tiistai 23. kesäkuuta 2009

Valtuusto haukkuu mutta hyväksyy

Turun valtuuston eilisestä ylimääräisestä kokouksesta, jossa käsiteltiin talousohjelmaa supistuksineen ja leikkauksineen, tuli asiallisesti taas kerran varsinainen poliittinen farssi.
- Kuten nyt valtakunnassa on niin paljon muutenkin tapahtunut. - Nimittäin noissa isoisten vaalirahoitusasioissa.

Turun valtuusto käsitteli ohjelmaa, jonka sisältöä ja toimenpiteitä kyllä osa valtuutetuista moitti ja haukkui, piti huonoina ratkaisuina. Eikä ihme, sillä sitä se todella on. Kun nimittäin 30 miljoonaa menetettiin pörssikaupoissa vast' ikää, pannaan nyt kuntalaiset maksumiehiksi.
- Niin asiakasmaksuina, vuokrien korotuksina, henkilöstön lomautuksina, palvelujen sulkemisena pitkiksi ajoiksi - kuten terveysasemat, kirjastot ja nuorisotalot. Terveysasemat jopa kuukausikaupalla syksyksi!
- Siitäpä sitä säästöä tuleekin! Samaan aikaan myydään kiinteistöjä vauhdilla - viimeksi Martin kirjasto, josta kertyi kassaan kokonaista 200 000 euroa. Ei tunnu paljon edes kulttuuritoimen menoina saatikka koko kaupungin kassassa.

Mutta mitä tekivät valtuuston päättäjät, jotka puheissaan kritisoivat kj Pukkisen esitystä? He kaikki ilman yhtään soraääntä olivat kumminkin valmiit hyväksymään koko paperin.
- Siis puhuivat lämpimikseen ja päättivät muuta!

Siinä meillä taas kerran todellisia asukkaiden edustajia!
Joku tohtii tehdä ponnen, joka ei johda mihinkään, kuten tiedetään. Mutta sillä pestään maine, jos tarve vaatii...

Että näin kesällä Turussa.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

SIINÄPÄS SE

Taisin jo toukokuulla kirjoittaa lehdissä aaninkini siitä, että varmaan TOK on Martin kirjaston osakkeista kiinnostunut, kun se aikanaan ei saanut asukkaiden hyväksyntää Stålarminkadulta huoltoaseman tontilta kauppakiinteistön rakentaiselle.

Ei mennyt sitten yhtään pieleen aaninkini. Nyt se on uutisoitu. Liikelaitoslautakunta on tehnyt päätöksen myydä yli 500 neliön tilat hintaan 200 000 €. Jos yhtään ymmärrän, on mennyt helpolla! Eipä siinä paljon kirjaston taloutta kohenneta eikä kaupungin tilalaitoksen tai koko kaupungin budjetinkaan osalta.

Päinvastoin. Emeritusprof. Aaltonen aikanaan kevättalvella oli MArtin kirjastossa Pro kijrastoliikkeen tilaisuudessa alustamssa niistä seurannaisvaikutuksista niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Lopputulos ja tutkittua tietoa siis oli, että hinta on todella kova kun lakkautetaan lähikirjasto. Myyntituloilla ei hoideta edes yhden syrjäytyneen lapsen tai nuoren asioita puhumattakaan niistä monista ongelmista, jotka on tulossa kun asuinalueiden yhteisölliyys ja palvelut karkaavat.

No, ehkä lähetämme laskun heille Heinoset, Hellstenit, Arvet ja monet muut, jotka oletta olleet siunaamassa koko lakkautuksen ja myytiin panon. Odotetaanpa kun lasten ja nuorten mielenterveyden ja häiriökäyttäytymisen laskuja seuraavan kerran tutkaillaan valtuustossa!

Taidanpa mennä parvelle kuuntelemaan!
Tai ainakin kirjoitan lehteen lähiaikoina.

Mitä sinä tekisit?

- Muuta siis sen lisäksi, että Toriparkin kampanjaan on helppo yhtyä: kaitta S-ketjun ja TOK:n liikkeet ja toiminnat vääjäämättä boikottiin!
Sen on jo tehnyt moni allekirjoituksin ja arjen elämässä, ja yhä useampi tekee jatkossakin!
Entä sinä?
Perästä kuuluu, sanoi torventekijäkin.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

UKKOSTA ILMASSA

Nämä kesäajan säätilat ovat varsin vaihtelevia.
Vasta ehdin kertoa kylmistä tuulista, totta vie ne puhaltavat.
Mutta aikansa kutakin, ja tulee lämpöaalto - kuten säätieto kertoo - tuolta Moskovan suunnalta. Näin perästäpäin, kun jalkapallopelikin meni jo.

Mutta ilma on jo hiostava ja ukkoselta haisee, Turussa on luvassa viikonvaihteessa varsin vaihtelevia säitä, ukkosta reippaasti myös.

Ja tiesitkö muuten, että Turkuun on tulossa kuuma kesä. Noin niinkuin poliittisesti!
Sama on meno kaupungissa kuin koko vuoden.
Maanantaina jatkuu mielenosoituksten sarja, jossa mielialat kuumenevat kaupunginhallituksen tyhmien esitysten myötä. Edelleen on edessä lomautuksia, pakkolomia, ihmisten kotien myyntiä ja palvelujen ulkoistamista.

Millä ihmeen ilveellä muutoin voi hoitaa vuositasolla 200 ihmisen työt, jonka verran neljänä vuonna peräkkäin ovat valtuustoryhmät yksimielisesti päättäneet pienentää työntekijämäärää!

Kuka enää hoitaa lapset, sairaat, vanhukset, opetuksen, bussiliikenteen ja paljon muuta?
Siivoamisesta puhumattakaan niin sairaaloissa kuin kouluissa ja kaikkialla.
Lopputulos on, että ulkoistetaan ja kuntalaisille tarjotaan palveluseteleitä. Se hankkii sitten kenellä varaa on, omavastuu jää niin suureksi, että monen hymy hyytyy, vaikka kuinka mainostetaan siinä valinnan vapautta.

Näillä keleillä on köyhillä ihmisillä ainoa vapaus jäädä vaille tukea ja turvaa - siinä se.

Siksi maanantaina 15.6. kaikki kynnelle kykenevät taas torille klo 17 ja siitä valtuuston luo klo 18.30!
Joukolla mieltä osoittamaan valtuuston luo mieletöntä politiikka vastaan!!

torstai 11. kesäkuuta 2009

KYLMÄT TUULET PUHALTAVAT!

Niin on. Jos panet nenäsi ulos ovesta, tunnet sen hyytävänä kylmyytenä. Mittari on nippa nappa 10 asteen yläpuolella, ja tuuli puhaltaa kuin puhuri. Se on ilmastoa tänään oikeasti.

Mutta sama kylmä ilmanala pihaltaa myös yhteiskunnassa. Vasemmisto hävisi vaaleissa, oikeisto samoin. Mutta äärioikeisto marssi puhallellen eteenpäin. Se merkitsee maahanmuuttajavihamieistä, rasista ja fasistista ilmapiiriä, joka näillä eväillä rohkaistuu entisestään. Samaan aikaan työnantajat vaativat jo ihmisten perusturvan jäädyttämistä ja lyö lopunkin edestä suitsia täähänkin mennessä heikolle Sata-komitea työlle. Elinkeinoelämä ja työnantajat haluavat määrätä entistä vahvemmin ihmisten arkea.

Samaa kylmää puhuria ovat merkit, joilla ollaan Turussa lopullisesi fuusioiden jäkeen myymässä kaikki kaupungin asuntovuokrakiinteistöt. Asiaa eivät porvarit eikä virkamiehet edes kieltäneet kun vuokratalojen kinnteistöjen hallitus kokoontui eilen illalla.

Koko asunto-ohjelma ja omistajapolitiikka on menossa kh:n ja valtuuston käsittelyyn eväillä, jotka mahdollistavat kaiken tuon varsin helposti. Valtuusto kutsutaan juhannuksen jälkeen vielä ylimääräiseen kokoukseen. Silloin varamiehet tulevat päättämään ja päästämään varsinaiset valtuutetut pälkähästä!

Kyllä kylmat tuulet pugaltavat nyt kaikilöla rintamille!
Koska ihmisten silmät ja korvat vaaleissa aukeavat?
Entä koska muuttuvat demarien ja vassin politiikat, nyt ainakin kansa rankaisi rajusti.

Mitä sinä ajattelet tästä?

lauantai 6. kesäkuuta 2009

vaalibudjeteista -

...on mielenkiintoista vetää johtopätöksiä.

Jos kohta joku tunnettu politikko kuten jäätteenmäki ilmoittaa budjetikseen 25 000 €, tulee siihen päälle kaikki se mainoksena toimivam, kun hän on esillä eri medioissa jo istuvana meppinä. Samoin on joidenkin muidenkin laita. Toisaalta jos Ukolla (kok) on yli 100 000 € budjetti, kertoo se miehen varallisuudesta eurolobbarina. Siellä on saanut koottua sekä pääomia että tietoa. On kai lähtökohta toinen kuin suurimmalla osalla ehdokkaita.

Toisaalta ihmeellinen perustelu neiti Paasilinnalla. En löytänyt yhtään kelvollista ehdokasta, niin päätin itse ryhtyä ehdokkaaksi! Onpas siinäkin itsekäs perustelu - ei ymmärrä!

Uskomattomin mainos, jonka olen nähnyt on täällä Turun seudulla: Viime vaaleissa eduskunnasta pois pudoinnut Mikko Immonen ilmoitti suurella lehti-ilmoituksella TS:ssa: Mikko Immonen palaa eduskuntaan!
Hän luonnollisesti vetosi kannattajiinsa äänestämään Lapintietä, jotta hänelle aukeaa uudelleen eduskuntapaikka.

Monenmoisia ovat mutkat ja metkut. Taktiokointia niin monella.

Mutta huomenna illalla kuullaan miten meni?
Tuliko Soinista pätkämeppi, menikö samaölla Sari, tippuiko Itälä kuten on ennakoitu, entä miten käy kolemn nsuurimman puolueen keskeisen kisan.

Ulkoparlamentaarisista puolueista eivät puhu mitään.
SKP:sta puhumattakaan!
Ihmekös tuo, kun eduskunta taannoin jo säätiöi vallan itselleen, nykyisille puolueilla sen verran kovilla äänikynnksillä, ettei välttämättä RKP:n tulevaisuuskaan loista...
Vai mitä luulet?

perjantai 5. kesäkuuta 2009

mainoskikka tuokin!

Ei voi muuta kuin todeta median ja valtapuolueiden pelaavan hyvin yhteen. Etukäteen näytetään jo valmiiksi kuvatkin ketä valitaan .... aivan kuin vihjeeksi ihmisille, että jos haluat olla voittajana, äänestä jotain heistä...

Se on semmosta tämä demokraattinen ja kaikille samat lähtökohdat vaalissa antava kotomaamme. Aivan kuten TV:n paneelitkin, joissa vain eduskuntapuolueet ovat äänessä. Voiko muuta ihmiset ajatellakaan olevan, kun aina näkee sitä samaa.....Soini vastaan muut...ja Soinilla retoriikkaa, jossa mennen tullen luvataan ja kiellettään samoja asioita...kuten omaa asettumista ehdokkaaksikin.

Ihmeellistä on, että siitä huolimatta on voimia mm. SKP:n ehdokkaiden ja tukijoukkojen keskuudessa tehdä sitkeästi vaalikampanjaa...todellisena vaihtoehtona nykypuolueille, Sitä pin persut eivät totta vie ole.

Vielä on pari nippua jaettavana lehtiä, ne menee huomenna maailmalle loppuherätyksenä äänestää vahva protesti nykyiselle EU-politiikalle - kaikkea muuta kuin rauhanjärjestölle, kute jotkut sitä kumminkin mainitsevat!

PS
Olettekos panneet muuten merkille, että kuukaudeksi menee SUomen ilmavoimien suuri porukka Nato - yhteensopivuutta testaamaan Saksalaiseen Nato-tukikohtaan!
Etteikö siihen ole pyritty jo kymmenen vuotta!

Ihmetellä ei tarvitse, selvää pässinlihaa että maatamme sinne viedään nykyvoimilla, jos saavat jatkaa!

torstai 4. kesäkuuta 2009

palataanpas asiaan

Onpas vierähtänyt muutama kuukausi ilman uutta tekstiä tänne.
Sen sijaan olen päivittänyt asioita ja tapahtumia kommnetoiden Pro kirjasto-liikkeen omalle blogisivulle, joten siksi on jäänyt tänne paljon tyhjää tilaa.

Mutta jatkossa pyrin elämään taas täälläkin aktiivisesti.
Sen sijaan suosittelen ehdottomasti käymään Pro kirjasato-liikkeen sivuilla, siellä on paljon ja monenlaista asiaa.

Sehän on toimintaa, joka jatkuu edelleen.