torstai 1. lokakuuta 2009

HALLITUS - JALLITUS

Ei tarvitse ihmetellä Suomen 'parlamentaarista demokratiaa'. Eduskunta esittää kaikin kasvoin viatonta joukkoa, mutta samaan aikaan maassa jyllää tavallisten ihmisten keskuudessa selvä näkemys luottamuksen puutteesta kokom päättäjäjoukkoon.

On vaan surullista, että ihmisten reaktiot alkavat olla koko vaalimenettelyyn tulevaisuudessa täysin toivottomat. Moni on miettinyt olla menemättä enää koskaan äänestämään, kuten gallupeissa kerrotaan.

Siinä ei enää korjata asiaa, vaan nykyiset vallassaolevat tulevat vahvistamaan asemiaan. Merkillistä onkin, että samaan aikaan koko kohun kestäessä - myös Vanhasen lahjusepäselvyyksissä - on keskustan kannatus vahvitsanut asemiaan.

Totta vie säätiänsä on nii kokoomuksella kuin demareilla. Vasemmistioliitto on varmasti turvannut omat rahoituksensa samoin. Yksi niistä on tietysti mm. ay-liikkeen varat. Tunnetusti mm.- aikanaan turussa ehdokas Mikko Immosen vaalikampanjaa tuettiin varsin vahvasti niin Rakennusliiton kuin paikallisen aluejärjestön taholta. Silloin haluttiin torjua metallimiehen tuloa valituksi.

Mutta kaikkiaan hallitus edustaa yhtä jallitusta. Samaan aikaan kun velloo vaaliltuki- ja lahjuskohu, on helppo käynnistää muita asioita. Näibn jmm. nediamaksu, josta tehtiin jollain muulla nimellä maksu jokataloputeen veron klaltaisena, kohtelee varsin epäoikeudenmukaisista mm. sellaisia vanhuksia, jotka eivät kotonakaan ollessaan enää kykene seuraamaan eikä avaamaan yhhtään radio- eikä tv-kanavaa.

Näin koko ajan ollaan siirtämässä maksuja entistä enemmän vähävaraisille. Se on vain yksi esimerkki hallituksen linjasta.
Vai mitä ajattelet?