maanantai 3. maaliskuuta 2008

Maaliskuun 8. pv lähestyy...oletko valmis?


Yllä oleva kysymys on aiheellinen, aikaa on enää viisi päivää!

Tässä on kaksi julistetta Kansainväliseen Naistenpäivään liittyen Saksassa. Nainen lipun kanssa on vuodelta 1914, jolloin naiset vaativat vaalioikeutta.
- En tiedä, oliko kyse äänioikeudesta vai molemmista, siis myös oikeudesta olla ehdokkaana eikä vain äänestämässä. Mutta tämä Saksassa siis noin 10 vuotta sen jälkeen kun Suomessa kamppailtiin samasta asiasta.
Toisaalta Saksan keisarivalta eli viimeisiä vuosiaan, ensimmäinen maailmansota ratkaisi sen tuhon. Ja sen päättymisessä ratkaistiin paljon muutakin.

Pyöreä merkki / juliste on viime vuodelta (2007).
Sekin löytyy Saksan Kommunistisen Puolueen sivulta.
Puolueen naiset järjestävät perinteisesti useita juhlia eri puolilla Saksaa, suurempia ja pienempiä.
Niissä on aiheena milloin kulttuuri, naisten oikeudet, väkivalta...monet ajankohtaiset teemat jotka puhuttavat naisia.
Eristyisesti ja edelleen vuosittain mm. Clara Zetkinin kirjoitukset kiinnostavat ja kannustavat naisia.
Niissä on selkeästi todettu ja analysoitu naisen asemasta kapitalistisen tuotantotavan ja omistussuhteiden vallitessa.
- Naisen työvoima on se, joka ensimmäiseksi huudetaan apuun, kun työvoimaa tarvitaan lisää, mutta kun tulee laskukausi, korostetaan miten tärkeää on, että nainen hoitaa kodin ja lapset.
Aina suhdanteiden mukaan naisten rooli muuttuu - selväkös se.
Ja nyt elämme aikaa, jolloin huudetaan taas naisia apuun, mutta edelleen alistetussa asemassa.
(PS. yritän tällä viikolla palata toisessa blogissani, 'tartuin kirjaan ja löysin..' Clara Zetkiniin )

*************************

Mutta
mitä on
Naismaalarien tasa-arvo
Suomessa 8.3. 2008 !!

Eilen luin, miten mm. Rakennusliitossa edelleen eletään aikaa,
jolloin naismaalareiden sopimusten mukaiset palkat
ovat viidenneksen miesmaalareita huonompia.

En tunne vielä, korjasiko viikonloppuna tullut uusi sopimus asiaa, mutta vaatimus on oikea.
Toivoa sopii, mutta pelkään, ettei korjaantunut.
Kuka kertoo?
Mauri, mitä tiedät asiasta?
Tai Reijo? Tai Arto?

Siksi tarvitaan taistelevaa naistenpäivää!
Niin Suomessa kuin muuallakin!
Ei mitään hömppä-hömppää kauneussalonkien hemmottelupisteitä ja -hetkiä, jotka ovat pelkkää kuorrutusta.
Ei sillä kauan peitetä todellisia epoäkohtia.
Vai mitä mieltä olet?
Vai onko parempi, että naiset hemmotteluhetkien avulla kestävät paremmin alistetun roolin yhteiskunnassa?
Siis allistuvat entistä kiltemmin! Niin sen näen!

Lauantaita ja juhlaamme odotellen! (Rientola, klo 16)
PS. Tervetuloa myös naismaalarit Turun seudulta mukaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Naistenpäivä lähestyy, se on hienoa. Vaan mitäpä mieltä Kaija on naisjärjestön tarpeesta, onko esim. huono asia, että naisten asioita käsittelevät näin vain naiset keskenään (ja puolueen miehet ehkä sivuuttavat ne)?
Etelän naisjärjestön sivuilla kerrotaan eripurasta, tämä myös mietityttää järjestöä ajatellessa.

katriina.golubkova@kolumbus.fi

kaija kirjoitti...

Naisjärjestön merkitys liittyy yhteiskunnassa mielestäni siihen, että vääjäämättä on asioita, joissa naisten näkemys ja kokemus ovat rikastamassa politiikkaa ja kamppailua erityisesti perheiden ja lasten asioissa.

Niin se vain menee, että kyllä naisten asiantuntemus kulkee kärjessä em. asioissa, vaikka onneksi myös miehet aiempaa enemmän ovat mukana myös ns. 'pehmeissä asioissa' ja niiden ajamisessa, sekä myös arjessa näitä hommia tekemässä.
- Siitä esimerkki esim. julkisten palvelujen puolustaminen erityisesti kuntatasolla, jossa raja kulkee poliittisten puolueiden välillä, ei sukupuolen mukaan;

Mutta minkä naisjärjestön sivulla etelässä kerrotaan eripurasta? Sitä en tunne. Oman verkostomme sivuilta en sellaista löydä...
(demokrattinennaisverkosto.org.)

Kyllä monelle naiselle esim. yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tuloa madaltaa usein se, että tulee ensin naisjärjestön toimintaan. Se koetaan jostain syystä helpommaksi, ehkä asiat läheisemmiksi ja tapa käsitellä asioita luontevammaksi.
Siitä sitten osa siirtyy selvästi myös puoluepoliittiselle saralle, mutta kaikki eivät jatka siellä, vaan keskittyvät erityisesti naisten keskuudessa ja kanssa yhdessä toimimiseen.
Eikä se ole huono vaihtoehto, jos se tuntuu omemmalta.
Pääasia on, ettei jää kotiin voivottelemaan tai sohvalle makoilemaan. Siitä ei synny näköaloja eikä edes kunnon kapinaa...

Kansainvälisen Naistenpäivän historia on upea, mutta nykyaika tahtoo vesittää sen joksikin äiteinpäivän kaltaiseksi hömpäksi ilman sisältöä!
KNP:n profiilia pitäisi nostaa! Siinä myös yksi tapa nostaa asioita esille.