perjantai 5. syyskuuta 2008

Kristillisten sosiaalisuus Turussa

Taannoin olivat vihreiden ja kristillisten edustajat Aamuset-lehdessä puimassa miten hoitaa Turun taloutta.
Merkille pantavaa on, että puolueena kristilliset ovat liputtamassa sen puolesta, että Turku myisi kiinteistöjään.
Tässä vaiheessa olisi luullut, että kyseinen puolue olisi keskustellut esim. diakonien kanssa. Heillä olisi ehkä ollut jotain kommentoitavaa - tai sitten ei!

Pirkko Karimeri-Essen voisi puolueensa kanssa keskustella ja opiskella kristillistä eettisyyttä - itse en toki siitä paljon tiedä. Mutta ihmisten koteja olen valmis puolustamaan, ja siksi vastustan kaupungin budjetin tasapainottamista kiinteistöjen myynnillä. Ellei muuta, niin myydään esim. Ala-Lemusta täydellä hinnalla kokoomuksen kartanobisnes tai Ruissalon kansanpuiston rakennukset käypään hintaan.
Mutta ei tavallisten ihmisten koteja.

Muuten, ei ollut vihreilläkään kummoisia aivoituksia aiheesta
Ongelmaksi pj. Elina Rantanen näki sen, etteivät verotulot ja menot ole tasapainossa.
Mutta hallituspuolueen ehdokkaana hän joko unohti tai ei edes tiennyt, miten paljon viimeisen kymmenen vuoden kuluessa ovat kuntien osuudet pienentyneet valtionavuissa.
Lisänä siihen suurituloisten verohelpotukset, ja oikeus siirtää ansiotulot pääomatuloiksi, jotka ovat pois kuntien verotuloista (pääomatulojen nosto 90 000 ilman veroja!).
Yhteisöverojen nosto aiemmalle tasolle on myös toteutettava.
Hallituspuolueen paikallistoiminnan puheenjohtajan luulisi hallitsevan nuo seikat - eikä suoraan puhua sellaisista veronkorotuksista, jotka olisivat nostamassa nykyisen systeemin äyrejä.

Mutta porvaripolitiikka onkin porvaripolitiikkaa.
Sillä ei korjata yhteiskunnan ongelmia, eikä heillä ole sellaista tarkoitustakaan.
Siksi kannattaakin tutustua SKP:n kuntaohjelmaan!
(www.skp.fi/vaalit)

Ei kommentteja: