sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

heinäkuun VASTAVOIMA on jaossa


Kyseessä on lehti, joka on painettu turkulaisten ja raisiolaisten merkittäväksi työvälineeksi, jotta politiikan suuntaa voidaan muuttaa syksyn kunnallisvaaleissa.
Lehti on toimitettu ja taitettu täysin talkoovoimin, toki osalla ammattilaistaustaa.
Mutta järjestöväen taidot ovat kehittyneet, ja hyvä niin!

Lehti tuli painosta ti 15.7. aamulla, ja oli jaossa jo samana päivänä, eli tiistaina Varissuolla. Olimme siellä Itäkeskuksessa taas pöydän kanssa paikalla ja tapaamassa varissuolaisia.
Vastaanotto oli taas varsin myönteinen.

Moni pysähtyi myös pitkäänkin keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä tämän päivän menosta, hintojen noususta... kuntapolitiikasta maailmanpolitiikkaan. Ja miten muutos on nyt välttämätön.
Monenlainen aineisto kiinnosti ihmisiä, eikä vähiten ympäristöteema, josta erityisesti oli nyt sekä puolueen valtakunnallista aineistoa että paikallisen vaaliohjelmamme otteita mukana.

Varissuolla tuli varta vasten ilmoituksemme talossaan viikonvaihteessa nähtyään meitä tapaamaan mm. eräs kesälomalla oleva keski - ikäinen telakan työmies. Totesipa heti alkuun, että "näyttää selvästi siltä, että SKP on vahvassa nousussa. Mutta kyllä on aikakin, ellei nyt niin koska? On se hyvä, että saadaan jotain lääkettä nykyiseen tilanteeseen, nyt tarvitaan kommunisteja."
Puhuttiin pitkään myös vaalityöstä, johon sopisimme palaavamme.

Paikalla meillä oli jälleen ehdokkaista Jarkko, Veikko, Ken, Kirsti, Jarmo, bloginpitäjä, sekä uskolliset tukirinkiläiset Miira ja Jorma. Kaikkiaan joukkomme levitti kolmessa tunnissa ihmisille n. 600 lehteä, ja osan kanssa juttelu tosiaan oli varsin hedelmällistä.

Torstaina olimme Arjan ja Pekan kanssa Raision torilla parin tunnin ajan, Arja päivysti lähinnä kirpparipöytää, joka aina on höystetty myös poliittisella materiaalilla. Nyt torikatoksen alla lähes sata lehteä meni jakoon ja samoin siellä oli hyviä keskusteluja. Todella moni oli tyytymätön raisiolaisiin ratkaisuihin ja koko politiikkaan.

Lehti löytyy osittain nyt myös päivitetyiltä sivuilta komTurku.fi - joskaan koko lehti ei siellä ole. Toimintakalenteria seuraamalla voit bongata meidät eri puolilla kaupunkia, tule tapaamaan, jos ole täältä päin!
Kotisivuillamme on taas jo paremmin edustettuna ehdokasjoukkomme, mutta kaikki ei vieläkään näy tässä.
Matkaamme edelleen tuolta bussipysäkiltä, jossa odottelemme bussia heinäkuun lehden etukannen kuvassa. Ehdokasjoukko kasvaa kaiken aikaa, nyt jo huomattavasti yli edellisen vaalin ehdokasmäärän.

Tule tapaamaan, tai kirjoittele kommenttia!



Ei kommentteja: