maanantai 10. tammikuuta 2011

ILKKA KANERVALLA TÄSMÄASEEN MENTÄVÄ AUKKO TIEDOISSSA

Istuin sunnuntaina puolikuntoisena sinnitellen pari tuntia Turun Mauno Koivisto - keskuksessa, jossa ay-väen rauhanpäivät piti loppuistuntoaan  ja koko viikonlopun pääpanelia.
Sen teemaksi oli nimetty  'Suomen turvallisuuspoltiikka, teemoina mm. Nato, pohjoismainen yhteistyö, Afganistan ja Venäjä'.

Panelisteina olivat järjestön pj Markku Kangaspuro ja turkulaispolitikko Ilkka Kanerva, mm. ex-ulkomministeri ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen.

Kangaspuro kiteytti ajatuksensa rauhan puolustamisesta siihen, että turvallisuus lähtee ihmisen läheltä
ja jos se toteutuu epäoikeudenmukaisesti ja epätasa-arvoa luoden, on seurauksena turvattomuuden kasvu. Sitä puolestaan seuraa levottomuus, joka saa monenmoisia kohteita ja muotoja. Siksi Kangaspuron kanta oli turvallisuuden tuottaminen niin kansallisesti kuin globaalistikin eriarvoisuuden vähentämisellä ja sen seurauksena väkivallan lientämisellä.

Kanerva totesi tämän Kangaspuron lähtökohdan antavan paljon ajateltavaa. Turvallisuuden tuottamista Kanerva piti myös tärkeänä, jos kohta ei pitänyt maatamme minään rauhanturvan suurmaana kuten jossain väitetään. Hän allekirjoitti esille nousseen Holkerin näkökulman, että Suomen pitäisi poistua mitä pikimin Afganistanista, jossa emme turvaa ruhaa vaan olemme yhtenä osapuolena maan sisällissodassa.


Yleisökin sai puheenvuoron.
Kysymykseen mihin Suomen pitää varustautua, mistä tulee hyökkäys, ei suoraa vastausta saatu.
Sen sijaan kuulemma hyökkäyskohde on ensisijaisesti Helsinki, jolloin on täysin ymmärrettävää, että Parolannumelle rakennetaan nyt laajaa aluetta kaluston ja ohjusten varastointiin ja korjaamiseen.
Vastaus oli tämä, kun kysyjä salista ihmetteli, missä on päätetty suuren alueen rakentamisesta Parolaan?

Pohjoisen rauhanaktiivi Kerstin Tuomala esitti kartan avulla salin edessä havainnollistaen, miten Pohjois-Kalotin alueella Nato on aktiivinen toimija. Alueella on ollut useita Nato-johtoisia sotaharjoituksia, joissa Suomi on mukana aktiivisesti, ei vain kumppanina.
-  Edelleen Tuomala esitti, miten Sodankylässä ja Kemijärvellä on yhteensä 12 000 neliökilometrin laajuinen alue aina Venäjän rajalle testausalueena. Siellä ulkomainen Procon-niminen yritys testaa Naton käyttämiä miehittämättomiä lentokoneita ja tutkalaitteita.
- Siis niitä samoja, joita käytetään koko ajan mm. Afganistanissa, ja joiden seurauksena ovat tuhannet siviilit saaneet surmansa.
- Kuka on päättänyt testausalueesta, entä harjoituksista ja mukana olosta - kysyi Tuomala. Ruotsissa asia ei mennyt parlamenttiin, vaan hallitus päätti. Tekikö Suomen hallitus samoin - kysyi Tuomala.


Kanervalla ei tietoakaan Kemijärven-Sodankylän sotakoneiden testausalueesta!
Väittipä parlamenttimies, ettei ole koskaan kuullutkaan moisesta asiasta! Siis ent.ulkoministeri.
Ei osannut asiaan muuta vastata, kuin antoi neuvoksi, että nyt pitää jonkun Lapin alueen kansanedustajan nostaa asia esille suullisella kyselytunnilla. Kertoi vaan kesäjan matkastaan Muurmanskiin, jonne ihan itse halusi mennä tutustumaan...

- No, bloginpitäjä perehtyi syksyllä aiheeseen ja asiaan tarkoinkin mm. Tuomalan alustuksen jälkeen  dem. naisverkoston ruskapäivillä Sodankylän Orajärvellä.
Tunsin siis asian varsin tarkkaankin, selvittelimme ryhmätöissäkin teemaa.
- Kommentoin välittömästi Kanervalle, että ed. Mustajärvi (vas) on kyselyn tehnyt ja Häkämies vastasi asiaan. Vastaus ei ollut asiallisesti vastaus lainkaan. Mutta pohjoisessa käydessään valiokuntamatkalla oli alueen laajuutta Häkämies perustellut, että pitää olla valmius jatkossa suuremmillekin ilma-aluksille. Tätä ei Häkämies selvittänyt enää vastauksessaan, mitä sillä tarkoitti.
- Kun bloginpitäjä oli kommenttinsa Kanervan ohjeeseen antanut, katsoi mies bloginpitäjää hämmentyneenä, sillä toki tunnemme turkulaisina toisemme. Ihmetteli varmaan, mistä mokoma Kiessling tietää Mustajärven ja Häkämiehen keskustelut, sillä eihän se ole edes pohjoisesta saatikka eduskunnassa.

Ei tietoa Naton laivoista Aurajoesskaan
Parempaa vastausta ei saanut kysyjä, joka tivasi Kanervalta, kuka antoi viime kesänä luvan Naton laivoille tulla Turun Aurajokeen esittäytymään tilanteessa, jossa Airistolla oli Naton harjoitukset. Kymmeniä aluksia ohjuksin varustettuina siis suomalaisessa satamassa, Kanervan kotikaupungissa. Taas levitteli Kanerva käsiään.
- Enpä tuntenut asiaa itsekään. Olin vaan yllättynyt kun kesällä näin laivat jokirannassa ollessani kaupunkikävelyllä, kun olin juuri tullut jostain reissusta. En tunne asiaa sen tarkemmin.

SIIS SUMMA SUMMARUM: 
Pitkäaikaisella kansanedustajalla, entisellä ministerillä ei hajauakaan asioista, joista luulisi edes ulkoasiain valiokunnan jäsenenenä olevan tietoinen.
Vaan minkäs voit kun ei oo tietoo... vaan keskustelemaan voi rauhassa tulla!!!!!
Mitä kansanedustajan sitten yleensä tulee tietää...? 

-  Kysyn vaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa erinomainen selostus Ay-väen rauhanpäivien seminaarista.Kaikesta näkee että olet perehtynyt asiaan varsin monipuolisesti Jopa käynyt itse harjoitusalueella. Oikean rauhanpuolustajan toimintaa. Kiitos!

Eira Kejonen kirjoitti...

Kiitos Kaija, että pidät asioita esillä ja kirjoitat niistä selkeästi.