maanantai 28. huhtikuuta 2008

Paluupostia eduskunnasta


Viikonvaihteessa meni lähettäminäni kahden eri järjestön kannanotot ja terveiset eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenille, kuten jo ehdin kertoa. Demokraattinen naisverkosto valtakunnallisena järjestönä ja Turun Työväen Eläkeläiset ry paikallisena järjestönä ovat sitä mieltä, että asiakasmaksulaki on ehdottomasti torjuttava.

Valiokunnan jäseniltä ensimmäinen vastaus tuli eilen su illalla kymmenen aikoihin kun olin sulkemassa konetta.
Tänään aamulla oli vastauksia tullut puolen tusinaa, yhtä lukuun ottamatta oppositiopuolueiden edustajilta. Keskustan Risto Autio kiitti postista ja lupasi perehtyä asiaan.
Opposition ihmiset kiittivät eri sanamuodoin molempia kannanottoja, mm. viitaten vappupuheen aineistossa hyväksi materiaaliksi

No, edelleen odottelen, ennen kuin tarkemmin kerron nimiä, mutta pitkälti yli kahdestakymmenestä on vastannut siis toistaiseksi vain puolen tusinan verran eli n. 25 %. Posti meni siis myös varajäsenille valiokuntaan, heiltä kahdelta tuli jo myös vastaus.
En tiedä miten ahkeraan edustajat yleensä vastaavat, mutta EU:n perussopimuksessa vastasi vain Heli Paasio - vaikka viesti meni alueeni muille edustajille (yht. 15) paitsi vas:n, joka jo vastustaa. Siis 14 ei ole kertonut kantaansa, onko ja miten perehtynyt sopimukseen! Helin kanssa jatkoimme keskusteluakin asiasta pariin otteeseen.

Huomenna asiakasmaksulain käsittely käynnistyy valiokunnassa, eikä asian käsittely jää tähän.
Lain valmistelun jatkoa on seurattava ja jatkettava laajasti myös edustajien suuntaan kansan viestintänä... postikorteilla, teksaterilla, spostilla! Jokainen tavallaan!

Lakiesitys on kaadettava samoin kuin päivähoidon nollamaksuluokan poistaminen!!

Ei kommentteja: