...kumminkaan pääse sinne NHL:ään' -tuumii kahdeksanvuotias Matias.
- Tosin liikunnallisesti niin jalkapallon kuin jääkiekon suhteen varsin lahjakas ja ikäisekseen taitavakin lapsi. JA koulukin sujuu ongelmitta.
Mutta ajateltaessa tämän päivän lasten ja nuorten elämää ja kilpailua kaikessa, pärjäämisen ja pätemisen tarvetta, suoritutumista ja suorittamista, on oivallinen juttu, että kahdeksanvuotiaan pojan oma ajatus on tuottanut noin oivallisen vaihtoehdon.
Ei elämä ole sittenkään yhden vaihtoehdon varassa! - ellei sinne NHL:ään pääse.
Muutakin on. Hyvä niin.
Mutta miksi juuri salaatintekijäksi?
- 'No kun se on niin hauskaa' - on vastaus ykskantaan.
Matias (sisareni tyttären poika, perheen kolmesta lapsesta vanhin) saa joka päivä olla tekemässä salaatin, kun ruoka-aika lähestyy. Tapa on ollut erinoaminen myös sen vuoksi, että ruokailu sujuu paljon paremmin ja ruokakin häviää lautaselta nopeammin - aiemmin kun se oli vähän kitsasta. Nyt sitä tehdään myös itse!
Mutta mielestäni parasta kaikessa on, että valinnan perustelu on se, että se on hauskaa!
Niin sen pitäisi olla! Työn nimittäin hauskaa!
Kunpa kaikki lapset voisivat samalla tavlla haaveilla, harrastaa ja tehdä äidin kanssa kotona ruokaa.
Niin sen pitäisi voida olla. Vaan kun ei ole. Ja me aikuiset olemme siihen syylllisiä.
- Ja liian usein ne tahot lisäksi, jota vaativat äideilta ja isiltä yhä vaaan enemmän ja enemmän panostusta työssä, lisää opiskelua tai vaikka omien vanhempien hoitoa. Tai paljon muuta. Niin, että se yhteinen tavallinen aika kotona on olematon.
Puhumattakaan yhteisestä ruoan teosta. Ja kun se on vielä hauskaakin!
Prof. Lea Pulkkinen korosti tärkeää asiaa aamulla.
- Koululuokkien ja koulujen koot ovat aivan liian suuret.
- Ja tästä puhuessamme psykolgi-miniäni korosti vielä lisäksi, että itse asiassa jo päiväkotiryhmät ovat liian suuret - aivan kuten niin usein olen itsekin korostanut.
- Kun Onni oli viisi vuotta sitten päiväkodin ryhmässä 'Perhoset', oli siinä 12 lasta. Nyt Sanni on samanikäisenä tässä ryhmässä, mutta lapsia onkin 19.
Lisäys yli 50%!
Toki aikuisiakin on enemmän, mutta mikä lopputulos. Seinät ovat entiset, neliöt ovat entiset. Vain melu, ääni, meno ja meiniko ona kaksinkertainen.
- Onko ihme, että ammattitauti päivähoidossa on meluvamma?
- Onko ihme, että lapset ovat päivän jälkeen ihan uupuneita?
Tiedossa on kovatasoisen melun vaikutus ihmisen keskushermostoon, kun se toistuu pitkin päivää ja päivittäin. Se vaikuttaa myös unen laatuun, keskittymiseen ja jopa hermostuneisuuteen pahimmillaan.
Onko ihme, että lapset reagoivat ryhmissä myös toisiaan kiusaten - kun ei muutakaan jaksa keksiä!
Kaiken tämän takana on jatkuva tehokkuuden vaatimus. Jatkuvana ohjenuorana säästöt.
- Ja jatkossa vielä henkilökunnan kanssakin sijaisten palkkauskieltoja - jos niitä edes saisikaan.
Mutta ainakin Turussa on taas loppuvuoden tiukka sijaiskielto päällä. Kun on säästettävä!
Kauanko näin mennään?
Kuka kantaa vastuun?
Päättäjät!
Tänään kerrottin, että neljän vuoden kuluttua uusitaan opetusohjelma taideaineita lisäten.
Mutta se ei auta, jos ryhmät, luokat ja koulut ovat edelleen suuria ja vielä entistäkin suurempia.
- Pitäisi lisätä yhteisöllisyyden oppitunnit!
- Hahhah.
- Mutta ellei yhteisöllisyys muuten toteudu, niin voisi luokassa edes leikkiä yhteisöllisyyttä - jos nyt luokkaakaan sinällään on, - on vain eri tunneilla erilaisia ryhmäkokoonpanoja oppiaineen ja kurssin mukaan.
Mutta pääasia on, että
- kaikki lapset voisivat haaveilla, leikkiä, olla rauhassa vain kotona,
- ja vaikka välillä taas kovissa treeneissä ja matseissa.
Mutta kaikkea sopivassa suhteessa sekoitettuna, silloin tulee hyvä salaatti!
Semmosta sallaatia Matiaskin varmaan isona haluaisi tehdä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti