maanantai 17. joulukuuta 2007

Kataisen talous tiukoilla? Vai ketunhäntä kainalossa?

Tänään on eduskunnassa ollut esillä sekä
* selonteko valtiontalouden vakausohjelmasta joka on annettava EU:lle (!!) ,
* mutta samalla on käynnistynyt ensi vuoden budjettikeskustelu.

Kuten jo muutama päivä sitten Sailaksen puheita kommentoin, on syytä uudellen todeta samaa. Kyllä nyt taitaa mennä herroilla taas puurot ja vellit sekaisin. Meitä uhkaillaan todella kovalla talouspolitiikalla!!
Ans katto mitä ollenka tulema pittää?

Kun nyt hallituksen ohjelmassa Kataisen suulla annetaan ennusteita tuleville vuosille, on ne monien asiantuntijoidenkin mukaan kirjattu aivan alakanttiin ilman syytä.
Ei voi kuin todeta herroilla olevan taas ketunhäntä kainalossa.
Kyllä nyt näillä talouden laskukauden uhkakuvilla perustellaan vain tulevia supistuksia, säästöjen tarvetta, kaikenlaista leikkauspolitiikkaa, joka viimekädessä tähtää mm. julkisen sektorin palvelujen yksityistämiseen.
Senkin uhalla - tai siitä välittämättä, että eriarvoisuus sen kun pahenee.

Meitä taviksia ja erityisesti meitä pienituloisia uhataan kovilla;
* työssä olevat, olkaa hiljaa tai saatte kenkää, ainakin pakkolomia;
* tai eläkeläiset, älkää aina valittako, elätte elämänne parasta aikaa nykyään! Kyllä teillä menee aivan hyvin,
* juuri muutama päivä sitten kerrottiin oikein taloustutkimusen voimalla, miten eläketulot ovatkin paljon puhuttuja korkeampia. Mokomat eläkeläiset vaan valittaa...vaikka tutkimukset kertoo aivan muuat.
Näin meitä valistetaan!
****************************
10 KUUKAUDEN PAKKOLOMA!
Miltä tuntuiskaan elinkeinoelämän johdolta, jos heidät kaikki pantaisiin kymmenen kuukauden pakkolomalle ?! (Muuten säästyis pitkä penni rahaa niistä palkoista!)
- Aivan niin kuin yhtä tuotantolinjaa koskeva uutinen: Metsäjätti Kajaanissa lomauttaa satoja ihmisiä ja antaa lopputilin yli 60 työntekijälle. Kyllä siinä on joululahjaa monelle perheelle!
- Ja kaikki sen jälkeen kun työntekijät ovat tehneet parhaansa ja saaneet tulosta nostettua entisestään. Näin heidät palkitaan!

Entä kun 10 kuukauden kuluttua saneerattuun linjaan ei tarvitakaan enää kaikkia työntekijöitä. Näin kerrottiin.
Siis silloin pääsee takaisin vain osa. Loput saa lopullisesti kenkää!
UPEAA!
- Siis odotat 10 kuukautta kuin helpossa hirressä - pääsetkö siitä työhön takaisin vai saatko lopullisen tuomion. Ja odottaessa päätöstä ei tunnut järkevältä uuden työnkään hakeminen - jos kuitenkin pääsisi takaisin - ehkä siihen parempipalkkaiseen sen uuden sijasta?!
Näin varmaan moni ajattelee.

Kenellä asuntovelkoja, kenellä opintolainaa, kuka yksinhuoltaja tai monilapsisen perhen huoltaja, - perheiden, joilla muutenkin on tunnetusti maassa tiukkaa...

NÄIN HEMMOTTELEE
todellinen kapitalisti työntekijöi -- ei kun omistajiaan.
Näin saadaan kustannuksia taas alemmas ja jaettavien voittojen määrää nostettua.
Ja vain sitä vartenhan suuret yhtiöt ovat olemassa: tekemässä bisnestä tuottaakseen omistajilleen yhä suurempaa voittoa.
Ei itsetarkoituksena ole työn teettäminen, vaan se on vain helppo tapa koota rikkausksia.
Ei työtä tekemällä rikastu! Siksi ei kapitalistikaan tee työtä.
Sanonta kertoo, että keinottelu se on kun kannatta. Ja sen kapitalisti osaa parhaiten.
Työn teettämisen tarkoitus ei ole olle sosiaalista toimintaa, ei suinkaan yhteiskunnallisesti tärkeä osa tuotantoelämää, vaan se pääomien kokoaja ja päätoiminen rikastuja.
Jotta voitoista tulee mahdollisimman suuret, voidaan taaskin osasta työntekijöitä saada aikaan säästöjä. Annetaan kenkää, mutta ei kenkiä. Näin se menee.

NO - EI SE MITÄÄN UUTTA OLE -
PAREMMIN KUIN HALLISTUKSEN VAATIMAT
SÄÄSTÖT JA LAMAUHKAUKSETKAAN!
KYLLÄ SAILAS JA KUMPPANIT SEN OSAA!

Ihmetellä vaan täytyy, kauanko ihmiset tyytyy moiseen menoon. Kuin niin monessa muussakin asiassa. Oli kyllä asioissa töitä!
MITEN OLISI ENSI VUONNA? - vaikka lokakuussa?


Tässä sopii palatakin sivutekstissa olevaan runoon kokonaisuudessaan. Se on vapaa käänökseni Saksan kommunistien kotisivuilta ja lehden tunnuksesta:

jos haluat muuttaa maailmaa,
sinun on tunnettava se;
jos haluat osoittaa voimasi,
järjestäydy;
jos haluat vapautta,
tarvitset tovereita;
jos haluat voittaa puolellesi tulevaisuuden, vapaan inhimillisen elämän,
sinun on taisteltava!

Aika pistämättömästi sanottu. Ja liittyy niin kataiseen kuin Metsäjätin toimintaan !
Siksi siis ensi vuonna liikkeelle!



Ei kommentteja: