tiistai 31. heinäkuuta 2012

KIERRÄTYSTÄ sosiaaliseen tapaan....

Taannoin väitteli tri Johanna Kallio siitä, miten kuntalaisten mielipiteet ja kuntapäättäjien tekemät päätökset korreloivat keskenään. Tuloksen saattaa arvata. Väitöksessä yhtenä tarkkailun kohteena oli kysymys vanhustenhuollon ratkaisuista. Kuinka sattuikaan - suunnilleen samaan aikaan oli Turku tehnyt päätöksen lukuisten vanhainkotipaikkojen alasajosta. Kuulematta omaisia, työntekijöitä, vanhuksia, kaikkia heitä, joita asia koski. - Vaikka toki muutakin yritettiin väittää.

Kamppailua vanhusten, omaisten ja henkilökunnan puolesta ja kanssa käytiin siihen asti kunnes Luolavuori oli periaatteessa tyhjennetty. Paitsi että samassa kiireessä aloitettiin Liinahaan vanhainkodin saneeraus, ja vanhukset sieltä siirrettiin Luolavuoren tyhjentyneisiin tiloihin. Tyhjennetystä talosta tuli väistötila. Ja edelleen samaan aikaan oli päätös Runosmäen vanhainkodin saneerauksesta - jonka vanhukset väistösiirrettiin TYKS:n uuteen ns. T-sairaalan tiloihin väliaikaisesti.

Harva on  ääneen puhunut siitä, miten esim. Luolavuoren vanhusten siirroissa kävi. Tiedossa on, että moni menehtyi moisen kierrätyksen aikana. Monet viettivät yöttömiä öitä miettiessään omaisen tulevaa sijoituspaikkaa. Rahalla olisi päässyt vaikka minne ja hoitoa saanut siellä ostettua lisää, mutta ei kukkaro kestä.

Turussa on vanhuksia siirretty alinomaa. Varsinaista kierrätystoimintaa....Kaskenlinnan sairaala toimi runsaan vuoden kun tehtiin päätös yhden osaston lakkauttamisesta. Vanhukset sieltä siirrettiin kuka millekin osastolle - ja ylipaikoille. Ilman lisähenkilökuntaa.

Lopputuloksena ihmetellään henkilökunnan suurta sairastavuutta ja poissaoloprosentteja. Työn jatkuvat muutosprosessit, työtovereiden ja vanhusten alinoaminen  muuttuminen, käytäntöjen vaihtuminen, jatkuvasti kasvava kiire työvuorossa ....onko ihme että paukut loppuvat - tai ainakin käyvät vähiin ennen loppumista.

Näistä asioista päätetään taas tuleville vuosille nyt ensi vuoden budjettien valmistelussa. Koska nytkin Turussa harrastetaan jatkuvaa alibudjetointia, lienee lopputulos enemmän väsyneitä hoitajia ja yhä lisää vanhusten kierrätystä paikkapulan vuoksi. Tähänkö kuntalaiset halauavat tyytyä?

Nyt Luolavuoren tiloissa asuukin Turun Yliopiston ulkolaisia tutkijoita ja stipendiaatteja....viis vanhuksista. Onneksi yliopisto sai tilaa vierailleen.




Ei kommentteja: