Tänään aamulla yllätti viime aikoina enää äärimmäisen harvoin kiusannut migreeni. Se oli poikkeuksellisen tuskaista pahalla huimauksella, silmien kivuilla ja tosi kovalla migreenikivulla. Nämä oireet olen melkein jo unohtanut - kerrotaanhan , että se on vaiva, josta iän myötä hiljalleen pääsee... mutta oliko viesti kuolevaiosuudesta, nuoruudesta, mistä lie, mutta kamala päivä. Iltapäivällä helpotti.
Mokoman hurjan kivun vuoksi - johon ilmeisesti liittyi jo eilisiltainen pahoinvointikin, aiheutti sen, etten pystynytkään lähtemään aamulla Tampereelle sosiaalifoorumiin. Jää huomisaamuun, toivottavasti voin paremmin.
Nyt oli bussissa tyhjänä minun paikkani. Mitään ei sille voinut. Vasta illansuussa alkoi olla olla normaali.
Olen saanutkin urakoitua silittämällä ison määrän pyykkiä, hyvä minä!
******************************
Mutta otsikkoaiheeseen.
Miksi ajassamme haisee pahana tunnus ' Minulle kaikki heti' - kun puhutaan suuresta osasta tämän päivän nuoria ja nuoria aikuisia. Ilmiöön törmää, kun katselee ja kuuntelee mitä ympärillä tapahtuu.
Media niin paperilla kuin verkossa ja jopa kaduilla suoltaa tuota samaa trendiä.
Paitsi että pitää olla nuori, menestynyt, kaunis, terve, onnellinen ja mitä vielä - lahjakas, on oltava vähintäin pari tutkintoa jo varhain ja hyvä työpaikka. Tuota kaikkea aivopestään täydellä tuutilla nuorille ihmisille.
Ja ellet vähintäin huomattavaa osaa noista asioista saavuta, olet ehdottomasti mennyttä miestä.
Välistäputoaja, luuseri, elätti, laiska, tyhmä, epäonnistuja, ehkä vielä rumakin.
Entä nuorten pahoinvointi tämän päivän Suomessa - ja muuallakin?
Paitsi yhteiskunnallinen ja taloudellinen asema, myös ajan arvot, joita nuorille syytetään, saavat helposti kokemaan, ettei maailma ole minua varten. ' Olen ainainen epäonnistuja. Toisilla menee paremmin. Heillä on ammatti, töitä, ehkä onnea rakkaudessakin - tai siltä ainakin näyttää. On hienoja vaatteita, autoja, kaikkea sitä mitä mainoksissakin näytetään...
Miksi näin menee?
Kapitalistinen tavaratuotanto, kilpailuarvot, yletön kuluttamisen huuma, kertakäyttökulttuuri monessa asiassa - niin tavaroissa kuin usein ihmissuhteissakin - ja paljon muuta.... se kaikki on tämän ihannoidun järjestelmän tuote, jota länsimaiseksi vapaudeksi ja demokratiaksi sanovat.
Siis vapautena mihin?
Vapaudeksi köyhtyä, olla huonommassa osassa, sairaampi, vähemmällä koulumenestyksellä, heikommilla mahdollisuuksilla jo lapsuudesta ja kodista alkaen... ja vaikka vapautena tulla ammattitaidosta huolimatta riistetyksi varsin pienellä palkalla tai pätkätöillä.
Mutta se kaikki onkin kääntöpuoli.
Kääntöpuoli tunnukselle 'minulle kaikki heti!'
Totta on myös se, että me vanhempi sukupolvi liian usein olemme menneet tuohon samaan lankaan.
Usein ehkä vain päinvastaisin ajatuksin. Kukapa ei toivoisi lapsilleen ja lapsenlapsilleen parempaa ja onnellisempaa elämää kuin itselle, vaikka omakin elämä olisi ollut ihan kohtuullinen tavallisine ylä- ja alamäkineen. Mielellään useimmat vanhemmat auttavat ja avittavat nuoria, jos suinkin voivat sen tehdä.
Mutta olemmeko aikuisina tukemassa ja kannustamassa nuoria ihmisiä tuohon 'minulle kaikki heti' - elämään edes itse huomaamatta sitä.
Onko käynyt niin, että kulutus, kilpailu, markkinat, tavarasokeus on ajanut aikuisetkin siihen samaan hullunmylly-hälläpyörään? Kaupat aina auki, digiohjelmaa kymmeniltä kanavilta tai kiireellä paikasta toiseen... Siinä samassa myllytyksessä, joka vie ihmisiltä ajan, rauhan, rahat, mielenrauhan, yöunet, terveyden, yhdessäolon, onnellisuuden...
Onneksi vielä järkeäkin näkyy
Kaikki edellä kuvattu tuntuu olevan elämänmenoa, joka helposti sokaisee ja tekee elämästä ohuen ja niin pinnallisen. Sen sisään ei mahdu todellisia arvoja, tunteita tai rauhallista eloa.
Se on ikuista kilpajuoksua ajan, tavaran ja elämän kanssa.
Onneksi myös vastakkaiset arvot ovat nousemassa taas vahvasti esiin.
Ei elämä ole siitä kiinni, että pitää kaikki mahdollinen saavuttaa.
Ja saavuttaa pian ja täydellisesti. Ei todellakaan.
Tilalle on jo noussut omien käden taitojen arvostaminen: käsityöt, kotiruoka, 'vanhasta uuttaa tuunamiinen'.
Median ja tietotekniikan vallatessa alaa aikanaan ennustettiin kirjojen häviävän keskuudestamme.
Mutta miten on? Ihmisten lukemisen into kasvanut. Kirjastot ovat arvossaa, vaikka päättäjät eivät sitä aina ymmärräkään. Tänään ymmärretään myös, että pienikin voi olla kaunista.
Mutta yhä useammin tähän vaihtoehtoiseen elämäntapaan joutuu moni siirtymään hiljalleen syystä, että eläminen on kallista. Siis elämä on. Se on kallista.
Rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
- Vaikka väittävät, ettei euron tulokaan mitään vaikuttanut. Olen eri mieltä.
Pahinta on se, mitä tietoisesti on poliittisilla päätöksillä eduskunnassa, hallituksessa, kunnissa saatu aikaan.
Yhä suurempi osa ihmisiä hakee apua leipäjonoista. Yhä useampi ihminen sinnittelee - vaikka kerrotaankin, että toimeentuloa hakevien määrät ovat pienentyneet. Olisikohan tuen rajoilla ja kriteereillä siihen mitään vaikutusta? Tai sillä, että erilaisten laillisesti ihmisille kuuluvien oikeuksien hakeminen on tehty niin monimutkaiseksi, etteivät kaikki jaksa niitä koukeroita käydä läpi.
No, lopputulos on, että jako kahteen syvenee.
MINULLE KAIKKI HETI - kansa juoksee kilpaa kellon, euron arvon, oppiarvojen, maan arvon nousun,
markkinakorkojen, hevosvoimien ja polttoaineen hinnan kanssa.
Se toinen osa käy kirppareilla, katsoo kaupoista tarjoukset, arvioi minkä laskun missäkin järjestyksessä pystyy maksamaan, kulkee bussilla, jalan tai pyörällä ja hakee kirjastosta kirjoja luettavaksi, kun omat kirjat on luettu.
Ehkä heillä on myös aikaa elää, aikaa toisilleen, aikaa omaisille ja ystävilleen.
Jopa aikaa pysähtyä tutkimaan lintujen lehtoa tai sitä, miten rannalla kaislat tuulessa vilkuttaa, tai miten luumupuu sataa lunta, kuten pieni Johannes - 4 v. - on ympäristöään havainnoinut.
Ainaisesti kuitenkin toivoen, että tuo havainnointitaito säilyy, mutta silti suoden hänelle ja maailman kaikille lapsille onnellisen ja hyvän tulevaisuuden ja elämän.
EI AINA TARVITA MULLE KAIKKEA HETI!
Se on pelkästään jo ekologiaa ja ekonomiaa!
Muuten, mihin sinä asetut tässä kilpajuoksussa? Oletko kirittäjä, pinkoja, hölkkääjä?
Vai kiiruhdatko rauhallisesti kävellen?
Kannattaa joskus miettiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti