sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Tapasinpa tässä päivänä muutamana

- yliopiston kahviossa Onnia ja Matiasta Lasten yliopistosta odottaessani reilusti kolmekymppiseen naisen, joka istuutui vastapäätä samaan pöytään muutoin niin täydessä kahviossa.

Vieraina toisillemme lähti juttu luistamaan kuitenkin syystä, että edessäni oli lehtileike, jossa todistettiin maamme julkisen sektorin olevan reippaasti plussalla, vaikka julkisen sektorin reaaliomaisuutta ei mitenkään huomioitaisi. Artikkelin mukaan vain Norja on tässä suhteessa Suomea edellä OECD-maiden vertailussa. Artikkelin kirjoittaja taloustieteen prof. Matti Wiren toteaa samalla, että mikä tahansa OECD-maa olisi tyytyväinen, jos se pärjäisi samoihin lukemiin kuin Suomi ja Norja.

Siis julkisen sektorin rahoitusasema on Suomessa poikkeuksellisen hyvä!
Kuin yhdestä suusta totesimme sen rinnalla toteuttavan törkeän leikkauslinjan, sen, miten jatkuvasti palveluja karsitaan, etuuksia vähennetään ja niiden reaaliarvo jää jälkeen mm. hintojen ja elämisen kalleuden kehityksestä.

Siitäpä juttu sukeutui, sana luisti kummallakin...
Nainen kertoi olevansa omaishoitaja-yksinhuoltajaäiti, joka omakohtaisesti tietää sen, miten olemattomilla tuloilla kaiken leikkauslinjan kurimuksessa on selviydyttävä.
Hän totesi, miten jo nyt kauhistuttaa, mikä hänen eläkkeensä joskus aikanaan on, vai onko sitä enää lainkaan. Lapsen sairastuttua kaksivuotiaana vakavasti ja vammauduttua loppuiäkseen joutui hän jäämään kotiin pyörittämään lapsen hoitoihin, erilaisiin terapioihin ja kaikkeen tähän uuteen mutkikkaaseen arkeen liittyvää rumbaa. Näin ollen työvuodet ovat vähäiset eläkertymää ajatellen. Vaikka töissä oloa oli jo 14 vuotiaasta alkaen, ei niistä ansioista kerry eläkettä lainkaan, vaikka niistä työnantaja maksut maksoi.

Lapsi on nyt koulussa, ja äidillä olisi mahdollisuus olla töissä ja ansaita neljän tunnin verran päivässä pienen omaishoitajan (verotettavan) tulon lisäksi edes vähän. 'Jo omaksi terveydekseni tekisin mielläni se '- totesi hän, - 'voisin edes tavata toisia ihmisiä ...'
Mutta tilanne onkin se, että jos hän menee töihin, joutuu hän maksamaan siitä 50 % veron ja samalla asumistuki putoaisi pois, joten miinukselle menisi! Siinä menee mieli ja terveys sellaisessa kiristyksessä.

*********************
Kun samaan aikaan julkisenkin sektorin talouden kerrotaan olevan reilusti plussalla valtion koko taloudesta puhumattakaan, ihmetyttää, että ahtaalla olevia ihmisiä jatkuvasti ahdistetaan lisää.
Sen totesimme yhdessä.
Kun kerroin, miten viime vuonna pankkien liikevoitto kasvoi 29 % aina 5,5 miljardiin, tai miten maamme kauppataseen ylijäämä oli viime vuonna 780 milj €, ( 80 % nousu edellisen vuoden tammi-helmikuuhun verrattuna!!), saatoimme vain yhdessä todeta, miten väärin asioita hoidetaan.
Rahaa on kuin roskaa, sanoisi joku ja jatkaisikin vielä vanhaa sananpartta. Mutta niinhän se on.

Näitä ahtaalla olevia ihmisiä odotamme huomenna ma 14.4. klo 18 Turun Ruusukortteliin käsittelemään näitä asioita! Siellä on esillä, miten maassamme voitaisiin suuren rahan, suurten rikkauksien toisenlaisella verotuksella turvata kaikille köyhyysrajan alapuolella eläville 850 euron turva verottomana kuukaudessa.

Kun Kimmo Kiljunen omassa puheenjohtajakampanjassaan esittää 0.1 % veroa pörssikaupalle, on se olematon osuus, Kun Ahon hallitus poisti ko. veron, oli sen veroaste tuolloin 1,6.
- Leivästäkin maksat jo 17 % ruoan arvolisäveroa, eikä sen laskemista hallitus edes aio aikaistaa.!
- Kun ostat asunnon, maksat varainsiirtoveroa 1,4 ja omakotitalosta 4 %, vaikka asuminen on välttämättömyys. Mutta rahalla keinottelu on siis ilmaista.

*********************
Jos säädettäisiin uudelleen verolaki / varainsiirtovero pörssikaupalle, olisi sen tuotto valtiolle vuositasolla nykyvaihdon mukaan jo noin 4,5 miljardia jos veroaste olisi 1,4 %..
Se on summa, jolla pystytään maksamaan kaikille köyhyysrajan alapuolella sinnitteleville 850 €/kk verottomana.
Varsinkin, jos lisäksi samalla kasvatetaan pääomatulojen veroaste 30 %:iin samoin kuin vero osakevoitoista 30%:iin, olisi maallamme oikeasti varaa sanoa olevansa hyvinvointivaltio, jossa kenenkään ei tarvitse sinnitellä alle köyhyysrajan. Siltikään toki ei hyvinvointi olisi jakaantunut suinkaan tasan, mutta edes paremmin.

Mutta niinhän hallitus ja eduskunta eivät ole tehneet.
Varallisuusvero poistettiin kokonaan.
Viikko sitten kuulimme huikeista helpotuksista todella rikkaille, joilla perintöveron osuus jää 20 %:iin siitä monesti miljoonienkin omaisuudesta, joka siirtyy seuraavalle sukupolvelle.
Samalla hetkellä julistivat jo suurmetsien omistajat, että koska metsätilalla ei saa tätä helpotusta, pitää nyt ostaa 3 ha peltoa, niin oikeus verovähennykseen tulee.

Näin siis todella rikkaat ihmiset kiertävät laillisesti veroja. Aivan kuten osakkeenomistajat, jotka voivat nostaa osaketuloja vuodessa 90 000 euroa verottomasti.
Ja edelleen ja edelleen... kyllä näitä keinoja ja porsaanreikiä on... niin on lait laadittu!

Omaishoitaja-yksinhuoltajaäiti koki katkerana sen, miten hän muutaman sadan omaishoidontuesta maksaa vielä reilusti veroakin, siis kyse ei ole mistään 'ilmaisesta' rahasta.
Siksi hän yhtyikin ehdoitta ajatukseen, kun kerroin tavoitteesta 1300 € minimitulo ja ettei alle 1000 euron minkäänlaisista tuloista pidä verottaa mitään. Se on ainakin ollut SKP:n tavoitteena jo oitkään, ja varmaan noitakin rajoja tarkistataan kustannustason muuttumisen myötä: ruoan hinnan, asumisen, liikenteen, energian...kaiken maksujen nousun johdosta! Näin asian ymmärrän.

Ei kommentteja: