maanantai 21. huhtikuuta 2008

Mielenosoitus kaupungintalolla onnistui, vaikka osa päättäjistä


...kaarsi autollaan kaupungintalon takapihalle mielenosoittajien ollessa talon pääoven edessä. Eivätkä kaikki olleet edes myöhässä ryhmäkokouksistaan, mutta "pakoreitti" talon takaa oli ahkerassa käytössä. Taakse ajaneilla ei ollut edes kiinnostusta tulla katsomaan, mitä asiamme talon edessä koski jakaessamme aineistoa sisään meneville valtuutetuille, jonka näkivät.

Näyttävä mielenosoitus edusti kokemusta ja näkemystä.
Mielenosoituksen ajankohdan huomioiden eivät lapsiperheet päässet klo 16.15 - 18 ( ennen valt.kokousta).
Silloin lapset haetaan hoidosta tai koululaiset kotona odottavat ruokaa. Silloin vanhemmat kiirehtivät kotiin.

Mutta poikkeus vahvistaa säännön:
Paikalla oli myös lapsiperhe, jossa toinen lapsi oli rattaissa, toinen pari vuotta vanhempi. Perheen kokemus oli äidin rankasta ja pitkään kestäneestä oksennustaudista ja mahainfektiosta, joka viikkojen kuluessa vei kaikki voimat. Hoitopaikkaa ei lapsilla olla koska äiti oli tuolloin vielä hoitovapaalla. Minkäänlaista apua ei neuvolasta osattu hänelle ohjata, viitattiin vain joidenkin järjestöjen myymiin kalliisiin palveluihin, joihin ei ymmärrettävästi nuorella lapsiperheellä ollut varaa. Niin oli kuten miten selviydyttävä omin voimin. " Ja se suututti, kun oli tosi kyseessä" - mietti lasten äiti.

Mielenosoittajien joukossa oli juuri eläkkeelle jäänyt kielivähemmistöä edustanut kouluterveydenhoitaja aktiivisena puhujana asian puolustajana päättäjien suuntaan.
Paikalla oli perhetyön esimies työtoverinsa kanssa.
Meitä isoäitejä oli useita lasten perheiden puolesta asian ymmärtäen, ja tietysti oli joukossa myös miehiä.
Mukana näkyi niin asukasaktiiveja kuin ammattiosaston puheenjohtaja ja SAK:n valtuuston jäsen, puhumattakaan niiden järjestöjen ihmisistä, jotka olivat kyseistä sosiaalifoorumia järjestämässä.
Kaikkiaan mukana oli eri mittaisia aikoja yhteensä yli 30 ihmistä
Mutta näkyvyyttä, joka kiinnitti myös ohikulkijoiden huomiota, oli kameraihmisten ja lehdistön vuoksi huomattavasti enemmän..

Vaatimukset seinällä kiinnittivät huomiota!
Poikkeuksellisesti kiinnitimme talon seinään ovien viereen toimistoteipillä kevyesti ruskeaan paperiin tekstattuja vaatimuksia.Se näkyi ja toimi!
Niissä huudettiin: ' Apua, anna kättä ennen kuin putoan! ' ' Kuka auttaa meitä kun äiti sairastaa?' ' Turkuun tarvitaan lisää perhetyöntekijöitä'. 'Hoidettu lapsi on parempi kuin häiriökäyttäytyvä!'
Yllättäen tuli keittiömestari sisältä vaatimaan teipeillä kiinnitettyjen tekstien poistamista.
Asiasta keskustelimme, ja hän jopa uhkasi repiä.
No tilanne laukesi, ja paperit jäivät. Tätä kaikkea olivat myös tallentamassa lehdistön kuvaajat ja Turku-TV:n kameramies. Nuori intoileva keittiömestari luovutti ja häipyi hiljaa sisälle pitkissä valkoisissa vaatteissaan.

Entä paikalle tulleet valtuutetut?
Suurin osa etuovesta kulkeneita pysähtyi kuulemaan ja keskustelemaan kanssamme aiheesta.
Oli valtuutettuja, jotka olivat asian suhteen ymmärtäväisiä - asia erikseen miten sitten jatkossa toimivat.
Muutamia kommentteja voi tässä todeta.
Samaan aikaan kun esim. jotkut RKP:n ryhmästä ymmärsivät asian, ilmoitti ryhmän konkari, neurologi Stig-Eyrik Björkvist, miten " sellaiseen ei voida mennä, että taas lisätään henkilökuntaa. Ei semmosta kierrettä voida taas avata." Hän edustaa sitä selkeää kovien arvojen linjaa, jota Turussa kaiken toiminnan supistamisessa ja tehostamisessa yksityistämisen uhalla nyt tehdään.

Myös ex-ministeri Ilkka Kanerva kulki valtuustoon etuoven kautta. Kun pysäytin hänet ja kerroin asiamme ja tarpeen uusista vakansseita, koska perhetuki on riittämätöntä, kysyi Kanerva: 'Miksi se on niin huonosti hoidettu?' No, siinäpä oli kerrottava ja valistettava, että " valtuutetun ja hallituspuolueen miehen tulee tietää, miten olette antaneet resursseja asian hoitamiseen aivan liian vähän. Sen seurauksena on nykyinen tilanne Turussa jo täysin kypsä katastrofi. Ennaltaehkäisevää perhetyötä Turussa ole voimia tehdä. Edes viimeiset kymmenen vakanssia vuosi sitten eivät auttaneet tätä tilannetta, vaan ne tarvittiin korjaavaan toimintaan."
Asiasta keskustelimme viitisen minuuttia, jonka jälkeen Kanerva kiitti hyvästä informaatiosta asian suhteen.
Ja s
e siitä.

Miksi julkisen sektorin omana toimintana?
Ymmärrystä moni valtuutettu osoitti vaatimuksellemme, jossa korostuu se, miten on perustettava kaupungille näitä vakansseja. Niitä ei voi korvata kolmannen sektorin toimin.
Tarvittaessa kaupungin oma perhetyöntekijä voi konsultoida tilanteen mukaan esim. sosiaalityöntekijää tai terveydenhuoltoa, olla yhteydessä päivähoitoon tai kouluterveydenhuoltoon...laajentaa näin tukiverkostoa perheelle.
Yksityinen ja kolmas sektori ovat myös kalliimpia vaihtoehtoja!

Kun kolmannen sektorin työntekijä toimii, puuttuu häneltä mahdollisuudet samalla tavalla laajentaa tukiverkostoa, jota perhe ehkä kriisitilanteessa tarvitsee. Kun puhutaan lisäresursseista, ei sitä voida kuitata harrastuskerhoilla ja vertaisryhmillä tilanteessa, jossa arkea on autettava kotona esim. sairauden vuoksi.

Tiedotusvälineet tällä kertaa aktiivisina mukana
Jo etukäteen olivat ottaneet yhteyttä Åbo Underrättelser ja Turun Sanomat, joille toimitettiin myös aineistoa etukäteen. Muuten se jaettiin paikalla oleville kaikille mediaihmisille. Tiedonantajalehti kertoi myös jo etukäteen tulevasta mielenosoituksesta, ja kertoo myös miten se onnistui.
Aamuset-lehden päätoimittaja oli varsin kiinnostunut aiheesta ja totesi siinä olevan selvästi jutun paikka. Lehden uusi päätoimittaja on kirjoittanut varsin mielenkiintoisia ja aiempaan verrattuna varsin kriittisiä kirjoituksia Turku-politiikasta... joten jään odottamaan Virtasen seuraavaa pääkirjoitusta. Hänelle jäi sosiaalifoorumin esittämien vaatimusten lisäksi myös prof. Matti Rimpelän alustuksen materiaali.

Kun siirryin kuudelta muutamien muiden meilenosoittajien kanssa lehtereille seuraamaan ( omalta osaltani vuosien jälkeen ) kokousta, tuntui, ettei ilta mennyt suinkaan hukkaan vaatimuksellamme.
Siksi odottelen vielä huomisia paikallislehtiä kiinnostuneena, ja samalla tiedän, että huomisen illan ajan tämä Turku-TV:n uutispaketti pyörii valtuustouutisten matkassa. Sen sattumalta näin jo maanantaina klo 21.30 Turku-TV:ssä odotellessani ohjelmaa Turun Lasten yliopistosta.

(Ylen toimitilat kolmio-talossa 7. krs:ssa kauppatorin kulmalla)


Aivan samoin tämän päivän ajan pyöri uutisissa mukana paikallisen YLEn maakuntaradion uutissähke, joka ennakkoon puffasi mielenosoitusta ansiokkaasti. Asian merkeissä poikkesin perjantaina iltapäivällä Tiedonantaja-rynnäkön ohessa torin kulmalla olevassa toimituksessa radion toimittajan pakeilla ja juttelimme perusteellisesti asiasta. Sanomalehti
Turkulainen puffasi tulevaa mielenosoitusta ansiokkaasti keskiviikkona. Lopulta voi sanoa että hyvä me!


Lähihoitajaopiskelijoilla kansalaisvaikuttamisen oppitunti
Kello viiden jälkeen alkoi oven eteen kokoontua nuoria opiskelijoita. Illan teemana oli tutustua valtuuston työhön ja asioihin. ( esillä oli mm. tarkastuslautakunnan kertomus sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista ja taloudesta). Kun tämä lähihoitajajaoston opettaja saapui paikalle ja luovutimme puolen tusinaa esitystämme ja tausta-aineistoa opettajalle ja oppilaille, oli opettaja varsin innostunut. Hän oivalsi, miten nyt on erinomainen tilaisuus koulussa seuraavalla tunnilla analysoida myös se, mitä me olimme esittämässä.

Näin se menee kun nappiin osuu. Ainakin julkisuus ja media välitti asian hyvin!


Ei kommentteja: