tiistai 1. helmikuuta 2011

JOHTAJILLE OMA SOPIMUS - vaatii kuntatyönantaja

Samaan aikaan kun aivan levällään on 450 000 kunta-alalla työssä olevan ihmnisen seuraava palkkasopimus, nouseekin Kuntatyönantajan nokkamies Jalonen esiin uutisissa ja vaatii kuntajohtajille ikiomaa uutta sopimusta! Se kuulemma tarvitaan, jotta saataisiin päteviä johtajkia kuntiin. Nyt esim vastavalittu Raision uusi kj Korhonen - joka oli ensi Turun demaritoimistossa, samalla kh:n jäsen, sitten lähti SDP:n puoluesihteeriksi, pikapikaa Turun apulaiskaupunginjohtajaksi erotetun tilalle ja tuskin siinä oli aloittanut kun jo valittiin Raisioon, saa palkkaa yli 8000 €/kk ja nykyisellään lisäksi erilliskorvauksia päälle!

Onkohan mies pysynyt perässä edes saamiensa palkkojen nousussa, tuskin kuitenkaan on kertaakaan huonopalkkaisempiin siirtynyt. Nyt palkka miehellä tämän päivän uutisen mukaan 8083 € /kk, josta toki valitus, kun ko. palkka määritelty tehtäväkohtaiseksi. Sitä vaaditaan kokonaispalkaksi, jolloin ei tuon määrän päälle tulisi enää mitään liisä, kuten nykyisen sopimuksen mukaan tulisi!

Saapa nähdä, mikä on saman Kuntatyönantajan vastaus, kun pöydällä ovat eri liittojen kanssa neuvottelut työntekijöille. Varsinkin kaikkein pienipalkkaisemmat kuten siivoojat, kodinhoitajat, talousapulaiset keittöissä - ja monet muut, joiden palkan taso ei nouse millään edes elinkustannusten nousun tahtiin.

Prosenttikorotusten sijaan olisikin siirryttävä eurolinjaan - kuten aimemmin puhuttiin markkalinjasta!
Siinä olisi mielestäni ensimmäinen haaste palkkaneuvotteluihin -                                                POIS PROSENTTIKOROTUKSISTA!

Ei kommentteja: