torstai 8. tammikuuta 2009

Kukaan ei voi olla välinpitämätön!


Tapahtumat lähi - idässä ovat vyöryneet siihen tahtiin, että kymmenen päivän kuluessa on saanut surmansa yli 700 palestiinalaista. Joukossa on merkittävä osa lapsia, sillä mm. viimeksi ohjattiin tuho suoraan kolmeen kouluun!

Samalla on koko Gazan alueella huutava pula lääkkeistä, energiasta, puhtaasta vedest, ruoasta...kaikesta millä ihmisen arki voi edes jollain tavalla edetä.
Nyt jo kansainvälinen Punainen Risti ja sen suomalainen johtaja Per Stenbäck antoi kovan tason lausunnon, jossa hän totesi kysessä olevan kaikkien käytettävissä olevien tietojen mukaan totaalinen kansanmurha. Se merkitsee, että Israel tällä tavalla on tekemässä Gazan alueen etnistä puhdistusta omiin tarpeisiinsa. Näin ovat kansainvälsue asiantuntijat arvioineet.

Edelleen on korostettu, miten Israel edellisenkin ½ vuoden tulitauon aikana on kaiken aikaa tehnyt provokaatioita ja koetellut palestiinalaisia mm. tiukalla saarrolla. Tästä suivaantuneina ovat kotitekoiset raketit lentäneet Israelin puolelle, mutta toki palestiinalaisillakin tuntuu olevan ystäviä tässä tilanteessa - ei vain sanoissa.

Jotta inhimillinen kaaos alueella voidaan korjata, on vaadittava välitönttä tulitaukoa. Siihen atrvitaan moelmpia, niin Israelia kuin Hamasia. Asia erikseen on, että nyt on Libanin puolelta tullut jo pohjois-Israeliin raketteja, joten vaara ei ole vallan pieni siitä, että koko konflikti laajenee lähi-itään laajemminkin.

SIKSI NYT RAUHA GAZAAN!'
ALL FOR GAZA!

Ei kommentteja: