perjantai 23. toukokuuta 2008

Mainio mattonpesureissu



Toissa päivän tahriintui pahasti vaalea matto, ja ainoa vaihtoehto oli lähteä sen kanssa pyykkiin. Onneksi Varissuolla on kunnon mattopesukone. Samaan koneeseen sopi pari pikkumattoa mukaan ja toinenkin tasaisemmin tuhraantunut matto. Ei kun matot auton perään ja pesulaan.

Kun sai koneen käyntiin, menin naapurissa olevaan kahvilaan. Sen pitäjä on vanha tuttu, vuosia jo tunnettu, aluksi tutustuttiin vaimoon. Olimme takavuosina jakamassa lehtiä Varissuolla, ja keikan päätteeksi päätimme mennä kahville, maahanmuuttajan pikku kahvioon.

Vuodet ovat kuluneet. Kahvio on isommissa tiloissa. Ja olemme tutustuneet entistä paremmin.
Jo viime kevään naistenpäivän ilta tässä kahviossa päättyi mielenkiintoiseen keskusteluun. Pohjat tulivat silloin valmiiksi tämän päivän tapaamiselle. Kupponen kahvia, pikkupulla, ja istahdimme sillä hetkellä hiljaisen kahvion pöydän ääreen porukalla: kahvilanpitäjät ja minä.
Muutaman minuutin kuluessa oli asia jo täysin selvä. Viime keväästä asti ei ole ollut epäselvää, etteikö perheestä löydy hyvää ehdokasta syksyn kunnallisvaaleihin. Nostamaan samalla maahanmuuttajien itsetuntoa arjen elämässä. Perhe, joka hankkii asunnon, hoitaa talouden, maksaa veronsa ja on valmis auttamaan kielitaidottomia uusia maahanmuuttajia...ja monia kieliä, myös erinoamsita suomea puhua on uusin ehdokkaamme.
Ny olemme ylittämässä viime vaalien ehdokasmäärän kuntavaaleissa Turussa, ja sitä rataa olemme vahvasti jatkamassa.

On monta varteenotettavaa uutta, monen ikäistä ehdokasta: on sinkkuja, perheellisiä, nuoria, eläkeläisiä, naisia, miehiä, kaikki hyvässä innossa nyt yhteistoimin vaaliohjelman kokoamisessa.

Ensimmäiset kuntakuulemiset lähiössä ja kuntapolitiikan kurssit ovat käynnistyneet.
Vaaliohjelmaa ovat ehdokkaat joukolla työstäneet ja lopullisesti se vahvistetaan elokuun lopulla. Silloin on kuntakuuleminen kiertänyt loppuun ja rynnäkkövaihe alkaa.

Mutta monenlaiset suunnitelmat ovat nyt hioutumassa, ja jo nyt tuntuu siltä, että emme ole yllättämässä vain muita vaan myös itsemme, kuun vaalituloksia aikanaan kuullaan.

Tämän päivän saldo oli viikon ehdokas - itse asiassa samalla viikolla taas jo toinen.
Ja näiden kahden ehdokkaan ansiosta Turussa tärkeät lähiöt tulevat esille vahvemmin: Lauste ja Varissuo, runsaasti maahanmuuttajia ja paljon asukkaita molemmissa lähiöissä. Tätä rataa lisää ehdokkaita muuallekin.

Ei parempaa matonpesukeikkaa voi olla!
Kaiken tuon aikana tuli kaksi pitkää ja kaksi pikku mattoa taas raikkaan puhtaiksi.

Ei kommentteja: