lauantai 14. helmikuuta 2009

Raha haisee.....

....niin globaaleissa uutisissa, valtakunnan uutisissa kuin paikallisissa
.
VAI haiseeko?
- Sata-komitean surkeassa väliraportissa.
- työmarkkinajärjestöjen surkeassa sosilaalitupossa.
- jatkuvasti kasvavassa maamme puolustusbudjetissa.
- myös siinä, että kuntien tilanne menee entistä tukalammaksi ja sen varjolla niissä tehdään tavalliselle kansalle tuhoisia päätöksiä.

Että pitää säästää.
Pitää leikata.
Ei riitä rahaa.

On suljettava ja lakkautettava kirjastoja, jotta rahat riittää.
Vaikka silti riittää rahaa miljoonalla eurolla rakentaa uusi lainaus/palautusautomaatti!!
Ja rahaa on edelleen kahdeksan miljoonaa Kulttuuripääkaupunkihankkeeseen, vaikka samaan aikaan muut vastaavat kaupungit ovat jo supistamssa budjettia.
Mutta meillä vaan annetaankin aikojen suurin taidepalkinto, 140 000 euroa vuonna 2011 !!
Rahaa kun ilmeisesti on!

Turku ei pala vasta 2011 !
Mielestäni viimeaikaiset Turku-politiikan päätökset osoittavat kaupungissa palavan jo nyt, eikä vasta 2011!
Siitä osoituksena paisti kaikki hölmöilyt kirjastoasiassa, joka edelleen täysin avoin (onneksi) - myös maankuulu toriparkkiasia.
Siinä hyllytetään kaupunkilaiset pelkiksi kulujen maksajiksi siitä huolimatta, että mielipidettäkin pitäisi kuulla! Vaikka väitetään, että liikemaailma maksaa kaiken, maksamme me kuntalaiset varmasti kustannukset nousevissa hinnoissa - ei omistajat osakkeidensa tuotosta luovu.


Onko millään enää väliä?
Saavatko huippuvirkamiehet ja päättäjien konsensus - liitto tehdä suunnitelmia ja hankkeita miten lystää!
Välillä vaikka lakien ja päätösten vastaisesti??
Mielestäni ei!
Mielestäni ei - ja siksi toimimme täällä Turussa vimmalla!

Ei kommentteja: