Kotikuntalaki on ollut vuosia monen vammaisen ja vanhuksen eräänlainen pakkohoitoratkaisu.
Omalla tavallaan. Se on antanut mahdollisuuden viranomaiselle ratkaista, missä kunnassa vanhus tai vammainen saa asua, ja minkäklaisia palveluja hänelle siellä on ollut tarjolla.
Nyt vuodenvaihteessa tullut muutos voi yllättää.
Oheinen Ylen artikkelin uumoilee arvaamattomia seurauksia, jotka liittyvät oikeuteen muuttaa toiseen kuntaan, mutta rahoittaja on edelleen edellinen kunta.
Siis nyt vanhus/vammainen saa muuttaa, mutta palveluista ja muista asumisen kustannuksista kantaa vastuun edelleen edellinen kunta, se kotikunta.
Miksi tilanne on näin villi?
Kyse kunnissa on ensinnäkin jatkuvasta talouskriisistä (useimmissa kunnissa). Se on pitkälti seurausta valtionosuuksin reaalisesta pudottamisesta. Siis hallitusten politiikasta. Jos jotain osuutta on nostettu, on toista pudotettu.
Jos vanhuksen ja vammaisen palvelut olisivat kohdallaan, ei varmaan tarvettaa muuttaa olisi samassa mitassa kuin nyt pelätään tapahtuvan. Ymmärrettävää on, että milloin vanhus on jäänyt kauas yksin lasten muutettua työn perään, tuntuu järkeävältä, että halutessaan voi vanhus tulla lähemmäs lapsiaan.
Mutta sitäkään eivät kaikki vanhukset halua, vaan pysyisivät mieluummin kotikunnailla, kunhan vaan apua ja hoitoa olisi tarpeeksi. Sama koskee niin kotonaan asvuvia kuin erilaisissa hoito- ja hoivayksiköissä asuvia. Niissäkään ei tutkimusten mukaan ole läheskään aina riittävästi henkilökuntaa, ei virikkeitä, ei asiallista hoitoa ja turvaa.
YLE:n uutisessa todettu arvaamattomuus voi kyllä yllättää, mutta siihenkin on lainsäätäjillä kaikki avaimet käsissään. On annettava kunnille kaikki mahdollisuudet hoitaa vanhuksensa kunnolla ilman pakoa ja muuttorumbaa. Sehän suurelta osalta lienee seurausta kun haetaan parempaa hoitoa.
Arvaamattomuus on ennakkoitavissa oleva asia, varsuinkin kun katsiotaan miten poaljon kunnissa kaikien lisäksi syyllistytään sosiaalitoimen alibudjetointiin. Valvonta tässä asiassa ontuu kokonaan.
Siksi kansalaisaktiivisuus ja kansanliikkeiden rohekus ovatkin niitä valvojia, jotka voivat olla asialla. Kaikissa kunnissa kun läheskään ei löydy yhtään virkamiestä tai päättäjää, joka saisi/toisi asian esille.
Kotikuntalain muutos on tärkeä askel kohti vanhusten ja vammaisten ihmisoikeuksia. Mutta edelleen jää jäljelle liiakaa tilanteita, joissa kunnasta riippumatta on paljon parannettava vanhusten ja vammaisten asumisen ja hoidon järjestämisessä ja toteuttamisessa.
Ja taas kerran korostan IMF:nkin lausuntoon perustuen, ettei yksityistäminen ole tässä suhteessa minkään valtakunnan ratkaisu, se ei takaa edullisempia ja parempia palveluja.
Voimavaroja julkisen sektorille lisää, on ratkaisu tässäkin monen vanhuksen ja vammaisen kotikunnassa!
Kotikuntalain muutoksen vaikutukset arvaamattomia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti