sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Erinomainen kulttuurikokemus: Nummenmäen työväennäyttöllä VANJA - ENO

Kulukin jo muutama viikko siitä, kun olin viimeksi teatterissa.
Se oli pikkuisten kanssa perinteinen ja maan mainio kaupunginteatterin Viiru ja Pesonen - tällä kertaa joulunvietossa. Sitä ennen olin marraskuussa myös pikkuisten (kahden vanhimman) kanssa katsomassa Nummenmäen Työväen näyttämöllä Pikku Heidiä, joka oli hyvin harjoitettu ja myös hienosti esitetty näytelmä - itse asiassa koko perheelle. Ja lasten ja nuorten näyttelijöiden osuus ja taito olivat vallan erinomaisia - puhumattakaan innosta paneutua rooleihinsa. Niin tosissaan he olivat esityksessä.

Eilen olimme muuatmaien ystävien kanssa Nummenmäen Tyäöväen Näyttämön juhlassa.
Teatterille tuli ikää 85 vuotta ja juhlavuoden näytännön VANJA-ENON ensi-ilta oli eilen.

Eipä voi kuin taas kiittä erinomaisesta lopputuloksesta. Kaksi- ja puolituntinen veivät kokonaan tuohon tsehovilaiseen aikaan. Niin onnistuneet olivat sekä lavastus pelkistettynä ja harmonisena, mutta myös aikakaudelle tyypillinen puvustus. Ennenmuuta hyvät roolisuoritukset nousivat illan myötä yhä paremmiksi, kun ensi minuuttien alkukankeus oli sulanut.

Vaikka näytelmän luonteen vuoksi oli roolituksissa nyt näyttämön varttuneempaa väkeä, oli myös nuoren Sonjan roolin esittäjä onnistunut löytämään hyvän ja täysin uskottavan otteen osaansa.
Kaikki turha oli pois esityksestä, mutta kaikki, mille se rakentui, oli myös tuiki tarpeen. Jopa T-Talon lavalla alkuajoista asti ollut piano oli osuvasti nyt mukana lavastuksessa professorin talossa - nelihaarainen kynttelikkö pitkin palavin kynttilöin sen päällä. Myös lavan takaa sivulta 'yläkertaan verhon taaksen' nousseet portaat antoivat ulottuvuutta näyttämölle uudellea tavalla.

Tässä yhteydessä en nimiä lähde erittelemään, mutta kaikille niin läheltä kuin kauempaakin Turku-reissulle tuleville suosittelen lämpimästi sen varmistamista, että to, la tai sunnuntaina sopii meno teatteriin T-Talolle.
Teistä kaikista turkulaisista puhumattakaan!
Rauhallista draamaa, jossa jännitteitä juonen mukaisesti monella tasolla ja moneen suuntaan.
Se toikin tarinan osaksi myös tätä päivää.
Kuten ajaton kirjallisuus tekee aina.


Ei kommentteja: