keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Upea kokemus

...kun todella lukemattomat täysin vieraat ihmiset tulevat näyttelyyn "Ennen ja jälkeen 1918" ja antavat tosi rohkaisevaa ja lämmittävää palautetta.

Tähän päivään mennessä on ollut ihmisiä jotka hakevat tietoja isovanhemmistaan tai heidän toiminnastaan.
Tai tutkijoita, jotka ovat ihmeissään kaikesta siitä arvokkaasta alkuperäismateriaalista, jota näyttelyssä on.
Tai ihmisiä, jotka ovat valmiit täydentämään tietoja näyttelyn kuluessa, tuoneet lisäaineistoa, tunnistaneet ihmisiä.

Tänään tuli nainen, jolla oli mukana tätinsä arkistosta valokuvia vuodelta 1918. Niitä saadaan skannata ja jatkossa tarpeen tullen lainata vitriiniosioon.
Tai historiantutkija, joka kiinnostuneena aineistostamme kertoi tutkineensa perusteellisesti Huittisten seudun punaisten historiaa ja on osan siitä jo julkaissutkin. 28.1. Hgissä tulee jotain julkaisua taas lisää. Hän keskusteli innostuneesti paitsi koko teemasta, myös erityisesti Huittisten seudun tapahtumista, joka yhdisti meitä molempia.
Tai se eläkkellä oleva rouva muutaman kilomertin päästä, joka jo toista kertaa tuli kynän ja muistilehtiön kanssa, istui ja teki pitkään työtä pöytiemme ääressä.
Tai Pirjo, joka mietti, miksei työväenliike kokonaan osaa nähdä näiden taistelujen ja tämän historian merkitystä, vaan mm. demarit sivuutta sen vaieten. - Sanoi siis demaritaustainen fiksu kolleega. Itse en ole nähnyt myöskään vasemmistoliitolta mitään aktiivisuutta ainakaan paikallisesti vuoden 1918 työväen vallankumouksen suhteen!
Tai sunnuntaina käyneen Petrin vanhemmat, jotka tunnistivat pakalaisten punakaartilaisten kuvasta kaksi miestä nimeltä: isoisän ja tämän veljen, Erkin ja Yrjön.
Tai lukemattomat muut, jotka ajalla ja painolla etenevät näyttelyoppaan kanssa kuva kuvalta ja nenä kiinni aineistoissa ahmivat tietoa - ja monet jo toista kertaa.

Kiitos teille kaikille,
jotka olette käyneet näyttelyssä ja olette todella hienosti arvostaneet ja antaneet tunnustusta kaikesta siitä, mitä on esillä! Näyttelytyöryhmä on iloinen palautteeesta!


Työväenliikkeen historia, sen ihmisten tarinat, rohkeus, ihanteet ovat kaikki asioita, joiden on aika päästä julkisuuteen. Se oli aikansa todellisetn sankarien tekemää todellista historiaa.

- Toisin, kuin ohitettu maininta historian tunnilla, että "oli valkoisia ja punaisia ja ne taisteli ", kuten joku paikalla olleista nuorista näyttelyvieraista muisteli muutaman vuoden takaista historian oppikurssiaan.
" Nyt aukenee koko historia enemmän, ja kaiken pohjana oli ensin Linnan Pohjantähden alla, josta kiinnostus maamme todellisiin tapahtumiin heräsi ja innosti myös tulemaan näyttelyyn." - hän kertoi. Ilmoituksen kun oli nähnyt lehdessä.
Kulmakuntalehden mittava juttu ja ilmoitukset ovatkin saaneet monet liikeelle, on niin ilmennyt!

Joko sinä olet käynyt?
Tuu ihmeessä, älä päästä tilaisuutta ohi, se ei toistu ihan heti, vaan loppuu jo ensi sunnuntaina.


Ei kommentteja: