Tapasin tässä päivänä muutamana entisen tehy- toimintani ja työvuosieni takaisen hyvän tutun, olkoonpa tässä vaikka nimeltään A.
Siinä ensin vaihdettiin pikakuulumiset, kunnes hän heleästi nauraen alkoi kertoa uskomatonta tapausta, omaa farssiaan, kuten hän tapahtuman halusi nimetä.
Hänpä oli toukokuun lopulla ollut valmistelemassa mökkiä kesäkuntoon. Miehensä kanssa oli mennyt, mutta tämä palasi kaupunkiin pariksi päiväksi välillä töihin. Niinpä A. arveli voivansa hyvin ja kaikessa rauhassa puuhastella parin päivänajan kesää odotellessa. Seuraavana aamuna hyvin nukutun yön jälkeen hän lähti hakemaan kaivolta vettä. Ihan tavallisesti, paksussa kukallisessa flanelliyöpaidassa ja toffelit jalassa.
Mutta kuinkas sitten kävikään! Tuota pikaa kuului hyvä paukahdus, ja tuulenpuuska heitti oven kiinni.
Totta, A. oli ulkona yöpaidassaan, kännykkä ja avain tietysti sisällä.
Mereltä puhalsi varsin raikas tuuli, yöllä oli lämpötila käynyt lähellä nollaa. Ilma oli kolea.
Mitä tehdä? Naapureita ei lähimain. Lähimmät naapuri valmistelivat pääkaupunkiseudulla lakkiaisia. Ainoa keno olisi kävellä reilut kolme kilometriä kirkolle soittamaan kotiin miehelle. Totta, siis flanellipaidassa, toffelit jalassa ja vesikauha kädessä...joka pysyi siinä lujasti kuin turvaa antaen.
Siinäpä sitten A istui kylmissään kolmatta tuntia; kuistin portailla ei ollut mitään hartioille pantavaa edes, tuntui että alkaa tulla tosissaan jo vilu. Pitääkö näin odottaa huomiseen, jolloin mies on tulossa uudelleen?
Kolmen tunnin kuluttua palasi näköetäisyydellä olevalle ei-kenenkään maalle mies, joka asustaa asuntovaunuaan ties kuinka pitkään. Tapanaan oli olla enemmän tai vähemmän pöhnässä kaiken aikaa. Ei muuta kuin sinne!
Uskaltaako lähteä vieraan humalikon pakeille yöpaidassa ja toffeleissa?
Tämä ei ensin alkuun ollut ymmärtää lainkaan, mistä on kyse. Vihdoin avasi oven ja A. huomasi, että pöydällä oli upea kännykkä. Onneksi mies antoi toki lainata kännykkää ja soittaa, mutta ongelma oli vielä muistaa se puolison kännykkänumero oikein. Omassa puhelimessa se kun on tallennettuna.
Onnistuipa sittenkin, ja yhteys siihen rakkaaseen puoliskoon löytyi. Mutta auta armias niitä kehuja ja kiitoksia, joita A sai kuulla tältä rakkaaltaan parin tunnin kuluttua. - Kun noin antaa tapahtua... aivan kuin tieten tahtoen olisi kiusallisen farssin itselleen rakentanut.
Mutta onneksi A. itse osaa nauraa - ja heleästi sittenkin.
Tarinansa lopuksi hän tokaisi, että että se oli Suomen yhden suuren kesäkunnan yhden naisen esittämä kesäteatteri. Todellinen farssi, kuten hän itse totesi.
Mutta parasta kaikessa, että juhannuksen aatonaattona kauppareissuun oli asuntovaunun mies osunut yksiin, ja julisti koko kauppakansalle kosivansa tätä naista, joka varhaisena kesäaamuna tuli hänen luokseen kukallisessa yöpaidassaan. Siinäpä oli juhannusjuttua kylällä hyväksi aikaa!
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti