Tänään kerrotaa uutisissa, että viime vuonna jäi ennätysmäinen määrä alle 30-vuotiaita työkyvyttömyyseläkkeelle. Niin paljon, että se merkitsee keskim. 4 eläkepäätöstä alle 30-vuotiaille joka päivä! Mitä muuta nuorista kerrotaan? Häiriökäyttäytymistä, koulukiusaamista, koulusurmia, monenlaista väkivallantekoa....ilman rajoja? Miksi näin?
Entä eväät tähän? Onko sitä koululaitoksemme, joka kilpailee kaiken aikaa Pisa-tutkimusten kärkisijoilla? - Huolimatta yhä kasvavista koululuokkien koosta, huolimatta kodissa olevista ongelmista kuten työttömyyden tai mielenterveyden tuomat ongelmat. Onko tässä eväät liian monelle? Kuka jaksaa välittää lapsista ja nuorista?
Vanhemmat? Valitettavasti ei aina. Jos niin olisi, ei perhetyötä tarvittaisi, ei opettelua ja kurssitusta vanhemmuuteen, ei edes kirkon diakoniaa tai marttakerhoja. Mutta kun kotona ei ole pakko herätä aikaisin kun ei ole töihin lähtöä, kun masennus pukkaa päälle. Silloin unohtuu se koululainen liian usein. Lähdethän kouluun ajoissa? Olethan ollut tänään koulussa? Olethan tehnyt läksysi - tuliko ja mitä tehtäviä? Minkälainen päivä sinulla on ollut?
Ellei kukaan jaksa välittää lapsesta, ei kauan lapsikaan enää välitä.
Miksi välittäisi? - Edes koulusta, jatko-opinnoista tai työstä, eikä aikanaan arjen sujumisestakaan kun aikuistuu. Tässä meillä mättää.
Sitten on se toinen ääripää. Se elää koko ajan kovassa kunnianhimon kierteessä: koulussa pitää menestyä, harrastuksia pitää olla paljon ja niihin vanhemmat kuskaa tiukalla aikataululla. Kavereita on oltava paljon, merkkiivaatteet tai muuten in, ja aina sopivasti taskurahaa matkassa....Vanhemmat ovat työssään yhtä kunnianhimoisesti etenemässä niin, että välillä unohtuu tavallinen läsnäolo. Ei se riitä, vaan pitää sekin aika suorittaa!
Tässä hullunmyllyssä muutaman epäonnistumisen paineessa lapsen elämä voi romahtaa. Turhautuu. Ei voita enää urheilussa, kokeet menevät huonosti - tai ei ainakaan tarpeeksi hyvin. Kaverit kuiskivat selän takana. Siitä alkaa se kierre, ellei kukaan huomaa. Lapsen ja nuoren on paha olla. JA paha olo pahenee. Ei voi mennä kouluun kun päätä särkee tai mahaan sattuu. Tai aamulla lähdetään ja iltapäivällä tullaan....kun on päivä lusmuiltu kavereita paossa tai niiden kanssa.
Näistä molemmista ääripäistä löytyy ainekset nuorten pahaan oloon, mielenterveyden ongelmiin, sysrjäytymiseen, haluttomuuteen...tai kaikkeen epäonnistumiseen. Pahan olonsa liian moni kätkee sisäänsä ja aivan liian kauan. Joskus peruuttamattomasti. Mutta ajoissa annettu apu, vanhempien läsnäolo ja lapsen elämästä kiinnostuminen, opettajalla aikaa huomioida lapset yksilöinä, koulun opotkin palautettuina apujoukkoina....kaikkea tätä tarvitaan.
Kiva koulu-kampanjat ovat hyviä, mutta eivät riitä! Nyt on peruttava ne reurssien vähennykset, jotka ovat osana syksyn budjettisuunnitelmaa. Opettajat ovat jo huolissaan. Nyt on oltava kaikkien muidenkin huolissaan ja tartuttava asiaan. On tärkeää, että nuoret ihmiset jaksavat ja tunteva voivansa päivästä toiseen niin ylmäet kuin välillä elämän alamäetkin. Mutta jatkuvassa alamäessä ei kukaan pärjää - se päättyy päin seiniä. Seuraa totaaliromahdus ja työkyvyttömyys. Se josta nyt uutisoidaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti