torstai 3. huhtikuuta 2008

Ketä onnittelemme tänään Sampon päivänä ?

Allakka kertoo, että tänään viettää nimipäiväänsä Sampo.
Onnittelemmeko Sampo-pankin asiakkaita
, jotka ovat takkuilevien palvelujen kanssa tapelleet jo toista viikkoa?
Vai onnittelemmeko johtaja Wahlroosia, joka sai viime vuonna kolmen prosentin palkankorotuksen ja vuositulot palkkana ja palkkioina olivat yhteensä lähes kolme miljoonaa euroa.
Tämä ilmenee vasta ilmestyneestä Sammon vuosikertomuksesta.
Tämä oli pörssiyhtiöiden ykkösjohtajista toiseksi suurin määrä!
Kyllä kelpaa!
Vai mitä tommosella rahamäärällä yksi ihminen tekee? Edes kaksikaan?

Mutta kun kerrotaan miten tilejä on hävinnyt ja ties mitä tapahtunut viimeisen runsaan viikon aikana, olisi kiinnostavaa tietää, ovatko Wahlrosin tiedot tallella? Tuskin niitä mikään sekoittaa?

Onko toteutuneen tanskalaisomistuksen myötä Sampo on kokenut varsinaisen Sammon ryöstön.
Noituiko vanha Pohjan akka nyt tietokonemaailman kostaakseen Sammon ryöstön.
Toki kärsijät ovat muita kuin he, joille tuon koston Pohjan akka alunperin tarkoitti - hänhän suuntasi sen keinottelijoita ja huijareita vastaan. Tuossa osoitteessa Pohjan akka erehtyi, eipä tainnut olla hänelläkään hallussa kaikki tietokoneyhteyksien niksit.

Ei kommentteja: