että Turussa on valittu aihe, joka on käsitelty loppuun jo sosiaalifoorumiin mennessä!!
Ei hänellä kai ollut ajatusi kauempana kuin Halisten koskessa ja kaupunginhallituksen kokouksissa. Sinne kun on kuulemma jo yksi selvitys saatu ja toinen tulossa, ja päätös tehdään pian. Ja aihe on siis turha käsitellä foorumissa!

Kuitenkin kokous selvitti, että ensinnäkin sosiaalifoorumi haluaa käsitellä paljon muutakin kuin turkulaisia ilmiöitä. Lisäksi todettiin myös se, ettei kaupunginhallitus ole rajaamassa päätöksellään niitä myrkkyjä ja muita kertymiä, joita aikanaan koostuu kankaan maaperään - joka on myös sienistä varsin rikas alue!
Ja kaiken lisäksi on jo nyt Alastarolla mennyt ihmisten kaivoja rutikuiviksi moisten kaivantojen ja pohjavesiin asti ulottuvien töiden johdosta. Ei ainakaan tänä kesänä sateettomuudesta kuivunut yksikään kaivo!

Nyt jäitä hattuun, mutta vauhtia sosiaalifoorumin valmisteluihin.
Kun foorumi alkaa ensin Turun veden käsittelyllä, seuraavat sitä erilaisten yhteisöjen ja järjestöjen järjestämät työpajat. Alustavasti ainakin lienee tiedossa teemat harmaasta työvoimasta ja asunnottomuudesta, lisää odotetaan tietoa eri tahojen kiinnostavista aiheista.
Olkaapa aktiivisia ja ottakaa yhteyttä puheenjohtajaan Miira Oksaseen (miira.oksanen@gmail.com) ! Varatkaa omalle työpajallenne aika ja tila! ( Odotamme myös erilaisilta kumppanuustahoilta tukimaksuja, joista tarkemmat tiedot mm. sari.lahteenmäki@students.turkuamk.fi.)

Foorumi päättyy yhteiseen teemaan, joka on tuo globaali vesikysymys - josta on lupautunut alustajaksi Olli-Pekka Haavisto, joka lienee yksi maamme tunnetuimpia asiantuntijoita ko. aiheesta.
Nyt jatkuu valmistelu, joka on ajallisesti hyvässä aikataulussa.
Paikka on taas Turussa Työväenopistolla ja
ajankohta on lauantai marraskuun 15. pvä eli pari viikkoa vaalien jälkeen.

Miltä kuulostaa?
Ps. klikkaa myös www.sosiaalifoorumi.fi

tiistai 2. syyskuuta 2008

Urpilaisen vaatimukset


...mm. terveyskeskusten laaturemontista ovat paikallaan.
Mutta mutta.... miten se menikään, Jutta hyvä!
Miten meni Lipposen hallitusten aikana
se terveyskeskusmaksujen voimaanpano,
tai Vanhasen edellisen hallituksen aikana,
jolloin Heinäluoma oli kassanvartijana.
Silloin jo elettiin nousukautta ja talous oli vahvaa.
Mutta silloinkin annettiin lukuisia vero - ym. helpotuksia suurituloisille.
Nyt on selvää, että porvarihallitukselle on latu luotu. Sen on helppo hiihdellä sitä eteenpäin!

Tietysti nykyhallitus jaakaa yksityistämistä, kaiken privatisointia.
Mutta eipä kuntauudistustakaan voi nähdä muuna kuin aiempaa suurempien yksiköiden ulkoistamisena
tai yhtiöittämisenä. Kuntauudistus tuntuu olevan itselläsikin, Jutta, edelleen tavoite, johon pyrit.
Se merkitsee, että haluat suurentaa kuntia entistä suuremmiksi.

On nyt haettava todisteet siitä, että suurissa kunnissa demokratia paranisi,
tasa-arvoisuus kohenisi, palvelut olisivat lähempänä ihmistä.
Kaikki esimerkit kertovat vallan muuta.
Silloin ei voi myöskään samaan aikaan puhua terveyskeskusten laaturemontista
totta tarkoittaen, kun laatua ovat myös tavoitettavuus, saatavuus, osaaminen, keinot ja välineet.
Varsinkin saavutettavuus ja saatavuus heikkenevät vääjäämättä kuntakoon suuretessa.

Olellista on myös, miten demarit asioita valtakunnan tasolla versus kunnissa päättävät.
Kun puolueesi, Jutta, esitti eduskunnassa oppositiota asiakasmaksuasiassa,
Turussa jo juhannusviikoilla demarivetoiset tervys- ja sosiaalilautakunnan puheenjohtajat
jyräsivät kiireellä päätöksen asiakasmaksujen korottamisesta!
Että se siitä laaturemontista!
Maksatetaanko sekin asiakkailla: sairailla, vanhuksilla, lapsiperheillä, köyhillä?

Mutta väestön terveyserot sitten?
Kai ymmärrät, että se on seurausta siitä politiikasta,
josta demarit kantoivat vuosia vastuun.
Taas ne veroratkaisut, taitetut indeksit ja muut eläkkeisiin liittyvät heikennykset,
tulonsiirtojen jälkeenjääneisyyden myötä huomattava määrä ihmisiä alla köyhyysrajan
- kaikki se liittyy kansan terveyseroihin.
Varakkaat ja koulutetut ihmiset osaavat ja voivat hoitaa terveyttään paremmin
kuin köyhä ja/tai vähänkoulutettu - sen osoittavat monet tilastot.
Miten demarit kantavat siitä vastuun?
Kysyn vaan.
Mitä sinä kysyt?



maanantai 1. syyskuuta 2008

UPEA VIIKONLOPPU - vaan media pihtaa..ja hyökkää...

Niin se vaan oli !
Edellä ( perjantaina ) hehkuttamani valtaisa määrä niin asiaa kuin kulttuuria/asiaa oli kuultavana ja nähtävänä Helsingin Vanhalla! Melkein 30 tuntia yhteen menoon- ja paljon myös rinnakkaistapahtumia, joten oli sekä valinnan varaa että -vaikeutta.!

Mutta niille suomalaisille, jotka seuraavat uutisia päivän tapahtumista ja asioista, ei kerrottu mediassa kuin alkuillasta sivumennen mainintana, pääuutisissa ei sanallakaan. Maanantai-aamun englanninkielisissä uutinen ja kuvan pätkä juhlasta kesti n puolisen minuuttia!

Kysymys oli ennen muuta SKP:n 90 - vuotispäivän (päivälleen) kunniaksi järjestetystä suuresta tapahtumasta.
Ei ainakaan YLE halunnut tätä osaa maamme todellista historiaa ja myös tätä päivää tuoda ansiokkaasti esille ihmisten nähtäväksi, mutta onneksi se ei paikalla menoa haitannut.
- Vaikka paikalla oli ansioituneita kansainvälisiä tiedemiehiä ja poliitikkoja, heidät kaikki sivuutettiin - olivatpa he Isosta Britanniasta, Venäjältä, Espanjasta tai mistä muualta tahansa.
- Iso-Britannian mies arvostettu Marx-tutkija prof. Davis McLellan, jolta on suomeksikin käännettyä tuotantoa, - Venäjältä kansanedustaja Valentin Romanov duumasta; - olisi luullut mediaakin tässä kansainvälisessä tilanteessa kiinnostavan...
- tai Espanjasta tullut puolueen edustaja PCE:n sihteeri Maite Motala, joka kertoi ja korosti myös suomalaisten osuutta solidaarisuudessa Espanjan tasavaltalaisten rinnalla käymässään taistelussa. Todella kiinnostavia asioita ja aiheita, mm. huomioiden, että Espanja on alkanut vasta nyt käsitellä 30 -luvun tapahtumia ja historiaa, ja siinä sivussa tuli esille myös tuon yli 200 suomalaisen historia, joista yli 60 katosi tai kaatui Espanjassa. Mm. tätä asiaa sivusi tov. Motala sen rinnalla, mitä hän totesi mm. kapitalismin ja uusliberalistisen politiikan pahoista jäljistä niin Euroopassa kuin muuallakin.

Mutta viime päivinä Suomessa!
- On rakennettu taas oikein kommunistipelkoa kylvävä prosessi maahan vaalien alle. Osa sitä samaa kampanjaa kommunistien roolin peittämiseksi on koko kevään ja kesän mittaan jatkunut Timo Soinin esillä pito ja saamansa palstatila kaikissa medioissa ja gallupeissa.

Soinia voi sanoakin jo eliitin sylikoiraksi, joka muodon vuoksi yrittää rimpuilla, että näyttäisi isommalta ja vaarallisemmalta mitä onkaan. - Kysymys siis PS:sta, puolueesta, jonka ehdokkaiden joukosta löytyy mm. itseään julkisesti natsi-ihailija ja natsiksi itseään blogissaan tituleeraava nuorimies.

Tämän maanantaiaamun haastateltavaksi oli kutsuttu Hgin yo:n pol. historian laitokselta asiantuntija kertomaan, miten kommunistien toimesta suunniteltiin Mannerheimin salamurhaa. No, toki asiantuntija totesi, ettei kyse ollut mistään kommunisteille tyypillisestä hankkeesta, mutta kolme suomalaista miestä lähetettiin matkaan Pietarista vaikka lopputulos murhasuunnitelmassa oli nolla. - Siis tällaisella ' kirjallisuudella ' Jari Tervo on valjastettu kirjoittamaan SKP:n 90-vuotispäivän aikaan julkaistavaa täysin provokaationa ja kommunismin vastaisena kampanjana pidettävää kirjaa. Se saa tilaa tuutin täydeltä useammassa ohjelmassa, mutta 90 - vuotias puolue, joka on vääjäämättä osa maamme historiaa, olkoon porvarit puolueesta mitä mieltä tahansa - siitä asiallisesti ei edes mainita.

Koko Vanhan tapahtuma huipentui mahtavaan 90-vuotisjuhlaan, jossa oli erittäin korkeatasoinen ja innostava kulttuuriohjelma - Erkki Saarelaa, Monna Kamua, Teatteri Jukon kvarettia, Eespäin-Ensemblea ja muita myöten.
Lopussa melkein kaikki ohjelmassa esiintyneet muusikot tulivat vielä lavalle yhdessä laulamaan Kansainvälisen, jota salissa laulettiinkin monilla kielillä - kansainvälinen juhla kun oli kyseessä.

Kotimatkalla bussilastillinen turkulaisia pui ja pohti viikonlopun ja sunnuntain antia. Ilahduttavaa oli todella kuulla uusien, myös ehdokkaina olevien ihmisten kommentteja ja tuntoja joukossa mukana olosta.
Tästä on hyvä jatkaa myös paikallista vaalikamppailua!

Mitä Sinä näit tai kuulit paikalla tai mediassa?