maanantai 31. maaliskuuta 2008

Kevättä sittenkin... mutta tuleeko taas tomaatista paprika?



...vai miten pitää näin kauniilla ja kirkkaalla auringonpaisteella ymmärtää, että muutama viikko sitten perheen viherpeukalon multaan panemat tomaatinsiemenet alkava kurkkia pisimmillään jo maitopurkein reunojen tasolla ja jopa vähän ylikin!
Koulutus kun alkaa pikkuisesta katetusta lokerikosta, sitten siirto viilipurkkiin ja viimeisessä vaiheessa litran maitopurkkiin.
Aluksi sinne vain pohjalle multaa ja muutaman sentin taimen istutus.
Kun taimi alkaa kasvaa sen sisällä, annostellaan purkkiin lusikalla lähes päivittäin vähä vähältä multaa lisää.
Näin maanpinta nousee ja juurakko kasvaa ja vahvistuu.
Samalla taimi kasvaa ja on parhaimmillaan ennen ulos tai kasvihuoneeseen istutusta jo kukassa tai ainakin nupuissa. Istutettaessa leikataan maitopurkin sivut kulmista alas auki, ja juuripaakku siirtyy ehjänä ja kokonaisena maahan ja multaan.
Näin se menee, on koettu ja testattu tällä kotikadulla, mutta saa vapaasti kokeilla muuallakin.
Vai miten teillä tomaatteja kasvatetaan? Kerro kokemuksesi ja niksisi!

*****************
Onni ja Johannes - ja pikkuinen Sannikin saavat jokainen kotiparvekkeelle oman amppelitomaatin tänä vuonna.
Viime vuonna kun perhe sai yhden komean taimen parvekkeella säkkikasvatukseen, suuttui Onni vallan tavattomasti siitä, miten huonosti isä oli sitä parvekkeella hoitanut ja kastellut.
Tomaatintaimesta kun kasvoikin komeita paprikoita.

Niin huonosti isä oli hoitanut!
Oopa kun oli antanut tomaatintaimen, mutta isi kasvatti siitä paprikan!
Ei ihme että poika suuttui isälle! Ihan tosissaan sen teki viisivuotias.
Vaikea oli ymmärtää ollenkaan, että oli tullutkin erilainen taimi, kuin alunperin piti.
Lopputulos oli kuin olikin, että tomaatit muuttuivat paprikoiksi.
*****************
( Kuvat 'Kotimaiset kasvikset' kuvagalleriasta. - ja niitä kotimaisiahan meilläkin kasvaa...)




KESÄÄ ODOTELLEN!

VAI MITÄ?

Ei kommentteja: