perjantai 20. helmikuuta 2009

Tulevaisuuden yliopistot...ja menneisyyden?

- Miten ne eroavat toisistaan?
- Muuttuuko aikamme yliopisto?
- No, mikä ettei, muuttuuhan koko maailma!
- Mutta mihin suuntaan ne muuttuvat?
- Tottakai hyvään suuntaan, nehän saavat nyt enemmän istenäisyyttä jha valtaa asioissaan, samoin oman yliopistoindeksin rahotukseen! Kaikki kehityshän nykyään on hyvää.

Niinpä. Ollessani kymmenvuotias oli edessä neljänneltä luokalta oppikouluun pyrkiminen, kuten silloin oli käytäntö. Mielessäni oli vielä opettaja Helinä Mäen sanat Topeliuksen koulussa. Hän oli minulle toisen luokan tanmmikuun lopussa sanonut, kun olin viimeistä päivää siinä koulussa, että " muista Kaija, kun olet neljännellä, on sinun ehdottomasti pyrittävä oppikouluun."
- Jälkeen olen sitä ihmetellyt, miksi hän halusi kannustaa minua - vaikka toki osasin jo kouluun mennessä lukea ja kirjoittaa - kiitos koululeikin jota naapurin tyttöjen kanssa leikittiin.
- Mutta se ihmettely johtui eri asiasta: koulussa itsenäisyyspäivän aikoihin piirrettiin Suomen lippua, ja opittiin, että Suomi on tasavalta ja täällä vallitsee demokratia. Kotona kun kertasin oppimaani, täsmensi isä:
- 'Ei täällä mitään oikeaa kansanvaltaa eli demokratiaa ole, vaan täällä on porvarillinen demokratia'. Ja siitä sitten juteltiin enemmänkin, mitä se tarkoittaa. (Olin siis kesällä täyttänyt kahdeksan).
- Niinpä seuraavana päivänä koulussa tunnilla asiasta taas puhuttaessa korjasin opettajaa parhaan tietämykseni mukaan: ei täällä ole oikeaa demokratiaa, vaan porvarillinen demokratia

No, aikanaan pyrin ja pääsinkin eka yrittämällä tipulaan lukuisien luokkatovereitteni tavoin. Yhdeksän vuotta pakerrettiin, ja sitten yliopistoon. Olin isän suvun toinen ylioppilas, äidin puolelta ilmeisesti samoin. Kumpaakaan näistä aiemmista en tuntenut, vain tiesin suunnilleen...

Demokratia, itsenäisyys, autonomia, yliopisto...
- niistä puhutaan tänään ja paljon. Monessakin yhteydessä.
Autonomia on ollut myös oleellinen osa yliopistoja.
Suomessa yliopistot ovat olleet periaatteessa myös maksuttomia. Mutta kun aikanaan olin kaikki yhdeksan vuotta valtion oppikoulussa, olin joka vuosi vapaaoppilaana, koska vanhempien tulot olivat niin vähäiset. Työläisperheestä kun tulen.

Nyt ovat pääministeri ja opetusministerit jo useaan kertaan korostaneet, että lukukausimaksut tulee säätää yliopistoihin.
Ja tilanteen mukaan: ainakin ulkomaalaisille.
Ja edelleen: ainakin EU:n ulkopuolelta tuleville!

- No, opiskelijajärjestöt ovat ymmärtäneet asiasta toisen puolen.
Kerran säädetyt maksulait ennen pitkää laajennetaan koskemaan kaikkia opiskelijoita!
Siitä seuraakin aikanaan maksuautomaatti ja korotusautomaatti kuten terveyskeskusmaksut!
Entä kun tulee lama, rahapula, koulutksessa ongelmia?
Niistä selvitään kun pannaan opiskelijoille maksut. Jo rajoittuu tulijoiden määrä ja akateemisia työttömiä ei enää tule! Ja saadaan oppilaat valikoitua sosiaalisesti oikeista ryhmmistä. Ei enää koyhistä perheistä.

No, nyt ei puhuta lukukausimaksuista.
Puhutaan toisaalta paljon suuremmasta: muutoksesta, jossa yliopistot joutuvat itse selviytymään mm. rahoituksestaan. Mitä nyt valtiolta tulee joku osuus.
Mitä se merkitsee? Yksityinen pääoma tulee rahoittajaksi! Mistä?
Sieltä, missä sitä on - ja samalla intressit saada itselleen mieluisaa työvoimaa!
Juuri sopivasti koulutettua, ei liikaa eikä liian vähän.

- Mutta puheet uudistuksen erinomaisuudesta ovat puppua. Se autonomia, joka aiemmin on ollut, häviää.
Hallintoon tulevat ihmiset jostain muualta. Liikemaailmasta? Elinkeinoelämästä? Rahapussi kainalossa.
Yliopistot säätiöidään ja yksityistetään. Sen jälkeen ei enää valtiovalta ja kansan näkemys pääse vaikuttamaan mitään. Säätiöherrat sen tekevät kansan puolesta.
Ne päättävät myös, mihin tutkimukseen ja kenelle rahoja osoitetaan.
Siinä se puolueettomuus sitten meni jo!

Kenen leipää syot, sen lauluja laulat.
Siinä se sitten toteutuu!!
Siinäkö on se yliopistomaailmamme tulevaisuus. Autonomian loppu. Riippumattoman tutkimuksen ja opetuksen loppu...jota ainakinnon pyritty noudattamaan tähän asti.
Toki jo nytkin on elinkeinoelämän rahoittamia professuureja, mutta entä jatko?.
Sellainenko on tulevaisuuden yliopisto! Niis se käynee.


Ei kommentteja: