tiistai 22. heinäkuuta 2008

Turkulainen tapa kilpailuttaa - laillinenko ?

Paha tapani on kaiken mahdollisen ajan puitteissa käydä lukemassa paitsi yleisesti kotikaupunkini päätöksentekoa ja siihen liittyviä kuvioita, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asioita . Takavuosien lastensuojelulautakunnan jäsenyys, nykyinen vanhustenhuollon ja lapsiperheiden tilanne sekä erityisesti terveydenhuollon ongelmat ajavat lukemaan. Kyse on toiminnasta, jossa olen ollut yli 20 vuotta itse töissä, joten kiinnostusta ja edellytyksiä selvitellä riittää, näin uskaltaisin väittää. Mutta vasta nyt olen saanut selville laajemman kuvion siitä, miten yksityinen on askel askeleelta vallannut päivystyksen toiminnan.

MedOne alkaa aluksi keikkailla
Aluksi keikkalääkärit tulivat paikkaamaan lääkäripulaa terveydenhuoltoon. Näin muistaakseni oli juuri meillä työterveyshuollossakin käytäntö, mutta erityisesti se näkyi päivystyksessä.
Tilanne koko päivystyksen yksikössä oli tunnetusti varsin tulehtunut ja kertaheitolla useita lääkäreitä lähti pois viroistaan pari vuotta sitten. Mitä kaiken taustalla on, voinee vain arvailla.
Mutta arvaamista ei ole, että sittemmin MedOnen ote vähitellen vahvistui päivystyksessä.

Keväällä laiton tilanne
Kuitenkin outo - siis täysin laiton - tilanne oli kevättalvella, jolloin täällä blogissanikin kirjoitin asiasta.
Ilmeni, että lautakunta ei ollut vuodenvaihteen jälkeen tehnyt sopimusta kenenkään kanssa, kunnes MedOne ilmoitti hintojen korotuksista. Silloin oli lautakunnan listalla asia, josta ilmeni selvästi, että noin kolmen kuukauden verran oli maksettu palkkoja ilmat, että lautakunnassa oli asiasta edes päätöstä. Edellinen sopimus oli loppunut, uutta ei ole tehty, mutta palkkoja maksettiin. Näin sen voi lukea lautakunnan listoilta. Kokous 9.4. 2008 ja §66 paljastavat, että vasta silloin on päätetty yli kolmen kuukauden ajalta taannehtivasti sopimuksesta, jossa palkkoja on siis maksettu ilman päätöstä! Huomionarvoista on, että asiaan ei yksikään päätöksentekijä yhdestäkään puolueesta ei ole puuttunut! Yksityistäminen saa edetä vaikka laittomin keinoin!

MedOne ja todellinen (?!) kilpailutus
Kun viime vuoden lopussa oli sopimus päättymässä MedOnen kanssa, teki ltk päätöksen käynnistää kilpailutus jatkosta. Mutta miten se toteutettiin?!
Päätös toimenpiteen käynnistämisestä tehtiin lautakunnassa 19.12.
Seuraavat vaiheet menevätkin sitten turbovauhdilla:
1. Keskustelutilaisuus mahdollisten palvelujentarjoamisesta kiinnostuneiden tahojen kanssa järjestettiin 15.2. Tässä ei ilmene, keitä oli kutsuttu.
2. Ilmoitus kilpailutuksesta julkaistiin HILMASSA ja Turun kaupungin internetsivuilla kummassakin 19.2, siis neljä päivää keskustelun jälkeen.
3. Asiaa koskevat kysymykset oli tehtävä 26.2. mennessä - siis viikon kuluessa julkipanosta!
4. Kysymyksistä ja vastauksista laadittiin yhteenveto kolmen päivän kuluttua, 29.2 - kaikki tämä tapahtui siis kahden viikon sisällä.
5. Lautakunta käsitteli asiaa 19.3. ja vahvisti MedOnen kisan voittajaksi.
- Ja sitä enne siis toiminta jatkui kaiken aikaa sopimuksettomasti koko alkuvuoden!!

Näin Turussa -
- siis rikotaanko kilpailutuksen osalta jopa sääntöjä - sen selvitän, vaikka valituksen aikaa ei ole enää.
Mutta laittoman toiminnan julkistamisen paikka se on.
Kaiken takana siis päättäjät ovat lautakunnassa yksimielisiä aivan kuten TYKS:n laittomissa siirtoviivemiljoonien maksamisessakin! Puolueesta puolueeseen!! Ei edes yhtään eriävää mielipidettä asioiden hoidosta!
On merkillistä, miten demokratia toimii jopa laittomasti ja miten verorahojamme levitellään mennen tullen.

Huomioitavaa palkankorotuksien osalta
Kun päivystyksen toiminnasta MedOnen kanssa oli sopimuksen hinta tekstissä, määriteltiin siinä erikseen vuosittainen ehto, että jos lääkärien palkat nousevat, nousee myös sopimuksen hinta vastaavasti.
- Mutta eipä lautakunta ole suinkaan huomioinut hoitohenkilökunnan palkankorotuksiin vaadittavia summia vastaavasti budjettiin - ja silloin sanotaan palkankorotuksista, että budjetti ylittyy.
Lääkärien palkoista se siis ei ylity, muun henkilöstön palkoista kyllä?

Jatkan tätä terveystoimen selvittelyä - nyt kohteena vanhustenpalvelujen resurssit, joista jo aikanaan läänin tekemässä tarkastuksessa vaadittiin lisää henkilökuntaa pitkäaikaisosastoille.
Mutta onko uusia ihmisiä palkattu 30.6. mennessä - ei ilmene ainakaan lautakunnalle annetussa selvityksessä.
Sen sijaan puhutaan vain 2008 suunnitelmista, vaikka tarkastuksessa vaadittiin palkkausta siihen mennessä.

Ei kommentteja: