tiistai 6. toukokuuta 2008

- että onkin kanttia Häkämiehellä....

....olla ajamassa avoimesti maatamme taas kerran siihen sotilasliittotoimintaan ja jäsenyyteen, josta maamme kansan enemmistö on niin monen gallupin mukaan edelleen täysin toista mieltä.

Kaksi kolmesta on edelleen sen kannalla, ettei jäsenyyteen pidä lähteä.
Miksi sitten Ruotsin kanssa yhdessä? Rakas naapurimmehan petti vast'ikää toisessa sotilaallisessa yhteishankkeessa, josta se perui joukkonsa posi, mutta Suomi se lähettää miehensä matkaan.

Onko se maalle suurikin etu, että amerikkalaista Nato-yhteensopivaa kalustoa saataisiin silloin edullisemmin?
Eikö ole toisenlainen kunnia ja etu olla jatkuvasti lisäämättä sotilasbudjettia. Nyt on nyt vuosi vuodelta puolustusbudjettia kasvatettu enemmän kuin moniakaan muita pääluokkia budjetissa.

Upseerien himot uusiin leluihin kasvavat samalla tavalla kuin lapsen, joka ei koskaan saa leluja tarpeekseen, jos aina saa sen minkä pyytää. Sen jälkeen haluaa heti uuden. Ja taas uuden.

Näin meillä on jo menty vuosia. Hornettien jälkeen täydennyksiä niihin, sitten kuljetushelikoptereita pitkille etäisyyksille, sitten miehittämättömiä tarkkailulentojen ilma-aluksia... ja samaan aikaan puhutaan merivoimissa uudelleen jopa koko kaluston osalta uudenlaisista avauksista....

Kyllä tällä viikolla pelkästään jo voiton päivän kunniaksi 9.5. on sanottava selkeä sEIs Häkämiehen, kokoomuksen uuden ulkoministeri Stubbin ja monenlaisten upseerien himoille ja haluille Naton suuntaan.

Siksi 'sEIs Natolle'.



Ei kommentteja: