torstai 11. lokakuuta 2012

SIITÄ PUHE MISTÄ PUUTE: PALVELUT JA RAHA

Vuosi vuodelta surraan, ettei rahat riitä, jukolauta....siis Turun kaupungin budjetissa.
Varsinkin perusturvalautakunta puhuttaa jatkuvasti ratkaisuillaan kaupunkilaisia. Siksi kai minäkin niihin vähän väliä puutun.  Siitä puhe mistä puute!

Kalliiksi tuli muutaman vuoden takainen Luolavuoren vanhainkodin alasajo. Korvaavia hoitopaikkoja on jouduttu hankkimaan yli miljoonalla eurolla mikä on julkista tietoa. Lisäksi hoivataloihin muuttaneiden eläkeläisten asumistuet ja niissä kaikki yksityiselle maksettavat palvelukulut (ruokapalvelu kuljetuksineen ym), joihin vanhuksen eläke ei riitä.

Yksi kompa kaskessa on ollut jo vuosien ajan se, miten kaupungin omia toimia on tehty osaksi TYKS-piiriä. Näitä ovat kuvantaminen (rtg) ja laboratoriopalvelut yleisölle näkyvinä selkeinä juttuina. Mutta ei riitä, että ne on TYKS-piirin toimintoja, vaan niistä on siellä tehty liikelaitoksia samoin kuin kaupunki liikelaitostaa monia toimintojaan. Kun lab.palvelut ovat TYKS:n liikelaitosta, on se sopijaosapuolena määräämässä mitä se myy ja miten. Uusin muutos on aukioloajat. Laboratorioon pääsee kaupunginsairaalan toimipisteissä vasta klo 8, ennen se oli klo 7.  Se merkitsee, että diabeetikko, jonka on syötävä aamupala ja otettava usein moniakin lääkkeitä jo varhain ennen aamiaista, joutuvat pulaan. Nyt ei saa aikoja enää edes klo kahdeksan, vaan vasta joskus myöhemmin. Se vaarantaa potilasturvallisuutta. Näin sen näen. Verensokerit heittelee entisestään...

Uusin  heikennys on se, miten TYKS ilmoitti lakkauttavansa Käsityöläiskadun kuvantamisyksikön  säästääkseen 180 000 euroa. Ja hus sanon minä. Sen johdosta kaupunki suunnittelee nyt ostavansa kuvantamispalvelut Terveystalo Pulssista. Ja mikähän on hinta? Siitä ei ainakaan ole uutisoitu mitään.
Olisipa mukava kuulla sekin julkisesti!

Kysyn vaan, eikö kaupungin ole järkevämpää maksaa TYKS:n kuvantamisyksikölle kyseinen määrä euroja kuin tehdä sopimus yksityiselle, josta tulee taatusti kalliimpi vaihtoehto.

Siitä puhe, mistä puute: Palvelut ja raha - mikä suunta!


Ei kommentteja: