perjantai 7. maaliskuuta 2008

Niin siinä kävi, mitä eilen pelkäsin ja kritisoin,

1.
....että Suomi meni ja tunnusti Kosovon. Todella uskomatonta.
En osaa enää sanoa muuta kuin sen, että vähissä ovat tiedot päättäjillä.
- Tai jos tietävät, vielä pahempaa: tukevat todellista, mafiosojen, rikollisten ja USA:n , EU:n ja Maalimanpankin rahoilla kasaan koottua 'valtiota' yksipuolisin julistuksin.
Vastoin kaikkia kansainvälisiä normeja.
En toista enempää tästä nyt, mutta klikkaappa Tiedonantajan tämänpäiväiselle pääkirjoitukselle. Siinä se.

2.
....että Naton kelkkaan menemme kosmeettisin meikkauksin: ' vain täydentämään, ei päivystystoimintaa'.
Mutta toimintaa mikä toimintaa, ja kyllä se valtionbudjettia varustelumenojen osalta ennen pitkää kasvattaa.
Hyvää tietysti, että kustannuksista edes puhuttiin.
Mutta koko ydintä asiasta - mukaan menoa sinänsä - ei todella kyseenlaistettu.
Siltikään, että puolustusvaliokunta on juuri joutunut arvioimaan mm. tyytymättömänä toimia Afganistaninssa.
Huonoa suunnittelua ja ties mitä, niitä kävin läpi jo toissapäivänä. En toista enempää. Mutta samaan syssyyn jatketaan edelleen - mitä järkeä ? JA kansan enemmistön mielipteen vastaisesti edelleen.

Mutta siellä olemme nyt entistä vahvemmin yhteistoimissa Nato-maiden kanssa.
Kunnes jostain löytyy enemmistö, joka käsittelee asian uudelleen ja tekee toisenlaisen päätöksen. Mutta sellaista täytyy nyt odottaa, ei tapahdu ihan ensi viikolla. Totta vie!

Ei kommentteja: