Eilen illalla oli tv:ssä keskusteluohjelma työpahoinvoinnista. Yhä uudet tutkimukset kertovat niin työpaikkakiusaamisesta kuin monista muista syistä, joilla on varma yhteys työpahoinvointiin. Jatkuvat organisatiomuutokset, osa-aikaisuus, tilapäisyys, niistä johtuvat syrjäyttämiset ammatillisesta työpaikkakoulutuksesta, kaikki luovat pahoinvointia. 'Pätkäihmiset' jäävät työhön, kun vakiväki lähtee koulutukseen tai palaveriin - vaikka kaikkien pitäsi osata ja tietää samat hommat ja asiat! Ja vaki-ihmisten vakiintuneet kuppikunnat eivät niin vain aukea sijaisille tai muille määräaikaisille. Hymyile siinä sitten!
- On turha valittaa uupumusta ja loppuunpalamista, kun tuodaan kaikki pahoinvoinnin syyt kotoa työpaikalle. Ei kuulu työhön, jos lapsesta tulee narkkari tai mies jää työttömäksi. Ei kuulu työhön surra niitä asioita - pitää vain jaksaa suoriutua työvuorosta.
Esitin ylihoitajalle vastaväitteen.
- Entä kun työvuro menee pari tuntia ylipitkäksi seuraavasta vuorosta parin hoitajan puuttuessa sairauden vuoksi, tai kun kotiin päästyäsi heti muistat, että on varmistettava osastolta tuliko se tippa poistettua siltä yhdeltä, tai tulinko merkanneeksi potilastietoihin sen yhden pyörätuolista putoamisen. Kaikki työtapahtumat kulkevat kotiin ja niillä stressaa vielä kotonakin. Jopa yöuniin tulevat. Onko ihme, ellei äiti tässä tilanteessa jaksa hymyillä ja olla hellä ja mukava äiti ja puoliso?
Jos työuupumus vie voimat, ei jaksa enää kotonakaan. Mutta pätkätyösopimukset, rankka työ ja taas muutaman viikon kuluttua jossain muualla - se on esim. hoitoalan arkea. Keskity siinä rakentavasti työyhteisöön. Osallistu aktiivisesti toisten rinnalla osaston toimninnan kehittämiseen. Ole siinä sitten valmis aina asiantuntijana vastaamaan omaisten usein hankaliinkiin kysymyksiin - kun et kunnolla tunne osastoa etkä potilasta.
Tämä kaikki vain yhdeltä työelämän saralta. Mutta siltä siksi, että kymmenet tuhannet naiset elävät juuri tällaista hektistä, uuvuttavaa elämää, jossa koet itsesi aivan riittämättömäksi. Ymmärrän toki monilla muilla aloilla olevan yhtä vaikeita asioita.
Niin kauan kuin työsopimukset ja lait sallivat työihmisen pompottelun ja supermaximaalisen hyödyntämisen, jonka jälkeen saa mennä menojaan ja otetaan uusi tilalle, niin kauan kuin ammattiliitot ja lainsäätäjät eivät saa asiaa järjestykseen, tulee yhä enemmän työkyvyttömyyseläkeläisiä, masentuneita, uupuneita, aivan loppuun palaneita ihmisiä.
Siitä ovat jo ihmisoikeudetkin kaukana muista poikeuksista puhumattakaan.
Mutta seurauksista puhutaan - vaan miksei tartuta syyhyn?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti