maanantai 21. tammikuuta 2008

Naapurin kautta ja kanssa Natoon!

Niin se tänään lausuttin maanpuolustuskurssin avajaisissa komentaja Kaskealan suulla!

Eli näin mennään yhdessä Ruotsin kanssa yhteispohjoismaiseen ilmavalvontaan Norjan kanssa, jolla on ilmavalvonta vain Naton puitteissa!
Siis kaksi naapuria - Suomi ja Ruotsi - tanssivat Norjan mallin mukaan!

Mutta eipäs ole pakko liittyä kyseiseen valvontasysteemiin!
Sinne halutaan vain nyt sen vuoksi, että Suomi ottaa näin taas seuraavan askeleen Naton kammareihin.
Se on oivallinen temppu, jollaisen kuitenkin maamme väestön selvä enemmistö edelleen on torjunut - siis ne tiiviimmät suhteet Natoon! Pois se meistä!

Mutta kyllä kenraalit osaavat!
Niinhän ne ( valkoiset, mm. Mannerheim) tekivät vuonna 1918 :kin, kun jääkärien lisäksi oltiin hankkimassa kuningasta Hessenin prinssistä. Silloin valkoinen valta lyötyään punaiset saksalaisten avulla oli valmis antamaan pois maamme vasta saavutetun itsenäisyyden!
Mutta kun sattui siinä välillä Saksan keisari putoamaan palliltaan!
Näin säilyi Suomen itsenäisyys, jonka Lenin allekirjoitti vuoden 1917 lopussa, taisi olla uudenvuodenaattona.
Nyt itsenäisyys on EU:n myötä luovutettu, ja sitä suuntaa vahvistaa yhteistyö / jäsenyys sotilasliiton kanssa!

Minä ainakin vastustan!
Ei tarvita tällaista yhteistyötä!
Se on vain tekosyy kahden maan kokoomushallituksilla lähentyä Natoa! Hoidetaan hommat itsenäisesti kuten tähänkin asti! Kyllä liittoutumattomuus on edelleen Suomelle paras vaihtoehto!
Siihen on palattava kokonaan! - siis myös suhteesta EU:hun!
Vai mitä sinä ajattelet kenraaleista ja heidän ajatuksístaan - siis hallituksen puolustuspolitiikasta?

Ei kommentteja: