sunnuntai 16. tammikuuta 2011

AJANKOHTAINEN ASIA EDELLEEN - Turun kulttuurista...onko aihetta keskusteluun?


Nostin tähän takavuosilta edelleen ajankohtaisen kirjoituksen!
Kaksi ja puoli vuotta sitten kirjoitin kulttuuripääkaupungin kirjastopäätöksistä. Asia edelleen valitettavan tosi ja ajankohtainen. 
- Paitsi että Martti on lopetettu ja tila myyty Turun Osuuskaupalle halvalla, on Mikaelin tilat edelleen tyhjänä ja kaupunki maksaa kuluja kaiken aikaa! 
- Lisäksi muiden sivukirjastojen toimitiloja on supistettu, siirretty kouluihin ja nuorisotiloihin, ja mm.Härkämeässä on pieni ns. kirjavalikoima nuorisotalon kaikkein hälyisimmässä osassa keskellä sisääntuloaulaa!!! 
-  Eli se siitä kaupungin panostukksesta ihan oikeasti asukkaidensa pitkäaikaiseen ja jatkuvaan mahdollisuuteen saada kunnollisia kirjastopalveluja. Lähikirjastojen käyttöastetta huomattavasti pudottanut myös lyhyet aukioloajat, ja mm. lehtien lukumahdollisuus on olematon! 
Varissuolla hieno kirjastotalon tila alakerrassa edelleen tietääkseni pääasiassa tyhjillään.
Mutta onneksi eilen paloi rahaa taivaan tuuliin - Turulla kun siihen on varra.
Ammuttiin sinänsä upea ilotulitus...600 kiloa räjähteitä ja 5000 räjähdystä. Olipa todella sankka pilvi tässä kaupunginosamme päällä, yläkerran ikkunasta kun raketteja katselimme. Onneksi tuuli vei osittain merelle, mutta osansa saivat myös hirvensalolaiset.
Ja rahaa palaa vuoden aikana 50 miljoonaa, josta osansa saa rakennusliike Hartelan kainalossa oleva Logomon tilat....siitä mukava siivu sitä luovaa taloutta!!

Kyllä pitää edelleen paikkansa että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta entäs kun kaupunki valittaa rahapulaa?

perjantaina 9. toukokuuta 2008


Kulttuuripääkaupunki säästää kirjastotoimessa! Mitä tolkkua,


kun Turussa tähän oheisenVarissuon kirjaston tiloihin ympätään nuorisotilat alakertaan, ja näin kirjaston tilat jopa puolitetaan.
Tämä kaikki sen jälkeen, kun reilun kokoinen ja toimiva nuorisotalo alueen keskellä korjattiin kiireellä kansainväliseksi kouluksi!
Siis nyt varissuolaiset joutuvat supistuneiden kirjastotilojen käyttäjiksi sen jälkeen, kun koko Turkua palveleva koulu tuotiin kaupungin nuorisosta rikkaimman lähiön nuorisotiloihin!

Kyse on taas kerran säästöistä, joita haetaan tavallisten ihmisten käyttämistä palveluista. Palveluista, joihin on varaa köyhälläkin!
Jos alueen kirjaston käyttö on vähentynyt asukasmäärän laskun myötä, ei se ole mikään peruste.
Varissuon väestömäärä pyörii edelleen kymmenessä tuhannessa, ja lähiseuduilta, jossa on saman verran asukkaita, tullaan tänne myös.
Varissuolla on paljon työttömiä, samoin monikulttuurisuus on koko maan huippua. Jo tässä on kaksi syytä, joiden vuoksi pitäisi ilman muuta kehittää kirjaston toimintaa ja tarjontaa tätä silmällä pitäen. Mm. venäjänkielinen yhteisö on alueella suuri. Voisiko ajatella mm. venäjänkielisen kirjallisuuden erityistä tarjontaa... ei suinkaan siksi, ettei maahanmuuttajan tule oppia suomea, vaan myös, koska oman kotikielen taito tukee toisen kielen oppimista.
Ellet osaa ilmaista itseäsi millään kielellä, olet puolikielinen. Ongelmat kasaantuvat.
Siksi kirjaston merkitys on huomattava.

Nuorisolle tarvitaan paikkansa, se on totta.
Miksei kansainvälistä kulua voida siirtää johonkin niistä tyhjäksi jäävistä kouluista, joita kaupunki on nyt sulkemassa. Miksi aina siellä joudutaan sijaiskärsijöiksi, missä ongelmia ja vaikeuksia on tarpeeksi ilmankin!
Eivät nuoret ainakaan opi kirjaston käyttöä sillä, että saavat toimitilat omille jutuilleen kirjaston alakerrasta. Nuorten tiloissa musiikki soi ja ääntä syntyy, kuka takaa sen jälkeen rauhallisuuden kirjastoon?

Kyse on kaupungin säästöistä kulttuurin alueella tulevassa kulttuuripääkaupungissa!
Taas säästetään lyhytnäköisesti ! Ennen pitkää tulee ongelmia ja huomataan tehty päätös huonoksi.
Mutta silloin todetaan, että tehty mitä tehty, ja tuskin kirjasto pääsee takaisin laajempiin tiloihin, jos kerran on supistettu.
Siksi moinen hanke on pian muutettava ja nuorisolle tarpeelliset tilat löydyttävä muualta!
Kirjasto pysyköön kirjastona!

Koko kaupungissa kesällä kirjastotoimi supistaaNyt on jo ilmoitettu lukuisten pienempien sivukirjastojen pidennetystä kiinnioloajasta kesällä!
Kun aikanaan rakennettiin uutta upeaa, sinänsä tarpeellista pääkirjastoa, oli ilmassa jo uhkana, että sen kustannusten kattamiseksi lähivuosian tullaan supistamaan pienempiä lähikirjastoja!
Ovatko pidennetyt kesäsulut ja supistettavat toimitilat nyt ensimmäinen askel tähän?

Turkulaiset ovat ansainneet kirjastotoimen, joka palvelee myös lähiöissä kaikella teholla!
Se on toimintaa, johon kesämökitön pienituloinen kaupunkilainenkin voi turvautua kesällä ja nauttia hyvistä hetkistä kirjojen parissa - tai käydä sen lehtihyllyiltä lukemassa lehdet - tuo paljon käytetty osasto!

Ei kommentteja: