tiistai 11. joulukuuta 2007

hups

nyt kävi niin, että eilistä luukkua ei löytynyt kalenterista lainkaan...mutta ei hätä ole tämän näköinen;
- luukut sikseen, joulu lähestyy kumminkin kaikesta päätellen kiivasta vauhtia, jos ainakin markkinoinnin ja mainosten määrään on uskomista!

KOULULLA
(kauppahallin naapurissa) oli eilen illalla sosiaalifoorumeja valmistelevan paikallisverkoston kokous. Esillä oli hanke, jonka ajatuksena on kevään korvalla, helmi-maaliskuussa järjestää yksi tapahtuma aiheesta Hyvinvointivaltion pahoinvoivat lapset ja nuoret.

Ajatuksenamme on nostaa vahvasti sille niitä tekijöitä, joiden seurauksena kehitys on kulkenut tähän;
- mitä ovat olleet
* taloudelliset,
* terveyspoliittiset,
* koulupoliittiset,
* lasten päivähoiden jne alueella ratkaisut, joissa lopputulos on se kuin tänään on.
Siis
* Miksi suuri osa lapsiperheistä on taloudellisesti vaikeuksissa,
* miksi lapsilisien ostoarvo on jossain lamaa edeltäneellä tasolla,
* miksi yksinhuoltajaäitien lapset joutuvat muita useammin elämän köyhyydessä,
* miksi kaikkiaan yli 12 % lapsista elää köyhyydess?
Tai
* Entä oppilasryhmien koot,
* lasten päivähoidossa ryhmäkoot,
* entä koulu- ja päivähoidon kiinteistöjen homeongelmat,
* entä rakenteeltaan terveiden koulujen sulkemiset alueilla, jonne suunnitellaan runsaasti uusia koteja lapsiperheille - mitä järkeä on siellä sulkea nyt koulu, kuten mm. Kärsämäen kauniin ja upean, ja täysin terveen koulurakennuksen kohtalona on!
**************************
MANTRAA TSUNAMINKIN KESKELLÄ?
Mutta kunhan saadaan rakennemuutoksia.
Kunhan saadaan ns. säästöjä aikaiseksi - kuka niihin säästöihin sitten uskookaan!
Se on vain mantra, jota on haettu viimeiset 15 vuotta, ja jonka varjossa korkeasuhdanteesta huolimatta kuntalaisten mielipiteet sivutetaan päättäjien kabinettisuunnitelmilla ja -soipimuksilla. Näin mm. Turussa, jossa asukasliikkeiden tai alueiden ihmisten mielipiteet eivät tule kuulluksi, koska valtuustokauden kattava sopimus on tehty!
- Ja sopimus pitää, vaikka tsunami tulisi - siltä tuntuu. Mikään järkisyy ei muuta valtuuston puolueiden enemmistöpäätksiä, joissa hyvin oikeistolainen kunnallis- ja talouspolitiikka on läpitunkeva ja kaiken läpäisevä linja.

MUTTA
tämä kaikki lähti siis siitä tulevasta sosiaalifoorumitapahtumasta keväällä.
Siis Hyvinvointisuomen pahoinvoivat lapset, nuoret ja lapsiperheet!
Kannattaa seurata tarkemmin suunnitelmien etenemistä - ja mukaan voi tulla kuka tahansa aiheesta kiinnostunut.
Seuraavan kerran kokoonnumme Koululla historian luokan luona käytävällä maanantaina 7.1.08 klo 17.00. Sinne vaan mukaan, jos kiinnostaa.

TÄMÄ
oli siis sitä eilisen luukun löytöä, joka meinasi jäädä löytymättä.
Mitä kokemuksia sinulla on lapsien ja lapsiperheiden hyvinvoinnista?

Ei kommentteja: